vaikea kertoa!

Eli siis, olen ollut ystävä jo muutaman vuoden erään jätkän kanssa, ja sitten meille kehittyi sellainen ns. vapaa suhde, enkä tuolloin vielä ollut kovin varma halusinko mitään vakavaa hänen kanssaan. Silloin se sanoi olevansa mustasukkainen jos minulla oli jotain pientä sutinaa jonkun muun kanssa, ja silloin vaikutti siltä että hän olisi halunnut jotakin vakavampaa. Meillä oli mahtavaa aikaa toistemme kanssa suuren osan ajasta ja sitä jatkui n. puoli vuotta, ja aloin ihastua häneen entistä enemmän. Aloin itse olla mustasukkainen hänestä. Tajusin että haluan seurustella. Mutta tämä 'suhteemme' loppui kuin seinään, olin juuri kertonut hänelle että haluan puhua, mutta seuraavana päivänä kuulin että hänellä oli tyttöystävä. Se satutti aika pahasti. Välimme huononivat emmekä puhuneet toisillemme pian lainkaan. Heidän suhteensa ei kuitenkaan kestänyt kauan, eivätkä tunteeni ole muuttuneet. Olemme nyt pelkkiä kavereita. Haluaisin kertoa hänelle, mutta en enää tiedä mitä hän ajattelee minusta. On erittäin vaikeaa yrittää kertoa! Mitä voisin tehdä helpottaakseni tilannetta?
2445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuin varjonyrkkeilyä.- Minä luulen, että sinä luulet, että minä luulen sinun luulevan-. Mikähän vois olla parempaa kuin luuleminen?

Äänestä
  • ja lisäks mikä vois olla parempaa kuin meinaaminen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


............. kirjoitti:

Eli siis, olen ollut ystävä jo muutaman vuoden erään jätkän kanssa, ja sitten meille kehittyi sellainen ns. vapaa suhde, enkä tuolloin vielä ollut kovin varma halusinko mitään vakavaa hänen kanssaan. Silloin se sanoi olevansa mustasukkainen jos minulla oli jotain pientä sutinaa jonkun muun kanssa, ja silloin vaikutti siltä että hän olisi halunnut jotakin vakavampaa. Meillä oli mahtavaa aikaa toistemme kanssa suuren osan ajasta ja sitä jatkui n. puoli vuotta, ja aloin ihastua häneen entistä enemmän. Aloin itse olla mustasukkainen hänestä. Tajusin että haluan seurustella. Mutta tämä 'suhteemme' loppui kuin seinään, olin juuri kertonut hänelle että haluan puhua, mutta seuraavana päivänä kuulin että hänellä oli tyttöystävä. Se satutti aika pahasti. Välimme huononivat emmekä puhuneet toisillemme pian lainkaan. Heidän suhteensa ei kuitenkaan kestänyt kauan, eivätkä tunteeni ole muuttuneet. Olemme nyt pelkkiä kavereita. Haluaisin kertoa hänelle, mutta en enää tiedä mitä hän ajattelee minusta. On erittäin vaikeaa yrittää kertoa! Mitä voisin tehdä helpottaakseni tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu