Heippa

_Maris

Minulle on tarjottu töitä täksi kesäksi (terveyskeskus), ja olen päättänyt ottaa paikan vastaan.

Meillä on nyt kymmenen lasta, mies on maanviljelijä (ja meillä on myös karjaa) ja minä olen ollut kotiäitinä useamman vuoden.

Lapset on iältään 1, 2, 3, 5, 7, 9, 10, 12, 14 ja 15.

Vanhimmat tytöt on luvanneet, että palkkaa vastaan voisivat ns. kesätyönä hoitaa muita lapsia päivät kun olen töissä. Erityistä silmälläpitoa eivät kuitenkaan kaipaa kuin neljä nuorinta. Vanhin tyttö on käynyt myös vapaa-ajalla hoitamassa tuttavaperheen paria lasta ja lähes päivittäin katsonut nuorempien perään kun olen käynyt kaupassa jne. Myös vaipanvaihdot, lasten syöttäminen, leikittäminen, nukuttaminen ovat ihan perusrutiineja olleet aina. Asumme keskisuuressa kaupungissa, mutta syrjäseudulla maalla ja kaupunkiin on yli 10 km matka.

Mies on töissä kodin tuntumassa vaihtelevasti ja määrää tietysti itse omista työajoistaan navetassa ja pelloilla.

Mietin, että onko muissa suurperheissä menetelty näin? Kokopäiväisen lastenhoitajankin palkkaaminen tuntuisi aika turhalta, kun tiedän tyttöjen osaavan pitää huolta pienistä. Mutta tuleekohan tästä jotain valituksia ja pidetäänkö minua kamalana vastuuttomana äitinä, joka ei pidä huolta lapsistaan?

Asiallisia vastauksia toivoen

Mari

22

2636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sattuu?

      Alaikäisiä kun ovat!
      Lapset on vanhempien vastuulla...siis isä pestiin!

    • peltoniemenhintrikka

      uskon et isot pärjää pienien kans.ite olin 12 vuotiaasta asti aina serkkuja kesät kattomassa ja jos isä on lähettyvillä onhan se siin nopeasti jos tarvitsee.siihen et jos sotain sattuu voin ite 4 lapsen äitinä sanoa et osaa sitä sattua vaik olis äitikin paikalla ja jos sitä alkaa pelätä eihän penskoja uskalla sylistään maahan laskia etteivät satuta ittiään.ihanaa et olet saanu noin paljon lapsia sitä toiset voi vaan kadehtia.kaikkia hyvää.

    • MansikkaMarja*

      Meillä on 7lasta, vanhin 17 ja nuorin 10kk. Usein isommat hoitelee pienempiä, välillä vähän aikaa ja joskus taas päivän ja hyvin on mennyt -ovat monta kertaa tarkempia pienen hoidossa kuin minä itse ;o)

      Mene vaan rauhassa töihin, kyllä niitä vahinkoja voi sattua vaikka itse seisoisi vahdissa vieressä. Lasten isä on kuitenkin lähettyvillä, joten mitenkään oman onnessa nojassa lapset eivät ole!

      Aurinkoa ja töitä kesääsi! :o)

      • _Maris

        teilläkin aika iso katras joten ollaan varmaan aika samalla aaltopituudella : )

        Työt alkaa tässä ensi viikon tiistaina. Olen töissä ensin 2 viikkoa, sitten pidän lomaa viikon ja käydään reissussa. Sitten olen taas töissä heinäkuun loppuun, siitä eteenpäin vähän epäselvää.

    • Yksi vain

      15 -vuotias pärjää siihen asti kun kaikki sujuu hyvin. Pelloilla oleva isä on liian kaukana hätätilanteita varten.

      Ajattele asiaa siltä kannalta että miltä vastuussa olleesta 15-vuotiaasta tuntuu jos kotona sattuukin jotain. Osaatteko te vanhemmat olla kiivastuksissanne syyttämättä vahinta lasta jos viisivuotias sytyttää tulipalon ja kolmevuotias ja kaksivuotias piiloutuvat komeroon ja vanhin lapsi ei ehdi saada kuin osan sisaruksista pihalle. Miten reagoisitte jos kotiin tullessanne selviäisi että yksivuotias on juonut pesuainetta? Vastuu ja taakka on aivan liian suuri lapsen kannettavaksi!

      Osaavatko lapset esimerkiksi antaa ensiapua ikkunan läpi rojahtaneelle, entäpä haimlichin otteen, tunnistaa aivokalvontulehduksen oireet?

      Kyllä teidän vanhempien on nyt kannettava vastuunne ja palkattava ihan oikea lastenhoitaja. Te olette vanhempina päättäneet lapsenne saattaa maailmaan ja olette yksin heistä vastuussa. Lapsenne eivät ole voineet teitä valita, eivätkä ole kiitollisuuden velassa tai työvastuussa teille.

      Jos olisin naapurinne tekisin lastensuojeluilmoitusen ihan noiden vanhempien tyttöjen oikeusturvan vuoksi. Lapsia on vielä niin monta, että yhtä järkevässä iässä olevaa kohti on liian monta vahdittavaa.

      • Inkeri70

        Tunnistaa aivokalvontulehduksen oireet??!! Voi luoja, kuinka moni edes aikuisista tunnistaa ne?

        Lasten isä on töissä maatilalla kotona. Näin lapsia on hoidettu töiden ohessa maatiloilla maailman sivu ja hoidetaan Suomessakin edelleen. Aikuinen ei pysty seisomaan jokaisen lapsen vieressä vaikka olisi samassa talossakin.

        "siihen asti kun kaikki sujuu hyvin..." Oikein oiva esimerkki pirunkuvien seinille maalaamisesta. Eihän sitä uskalla edes ovesta ulos astua, kun voi jäädä jo auton alle. Jos lähtökohtana pitää sitä että "eihän sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua" niin eipä sitä sitä kai mitään koskaan uskalla tehdäkään.

        Jos koti on tavallisesti järjestetty lapset huomioon ottaen (= ei pesuaineita, lääkkeitä yms. lasten ulottuvilla), niin eiköhän kotona pärjätä. Kännykkä käsillä ja maalaisjärki mukana. Äiti tietää millainen 15-vuotiaansa on. Meillä 13-vuotias olisi jo riittävän vastuullinen huolehtimaan pienemmistä ja on todettu yhdessä onnettomuustilanteessa, että osaa reagoida oikealla tavalla panikoimatta, tilannetta ei olisi voinut välttää vaikka tusina aikuisia olisi seisonut vieressä. Eikä aikuinenkaan ole mikään tae hätätilanteista selviämisestä, meillä anoppi sai hysteerisen itku- ja tärinäkohtauksen, kun esikoinen kaatui parivuotiaana ja huulesta alkoi tulla verta. Anopista ei ollut mihinkään, kunhan tutisi vieressä pojan sylkiessä verta.

        Mutta lapset, perheet, kodit ja tilanteet ovat erilaisia, turha aloittajan täältä on kysyä mitä pitää tehdä: yksi tekisi lastensuojeluilmoituksen (mikä unelmanaapuri!) ja toinen sanoo, että siitä vaan. Meillä lapset eivät ole vahtineet muutamaa pienempää paria tuntia kauempaa, mutta kukin omalla tavallaan.

      • Yksi vain
        Inkeri70 kirjoitti:

        Et tajunnut pointtiani. Onnettomuuksia toki sattuu eikä niitä kaikkia pysty estämään. Lapsia on hoidettu tosiaan kuvaamallasi tavalla iät ja ajat vaihtelevalla menestyksellä. Omassa suvussani joka toisessa perheessä menetettiin lapsi tämän takia. Surkein hukkui saaviin ja esimerkiksi toinen kuoli puolukkaan.

        Ajatelkaa asiaa vastuussa olevan lapsen kannalta. Kestääkö hänen psyykkeensä, jos sisaruksille sattuu jotain! Itse jouduin vahtimaan sisaruksiani maatilalla ja pelkäsin koko ajan, että jotain tapahtuu. Suurin pelko oli se, miten vanhemmat onnettomuuteen olisivat suhtautuneet. Eivät he olisi osanneet pitää tapahtunutta omana syynään vaan olisivat syyttäneet minua.

      • Inkeri70
        Yksi vain kirjoitti:

        Missä sinä vedät rajan milloin kukakin on vastuussa kenestäkin? Silloin kun joku on täysi-ikäinen (18-vuotissyntymäpäivänä, pam!) on kelvollinen ottamaan vastuuta, vai milloin? Jos vanhempi kävelee postilaatikolle hakemaan lehden ja sinä aikana yksi lapsista tuikkaa itseään veitsellä, kuka on vastuussa ja ketä syytetään?

        Jos SINÄ olet kokenut kammotusta ja pelkoa, kun olet joutunut vahtimaan sisaruksiasi, älä kuvittele että kaikki kokevat samoin, ei kaikilla ole yhtä heikkoa psyykeä. Lapsista ovat vastuussa viime kädessä AINA vanhemmat, olivatpa he metrin tai kilometrin päässä. Vastuuta voi välillisesti siirtää toiselle tarpeen mukaan. Jos sinun vanhempasi ovat antaneet sinulle sen käsityksen, että sinä olet suoranaisessa vastuussa pienemmistäsi ja syyttäisivät sinua mahdollisesta onnettomuusta, minusta se oli sinun vanhemmiltasi vastuutonta. Vaikka he itse lähtivät pois ja jättivät muut lapset sinun hoitoosi, he silti olisivat aikuisina vastuussa ja edesvastuussa. Minusta olisi törkeää syyttää lasta sellaisessa tilanteessa. Minulle ei tulisi IKINÄ mieleeni syyttää lasta toiselle sattuneesta onnettomuudesta tai vahingosta! Ällistyttävä käsitys.

        13-vuotias poikani oli paikalla, kun toiselle lapselle sattui onnettomuus. Hän rauhoitti lapsen, antoi ensiapua ja hälytti apua. Tilanne hallinnassa ja hän on sen jälkeen hoitanut muita lapsia edelleen. Tapaus puitiin jälkikäteen, todettiin että sitä ei olisi voinut millään tavalla estää, ja kehuttiin poikaa tilanteen hoitamisesti mallikelposella tavalla, ei ollut mitään lisättävää toimintaan. Kyse on myös paljolti siitä, miten lapsia on evästetty toimimaan hätätilanteessa: ei maalata piruja seinille, mutta ei myöskään väitetä, että mitään ei voi tapahtua. Mietitään realistisesti mitä voi tai saattaa tapahtua, ja järjestetään sen mukaiset toimintasysteemit: mitä pitää tehdä, perusensiapu, kenelle soitetaan jne.

        Kyllä lapsille voi ja pitää jakaa vastuuta, mutta loppukädessä vastuussa on aina vanhempi. Pitää tietää kenelle vastuuta voi jakaa ja sen tietää aloittajan tapauksessa vain aloittaja itse.

      • ja vinkki alkuperäiselle

        "Osaavatko lapset esimerkiksi antaa ensiapua ikkunan läpi rojahtaneelle, entäpä haimlichin otteen, tunnistaa aivokalvontulehduksen oireet?"

        Minä en osaa mitään noista, ja olen ollut kunnallisena perhepäivähoitajana n. 20 vuotiaana. Nyt olen 4 lapsen kotiäiti. Meillä on myös ollut palkattuna lastenhoitajana 15 vuotias tyttö. Hoidettavia oli kolme (1,5v, 3,5v ja 5v).

        Sellainen on huomioitava noin nuoren palkkaamisessa, että työpäivän maksimipituus on 6 tuntia. Eli isä voi olla pellolla ym. korkeintaan 6 tuntia sinä aikana kun äiti on töissä. Olen sitä mieltä, että vaikka kyseessä on omien tyttärien palkkaaminen lastenhoitajiksi, kannattaa työtehtävistä ja palkasta sopia ihan kirjallisesti. Näin ei pääse tulemaan sitä tilannetta, että äiti muistaisi sovittuja asioita eri tavalla kuin tyttäret.

      • _Maris

        Kaksi vanhinta on vahtineet pienempiä ennenkin, kuten sanottu, ja joskus on jotain toki sattunutkin. Naapuri on kuitenkin ihan vieressä, siellä ollaan päivät kotona, ja iskä on hälyytettävissä hätiin 5-10 minuutin sisällä.

        Viime syyslomalla jätin kaksi vanhinta sekä 3, 5 ja 7 vuotiaat heidän vastuulleen n. 12 tunnin ajaksi, kun meidän oli pakko lähteä toiselle paikkakunnalle asti katsomaan sairasta mummia. Lähtö tuli äkkiä, ja kaikkia lapsia ei voinut ottaa tilanpuutteen takia mukaan. Katsoimme järkevämmäksi jättää isommat hoitamaan muutamaa pienempää.
        Tyttö 5v sai silloin aikaan vaaratilanteen: hän avasi ajattelemattomuuttaan koiranhäkin oven ja koira karkasi. Tyttö lähti yksikseen etsimään koiraa, taittoi pajukossa jalkansa. Isommat tytöt eivät kuitenkaan hätääntyneet tässäkään tilanteessa, he veivät nuoremmat naapurin hoiviin ja lähtivät etsimään 5v tyttöä. Tyttö löytyi tovin päästä, isommat auttoivat kotiin ja antoivat ensiluokkaista ensiapua. :)
        Tuotakaan "onnettomuutta" ei olisi voinut aikuinenkaan välttää. Lapset leikkivät siis isolla pihallamme aina ilman että joku on kokoajan käsivarrenmitan päässä kyttäämässä. Isommat kuitenkin yleensä katsovat hienosti pienempiensä perään ja leikkivät yhdessä samoja leikkejä.

        Kerran kolme vanhinta tyttöä vahti parin tunnin ajan kolmea nuorinta, kun olimme kaupungilla muun sakin kanssa. Silloin yksi kolmanneksi nuorin lapsi oli leikkimässä vanhempien makuuhuoneessa, josta johtaa ovi parvekkeelle. Ikkunaan lensi lintu, ja lapsi lähti parvekkeelle katsomaan. Ovi meni lukkoon ja ja lapsi jäi lukkojen taakse ulos vähissä vaatteissa. Isommat tytöt havahtuivat kuitenkin äkkiä, kun lapsen leikkien ääniä ei enää kuulunut. Lapsi löydettiin parvekkeelta, isommat peittelivät lämpimään ja antoivat lämmintä juotavaa. Esimerkillisesti toimittu taas.

        En siis väitä, ettei mitään voisi sattua. Voi toki. Mutta sattuu paljon silloinkin, kun minä olen koko ajan läsnä. Yhdestä äidistä ei repeä valvojaa jokaiseen talon huoneeseen. Lapset tietävät senkin. Jopa 5-7 ikäinen lapsi osaa hienosti katsoa pienempien perään, kerätä lattialta pieniä osia mihin lapsi voi tukehtua, nostaa "vaaralliset" esineet lapsen ulottuvilta, pitää kädestä, ohjailla leikkejä turvallisemmiksi. Ainakin meidän lapset on pienestä pitäen oppineet, että me ollaan tiimi jossa jokainen huolehtii toisesta, isompaa pitää uskoa, ei vain vanhempia kun ne komentaa.

        Lastensuojeluilmoitusta tuskin tarvitaan.

      • muka voisi

        palkata esim.jonkun 16-vuotiaan ulkopuolisen lapsenvahdiksi,jos on sitä mieltä,että omat sisarukset eivät millään pärjäisi,jotka kuitenkin tuntevat hoidettavat ja ympäristön.Ja mikä mahtaa olla ikäraja joillain MLL:n lastenhoitaja-apulaisilla.Niitähän kurssitettiin joskus ainakin,luultavasti kaikki sellaisetkaan ei ole täysi-ikäisiä.

    • tuota

      Mikset palkkaisi ihan oikeaa, täysi-ikäistä lastenhoitajaa, jos kuitenkin omille lapsillesikin maksaisit palkkaa? Toki oikea lapsenhoitaja on kalliimpi, mutta kaikinpuolin parempi. Eihän sinulle ole "säästö" mielessäsi?

      Nuo edellä mainitut argumentit kävivät minunkin mielessäni. 14- ja 15-vuotiaat ovat mielestäni muutenkin liian nuoria vahtimaan täysipäiväisesti sisaruksiaan. Joku kauppareissu joo, mutta että oikein "työnään".. eiei!

      Sitäpaitsi, lapset ovat koulussa talvet, eivätkö he ole mielestäsi lomaansa ansainneet? Käsittääkseni sinä olet koko kesän töissä, joten myös tämä tyttöjen pesti kestäisi koko kesän?

      Jos sinua huolestuttaa, että tytöt lomallaan vain makaavat, niin keksi ihmeessä jotain muuta puuhaa heille kesän ajaksi. Eikös nyt maalaistalossa töitä riitä? Siinä olisi kaksikin puolta: näihin hommiin (pihan siivousta, kasvimaan kitkemistä jne.jne., mitä nyt keksitkin) ei tuhraantuisi koko päivää (koska tuon ikäisten KUULUU saada lomallaan myös vain olla) ja toisaalta, siinä ei olisi liikaa vastuuta. Lapset vastuussa toisista lapsista, liian iso taakka, vaikka kuinka osaisikin hommat.

      Mitä mieltä muuten miehesi olisi tästä järjestelystä?

      • _Maris

        lasten hoitaminen kotona kesäisin tuskin poikkeaisi ihan hirveästi heidän tavallisista kesistään. Hehän leikkivät, puuhaavat, touhuavat yhdessä, laittavat ruokaa, ottavat aurinkoa, pyytävät kavereita kylään ja katsovat sitten yhdessä muksujen perään. Kouluikäiset pärjäävät hienosti ilman jatkuvaa vahtimista. Kyse on vain muutamasta pienimmästä, ja nehän nyt ihailevat isoja siskoja niin kovasti että roikkuvat joka tapauksessa joka puolelle mukana, riesaksi asti ;o)
        Eli kesä olisi aika lailla samanlainen kuin aikaisemmatkin, nyt vain minä en olisi kotona koko päivää. Ja mikä parasta, tytöt saisivat siitä palkkaa. Kesätyö on tytöille meilkein unelmien täyttymys, oletko lukenut lehdistä kuinka moni 13-16 vuotias hakee kaikkia mahdollisia kesätöitä ilmoituksissaan miltei epätoivoisesti.

        Ja joka tapauksessa lapset vahtisivat nuorempia vain sen kuutisen tuntia, loppuilta on vapaa kaikelle mitä ikinä tulee mieleen.

        Mieheni antaisi lasten vahtia toisiaan vaikka aina, hän pitää minua hölmönä kun edes mietin asiaa. Itse hän on kasvanut vielä suuremman perheen keskimmäisenä, ja kertoo että muistaa kuinka isommat pienenä hoitivat häntä ja kuinka hän isompana hoiti pienempiään eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

      • karjalatar2
        _Maris kirjoitti:

        Meillä on neljä lasta. Kaikki vielä melko pieniä, vanhin 9vuotias. On ollut ilo huomata kuinka sisarukset pitävät leikeissä ja pihapuuhissa huolta nuoremmistaan. Isossa perheessä niinkuin sinunkin perheesi on, lapset oppivat ottamaan vastuuta toisistaan, huomioimaan myös toisten tarpeet. Mene vain rohkealla mielellä töihin, onhan isä kotipiirissä. Isommat saavat hienon kesätyön.

    • Kyllä aikojen

      alussa on selvitty vanhempien sisarusten voimin. Miksei siis nytkin?

      • liisaleena

        Itse muutin 15-vuotiaana yksin asumaan kerrostalo yksiöön vieraaseen kaupunkiin ja hyvin kaikki sujui. Joten ei kannata aliarvioida nuoren kykyä kantaa vastuuta. Mielestäni jos tyttäret haluavat hoitaa sisaruksiaan se on ihan ok, mutta tietysti heidän tulisi antaa itse päättää, onko se liian raskasta tai sitovaa.

        Yleisesti olen sitä mieltä, että äidit vaan rohkeasti töihin, jos siltä tuntuu. Kyllä ne lapset pärjää hoitajankin kanssa.

    • pedakooki.

      siis kuudesta (kahdeksasta) lapsesta jättäisit vastuun puolikasvuisille lapsille????
      totta tuon ikäiset lapset voivat vahtia yhtä tai kahta pienempää silloin tällöin. mutta jättää tuollainen vastuu pienimmistä toisille lapsille moniksi tunneiksi ja vielä useammaksi viikoksi on todella edesvastuutonta!
      pienet vauvat tarvitsevat nimenomaan oman äidin läsnäoloa taikka ainakin vastaavan aikuisen turvaa. monilla äideilläkin on vaikeuksia pitää huolta paristakin pikkuisesta saati sitten noin monesta.

      etkö voisi vaan luopua työajatuksesta ja olla kotona vielä muutaman vuoden ettet rasita liikaa isompia lapsiasi vastuulla joka heille ei kuulu.
      saavat varmaan muutenkin jo auttaa ihan riittävästi kotitöissä kuitenkin.

    • lastensuojelun tukihenkilö

      Kyllä nuin pienten hoitaminen kuuluu täysi-ikäisille. Jos jätät lapsesi alaikäisen vastuulle ja jotain sattuu...on vastuu loppujen lopuksi kuitenkin sinun! Täysi-ikäinen vastaa itse omista teoistaan ja on myös näin ollen vastuullisempi ihminen ottamaan vastuun myös toisesta. Ymmärräthän mitä tarkoitan? Tässä ei ole kyse siitä, etteivätkö he pärjäisi....puhtaasti vastuu kysymys!

      • jolanna

        Minä en ymmärrä että miksei omat lapset (jotka ovat asuneet samassa talossa, tuntee sisaruksensa, talon rutiinit, tavat ja vaaratkin) muka ole päteviä hoitamaan pienempiään. Äitinä ketjun aloittaja myös tuntee omat lapsensa ja tietää näiden luotettavuuden.
        Itse olen hoitanut käytännössä koko elämäni 7 vuotta nuorempia sisaruksiani, sekä 15-vuotiaasta hoitanut myös ulkopuolisen henkilön vauvaa kokopäiväisesti (yleensä noin 8-11 tuntia päivässä arkisin). Nyt täysi-ikäisenä olen sitä mieltä, että olin jo tuolloin riittävän vastuuntuntoinen ja kypsä hoitamaan, ja että yhtään sen paremmin en lapsia olisi voinut nyt hoitaa kuin silloin.
        Äiti vain töihin ja lapset sisaruksille. Minä en tiedä yhtäkään kauhutarinaa siitä kuinka vastuullisten sisarusten hoitamat lapset olisivat saaneet ikävän lopun.

      • lastensuojelun tukihenkilö
        jolanna kirjoitti:

        vaan siitä, että alaikäinen eli alle 18v ei voi ottaa laillisesti vastuuta toisesta alaikäisestä!! Tämä on laki meillä Suomessa! Jos jotain sattuu...vanhemmat vastaavat!!!! En kyseenalaista heidän kykyään katsea sisaruksia mutta pidän tätä vastuu kysymuksenä ihan puhtaasti!!!!!!!!!!!!!!! Toisealta...jokainen lapsi tarvitsee turvallisen vanhemman vastaamaan heidän hyvinvoinnistaan!!!!!!! Tämä on vain minun mielipide!!!!

      • -0-0-0
        jolanna kirjoitti:

        Minä en ymmärrä että miksei omat lapset (jotka ovat asuneet samassa talossa, tuntee sisaruksensa, talon rutiinit, tavat ja vaaratkin) muka ole päteviä hoitamaan pienempiään. Äitinä ketjun aloittaja myös tuntee omat lapsensa ja tietää näiden luotettavuuden.
        Itse olen hoitanut käytännössä koko elämäni 7 vuotta nuorempia sisaruksiani, sekä 15-vuotiaasta hoitanut myös ulkopuolisen henkilön vauvaa kokopäiväisesti (yleensä noin 8-11 tuntia päivässä arkisin). Nyt täysi-ikäisenä olen sitä mieltä, että olin jo tuolloin riittävän vastuuntuntoinen ja kypsä hoitamaan, ja että yhtään sen paremmin en lapsia olisi voinut nyt hoitaa kuin silloin.
        Äiti vain töihin ja lapset sisaruksille. Minä en tiedä yhtäkään kauhutarinaa siitä kuinka vastuullisten sisarusten hoitamat lapset olisivat saaneet ikävän lopun.

        Et tieda kauhutarinaa jossa isompi lapsi hoiti pienempaa... mina tiedan. Laitettiin keskenkasvuiselle liikaa vastuuta ja han ei osannut ottaa huomioon vaaraa, pikkusisko kuoli.

    • -0-0-

      Nelja noin pienta lasta on tosi iso tyomaara kahdelle aikuisellekin. En tykkaa etta 14 ja 15 v harteille laitetaan noin paljon vastuuta. En ymmarra miksi pitaa nyt menna toihin ? Eiko lapsilisat ym riita ? Jos mami haluaa vaikka harrastaa se on eri juttu, kay 1-3 h/ vko jossain tms. .. mutta toihin !! EI !!

      Ei noin paljon vastuuta keskenkasvuisille !!!!

      ps itsella 4 lasta.
      ppss minakin voisin jopa tehda last suojeluilm.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4430
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2270
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      559
      1744
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1471
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      7
      1121
    7. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1108
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      908
    Aihe