Aikuisen koiran rokottaminen?

apua kaipaava

Heissan!

Rokotusasiaa hieman kyselisin, mutta ensin hieman taustaa:

Noin viikko sitten sain uuden perheenjäsenen, noin 3-vuotiaan westie-pojun. Koira tuli meille tätini kautta, jonka ystävätär etsiskeli uutta kotia koiralleen. Hän alkoi olla lopen kyllästynyt koiraan ja sen vaativaan hoitoon, että päätti sitten luopua siitä. No, päätin sitten tarjota koiralle kodin, muutoin se olisi saanut menolipun koirien taivaaseen. Olin muutenkin jo pitemmän aikaa suunnitellut uuden koiran hankintaa. Ei tässä sinänsä vielä mitään ongelmaa ole. Koira on meille tervetullut ei sen puoleen, mutta koiran terveydentila vähän arveluttaa.. Kun koira sitten saapui meille, se oli aika surkeassa kunnossa. (tämä kylläkin oli tiedossa jo aikaisemmin, kun kävin koiraan tutustumiskäynnillä) Trimmausta westielle ei oltu tehty pitkään aikaan, veikkaisin ettei viimeiseen vuoteen.. No ei siinäkään vielä mitään, minä otin trimmausveitsen käteen ja nypin westieparan takaisin (edes joten kuten) rotumääritelmään sopivaksi. Tosin westejä en aikaisemmin ole kauheasti ole trimmaillut, joten trimmausjälki nyt ei ole kovin ammattimaisen näköinen, mutta niinhän sitä saotaan että harjoitus tekee mestarin. ;) No, pääasia että koiralla on nyt parempi olo. Koiraa trimmatessani huomasin, että koiraparan vasemmassa korvassa on jotain vikaa. Poika rappaa sitä koko ajan ja välillä vingahtaa kun sattuu niin kovin. Katsoin korvaan ja tulin siihen tulokseen että koiralla on joko korvatulehdus tai sitten punkkeja korvassa. Punoitti kovasti ja eritteitä näkyi olevan. Rupia ja rikkoontunutta ihoakin kovan raavinnan tuloksena. Kovin tarkkaan en sitä viitsinyt alkaa tutkimaan kun koiraa näytti niin kovin sattuvan. Olenkin nyt sitten varaamassa aikaa eläinlääkärille.

Nyt sitten päästään tähän jo otsikossakin mainittuun rokotusasiaan.

Vaikka koira onkin jo 3-vuotias, ei sitä olla rokotettu kertaakaan, korkeintaan kerran, pari pentuiässä. Miten minun pitäisi nyt toimia, kun uskon että olisi hyvä rokoteet kumminkin antaa. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, sanotaan.. Voiko koiralle antaa saman tien vaikka esim. nelosrokotteen, vai pitääkö mennä pienin askelin, kuten pennuillekin, ensin yksi ja sitten muutaman viikon päästä toinen? Sen kyllä tiedän jo ettei rabiesrokotetta voi antaa yhdessä muiden kanssa, vaan niiden väliin pitää jättää muutama viikko.

Mutta auttakaan nyt tietämätöntä. Tällaista tilannetta minulle ei ole ennen vastaan tullutkaan, ja toivoisin että saisin jonkinlaisia neuvoja ongelmaan. Kiitos kaikista vastauksista jo etukäteen!

5

3380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinulle ja koiruudelle

      Varmaan kannattaa eläinlääkäriltä kysäistä rokotus asiasta.Kuitenkin alansa ammattilainen ja varmasti saat luotettavamman vastauksen kuin mitä täältä=)...voisin kuvitella!!

      • neuvoisin

        tekemään, kyselemään eläinlääkäriltä. heille voi ihan soittaakin ja kysellä asioita joita ei tiedä. Pari viikkoa ennen rokotusta on kyllä hyvä antaa matolääke, minä antaisin sen heti nyt koska ei varmaan ole sitäkään saanut koskaan. Voi sitten sopia ne rokotuksetkin vaikka parin viikon päähän jos sen antaa nyt. Kyllä ne lääkärit parhaiten tietää tällaisessa tapauksessa mikä on parasta tälle nimenomaiselle koiralle. Pyydä sellainen lääkäri vastailemaan kysymyksiisi kenellä on kokemusta näistä roduista joka sinulla nyt on.
        Netistäkin löytyy googlella kaikenlaista tietoa jos tarvitsee jotain ja onhan noilla keskustelupalstojakin, etsit vaan rotukohtaista keskustelua googlettamalla. http://www.google.fi


      • meni näin
        neuvoisin kirjoitti:

        tekemään, kyselemään eläinlääkäriltä. heille voi ihan soittaakin ja kysellä asioita joita ei tiedä. Pari viikkoa ennen rokotusta on kyllä hyvä antaa matolääke, minä antaisin sen heti nyt koska ei varmaan ole sitäkään saanut koskaan. Voi sitten sopia ne rokotuksetkin vaikka parin viikon päähän jos sen antaa nyt. Kyllä ne lääkärit parhaiten tietää tällaisessa tapauksessa mikä on parasta tälle nimenomaiselle koiralle. Pyydä sellainen lääkäri vastailemaan kysymyksiisi kenellä on kokemusta näistä roduista joka sinulla nyt on.
        Netistäkin löytyy googlella kaikenlaista tietoa jos tarvitsee jotain ja onhan noilla keskustelupalstojakin, etsit vaan rotukohtaista keskustelua googlettamalla. http://www.google.fi

        Moi!
        Meillä vuotta nuorempi, aiemmin täysin rokottamaton koira sai ensin nelosrokotteen, kuukausi väliä ja taas nelosrokote. Just tultiin tohtorilta. Nyt pidetään yksi-kaksi viikkoa väliä ja sitten rabies. Kyselin samalla tällä hetkellä käytössä olevat voimassaoloajat rokotuksille. Nelosrokote voimassa kolme vuotta, tosin näyttelyihin vaaditaan kahden vuoden välein. Rabies voimassa kaksi vuotta, mutta sen voimassaoloa ollaan muuttamassa myös kolmivuotiseksi. Olisi kiva kuulla ketjun aloittajalta, että millaiseen käytäntöön teillä päädyttiin?


    • Itsekin käytettyjä joskus o...

      Rabiesrokotuksen voi aivan hyvin antaa muiden kanssa kuten aina ennenkin maailmassa. Sitä ei mikään estä. Näitä suosituksia on superhypervarovaisia ... höpsistä.

      Kuitenkin koiran pitää rokotukselle mennessä olla terveessä kunnossa, mahdolliset tulehdukset tai tartunnat pois hoidetut. Ne pitää ensin hoitaa eli koira terveeksi ensin. Samoin madotettu koira pitää olla, mahdollisimman madottomassa tilassa. Suosittelisin ensinnä ostamaan Drontal-paketin koiran summittaisin painoluokan mukaan ja antamaan siitä kerta-annoksen.

      Tuskin sitä koiraparkaa madotettukaan kovin on, jos se on ollut sellaisella omistajalla :(

      Lääkärin kautta, ja tarkasta missä kunnossa sillä on muutkin paikat. Saatko sen kynnet leikattua, ovatko ne miten megapitkät ? Jos se ei ole tottunut, ja ne ovat kovin pitkät, voisi olla myös samantien hyvä idea lääkärissä hoidattaa asia esim kevyesti rauhoitettuna. Kipeät kosketusarat korvatkin parasta perinpohjin tarkastaa ja rauhoitettuna näkee parhaiten. Samoin jos vaikkapa pitää tehdä korvan huuhtelu tms tulehduseritteen pois saamiseksi ensin alkuun ... :(

      Muistakaa tutkia hammaskivitilanne ja muu hampaiston kunto, jotta saat kerralla arvion siitä kaikesta mitä mahdollisesti lähiaikoina voi olla viisasta tehdä. Itse tietysti voi käyttää Plaque Offia koiran ruokaan jotta vastaisuudessa asia tulee hoidetuksi, mutta isommat määrät hammaskiveaä pitää hoitaa lääkärissä rauhoitettuna ultralla ientaskujen rappaamisella käsin.

      Anaalit on hyvin hyvä tarkastaa saman tein ja saada tarvittavat hoito-ohjeet.


      Käytetyn koiran hankkiminen on sellaista kuin se on: kukkarolle käy sekin ! Mutta lopputulos voi palkita kaiken ! Tsemppiä ja rapsutukset koirallesi !

      • ketjun aloittaja

        Paljon kiitoksia kaikille jotka ovat viitsineet vastata ja auttaa minua ongelmani kanssa.

        Kävimme tässä pari päivää sitten eläinlääkärillä ja se sanoi seuraavaa:

        Koiralla on molemmissa korvissa hiivatulehdus, vasemmassa voimakas, oikeassa lievempi. Niihin saatiin tipat kahdeksi viikoksi ja ohje puhdistaa korvat kaksi kertaa päivässä. Se on helpottanut huomattavasti. ainakaan korvat eivät ole yhtä punaiset ja töhnää on vähemmän.

        Hampaissa oli jonkun verran hammaskiveä, mutta enemmänkin olisi voinut olla. Ei ainakaan vielä käyty niitä puhdistamaan. Ostin koiralle puruluita jotta saa niitä rouskutella ja puhdistaa vähän hampaitaan.

        Kynnet sain onneksi leikattua ihan omin voimin ja matolääkkeen annoin ennen lääkärille menoa. Drontal comp vet:iä yhden tabun verran, kerta-annoksen.

        Jonkin verran löytyi ihottumaa tassuista ja nivustaipeista, sekä just se hiivatulehdus, joka saattaa sekin olla oire ruoka-aineallergiasta. Vaihdoin ruuan venhättömään ja naudattomaan, jotka tunnetusti aiheuttavat westeille allergioita. Eukanuban lamb & rice, katsotaan miten iho alkaa reagoida tähän.

        Rokotusasiaa mietittiin sillä tavalla, että löhdettäisiin suoraan sillä nelosrokotteella liikkeelle ihan niin kuin ylempänä mainittiin. Mutta ensin tosiaan pitää odottaa että saadaan nuo korvat kuntoon.

        Kyllä, mutta eiköhän me vielä koira tuostakin turresta saada. Saattaahan se käydä tosiaan käydä kukkarolle, mutta onhan hänkin elävä olento. Haluan antaa sille vielä mahdollisuuden hyvään elämään ja pitkään ikään. Eiköhän se ole kärsinyt jo tarpeeksi... :(

        Kiitoksia vielä kaikista vastauksista ja ohjeista. Kyllä minä ainakin vakaasti uskon että lopussa se kiitos seisoo. Mutta nyt mennään hitaasti ja varmasti, hiljaa hyvä tulee -sanotaan. Nyt me mennään koirulin kanssa partsille nauttimaan vielä lämpöisestä ilta-auringosta. Mukavaa ja aurinkoista alkukesää teille! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6755
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2313
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1271
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1065
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      90
      963
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      850
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      152
      783
    Aihe