Tuli lahjalista kaupunkiserkulta.
Pitäis hänen pojalle ostaa kultaa,
timantteja tai Pentikkiä.
Jätin juhlat väliin.
Pitäis hänen pojalle ostaa kultaa,
timantteja tai Pentikkiä.
Jätin juhlat väliin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos tulee ja tekee, anna pleksin sisään laitettu viisikymppinen tai jos hyvin tekee vaikka satanen.
Ei vaineskaan, mutta näin ne kuviot ovat muuttuneet. Kovin ihmeissäni olen hääpäreilta saamistani listoista. Samanlaisia kuin mainitsemasi, vielä kalliimpia vain. Kokemus kuitenkin sanoo, että kaikkia olisi hankittava kaksin kappalein, niin suuri on eroprosentti.
On surullista, että materia on yhteisessä ilossa niin voimakkaasti läsnä. Ymmärrän kantasi (vaikket sitä kaipaakaan) ja toivon, että silti pidätte yhteyttä.
hankalaa, jopa mahdotonta. Turhia kamoja on ikävä säilyttää. Ostakaa toisten kanssa kimpassa yksi kunnollinen, toivottu lahja. Silloin ei maksa liikaa.
Onneksi me olemme säästyneet lahjalistakutsuista.
Jos sellainen kohdalle osuisi, lähettäisimme korusähkösanoman sydämellisesti onnitellen.
Ihme, etteivät pyöreitä vuosia täyttävät ole vielä keksineet laittaa kutsuun ilmoitusta, että osuuskaupassa tai Anttilassa on lahjalista, jonka mukaan voi valita lahjan, jolla haluaa päivänsankaria ilahduttaa.
Me olemme juhlineet nelikymppisistä asti, ja kutsuissa on lukenut: ei lahjontaa.
Lahja- ja juhlakulttuuri on kyllä täysin muuttunut entisajoista. Jo pienten pipanoitten syntymäpäiville tilataan ohjelmasuorittajia, ja tapoihin näyttää kuuluvan, että päivänsankari antaa jokaiselle vieraalleen lahjan.
Tuleepa mieleeni kun omissa häissä tuli 4 kpl silitysrautoja ja pöytäliinoja enpä muista, listaa voisin jatkaa..
Kyllä parempi on olla lahjalista kun silloin estetään tuollasten tuplien tuleminen.
Helpompaa on porukassa ostaa listalta jotain, tai kerätä kyseiseen kauppaa lahjakortti.
Kaikella puolensa !
vanhojen muistelijalta tuo kerätty lahjakortti. Pikkurahaiselle ne vaativat lahjalistat ovat oikeasti kauhistus.
Tässä iässä kauhistuttaa myös se, että heti pitää olla kaikki tarvittava: koti, huonekalut, koneet, astiat, kaikki UUTTA ja kalleimman päästä. Astiastot,kodinkoneet jne. voivat olla hienosti yhteensopivia. Entä kaikki muu?
Ajattelisin, että jos materialla on jotain merkitystä, niin silloin, kun se on yhdessä hankittua, pieniä positiivisia muistoja yhteisen elämän varrella. Voin olla täysin väärässäkin, se sallittakoon!
Muuttuneet ovat ajat sitten meidän nuoruusvuosien. Ei silloin osattu esittää vaatimuksia, sydämestä annettu vaatimatonkin lahja osattiin ottaa vastaan kiitollisuudella.
Kauhunsekaisin tuntein olen kuunnellut, että 100 euroa ei riitä oikein taskurahaksikaan nykynuorille. Minulle se on melkein 2 vk:n kulutusmääräraha (= ruoka, vaatetus, huvitukset ja satunnaiset menot).
Ne valmistautujaislahjat, joita tähän mennessä olen lapsenlapsille antanut, ovat olleet pelkkiä ropoja nykyajattelulla. Ei silti kukaan ole tullut minulle sanomaan, kuinka kehtaan sellaisia edes antaa. En tiedä, mitä ovat ajatelleet ja muille mahdollisesti sanoneet.
Pitäisikö pikkutuloisen mummon olla kaksi viikkoa syömättä sen takia, että tulevaisuuden toivo voisi ostaa lahjarahoillaan kunnon merkkituotteita?
Entä jos lahjantarvitsijoita on kerralla enemmän kuin yksi? Eihän siinä jää mummolle enää edes hautausrahoja. Kuoleminenkin on niin kallista.