Tervehdys pitkästä aikaa.
Olin eilen töissä ja puoliso oli koira näyttelyissä, joten Tuukka poika se oli yksin kotona päälle 9h.
Olipa poika sitten keksinyt hirveän ihanaa touhuamista ajan kuluksi, oli jostain perkuleesta kaivanut täys xylitoli purkka pussin ja vetänyt kaiken napaansa.
Ilmeisesti yksien housujeni taskusta on tämä ihana aarre "löydetty".
Huomasin asian vasta jonkin ajan päästä, koska pussi oli jemmattu koiran omalle petille, aika huolissani olin koko eilisillan, mutta eipä tuo ole milläskään, oli kuitenkin aika määrä minkä veti, koira on noin 25kg, hyvä vaan ettei mitään käynyt.
Aika villinä se oli koko illan, osittain varmaan siksi, kun oli ollut yksin, mutta oli se musta hiukan yliaktiivinen muutenkin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
huomenta vain ja onneksi koirulillesi ei tapahtunnut mitään. Tuossa hiljakkoin eräs ihminen kertoi, kun hänen koiransa oli syönnyt xylitoni purkkaa oli koira kuollut, se oli aikaa kun ei xylitoni vaaroista koirille viellä tiedetty.
Tuon xylitoli määrän ja koiran painon ja sen olisi pitänyt kaiken järjen ja ennakkotapausten myöten olla jo kuollut eilen illalla, sai meinaan niin rankan paljon sitä, mutta hyvä näin. Tuskin tuo enää kupsahtaa, kun yli vuorokausi jo mennyt, ilman oireita.
Kauhistus sentään!
Onneksi selvisitte säikähdyksellä?
Eikös nuo ksylitolituotteet lupaile laksatiivisia vaikutuksia?Kannattaa evakuoida matot :D
Kaikkea voi sattua. Onneksi ei tullut pahempaa. Nuo rakkaat perheenjäsenet löytävät kyllä joskus aivan uskomattomista paikoista aarteensa.
Ksylitoli on myrkkyä koiralle !!!!
Todellakin tiedän, että on vaarallista.
Eipä ole vatsa löysällä ja koira on aivan kunnossa, ei mitään poikkeavaa, eli kuten jo mainitsinkin, onneksi ei käynyt mitään, kyllä mä myöhään yöhön sitä "kyttäsin".