Saniaisen lehdellä kimalsi kastehelmi. Ilma tuoksui sateelta, ja sumu tulvahti kasvoille alangosta.
Hiirihaukan kiljunta kaikui kallioisella jyrkänteellä. Pieni myyrä juoksi säikähtäneenä valkomekkoisen naisen ohi polun poikki ja katosi tiheikköön. Nainen kuuli askelia sumusta.
Pieni poika ilmestyi näkyviin, eikä hän käyttäytynyt aivan tavallisesti. Poika nosti päätään ja haisteli ilmaa. Hän puhahti ja juoksi naisen luo.
- Miehet, poika supisi. - Miehet, ihmiset, ne… tuolla, hän sanoi ja osoitti sumuun vievää polkua. Nainen kurtisti kulmiaan. Hän oli huomaavinaan kaukaisen äänen, mutta hiljaisten metsän äänien keskeltä sitä oli vaikea havaita.
Nainen käveli kuolemanhiljaisena alankoa kohti ja katosi sumuun. Poika jäi katselemaan avuttomana hänen peräänsä tietämättä, pitäisikö seurata. Poika pelkäsi ihmisiä.
Sumu häivytti naisen hahmon lähes kokonaan, eivätkä miehet huomanneet häntä. Nainen katsoi vihaisena noita miehiä. Heillä oli mukanaan kaksi koiraa.
- Metsästäjiä, ääni kuului sanovan. Nainen huomasi sen olevan poika, joka oli tullut hänen taakseen. Hän käänsi katseensa miesten koiriin. Ne haukkuivat vihaisina ja purisivat varmasti jos tuntematon tulisi lähelle.
Toinen koirista huomasi oudon hajun ja alkoi haukkua kovemmin. Se oli sidottu remmiin. Koira rimpuili ja yritti päästä irti hihnastaan. Se rempoin naisen suuntaan kaikin voimin, mutta sitä ei päästetty irti.
Yksi miehistä keskusteli toisen kanssa, ja siten koira päästettiin irti.
Poika vinkaisi peloissaan. Nainen kohotti kätensä koiraa kohti, ja kun tämä syöksyi heitä päin, se pysähtyi metrin päähän kuin seinään. Se nuuhkaisi varovasti ja juoksi pois, muttei suinkaan miesten luo. Se pakeni metsään.
Miehet pulisivat ihmeissään. Koiran olisi pitänyt jo tulla, mutta se oli ollut pitkään hiljaa, ja luultavasti oli jo karannut.
- Päästetään toinenkin irti, sanoi yksi miehistä.
He päästivät koiran irti, mutta sekin katosi samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Miehet eivät tienneet, mitä koirille oli tapahtunut, sillä ne palasivat aina hetken kuluttua, ja päättivät olla ajattelematta koko asiaa.
Miesten tietämättä koirat olivat jo tulossa villeiksi. Nainen sai sen aikaan. Miehet olivat ihmeissään.
Nainen katseli, kuinka miehet lähtivät. Hän seurasi joukkoa hetken. Sitten hän jäi odottamaan pensaiden tarjoamaan piilopaikkaan.
Hiirihaukka kiljaisi taas, mutta tällä kertaa ääni oli erilainen. Se oli tuskanhuuto.
Huutoja tuli pian lisää, eikä nainen enää voinut odottaa. Hän juoksi miesten perään tulistuneena. Kiukkuisena ja vaarallisena.
Miehet näkivät hänet pian edessään. Nainen katsoi heitä. Melkein jokainen raahasi mukanaan jonkin eläimen ruhoa, ja noiden eläinten veri jätti punertavan jäljen miesten kulkemalle reitille.
- Jättäkää ruumiit siihen, ja poistukaa metsästä. Se ei ole teille turvallinen, nainen sanoi äänellä, joka olisi taivutellut minkä tahansa eläimen. Nämä miehet olivat eri asia.
Yksi heistä hymähti ja laski kuolleen peuran maahan. Hän laittoi kädet lanteilleen ja yritti vaikuttaa itsevarmalta.
- Jättäkää ruumiit, ja poistukaa metsästä, nainen toisti käskevämmin. Hän otti pari askelta miehiä kohti.
- Ja kukas sinä olet meitä määräämään? käsiään lanteilla pitänyt mies uteli.
Nainen ei sanonut mitään aluksi. Hän kohotti kätensä ja sulki silmänsä.
- Poistukaa, jos henkenne on teille kallis.
- Entä jos ei poistutakaan?
Nainen avasi silmänsä. niissä oli sellainen kieroutunut “omapa on päätöksenne, minä olisin valinnut toisin” -ilme.
Sielunne pyyhin kartalta pois
Te valitsitte
Sydämenne unohtakoot aseet ja veren
Muistinne pimetkööt
Olette nyt osa metsää
Jäätte tänne iäksi lyhyeksi
Oravan tai varpusen
Kaniinin tai korennon
Ihmiset pyyhin kartalta pois
Te valitsitte
Tyhjää ei suinkaan tilalle tule
Jotain muuta
Vaarattomampaa
Vaistoja kuunnelkaa
Ja juoskaa metsään
Unohtakaa menneisyytenne
Kuolleet eläimet sulautuivat metsän maahan. Miehet olivat kadonneet.
Nainen käveli siihen, missä he olivat seisoneet, ja polvistui katsomaan maata tarkemmin.
Hän löysi jokusen kovakuoriaisen.
- Metsää ei vartijan nähden…
- Häpäistä, lopetti paikalle ilmestynyt poika.
- Niin, nainen sanoi ja katosi sumuun vieden pojan mukanaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
... tekstissäsi on vahvaa
fantasian tunnelmaa.
Myös runojasi olen lukenut runopalstoilla.
Mielenkiintoisia.
Kirjoittaja olet. Tämä teksti antaa olettaa, että Sinulla on laajemminkin tähän liittyvää tekstiä. Jos ei ole, niin kannattaa jatkaa.