ILTA SANOMAT
Pappi suivaantui v-sanasta - ehdottaa tilalle pahkeista ja pihkuraa
01.06.2008 17:55, päivitetty 01.06. 18:55
Hyrynsalmen seurakunnan seurakuntapastori Antti Vasari on huolestunut v-sanan yleistymisestä. Vasarin mukaan kiroileminen kertoo "hälläväliä-meiningistä".
Vasari esittelee näkemyksiään Kainuun Sanomien Pikkupappilan ikkunasta -palstalla. Myös Kotimaa-lehti on tarttunut aiheeseen.
V-sanan tilalle Vasari ehdottaa "himskattia", "pahkeista" tai "pihkuraa".
Vasari toteaa, että voimasanojen kirjo on supistunut huomattavasti niin, että v-sana uhkaa syrjäyttää kaikki muut.
- Jokaisesta turhasta sanasta joudutte tekemään tilin. Raamatussa vastustetaan ylipäätänsä äänielinten joutavanpäiväistä käyttöä. Kirosanat ovat tässä eturintamassa, Vasari sanoo.
V-sana käy joskus pastorinkin mielessä
Kotimaa-lehden mukaan Vasari on hyvällä asialla. Lehti kysyy kuitenki, onko papin puheissa hurskastelun makua? Mitä hän itse sanoo pamautettuaan vasaralla sormeensa?
- Niin vähän vasaraa käytän, että en osaa kysymykseen vastata. Pihkura ja pannahinen ovat yleisimpiä käyttämiäni päivittelysanoja. Kyllä v-sanakin käy joskus mielessä, mutta koetan olla sen verran periaatteellinen, että en päästä sitä huulilleni, pastori vastaa lehdelle.
IS

Vastaukset 18
Vanhimmat
pahemmin kiroile ja vittua hoe jos vasaralla sormeen tällää vaan ottaa pitkät huikat pullosta ja etsii sillä tavoin kirkastusta ja paikallispuudutusta ynnä sisäistä villapaitaa unohtamatta. Semmonen pappi se on ei mikään leipäpappi vaan jalostetumman viljatuotteenpappi vain.
hakea arvonimilautakunnalta arvonimi
keskustelua aiheesta IS:n keskustelussa:
http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=7438
Jos sellaisen v---- tai muun kirosanan tilalle pitää sanoa jokin korvaava kirosana, vaikka vattu tai muu, vaikka porkkana niin eiköhän ne ole ihan yhtäsuuri synti kuin nekin alkuperäiset tuhmat sanat? Se tarkoitus ilmaista pahaa henkeä muodossa tai toisessa lienee se pahin synti. Parasta olisi pitää suunsa visusti kiini. Eikä saisi edes ajatella rumasti. Iskiessäsi vasaralla sormeesi, voit kommentoida korkeintaan: "Olimpas minä huolimaton!" Sitten vain kuuntelet kuinkapaljon sormeasi vihloo ja kirveltää? Toistakertaa et sitten enää lyökkään itseäsi vasaralla sormeesi.
Kyllähän tämä meidän Suomenkielemme on sen verran ilmaisu rikas että joka tilanteeseen löytyy sopiva sana oli se sitten enemmän tai vähemmän voimakas ja toisaalta korvike aika on onnellisesti takana päin...toivottavasti, joten ei näille hyväksi havaituille voimasanoille tarvinne etsiä kovin ahkerasti sijaisuuksia, jos ei sitten välttämättä niin halua. Onhan Suomi toki vapaa maa, josta kiitos niille jotka aikoinaan laittoivat kaikkensa peliin että on "rauha maassa ja r....
Viimekädessähan jokainen vastaa omista tekemisistään.
Vittu että nää uskikset jaksaa..! :D
Juuri kun neuvottiin, miten ei saa sanoa! Ollaanpas kiltisti eikä ajatellakkaan rumasti, jookosta?
this is what i think............
http://www.youtube.com/watch?v=oUz_agjJMGA
;)
sanoa pill,jonka voi helposti kääntää pilkulliseksi.
v-sana on van, sopii joka paikkaan.
v- sanasta tollanen haloo mieheltä joka itse näyttää huonoa esimerkkiä ryyppäämällä työaikana milloin missäkin, miksi asiaa ei ole otettu esille?
toisissa työpaikoissa olisi jo tullut lähtö miehelle.
niin sanotusti "Luojalta saaliissa" ?
Ihminen se on pappiki ja heikkouksia meillä on jokaisella, kellä mitäki. Mitä me häntä tuomitsemaan. Ei synnitöntä löydy.
Minulle ainaskin V tarkoittaa vain ja ainoastaan V8:sia. Hörskyn Hörskyn Hörskyn...
koppatikoppati ja ihaa...
V-tyyliä,käytän aina P-kirjaimella alkavaa sanaa siitä toisesta.
taas yks noiden suojelija, voi helevetti että niitä riittää, totuus taitaa olla se että se kalikka kalahtaa johon kolahtaa, taitaa olla sinullakin oma lehmä ojassa
ihmettelin todella mitä helevettiä se ukko avautuu oikein valtakunnallisessa iltapäivälehdessä, kun on itekki suhteellisen kova poika ryyppäämään... ja eikä tosiaan haittaa onko ryyppyä ottaessa työaika vai ei