Olisi tarkoitus ostaa isompi pyörä, mutta Imatralla kerrottiin että joutuisimme poistamaan pienemmän rekisteristä jos emme halua maksaa siitä vakuutusmaksuja.
Miksi ihmeessä tuollainen järjestely?
Miten vakuuttaminen ulkomaalaisissa yhtiöissä?
Seisontavakuutus???
6
2933
Vastaukset
- lähivakuutuskessa
voi omistaa vaikkapa 10 pyörää ja saa olla seisonassa vaikka kuinka kauan joka ikinen pyörä;)
- yhtiötä
onko olemassa vielä yhtiö joka ei anna seisontavakuutusta.Mikä se on ?
- väärin
Pitää kysyä onko enää yhtiötä joka antaa seisontavakuutusta pyörään.
Suuntaushan on se että vakuutus on voimassa koko vuoden ja hinta on kuitenkin tarkistettu sen mukaan että pyörällä ei ajeta koko vuotta.
Miksikö näin?
Siksi että se seisontaan laitto on turhaa byrokratiaa ja paperisotaa joka toistuu joka vuosi. Tilastoista nähdään kuinka paljon keskimärin pyörä on liikenteessä ja sen perusteella voidaan laskea keskimääräinen vakuutusmaksu.
Ongelma nyt on vain siinä että kaikki vakuutusyhtiöt eivät lähteneet tähän uuteen käytäntöön ja sekös aiheuttaa hämmenystä.
Mutta pyydä tarjous eri vakuutusyhtiöistä ja tee laskelmat sen mukaan. Huomioi myös bonusten kertyminen tai kertymättömyys. Ja kannattaa pyytää se tarjouos juuri niillä tiedoilla joilla vakuutus tehdään, siis omistajan ikä, sukupuoli, paikkakunta ja pyörän tiedot. On aivan turhaa vertailla jonkin toisen vakuutuksia sillä maksut ovat nykyään varsin yksilöllisiä. - vaan aivan
väärin kirjoitti:
Pitää kysyä onko enää yhtiötä joka antaa seisontavakuutusta pyörään.
Suuntaushan on se että vakuutus on voimassa koko vuoden ja hinta on kuitenkin tarkistettu sen mukaan että pyörällä ei ajeta koko vuotta.
Miksikö näin?
Siksi että se seisontaan laitto on turhaa byrokratiaa ja paperisotaa joka toistuu joka vuosi. Tilastoista nähdään kuinka paljon keskimärin pyörä on liikenteessä ja sen perusteella voidaan laskea keskimääräinen vakuutusmaksu.
Ongelma nyt on vain siinä että kaikki vakuutusyhtiöt eivät lähteneet tähän uuteen käytäntöön ja sekös aiheuttaa hämmenystä.
Mutta pyydä tarjous eri vakuutusyhtiöistä ja tee laskelmat sen mukaan. Huomioi myös bonusten kertyminen tai kertymättömyys. Ja kannattaa pyytää se tarjouos juuri niillä tiedoilla joilla vakuutus tehdään, siis omistajan ikä, sukupuoli, paikkakunta ja pyörän tiedot. On aivan turhaa vertailla jonkin toisen vakuutuksia sillä maksut ovat nykyään varsin yksilöllisiä.oikein.
Pari vuotta sitten vakuutusyhtiöt eivät halunneet antaa seisonta-aikaa pyörään.
Nyt seisonta-aika on tullut lähes jokaisen yhtiön valikoimaan takaisin.
Jopa Pohjola joka ei antanut seisonta-aikaa on joutunut nöyrtymään ja heilläkin on sellainen vakuutus nykyään.
Olis nääs paljon byrokraattisempaa että pyörä joudutaan poistamaan rekisteristä pelkän seisonnan vuoksi. - taidetaan
vaan aivan kirjoitti:
oikein.
Pari vuotta sitten vakuutusyhtiöt eivät halunneet antaa seisonta-aikaa pyörään.
Nyt seisonta-aika on tullut lähes jokaisen yhtiön valikoimaan takaisin.
Jopa Pohjola joka ei antanut seisonta-aikaa on joutunut nöyrtymään ja heilläkin on sellainen vakuutus nykyään.
Olis nääs paljon byrokraattisempaa että pyörä joudutaan poistamaan rekisteristä pelkän seisonnan vuoksi.puhua nyt vähän niinkun kahdesta eri asiasta.. tai siis samasta, mutta eri näkökulmista. Itse hommasin ensimmäisen pyöräni viime syksynä, ja olin kompastua tähän hienoon vakuutuskompaan =/
Mutta periaate on siis se, että suurimmalla osalla yhtiöitä on nykyään ainoastaan ympärivuotinen vakuutus (etenkin kun ottaa nyt vasta ensimmäisen vakuutuksen, eikä siis ole vanha asiakas! Tämäkin nimittäin joillakin yhtiöillä vaikuttaa asiaan, eli vanhoja vakuutuksia ei VÄLTTÄMÄTTÄ muuteta!!).
Silloin seisonta-aikaa ei varsinaisesti ole, mikäli ajaa pyörällä koko kesäkauden. Ja maksut on jaksotettu niin, että kesä-aikana maksetaan 80%, talvi-aikana 20% koko vuoden maksuista. Etuna on se, että pyörällä voi ajaa ympäri vuoden (nykyäänhän ei etelä-suomessa juuri lunta tai pakkasta näy..), huonona puolena tietty se, että talvellakin joutuu vak.maksuja maksamaan. MIKÄLI pyörän haluaa laittaa seisontaan ajalla 1.4. - 30.9. se onnistuu, eikä siltä seisonta-ajalta luonnollisestikaan tarvitse maksaa. Mutta seisonta-aika on siis tosiaan mahdollinen vain ja ainoastaan tuolla aikavälillä. - tuo
taidetaan kirjoitti:
puhua nyt vähän niinkun kahdesta eri asiasta.. tai siis samasta, mutta eri näkökulmista. Itse hommasin ensimmäisen pyöräni viime syksynä, ja olin kompastua tähän hienoon vakuutuskompaan =/
Mutta periaate on siis se, että suurimmalla osalla yhtiöitä on nykyään ainoastaan ympärivuotinen vakuutus (etenkin kun ottaa nyt vasta ensimmäisen vakuutuksen, eikä siis ole vanha asiakas! Tämäkin nimittäin joillakin yhtiöillä vaikuttaa asiaan, eli vanhoja vakuutuksia ei VÄLTTÄMÄTTÄ muuteta!!).
Silloin seisonta-aikaa ei varsinaisesti ole, mikäli ajaa pyörällä koko kesäkauden. Ja maksut on jaksotettu niin, että kesä-aikana maksetaan 80%, talvi-aikana 20% koko vuoden maksuista. Etuna on se, että pyörällä voi ajaa ympäri vuoden (nykyäänhän ei etelä-suomessa juuri lunta tai pakkasta näy..), huonona puolena tietty se, että talvellakin joutuu vak.maksuja maksamaan. MIKÄLI pyörän haluaa laittaa seisontaan ajalla 1.4. - 30.9. se onnistuu, eikä siltä seisonta-ajalta luonnollisestikaan tarvitse maksaa. Mutta seisonta-aika on siis tosiaan mahdollinen vain ja ainoastaan tuolla aikavälillä.aika 1.4 - 30.9 mistä kirjoitit ole Tapiola yhtiöstä?? Niinkuin kirjoitin aluksi niin ainakin Lähivaakuutuksella on molempia käytössä! koko vuosi ilman seisontaa tai jos haluat itte valita mitkä kesäkuukaudet ajat ja lopus vuosi seisonalla,,, mutta vähintään 90 päivää pitää olla vakuutus voimassa jos haluaa boonuksia kasvattaa seuraavalle ajokaudella, ota vakuutus lähivaakuutuksesta niin ei mitään probleemaa;)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979