pettynyt

oltiin rodoksella viikko toukokuun lopulla. ajankohta oli kahdelle sinkkutytölle todella huono, eihän paikan päällä ollut mitään eloa. mietinkin miksei kukaan varoittanut menemästä tähän aikaan vuodesta, kaikkialla vaan hoilotettiin miten hyvä bilekaupunki rodos on. baarikatu oli syvä pettymys. jos kaikki kadun ihmiset olisivat ahtautuneet vain yhteen baariin olisi paikalla ollut ehkä vain puolet tungokseen asti. katu itsessään on jo kauhean lyhyt eikä mikään baari näyttänyt mitenkään erikoiselta. sisäänheittäjät mainostivat innoissaan 6 euron koktaileja ja ilmaisia shotteja, vaan eipä mikään ole ilmaista kun tulee laskun aika. huijattiin aika monessa paikkaa vaikka yhdessä tosin saatiin lasku sisäänheittäjän piikkiin.

no, tulipahan ainakin kunnon rantaloma. vaan eipä sitäkään. uima-allasalue suljettiin heti pois laskuista kun ekana päivänä kaikki vanhat lihavat papat alkoivat tuijottaa häpeilemättä aurinkolasiensa suojissa. rannat olisivat muuten varmasti olleet upeat, mutta tuolit niin kalliita ettei niitä joka päivä kehdannut vuokrata. ihan kärjessä oli tyhjää ja ajateltiin hyväuskoisina että täällähän sitä on hyvä ottaa aurinkoa kun ei edes hiekka lennä tuulessa (isot kivet olivat muuten todella hyviä makuualustana) vaan kappas, paikalle ilmaantui erityisen ruskettunut keski-ikäinen mies parin metrin päähän ja mitä hän alkaa tehdä? ottaa kalleutensa käteensä ja alkaa toimittaa puuhiaan välittämättä muista (tosin tuijottaen herkeämättä.) mikseivät nämä sairaat yksilöt edes eksy nudistirannoille? lähti maku sitten siitäkin rannasta.

noh, ainakin paikallinen ruoka oli hyvää. vaan kappas, ei löydetty yhtäkään ns. hyvää ravintolaa, kaikissa joko ongelmia palvelun tai hinnan suhteen. esimerkkinä eräässä paikassa laskuun oli yllättäen ilmestynyt ekstra 2 euroa josta sitten kysäistiin tarjoilijalta. kiireessä hän vastasi välinpitämttömästi "that's for the bread, the butter - ja osoittaen PÖYTÄLIINAA - and for everything". jahas, mitähän kaikkea tämä 'everything' mahtaa pitää sisällään? turha oli jätkän odottaa yhtään tippiä.
vanha kaupunki koluttiin vain pintapuoliin läpi todeten että siellä hinnat olivat aivan järkyttävät (huom. käytiin siis vain pääkaduilla). vaivainen salaatti 6.50 eikä edes ollut järin hääppöinen.
tultiin siihen lopputulokseen että paikka pitäisi tuntea jo etukäteen todella hyvin jotta tietäisi mihin kannattaa mennä. ensikertalaiselle koko kaupunki tuotti vain kauheaa stressiä.

ihmetteln myös täällä keskustelussa näkyneitä budjettiarvioita. mihin ihmeeseen kaksi ihmistä voi törsätä viikon aikana tuhat eruroa?? varasimme tuon summan ja päällekin, ja hyvä jos kulutettiin edes 400. ruokiin vuorokaudessa enintään 20/per henkilö eikä illalla olisi edes voinut kuvitella jaksavansa alku-, pää- ja jälkiruokaa. riippuu tosin ihmisestä, en itse ainakaan ole mikään jättihimosyöppö.

suosittelenkin paikkaa (tähän vuodenaikaan) vain pariskunnille ja nuoruusvuotensa jo viettäneille henkilöille tai muuten vaan kaikille jotka eivät etsi suurta menoa. ehkä keskikesällä on erilainen meno, enpä tiedä siitä, mutta itse en ainakaan ole kaupunkiin menossa enää uudestaan. paikkahan aivan KUHISI suomalaisia enkä todellakaan etsi ulkomaan lomamatkalla 'terve mitä kuuluu' huudahduksia joka himskatin kulmalta.

ps. en suosittele Aurinkomatkat-järjestöä.
187294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jotkut tavernat perivät n. 1-2euron ns.kattausmaksun pöytäseurueelta.

Äänestä
  • Useimmat veloittavat lisämaksun pöytään tuoduista vaaleista leivistä, jos niitä syö. Ne tuodaan, jos ei ole tilannut muuta alkupalaa, esim. valkosipulileipää.
    Itse asiassa ei tule 6 reissun jälkeen mieleen yhtään kertaa, jossa leivät olisivat olleet ilmaisia. Jos niitä ei syö, ei tarvitse maksaakaan.

    Äänestä

Voi kiesus, ketjun aloittaja ei voi olla tosissaan...Ja vielä lopussa kutsuu Aurinkomatkoja JÄRJESTÖKSI;-D

Äänestä

Κουβέρ on kreikaksi tuo maksu, johon sisältyy tarjoilu, leipä, haarukat, veitset, lasit, vesi, yms., ja se on poistettu käytöstä jo yli vuosi sitten, joten jos sellaista jokin taverna perii niin ilmoitus viranomaisille.

Äänestä

Lause alotettaan isolla kirjaimella. Tuonverranko ne nykysin koulussa opettaa? Tiijjätkö missä on Kajjaani tahi Joinsuu?

Äänestä

Tulin juuri lauantaina Rodokselta Aurinkomatkojen järjestämältä lomalta ja en voi muuta kuin antaa pelkkää positiivista palautetta lomani onnistumisesta. Hotelli oli aivan mahtava;Esperides Beach Falirakissa. Kaikkia herkkuja tarjolla mielinmäärin aamupalalla, lounaalla ja päivällisellä. Päivän aikaan monenlaista pikkupurtavaa allasbaarista ja rajattomasti kaikenlaisia coctaileja, olutta ja vaikkapa väkevämpiäkin useista eri baareista hotellin alueella. Kiloja tuli viikossa lisää vähintään 2, mutta mitäpä sillä väliä, onhan tässä loppukesä aikaa sulatella niitä pois Suomen vaihtelevassa säässä. Päivä- ja iltaohjelmaa oli järjestetty monipuolisesti asiansa osaavien ohjaajien toimesta (ohjaajat olivat pääosin ruotsalaisia). Auringonottoa sai harrastaa joko allasalueella tai rannalla, eikä sekään maksanut mitään. Vaikka hotellin asukkaat olivat pääosin saksalaisia ja englantilaisia, tällainen jäyhä suomalainkin mahtui mukaan ilman mitään ongelmia. Mölyäviä humalaisia ei ollut, yönsä sai erinomaisesti nukuttua ilmastoidussa huoneessa ja siivous oli hotellissa viimeisen päälle. Aurinkomatkojen oppaat palvelivat erinomaisesti loman alusta loppuun saakka. Ainoa miinus tulee paluumatkan ruuasta (ikinä ei pitäisi tarjota jotain noin sottaavaa ruishampurilaista lentokoneen ahtaissa tiloissa).
Myöskin matkatavaroiden odottelu Helsinki-Vantaalla (kesti yli tunnin) ansaitsisi pitkän miinuksen, jos loma ei muuten olisi ollut niin onnistunut. Suosittelen lämpimästi!

Äänestä
  • Olin itse Rodoksella 17.5-25.5. ja matka oli tosi onnistunut. Taatusti matkustan Rodokselle uudelleen. Saarella oli paljon nähtävää ja naapurisaari Symi oli häkellyttävän kaunis. Ruoka oli edullista ja hyvää ja paikalliset ihmiset olivat ystävällisiä.

    Kyllä ylläkirjoittaneen "pettyneen" kannattaisi selvittää enemmän asioita, ennenkuin lähtee lomalle. Minulle oli ihan selvää, että toukokuussa ei vielä ole sesonki. Senhän sanoo jo matkan hinnatkin, kesä- ja heinäkuussa sama matka olisi ollut 200€ enemmän.

    Jos bileilemään haluaa, niin eikö Ibiza ja esim. Aia Napa ole kuuluisia siitä. Ja ei sielläkään vielä mikään sesonki ole. Itse olen kolmikymppinen, mutta lomalta hain muunlaisia kokemuksia kuin baareissa juoksemista. Baareissa voi Suomessakin käydä.

    Voin kaikille suositella Lindoksen kaupungissa vierailua sekä Symin saarta. Vanhassa kaupungissa oli mahtava ravintola Kostas - ystävällinen palvelu ja erittäin hyvää ruokaa. Ravintola on Pythagora 62:ssa, sinne ei moni turisti löydä, ellei paikkaa tiedä. Ja aurinkoa otin hotellin uima-altaalla vaikka jotkut vanhemmat miesturistit vähän kyttäsivätkin. En viitsinyt välittää asiasta.

    Loistavaa lomaa kaikille Rodokselle lähteville! Itse matkustan taatusti uudelleen sinne.

    Äänestä

  • Mun mielestä bilelomaa etsiville nyt ei ainakaan ole mitään järkeä suositella all inclusive- lomaa, ei taida pahemmin jonkun esperideshotellin päivä- ja iltaohjelmat kiinnostaa...

    Äänestä

Todellisia maailmanmatkaajia taidatte olla, hohhoijaa... taitaa tosin olla provo koko tämä juttu. Eiköhän Tallinnan risteilyt riittäisi teille.

Äänestä

siellä tahtookin olla jo liian tungosta, ihan hyvä ku ette tuu.

Rodos on mun kesämökki.

Äänestä

joka on kanssasi samaa mieltä. Olimme Rhodoksella 11.5 viikon. Typerä paikka.

Äänestä
  • Totta kirjoittaa alkuperäinen matkailija! Kun vertaa, millainen paikka Rodos oli 20 vuotta sitten ja mikä nyt; ero on iso.

    Vanhaan hyvään aikaan Rodos oli varma bilepaikka. Nuoria oli niin touko- kuin syyskuussakin pilvin pimein. Baareja ja discoja oli muuallakin kuin baarikadulla. Ja discot oli tosi mahtavia! Nyt hädin tuskin nuorisoa on koskaan baarikadulla kourallista enempää. Ja discot ovat tyhjiä.

    Turistia ei huijattu. Ruoka oli hyvää, eikä kusettamista esiintynyt. Nyt kilpailu on niin kovaa, että yrittäjän on pakko yrittää vilppiäkin.

    Hinnat ovat nousseet järjettömästi.

    Ja keski-ikä Rodosmatkailijoista on 60-100. Mun on ihan totta ikävä vanhaa kunnon Rodosta, mutta enää en tuohon paikkaan halua mennä.

    Ja uskon olevani aika asiantuntija tässä asiassa, olen ollut naimisissa 18 vuotta Rodoslaisen miehen kanssa.

    Äänestä

  • Rodos ennen ja nyt kirjoitti:

    Totta kirjoittaa alkuperäinen matkailija! Kun vertaa, millainen paikka Rodos oli 20 vuotta sitten ja mikä nyt; ero on iso.

    Vanhaan hyvään aikaan Rodos oli varma bilepaikka. Nuoria oli niin touko- kuin syyskuussakin pilvin pimein. Baareja ja discoja oli muuallakin kuin baarikadulla. Ja discot oli tosi mahtavia! Nyt hädin tuskin nuorisoa on koskaan baarikadulla kourallista enempää. Ja discot ovat tyhjiä.

    Turistia ei huijattu. Ruoka oli hyvää, eikä kusettamista esiintynyt. Nyt kilpailu on niin kovaa, että yrittäjän on pakko yrittää vilppiäkin.

    Hinnat ovat nousseet järjettömästi.

    Ja keski-ikä Rodosmatkailijoista on 60-100. Mun on ihan totta ikävä vanhaa kunnon Rodosta, mutta enää en tuohon paikkaan halua mennä.

    Ja uskon olevani aika asiantuntija tässä asiassa, olen ollut naimisissa 18 vuotta Rodoslaisen miehen kanssa.

    Vai onko se vain niin, että aika kultaa muistot ;) 20 vuotta on pitkä aika. Millainen paikka Faliraki oli 20 vuotta sitten? Olisiko osa bilettäjistä siirtynyt sinne?

    Äänestä

  • kultaa muistot kirjoitti:

    Vai onko se vain niin, että aika kultaa muistot ;) 20 vuotta on pitkä aika. Millainen paikka Faliraki oli 20 vuotta sitten? Olisiko osa bilettäjistä siirtynyt sinne?

    Faliraki oli pieni ja hiljainen paikka 20 vuotta sitten ja on todellakin muuttunut niistä ajoista. Mutta en nyt tiedä onko sielläkään sitä nuorisoa siihen malliin kuin ennen Rodoksella?

    Aika ei ole kullannut muistoja vaan tämän saman asian on todennut hyvin moni muukin, että Rodos on valitettavasti menettänyt nuoria ja perhematkailijoita.

    Äänestä

Olin ekan kerran Rhodoksella 12-vuotiaana eli 30 vuotta sitten. Bailausreissut sinne oli 20vuotta sitten ja ihanaa oli. Välivuosina matkailin Kyprokset ja Turkit ja muut kreikan saaret. Nyt 20vuotta myöhemmin lähden kolmatta kesää mieheni ja tyttäreni 16v ( hänen kaveri) Rhodokselle...ja tietysti Rhodos on erilainen ja niin olen minäkin...Mutta nyt tykkään tämänpäiväisestä Rhodoksesta. Kiva myös huomata että tyttäreni on nyt "rhodos-fani" (jo kolmannessa polvessa)...hänellä on taas ihan omat kuviot Rhodoksella ja on löytänyt ihan omanlaisensa saaren.

Äänestä
  • Tulin just muutama tunti sitten takaisin Suomeen kahden viikon lopmalta Rhodokselta... Kuoleman väsyneenä, niin onnellisena, mutta niin surullisena ;) Aivan loistava loma oli. Toukokuuhun verrattuna sesonki oli jo alkanut mutta ei tietenkään vielä niin hyvin kuin heinä-elokuussa. Meillä ainaskin oli sairaan hauskaa baarikadulla...Olihan se välillä tyhjä, mutta kyllä me menoa keksittiin. Saatiin myös aivan ihania ystäviä, niin paikallisista kuin muistakin. Hyvää oli se, että tutustuttiin paikallisiin, koska heidän kanssa päästiin makeisiin isoihi bile clubeihi...Joihin tuskin olisin itekseni osannut. Ja oli meillä loistavat kotibileetkin ;) Porukkaa paikalla ainaskin 20 henkeä.

    Juu onhan se Rhodos aika kallis, mutta siihen nyt luulis osaavan jo varautua. Kreikka on kallistunut euron myötä. Vanhakaupunki...sehän oli aivan loistava paikka, niin kaunis...paljon ostettavaa hyviä ravintoloita j ayöelämääkin...jos kaipaa paikallista seuraa.

    Vesipuisto oli aivan loistava.... tosi hauska päivä vietettiin siellä...Lindos oli kaunis nähtävyys...ja aasilla ratsastaminen kivaa ;).

    Mulla ainakin oli niin ihana loma... Miten tästä matkan jättämästä haikeudesta selviää... Tahtoo heti takaisin Rhodokselle kaikkien ihanien, aitojen, ystävällisten, iloisten ja huippu bailaajien seuraan :D

    Loman onnistuminen on yleensä aika pitkälle myös omasta asenteesta kiinni... Tylsää on jos mököttää omassa seurassa... ja pelkää tuijottavia miehi... Niiltä kun ei Kreikassa eroon pääse. Toki se välillä ottaa päähän kun joka paikassa miehet vahtaa ja huutelee perään... Mutta life is..

    Äänestä

No mitä muutakaan voi Rhodokselta odottaa?

Äänestä
  • Tähän aikaan Rodos kuhisee turisteja ja suomalaisia on pilvin pimein. Taattu aurinko ja meri vilpoisa, ruoka hyvää, Nähtävyyksiäkin löytyy kun kiertelee saarte. Yöelämä ei oo mitään verrattuna niihin paikkoihin joissa olen käynyt. Kerran elämässä kannattaa käydä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailmanmatkaajako kirjoitti:

oltiin rodoksella viikko toukokuun lopulla. ajankohta oli kahdelle sinkkutytölle todella huono, eihän paikan päällä ollut mitään eloa. mietinkin miksei kukaan varoittanut menemästä tähän aikaan vuodesta, kaikkialla vaan hoilotettiin miten hyvä bilekaupunki rodos on. baarikatu oli syvä pettymys. jos kaikki kadun ihmiset olisivat ahtautuneet vain yhteen baariin olisi paikalla ollut ehkä vain puolet tungokseen asti. katu itsessään on jo kauhean lyhyt eikä mikään baari näyttänyt mitenkään erikoiselta. sisäänheittäjät mainostivat innoissaan 6 euron koktaileja ja ilmaisia shotteja, vaan eipä mikään ole ilmaista kun tulee laskun aika. huijattiin aika monessa paikkaa vaikka yhdessä tosin saatiin lasku sisäänheittäjän piikkiin.

no, tulipahan ainakin kunnon rantaloma. vaan eipä sitäkään. uima-allasalue suljettiin heti pois laskuista kun ekana päivänä kaikki vanhat lihavat papat alkoivat tuijottaa häpeilemättä aurinkolasiensa suojissa. rannat olisivat muuten varmasti olleet upeat, mutta tuolit niin kalliita ettei niitä joka päivä kehdannut vuokrata. ihan kärjessä oli tyhjää ja ajateltiin hyväuskoisina että täällähän sitä on hyvä ottaa aurinkoa kun ei edes hiekka lennä tuulessa (isot kivet olivat muuten todella hyviä makuualustana) vaan kappas, paikalle ilmaantui erityisen ruskettunut keski-ikäinen mies parin metrin päähän ja mitä hän alkaa tehdä? ottaa kalleutensa käteensä ja alkaa toimittaa puuhiaan välittämättä muista (tosin tuijottaen herkeämättä.) mikseivät nämä sairaat yksilöt edes eksy nudistirannoille? lähti maku sitten siitäkin rannasta.

noh, ainakin paikallinen ruoka oli hyvää. vaan kappas, ei löydetty yhtäkään ns. hyvää ravintolaa, kaikissa joko ongelmia palvelun tai hinnan suhteen. esimerkkinä eräässä paikassa laskuun oli yllättäen ilmestynyt ekstra 2 euroa josta sitten kysäistiin tarjoilijalta. kiireessä hän vastasi välinpitämttömästi "that's for the bread, the butter - ja osoittaen PÖYTÄLIINAA - and for everything". jahas, mitähän kaikkea tämä 'everything' mahtaa pitää sisällään? turha oli jätkän odottaa yhtään tippiä.
vanha kaupunki koluttiin vain pintapuoliin läpi todeten että siellä hinnat olivat aivan järkyttävät (huom. käytiin siis vain pääkaduilla). vaivainen salaatti 6.50 eikä edes ollut järin hääppöinen.
tultiin siihen lopputulokseen että paikka pitäisi tuntea jo etukäteen todella hyvin jotta tietäisi mihin kannattaa mennä. ensikertalaiselle koko kaupunki tuotti vain kauheaa stressiä.

ihmetteln myös täällä keskustelussa näkyneitä budjettiarvioita. mihin ihmeeseen kaksi ihmistä voi törsätä viikon aikana tuhat eruroa?? varasimme tuon summan ja päällekin, ja hyvä jos kulutettiin edes 400. ruokiin vuorokaudessa enintään 20/per henkilö eikä illalla olisi edes voinut kuvitella jaksavansa alku-, pää- ja jälkiruokaa. riippuu tosin ihmisestä, en itse ainakaan ole mikään jättihimosyöppö.

suosittelenkin paikkaa (tähän vuodenaikaan) vain pariskunnille ja nuoruusvuotensa jo viettäneille henkilöille tai muuten vaan kaikille jotka eivät etsi suurta menoa. ehkä keskikesällä on erilainen meno, enpä tiedä siitä, mutta itse en ainakaan ole kaupunkiin menossa enää uudestaan. paikkahan aivan KUHISI suomalaisia enkä todellakaan etsi ulkomaan lomamatkalla 'terve mitä kuuluu' huudahduksia joka himskatin kulmalta.

ps. en suosittele Aurinkomatkat-järjestöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu