Pimeyden leikki

Mietin usein miksi pimeys tuntui kodilta, miksi se niin usein herätti pelkoa muissa. En ollut kotonani valossa, jota muut niin hehkuttivat.

Kauneinta maailmaani - pimeyden valo. Valo, jota vain niin harva näkee kanssani.

Minun mustassani oli enemmän valkoista kuin sinun.

Pimeys - mahdollisuus harmaallekin loistaa. Pelkkää valoa toi harmauden.

Pelkäsin pimeää, en osannut nauttia valostakaan.

Tunnen sinut sekä pimeässä että valossa, mutten tuntisi ilman kumpaakaan.

Halusin vain valoa ja sain myös sen. Miksi sieluni silti mustui?

Jos minä olen pimeys ja ja sinä valo niin miten yhdessä olemme kaikki maailman värit?

Pimeyden koittaessa olen onnellinen, vain hetki ja näen valoista kirkkaimman.

En löytänyt valoa etsimällä, en halunnut pimeyteen, mutta suurin onneni oli pimeyteen vastoin tahtoani joutuminen - valo saapui.

Miten se, jota kaikkein eniten pelkäsin, oli vapauttava minut?

Saatoin vain maistaa hivenen sitä mitä olin aiemmassa elämässäni. Kuinka onnistuin sen löytämään tietämättä mistä etsiä ilman löytämisen kaipuuta. Tunsin tietämättäni paljon siitä mitä kaikkea voin olla. En tuntenut olevani kotonani tässä maailmassa. Vaikka ovi kävikin koputtamassa nyrkkiini niin en osannut avata ovea. Maailmani oli liian lähellä - minussa.

Näit valon sielussani ennen kuin osasin sitä etsiä ja juuri silloin kun oli varma ettei sitä ollut olemassakaan. Vasta nyt ymmärsin, että tiesit jo silloin, sanomatta vieläkään, merkityksesi minulle. Kauniit kasvosi saivat loistonsa minulle pimeydestäni, sielusi valoa ja kauneutta en koskaan unohda.

Pimeydessä kaunista on kaikki se, joka näkyy vain valossa.

Vasta pimeydessä osasin avata silmäni.

En pitänyt sinusta, yritit viedä pimeyteni valon. Rakastin sinua kyseenalaistaessasi pimeyteni. Näin sokeutesi, uskoin ettet olisi valmis tietämään. Anteeksi petokseni sinua kohtaan.

Pimeys toi tyhjyyden, tiesin enemmän kuin koskaan. Miksi silti yritän täyttää sen?

Vasta tyhjyys avasi oven sisäiselle valolleni.

Pakeneeko valo pimeää vai syökö pimeys valoa?

Pimeys syö ahnehtien valoa. Mutta valoa on niin paljon ja pimeällä energiaa vain rajallisesti.

Pimeydellä oli kasvoni kunnes hävitin ne valon tieltä.

Pimeys avaa uusia ovia, joista valo pääsee sisään. Miksi jotkut silti sitä niiin epätoivoisesti pakenevat?

Valosta ei voi pitää ikuisesti kiinni vaikka haluisikin. Pimeys pyrkii karkuun aikanaan, miksi osa ei päästä edes sitä menemään?

Annoin sinulle hetken pimeyttä vaikket ikinä osaa sitä arvostaakaan. Syytit vain minua.

Annoit minulle hetkeksi valoista kirkkaimman. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen antamastasi tummimmasta pimeydestä

Saatko koskaan tietää miten arvokasta pimeytesi, josta et ollut tietoinen, oli minulle?

Pimeyden äkillinen kirkastuminen valoksi sattuu, äkillinen pimeneminen aiheuttaa kipua viiveellä.

Miten pinnallasi oleva musta ja valkoinen voikaan vaikuttaa minuun niin paljon enemmän kuin elävät värisi?

Miksi en koskaan voisi kuvitella tuovani sinulle mustavalkoista ruusua? Se olisi niin luonnotonta mutta silti haluaisin sinulle sillä hetkellä antaa vain mustaa ja valkeaa.

Miksi mustaani ei osata ottaa vastaan? Pelkäätkö että se värjää sinua mutta silti annat mustempaa takaisin?

Yritin kertoa sinulle harmaan sävyistä, suutuit minulle. Pelkäätkö todellisuutta?

Minulle elämän rikkaus on matkaa pimeän ja valon välillä. Tärkeintä on liike joten suunta ei voi olla aina sama.

Miten väritön maski kasvoillasi voi peittää sielusi värit?