Me valitsimme kaikista mahdollisista firmoista gaala-keittiön ja alku sujui oikein mallikkaasti.Tuli kaksi edustajaa paikan päälle ja tehtiin kaupat.ostettiin asennettuna(meillä kun pieniä lapsia ja keittiö tuli tod.vanhaan taloon)ja PAPERILLA lupaus tomitusajasta joka oli pääsiäiseksi valmis!Noo..pääsiäinen ja meidän muutto lähestyi eikä asentajia kuulu.viimeisellä mahdollisella viikolla tulivat ja kas kesken jäi puuttuvien "tavaroiden" takia.2viikkoa eleltiin mikron ja puuhellan(luojan kiitos on sellainen)varassa.osia tuli ripotellen joita asentajat kävivät aina laittamassa.asentajissa ei siis vikaa vaan jossain ihan muualla...otettiin aina vaan ylemmäs yhteyttä,lopulta johonkin gaala firman herra isoherraan.sitten piti alkaa asioiden sujua,edustaja soitti pahoittelunsa ja keittiö luvattiin heti kuntoon.vaikka saimme 2vkon jälkeen uunin ja lieden kuntoon niin muuta tavaraa edelleen puuttui.lasku tuli ja karhukin..Kuluttajaneuvojakin puuttui peliin ja soitteli hänkin gaalaan.nyt on parisen viikkoa ollut keittiö valmis ja yhtään alennusta ei hintaan tullut kuluttajaneuvojan suosituksista huolimatta!ovelia nämä firmat kun käyttävät nordean rahoitusta niin pesevät itse kätensä.meille tuli karhulaskussa jo kauheat korot.ne me ihme kyllä saatiin gaalan maksamaan..näin meillä,on toki monilla varmasti sujunutkin mutta ei koskaan itse asioida kyseisen firman kanssa!
ÄLKÄÄ VALITKO GAALAA!
ottaa pattiin..
163480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä sanoin, että jos maksupuoli menee Nordean kautta, kauppoja ei tehdä.
Vähän tuntuu minullakin toimitus takkuavan, mutta pääosa hinnasta maksetaan Gaalalle vasta kun kaikki on valmista.
Niin meillä meni Gaalan kanssa kaikki ihan hyvin aikataulu pysyi myyjän kanssa sovitussa ajassa, yksi ovi tuli tehtaalta valmiiksi naarmuisena ja se vaihdettiin kyllä ilman mitään mukinoita ja meillä ovi hoidettiin kuntoon ennenkuin lasku tuli noin kuukauden asennuksen jälkeen... Että näin meillä
Taitaa tuo rahotuksen kautta myyminen olla lähes kaikilla keittiö toimittajilla ihan yleinen tapa ja jossain olisi pitänyt jopa koko roska maksaa etukäteen mitä pidän ihan mahdottomana ajatuksena.
Tutustuin asiaan kun vähän kiertelin liikkeitä.
Gaalalla näin: Joko rahoitus TAI 80% hinnasta ennen keittiö asennusta ja loput 20% asennuksen jälkeen. Vain rahoituksen kautta saa 1kk maksuaikaa. Hölmöä.
onko kellään tietoo, mitä uskontokuntaa firman johtajat ovat? toimintatapa vaikuttaa joltain sellaiselta?
Niin ootteko ajatelleet mistä johtuu että kalustefirmat eivät mielellään anna laskuun...arvatkaapas ihan huviksenne moniko jättää laskunsa maksamatta! Luottotappioita tietää vaan firmoille jos itse myöntävät asiakkaille maksuaikaa. Tosin ei tietenkään ole asiakkaan kannalta järkevää maksaa etukäteenkään...
Ei liittynyt siis gaalaan mitenkään :D
Yleisesti ottaen kyllä varmaan, mutta on toimittajiakin joilla tuo homma menee asiakasystävällisemmin. Kalusteet maksetaan vasta kun ne on saatu ja jopa vasta sitten kun mahdolliset virheet on korjattu. Koska mainostaa ei saa niin en niitä erittele.
Minulla on toimitusviikko 24. Tarkempaa ajankohtaa ole yrittänyt selvittää, mutta puheet Gaalan puolelta ovat olleet ristiriitaisia ja lupauksista huolimatta mitään tietoja ei ole minulle tullut.
Olen työelämässäkin pitkän linjan vastapeluri urakoitsijoille ja erilaisille toimittajille, joten lienen keskivertoa ”haasteellisempi” asiakas Gaalalle. Katsotaan, miten Gaala toimituksensa hoitaa. Kerron siitä kuun lopulla tällä palstalla.
Aiempi asukas oli teettänyt Gaalalla keittiöremontin ja menettänyt ilmeisesti aikalailla hermonsa. Vasta yhteydenotto toimitusjohtajaan oli saanut homman rullaamaan.
Me pyysimme lisätarjouksen Gaalasta ja myyntitykki tuli kyllä paikalle ja otti mitat, mutta sen jälkeen ei mitään kuulunutkaan kuukauteen. Jätin viestin vastaajaan ja pyysin häntä lähettämään tarjouksen, mutta sain sen vasta oltuani yhteydessä suoraan myyntijohtajaan. Sen jälkeen myyntitykki lähetti tarjouksen, jonka väitti lähettäneensä jo viikko käyntinsä jälkeen. Tarjouksen "properties"-osasta kuitenkin näkyi, että koko dokumentti oli luotu 8 minuuttia aikaisemmin ja sen tekemiseen oli käytetty 6 minuuttia aikaa. Koska tarjouksessa ei ollut kaikkea pyydettyä, pyysin puuttuvista osista hintaa, mutta sen jälkeen ei koko tyypistä ole kuulunut mitään vaikka vielä kerran pyysin häntä lähettämään tarjouksen.
Näin siis toimii yritys, jonka etusivulla vilkkuu "pyydä nopea tarjous", ei kyllä tulisi mieleenikään tilata Gaalalta yhtään mitään!
meillä spostiin vastattiin puhelinsoitolla yhdessä päivässä ja kaikki mennyt tosi kivasti. Lienee niitä eroja sitten paikallisella tasolla?
Presiis saman tyyppinen tarina. Gaalan kanssa siis. Jotain outoa on siinä firmassa.
Kaksi kuukautta sitten kävi myyntiedustaja paikalla, vieläkään ei ole saatu tarjousta. Itse on saatu soitella ja kysellä, aina luvataan seuraavaa päivää tms. Mutta eipä me sieltä kyllä keittiötä ostettaiskaan, olisi vaan ollut kiva saada se tarjous vertailuksi mutta pitäköön Gaala kaappinsa.
Ovat gaalan omistajat lestadiolaisia.
Ne taitaa olla älliä.
Meillä kävi kyseisestä firmasta esittelijä kotona. Minä itse suunnittelin koska tällä äijällä ei ollut minkäänlaista älliä päässä. Kone kaatui kolme kertaa, ei osannut käyttää ohjelmaa. Hauskinta tarinassa on se että edustajilla on käytössä 1 kpl suunnitteluohjelmia, joita he lainailevat pitkin Suomea. Voipi olla että tästä johtuu piirtämisen vaikeus ja pitkittyneet tarjoukset. Oisko níin kuin sanotaan että uskovaisten tavarat on kaikki yhteisiä :) Meille ei tule Gaalaa, toisessa, erittäin arvostetussa keittiöfirmassa maksoi saman verran ja sieltä saadaan koottunakin samaan hintaan.
Mekin ostimme gaalakeittiön. tilaus tehty melkein puolivuotta sitten, niin keittön toimitus myöhästyi 3vkolla! ei ihan mene jakeluun?! no kuorma sitten tuli, suurin piirtein puolet tavaroista puuttu ja tullut vääriä tavaroita! perkele! täältä tulee kyllä sanomista ko. firman kanssa ...