Minulla oli kätilö, joka oli ilkeä, ja hän piruili. Ilkeyttä minun on vaikea hyväksyä. Helpompi minun on hyväksyä, vaikka sekin tuntuu pahalta, että hän teki virhearvion kivunlievityksessä. Olimme lääkärin kanssa puhuneet epiduraalipuudutuksesta. En kuitenkaan saanut sitä, koska kätilön mukaan se ei ole valintatalo (tämä kommentti oli ystävällisimmästä päästä) ja epiduraalin vaikutus ei kuulemma ala heti. Minulle laitettiin sitten spinaalipuudutus (jonka vaikutus on vain 2 tuntia). Aikaisemmissa synnytyksissä olen saanut epiduraalin ja vaikutus on alkanut heti. Kuinka pian teillä epiduraali alkoi vaikuttaa? Minä olisin paremmin ymmärtänyt kuin kätilö, että minulle olisi sopinut epiduraali (kohdunsuu oli auki vasta 3 cm.) Loppusynnytyksessä minulla oli järkyttävät tuskat. Vaikka kohdunsuu oli auki lapsi ei laskeutunut enkä päässyt ponnistamaan. Jos minulla olisi ollut epiduraali minulla ei olisi ollut ongelmia vauvan laskeutumisen odottamisessa.
Kaverini on lastenlääkäri. Hän sai minut ajattelemaan asiasta myös positiivisia puolia. Lapseni sai todella hyvät agraaripisteet, koska hänessä ei ollut epiduraaliaineita. Aikaisemmat lapseni eivät ole saanut niin hyviä pisteitä. Ilmeisesti he ovat olleet väsähtäneitä epiduraalin takia. Minulla on aina pidetty epiduraali päällä syntymään saakka.
Kysymykset: 1. Onko teillä ollut ilkeä kätilö?
2. Oletteko te ollut tyytymättömiä kivunlievitykseen
3. Onko teillä alkanut epiduraalin vaikutus heti?
4. Onko teillä vauva ollut laskeutunut, kun kohdunsuu oli auki, tai onko teillä ollut jotain muita syitä, miksi ette ole saanut ponnistaa?
5. Mikä kivunlievitys teillä on ollut? Minkälaiset agraaripisteet vauvasi sai?
Kiitos, jos jaksat vastailla. Onnellista kesää!
Kaverini on lastenlääkäri. Hän sai minut ajattelemaan asiasta myös positiivisia puolia. Lapseni sai todella hyvät agraaripisteet, koska hänessä ei ollut epiduraaliaineita. Aikaisemmat lapseni eivät ole saanut niin hyviä pisteitä. Ilmeisesti he ovat olleet väsähtäneitä epiduraalin takia. Minulla on aina pidetty epiduraali päällä syntymään saakka.
Kysymykset: 1. Onko teillä ollut ilkeä kätilö?
2. Oletteko te ollut tyytymättömiä kivunlievitykseen
3. Onko teillä alkanut epiduraalin vaikutus heti?
4. Onko teillä vauva ollut laskeutunut, kun kohdunsuu oli auki, tai onko teillä ollut jotain muita syitä, miksi ette ole saanut ponnistaa?
5. Mikä kivunlievitys teillä on ollut? Minkälaiset agraaripisteet vauvasi sai?
Kiitos, jos jaksat vastailla. Onnellista kesää!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ilkeä, mutta ääliö joka ei kuunnellut ja intti lääkärillekin vastaan.
Tyytymätön olin siihen ettei tuo tajunnut kuinka kipeä olin ja lupasi tyhjää kivunlievityksen suhteen.
Vaikutus alkoi minuuteissa, oiskohan suppari tai kaksi ehtinyt tulla ennen kivun häviämistä.
Vauva oli laskeutunut.
Pisteet 8/10, ei siis ollut lainkaan uupunut tms epiduraalista, tosi pirteä ja venkoili.
Ja siis lievityksenä epiduraali alussa petidiini, sekään ei tuntunut vaikuttavan vauvaan.
Hei!
Mä kuulun niihin onnekkaisiin, joilla oli mahtavat kätilöt, todella ihania ja tiesivät mitä tekivät.
Kivunlievitykseen olin erittäin tyytyväinen, sain epiduraalin, jonka vaikutus myös mulla alkoi ihan minuuteissa. Mun mielestä mulla oli jo epiduuralin laiton jälkeen seuraava supistus huomattavasti helpompi. Supistukset tulivat n. 2 min. välein eli vois kai sanoa et heti alkoi vaikutus. :)
Sain heti alkaa ponnistaa kun 10cm oli saavutettu.
Eli oli pelkästään epiduraali ja 9 pisteen tyttö syntyi. Se yksi piste lähti väristä ja ponnistusvaihe kesti mulla tunnin eli jos vauva oli mitenkään synnytyksestä väsynyt niin ennemmin laittaisin sen pitkän ponnistuksen piikkiin kuin puudutuksen.
1. Kätilö oli aivan ihana,synnytyksessäni oli vain yksi kätilö.Toisen pyyti paikalle juuri viime hetkellä mutta se ei montaa minuuttia kerinny olla siinä apuna kun vauva oli jo maailmassa.
2. En ole ollut tyytymätön,sain epiduraalin heti ja en kerinny kauaa kärsiä kovista supistuksista.
3. Vaikutus alkoi lähes heti,taivaanlahja se lääke :)
4. Sain ponnistaa heti kun paikat oli sen 10cm auki,aukesin epiduraalin laiton jälkeen puolessa tunnissa 5cm siihen 10cm.
5. Sairaalaan mennessä sain sen petidiini piikin ja myöhemmin epiduraalin,vauva sai 9/10 pisteet.Harvoin kukaan täyttä 10 saa.
epis,olin 6cm auki kun menin laitokselle,siitä sit heti saliin ja loput aukes oksitosiinitipalla.mulla oli 4kätilöä mut varsinaisen synnytyksen hoiti harjottelija joka hoiti hommansa loistavasti!tyttö synty 6pv ennen laskettua,9/10 oli pisteet,yks pointsi lähti väristä(oli hiukan keltainen)mut muuten meni kaikki kuin oppikirjasta,olin heidän mielestään hyvä synnyttäjä vaik esikoisen pyöräytin eikä mitään kokemusta alla=)
mulla jäi kyllä pos.fiilis synnytyksestä,pelkäsin just tota et ruvetaan ilkeilemään tms,ei siinä tilanteessa kaipaa mitään pään aukomisia!
Oon niin KATKERA kun en mitää puudutuksia saanu..PERKELEEEEEEE!
Sulla taitaa kanssa olla ikävä fiilis synnytykseen liittyen? Kerrotko vähän omasta synnytyksestäsi tai tilanteestasi? Hauskaa kesänodotusta!
Terveisin, äiti kolmelle
Ei mulla sinäänsä ollut ilkeitä kätilöitä, kolme heitä rhti synnytyksen aikana olla. Keskimmäinen oli ihana, muista en pahemmin pitänyt. Kätilö jolle vauva syntyi puhui minulle kuin pikkulapselle, ja mua ärsytti suunnattomasti hänen tapansa hokea koko ponnistus vaiheen ajan lausetta: ''niin kuin kovaa kakkaa työntäisit''
Epiduraalin sain kun olin 6 tuntia ehtinyt olla TOSI kipeä. En saanut sitä aikaisemmin, koska en ollut kuulemma tarpeeksi auki ja se olisi saattanut hidastaa synnytystä?! Ennen vauvan syntymää apiduraalia sain kahteen kertaan. Sitä ennen käytössä oli vain ilokaasu. Ponnistusvaiheessa supistukset hävisivät, laittoivat oksitoniini tipan vauhdittamaan, mutta kanyyli oli mennyt väärin eikä tippa päässyt vereen vaan valui kudoksiin. Tästä syystä käteni oli montapäivää kipeä ja turvoksissa.. Ja ponnistus vaihe meni ihan pieleen, mä en yksinkertasesti kai osannut synnyttää :/
Puudutuksen vaikutus alkoi about vartissa.
Vauva oli laskautunut jo kuukausi ennen synnytystä.
Apgar pisteitä vauva sai 9/9
Minä olen jo miettinyt, kun useimmat sanovat, että vaikutus alkoi heti, että kätilö puhui "puuta heinää". Mutta sulla ei se sitten alkanutkaan heti. Vartti on aika pitkä aika kärvistellä tuskissa. Hauskaa kesää Sinulle!
Sulla ilmeisesti otettiin epiduraali pois ennen ponnistusta? En voinut olla nauramatta ääneen, kuin luin kätilön lauseen, mitä se sulle hoki. Sillä hetkellä ei varmaan paljon naurattanut, ärsyttävä tyyppi varmaan.
Epiduraalia ei yleisesti voi aloittaa ennen kuin paikat ovat jo auenneet hieman. Rajana pidetään kolmea senttiä. Lääkkeet vaikuttavat supistuksiin heikentävästi ja usein pysäyttää supistukset kokonaan ennen aikaisesti laitettuna. Sitten odotellaan lähteekö synnytys käyntiin, koitetaan keinotekoisesti uudelleen käynnistää sitä tai tehdään sectio. Eli ei sinulle asiasta valehdeltu.
vajaa kaksi kuukautta sitten. Kätilöt olivat aivan ihania, paitsi viimeinen (neljäs). Olin aluksi ammeessa (AIIIVAN ihana), sitten käytin ilokaasua, joka myös toimi todella hyvin. Kalvojen puhkaisun jälkeen sain epiduraalin, joka oli käytössä loput 12 tuntia.
Ponnistusvaihe kesti 1,5 tuntia ja lapsen sydänäänet laskivat se aikana, joten hänet autettiin imukupilla ulos. Pisteitä tuli 5/7, lapsi oli sininen ja veltto syntyessään ja vietti elämänsä kolme ensimmäistä tuntia happikaapissa (en tiedä tarkkaa syytä, koska kukaan ei minulle vaivautunut kertomaan mitään).
...