gerbiilit!

eli siis jos hakee luonnosta gerbuille
ruohoa/puunoksia,miten ne pitäisi puhdistaa/pestä?
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Me ollaan haettu mein gerbuille sellasia paksuja
oksia terraarion sisustukseksi. Ollaan kuorittu
ja pesty ne.

Äänestä

Hips,
näin kesän taas ollessa vauhdissa ja
kaikenmaailman pikkuotustenkin riehuessa
suosittelisin sitä, että oksat katkottaisiin sen
kokoisiksi, että se mahtuvat uuniin ja sitten
kuumennusta uunissa. Itse olen toiminut näin
oksien kanssa ja toistaiseksi *koputtaa puuta* ei
ole ollut ongelmia. Joskus on epäilty, että
nimenomaan oksien mukana voisi gerbiileille tulla
punkkeja, jotka ovat varsin ikävä riesa. Ruohon,
jos haluaa tarjota "tuoreena" kannattaa se
"liottaa" kuumassa vedessä. Itse olen tuonut
välillä kaneille voikukanlehtiä ja laittanut ne
lavuaariin ja laskenut jonkun aikaa päälle niin
kuumaa vettä kuin vain hanasta tulee.

-minttis

www.hobitinkolo.net

Äänestä
  • Olen omille deguilleni, kuten myös gerbuille,
    hakenut metsästä puuta isompiakin määriä, mutta
    en ole niitä koskaan uunissa "käryyttänyt".
    Juokseva vesi, ja juuriharja on ollut aseenani
    ulkomaailman öttiäisiä ym. vastaan. Nyt kun tuota
    uunissa kuumentamista aloin ajattelemaan, niin
    muuttuuko se puu, etenkin kuori mitenkään? Meitin
    degut-tytöt kun tykkäävät syödä koivun kuorta,
    niin mahtaisiko kuumennettu puunkuori enää
    maistuakaan? En tahtoisi tuottaa tytöille
    pettymystä, jos kuumennettu puu ei maistukaan
    yhtä hyvälle..

    Hassuja yömyöhällä mietiskellen,

    Äänestä

  • Gaash. (jälleen kerran) kirjoitti:

    Olen omille deguilleni, kuten myös gerbuille,
    hakenut metsästä puuta isompiakin määriä, mutta
    en ole niitä koskaan uunissa "käryyttänyt".
    Juokseva vesi, ja juuriharja on ollut aseenani
    ulkomaailman öttiäisiä ym. vastaan. Nyt kun tuota
    uunissa kuumentamista aloin ajattelemaan, niin
    muuttuuko se puu, etenkin kuori mitenkään? Meitin
    degut-tytöt kun tykkäävät syödä koivun kuorta,
    niin mahtaisiko kuumennettu puunkuori enää
    maistuakaan? En tahtoisi tuottaa tytöille
    pettymystä, jos kuumennettu puu ei maistukaan
    yhtä hyvälle..

    Hassuja yömyöhällä mietiskellen,

    Kyllä se uunissa kuumentaminen varmasti vaikuttaa
    puuhun, mutta oman eläinlaumani kohdalla en
    uskalla ottaa ylimääräisiä riskejä sen suhteen,
    että jossain vaiheessa toisin sisälle punkkeja,
    eläinmäärästäni niiden häätäminen kun olisi
    melkoinen urakka. Itselläni on myös degu ja kyllä
    ne "uunitetut" oksat ovat kelvanneet (tietysti
    jäähtyneinä) niin gerboille kuin degulaisellekin
    (ja siinä sivussa shawit, crassut, negevit ja
    muut...).

    -minttis
    www.hobitinkolo.net

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku tyhmä.... kirjoitti:

eli siis jos hakee luonnosta gerbuille
ruohoa/puunoksia,miten ne pitäisi puhdistaa/pestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu