Mietin usein miksi pimeys tuntui kodilta, miksi se niin usein herätti pelkoa muissa. En ollut kotonani valossa, jota muut niin hehkuttivat.
Kauneinta maailmaani - pimeyden valo. Valo, jota vain niin harva näkee kanssani.
Minun mustassani oli enemmän valkoista kuin sinun.
Pimeys - mahdollisuus harmaallekin loistaa. Pelkkää valoa toi harmauden.
Pelkäsin pimeää, en osannut nauttia valostakaan.
Tunnen sinut sekä pimeässä että valossa, mutten tuntisi ilman kumpaakaan.
Halusin vain valoa ja sain myös sen. Miksi sieluni silti mustui?
Jos minä olen pimeys ja ja sinä valo niin miten yhdessä olemme kaikki maailman värit?
Pimeyden koittaessa olen onnellinen, vain hetki ja näen valoista kirkkaimman.
En löytänyt valoa etsimällä, en halunnut pimeyteen, mutta suurin onneni oli pimeyteen vastoin tahtoani joutuminen - valo saapui.
Miten se, jota kaikkein eniten pelkäsin, oli vapauttava minut?
Saatoin vain maistaa hivenen sitä mitä olin aiemmassa elämässäni. Kuinka onnistuin sen löytämään tietämättä mistä etsiä ilman löytämisen kaipuuta. Tunsin tietämättäni paljon siitä mitä kaikkea voin olla. En tuntenut olevani kotonani tässä maailmassa. Vaikka ovi kävikin koputtamassa nyrkkiini niin en osannut avata ovea. Maailmani oli liian lähellä - minussa.
Näit valon sielussani ennen kuin osasin sitä etsiä ja juuri silloin kun oli varma ettei sitä ollut olemassakaan. Vasta nyt ymmärsin, että tiesit jo silloin, sanomatta vieläkään, merkityksesi minulle. Kauniit kasvosi saivat loistonsa minulle pimeydestäni, sielusi valoa ja kauneutta en koskaan unohda.
Pimeydessä kaunista on kaikki se, joka näkyy vain valossa.
Vasta pimeydessä osasin avata silmäni.
En pitänyt sinusta, yritit viedä pimeyteni valon. Rakastin sinua kyseenalaistaessasi pimeyteni. Näin sokeutesi, uskoin ettet olisi valmis tietämään. Anteeksi petokseni sinua kohtaan.
Pimeys toi tyhjyyden, tiesin enemmän kuin koskaan. Miksi silti yritän täyttää sen?
Vasta tyhjyys avasi oven sisäiselle valolleni.
Pakeneeko valo pimeää vai syökö pimeys valoa?
Pimeys syö ahnehtien valoa. Mutta valoa on niin paljon ja pimeällä energiaa vain rajallisesti.
Pimeydellä oli kasvoni kunnes hävitin ne valon tieltä.
Pimeys avaa uusia ovia, joista valo pääsee sisään. Miksi jotkut silti sitä niiin epätoivoisesti pakenevat?
Valosta ei voi pitää ikuisesti kiinni vaikka haluisikin. Pimeys pyrkii karkuun aikanaan, miksi osa ei päästä edes sitä menemään?
Annoin sinulle hetken pimeyttä vaikket ikinä osaa sitä arvostaakaan. Syytit vain minua.
Annoit minulle hetkeksi valoista kirkkaimman. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen antamastasi tummimmasta pimeydestä
Saatko koskaan tietää miten arvokasta pimeytesi, josta et ollut tietoinen, oli minulle?
Pimeyden äkillinen kirkastuminen valoksi sattuu, äkillinen pimeneminen aiheuttaa kipua viiveellä.
Miten pinnallasi oleva musta ja valkoinen voikaan vaikuttaa minuun niin paljon enemmän kuin elävät värisi?
Miksi en koskaan voisi kuvitella tuovani sinulle mustavalkoista ruusua? Se olisi niin luonnotonta mutta silti haluaisin sinulle sillä hetkellä antaa vain mustaa ja valkeaa.
Miksi mustaani ei osata ottaa vastaan? Pelkäätkö että se värjää sinua mutta silti annat mustempaa takaisin?
Yritin kertoa sinulle harmaan sävyistä, suutuit minulle. Pelkäätkö todellisuutta?
Minulle elämän rikkaus on matkaa pimeän ja valon välillä. Tärkeintä on liike joten suunta ei voi olla aina sama.
Miten väritön maski kasvoillasi voi peittää sielusi värit?
Kauneinta maailmaani - pimeyden valo. Valo, jota vain niin harva näkee kanssani.
Minun mustassani oli enemmän valkoista kuin sinun.
Pimeys - mahdollisuus harmaallekin loistaa. Pelkkää valoa toi harmauden.
Pelkäsin pimeää, en osannut nauttia valostakaan.
Tunnen sinut sekä pimeässä että valossa, mutten tuntisi ilman kumpaakaan.
Halusin vain valoa ja sain myös sen. Miksi sieluni silti mustui?
Jos minä olen pimeys ja ja sinä valo niin miten yhdessä olemme kaikki maailman värit?
Pimeyden koittaessa olen onnellinen, vain hetki ja näen valoista kirkkaimman.
En löytänyt valoa etsimällä, en halunnut pimeyteen, mutta suurin onneni oli pimeyteen vastoin tahtoani joutuminen - valo saapui.
Miten se, jota kaikkein eniten pelkäsin, oli vapauttava minut?
Saatoin vain maistaa hivenen sitä mitä olin aiemmassa elämässäni. Kuinka onnistuin sen löytämään tietämättä mistä etsiä ilman löytämisen kaipuuta. Tunsin tietämättäni paljon siitä mitä kaikkea voin olla. En tuntenut olevani kotonani tässä maailmassa. Vaikka ovi kävikin koputtamassa nyrkkiini niin en osannut avata ovea. Maailmani oli liian lähellä - minussa.
Näit valon sielussani ennen kuin osasin sitä etsiä ja juuri silloin kun oli varma ettei sitä ollut olemassakaan. Vasta nyt ymmärsin, että tiesit jo silloin, sanomatta vieläkään, merkityksesi minulle. Kauniit kasvosi saivat loistonsa minulle pimeydestäni, sielusi valoa ja kauneutta en koskaan unohda.
Pimeydessä kaunista on kaikki se, joka näkyy vain valossa.
Vasta pimeydessä osasin avata silmäni.
En pitänyt sinusta, yritit viedä pimeyteni valon. Rakastin sinua kyseenalaistaessasi pimeyteni. Näin sokeutesi, uskoin ettet olisi valmis tietämään. Anteeksi petokseni sinua kohtaan.
Pimeys toi tyhjyyden, tiesin enemmän kuin koskaan. Miksi silti yritän täyttää sen?
Vasta tyhjyys avasi oven sisäiselle valolleni.
Pakeneeko valo pimeää vai syökö pimeys valoa?
Pimeys syö ahnehtien valoa. Mutta valoa on niin paljon ja pimeällä energiaa vain rajallisesti.
Pimeydellä oli kasvoni kunnes hävitin ne valon tieltä.
Pimeys avaa uusia ovia, joista valo pääsee sisään. Miksi jotkut silti sitä niiin epätoivoisesti pakenevat?
Valosta ei voi pitää ikuisesti kiinni vaikka haluisikin. Pimeys pyrkii karkuun aikanaan, miksi osa ei päästä edes sitä menemään?
Annoin sinulle hetken pimeyttä vaikket ikinä osaa sitä arvostaakaan. Syytit vain minua.
Annoit minulle hetkeksi valoista kirkkaimman. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen antamastasi tummimmasta pimeydestä
Saatko koskaan tietää miten arvokasta pimeytesi, josta et ollut tietoinen, oli minulle?
Pimeyden äkillinen kirkastuminen valoksi sattuu, äkillinen pimeneminen aiheuttaa kipua viiveellä.
Miten pinnallasi oleva musta ja valkoinen voikaan vaikuttaa minuun niin paljon enemmän kuin elävät värisi?
Miksi en koskaan voisi kuvitella tuovani sinulle mustavalkoista ruusua? Se olisi niin luonnotonta mutta silti haluaisin sinulle sillä hetkellä antaa vain mustaa ja valkeaa.
Miksi mustaani ei osata ottaa vastaan? Pelkäätkö että se värjää sinua mutta silti annat mustempaa takaisin?
Yritin kertoa sinulle harmaan sävyistä, suutuit minulle. Pelkäätkö todellisuutta?
Minulle elämän rikkaus on matkaa pimeän ja valon välillä. Tärkeintä on liike joten suunta ei voi olla aina sama.
Miten väritön maski kasvoillasi voi peittää sielusi värit?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tässä on niin paljon pohtivia lauseita, että saisit ketterästi koottua romaanin, kun kirjoitat lauseet auki.
Kyllä näistä tosiaan yksi Coelhomainen romaani pursuaa.
Jännittävä tekstisi on.
Kiitos lukuelämyksestä !
et kannattaa jotai vanhaa mukaviisasta tyyliä yrittää. Ei elämä mee mietelausein. Jotain ihan omaa?
… mikäpä tässä maailmassa sitten kannattaa ja mikä ei.
Ote Wikipediasta:
”
Paulo Coelho (s. 24. elokuuta 1947, Rio de Janeiro) on yksi Brasilian menestyneimmistä kirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty yli 65 miljoonaa kappaletta, mikä tekee hänestä portugalinkielisen kirjallisuuden myydyimmän kirjailijan, ohittaen jopa Jorge Amadon. Vuonna 2002 hänet valittiin arvostettuun Brasilian kirjallisuuden akatemiaan (Academia Brasileira de Letras).
Paulo Coelhon kirjoja on käännetty 56 kielelle ja myyty 150 maassa. Hänen ihailijoikseen ovat tunnustautuneet muun muassa Sharon Stone, Madonna, Russell Crowe ja Will Smith. Menestyksestä huolimatta kriitikot eivät ole Paulo Coelhon kirjallisuudesta yksimielisiä. Jotkut kriitikot pitävät Coelhon teoksia "vaikeaselkoisina itsehoitokirjoina". Kritiikkiä kohdistui myös Coelhon valintaan kirjallisuuden akatemiaan.
“
Oli siinä ainakin osa oikein hienoja / älykkäitä.
Kopioin ne kaikki ja laitoin otsikoksi Mustavalkoista.
Ehkä johonkin melankoliseen tarinaan voi jotain niista käyttää - toki sovellettuna.
(En kysy lupaa kopioinnille, se olisi naivia.)
… no pöh… melankoliseen…
ookoo kirjoita melankolinen jos siltä tuntuu, mutta paremminkin olettaisin että sellainen serranonperhe –tyyppinen juttu tulis kynästäsi hujauttamalla, siis oikein elämänmakuinen ja pujottelet sitten näitä viisauksia sekaan epätasaisin väliajoin. Niinhän se tv-sarjakin on kirjoitettu, että on sitä hölöhölöä mutta mielettömästi kuitenkin sujautettu vanhoja elämänviisauksia sekaan.
Ai ei ole.
No ei sitte.
Moi !
...että Serrano-per_eellä on tolleen. Kun en viitti, ja se on LIEVÄSTI sanottu, kattoa.
Vai ei melankolista multa. Ziisus, kyä lähtee...
Tai no, hiin ja hiin...
... no eihän tarvii katsoa kuin yksi vaikka puoleenväliin niin tajuaa sen kässärirakenteen… ja sikstoisekseen se on kyllä yksi parhaimpia tämänhetkisiä sarjoja joita töllöstä tuuttaa, siis minun mielestäni, joista suomalaiset voisivat ottaa opikseen… hyvin hyvin hyvin monella tasolla.
Juuh!
Onko helpompaa koskettaa koskettamalla vai koskematta?
Luonnollisin kosketus tulee tarkoittamatta koskettaa.
Kumpi kosketti ensin toista vaikka sinä huomasit sen ensin kun tunsin lämpösi.
En voinut koskettaa sinua koska estelysi kosketti minua enemmän. Estelysi olikin vain itsesi koskettamista kauttani. En ole hyväksikäytetty, sain enemmän.
En tiennyt miten koskettaa etkä osannut sitä itsekään itsellesi kertoa. Silti tunsimme molemmat sen.
Kosketuksesi oli läheisempi kun vetäydyin lähemmäksi sinusta. Luulin olevani valmis koskettamaan sinua vaikka olinkin sen jo tehnyt huomaamattani. Kosketuksesi jatkuu edelleen vaikken tiedä näenkö sinua enää koskaan.