aikaiset aamut

Poikani, reilu 1v, on alkanut herätä aamuisin jo viideltä. Herätessään on tosi väsynyt ja itkuinen, mutta unien jatkaminen ei onnistu.

Olen antanut maitoa/velliä sekä sängyssä, että sylissä. Yrittänyt ottaa omaan säkyyn viereen tai kiikuttanut vaunuihin, mutta ei. Ikkunoihinkin olen laittanut kunnon verhot, jottei ole niin valoisaa.

Nukkuu kahdet päikkärit yhteensä 3h. Olen ajatellut siirtymistä yksiin päikkäreihin, muttei pikkunen jaksa olla hereillä aamulla kuitenkaan pitkään. Illalla nukkumaan 20.30 Kysyisinkin, että onko ketään muuta aamuvirkkua tai onko joku löytänyt hyvän keinon unien pitkittämiseen?

Hyvää kesää kaikille
11829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Poikani aikanaan juuri tuon ikäisenä heräsi kanssa noin aikaisin, sen lisäksi että heräili yölläkin. Päiväunia nukkui noin 4 tuntia. Yritin muistaakseni nipistää päiväunista, mutta ei se tuon ikäisellä oikein onnistunut. Se vain on yksi vaihe lapsen nukkumisessa, ei sille välttämättä mahda mitään, asia korjaantuu kun ikää tulee lisää.

Äänestä

kannattaa antaa aamupäiksyillä nukkua vaan 15 min ja kunnon päiksyt on sit 12-15 välil. sit yöunille 8 jälkeen niin nukkuu aamul pidempään!!ainaki meil näin onnistu ja siitä pari vkoa niin nukkui vaan 1 päiksyt!ennen meilki herättii 5ltä! pimennysverhot viel avux niin nyt nukutaan 9 asti!!

Äänestä

Vaikka sinusta tuntuu siltä, että lapsi ei millään voi pärjätä yksillä päiväunilla, niin voit yllättyä - positiivisesti! Meille kävi juuri näin. Poika on nyt reilun kuukauden yli vuoden ja ollaan pari viikkoa oltu yksillä päiväunilla. Meillä ongelmana oli se, että iltaisin nukkumatti oli jossain ihan muualla kuin meillä. Olin ihan varma, että poitsu ei jaksa vielä olla hereillä kauemmin kuin kolmisen tuntia kerrallaan (mikä oli tilanne kaksilla päiväunilla). Päiväunet eivät pituudellaan häikäisseet silloinkaan, joten epäilin, että ne eivät olleet syynä noihin meidän iltaongelmiin. Sitten eräänä päivänä meni ihan vahingossa niin, että oltiinkin aamupäivällä kaupassa, kun entinen aamupäiväunen aika tuli. Väsykiukku tuli - ja meni siellä kaupassa myös ohitse ihmeen helposti vieläpä, kun oli paljon ihmeteltävää ympärillä. Niin sitten sinä päivänä kävi päiväunille tavallista hiukan myöhemmin ja pärjättiin loppuiltakin ihan hyvin. Ei meillä iltoihin noin viikkoon mitään muutosta tullut, mutta nyt on tullut: poika käy hiukan aiemmin nukkumaan, noin puoli tuntia ootellaan nukkumattia (ennen jopa 1,5 h) ja nukkuu jopa kellon ympäri!
Haluan tällä sanoa, että kokeile jonain sopivana päivänä yksiä päikkäreitä. Tee esim. niin, että ekan väsymyksen aikaan onkin jotain muuta virikettä, jos se vain on mahdollista. Kestät väsykiukun ja sitten laitat päiväunille pikkuisen entistä myöhemmin. Illallakin todennäköisesti lapsi osoittaa väsymystä, mutta voit ruveta sitten aiemmin iltapuuhiin. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin aikainen nukkumaanmeno illalla ei välttämättä tarkoita aikaista ylösnousua vaan jopa päinvastaista. Joku joskus lausahti, että se ei ole loogista vaan fysiologista.
Ja jos näyttää siltä, että lapsi ei kertakaikkiaan vielä ole "valmis" yksiin päikkäreihin, niin ainahan voitte vielä palata vanhaan rytmiin. On meilläkin parina päivänä nukuttu vielä kahdet päikkärit, vaikka pääsääntöisesti mennään yksillä.
Kannustan kuitenkin kokeilemaan!

Äänestä

kun sitä nukuttaa. Mikä pakko sitä on 1-vuotiasta siirtää aikuisen toimesta yksiin päikkäreihin. Meidän lapsi menee ja toohottaa niin, että nukkuu joskus kolmetkin päiväunet. Unin on aivoille tärkeää ja minun mielestäni on väkivaltaa riistää lapselta oikeus lepoon. Mitä itse tuumisit jos sinulta riistettäisiin oikeus uneen, kun väsyttää.

Äänestä
  • toiset tykkää herätä lapsen kannsa klo 5 aamulla ,toiset ei. kyllä 1 vuotiaalle voi jo opettaa uniaikoja. lapselle opetetaan raamit elämään, ei toisinpäin!!!

    Äänestä

  • HIOPOK kirjoitti:

    toiset tykkää herätä lapsen kannsa klo 5 aamulla ,toiset ei. kyllä 1 vuotiaalle voi jo opettaa uniaikoja. lapselle opetetaan raamit elämään, ei toisinpäin!!!

    on jo sopiva koulittava. Herätys on työssäkäyvienkin lapsilla viiden kuuden aikaan, joten turha natista. Ei jaksa vaan se superihana aivan mahtava kotiäiti millään nousta niin aikaisin, eiks niin.

    Äänestä

  • ihmettelen kovasti kirjoitti:

    on jo sopiva koulittava. Herätys on työssäkäyvienkin lapsilla viiden kuuden aikaan, joten turha natista. Ei jaksa vaan se superihana aivan mahtava kotiäiti millään nousta niin aikaisin, eiks niin.

    varmaan sitten laitokseltakaan tullessa yritetä unirytmejä kääntää, koska sehän on huonon vanhemmuuden merkki. Pääasiahan mielestäsi on että lapsi nukkuu miten ja milloin haluaa ja jos se nukkuu päivät ja hilluu yöt niin sehän on ok ja toivottavaa. Koska näinhän kaikki jaksavat paremmin olla vanhempia ja lapsikin on tyytyväinen...

    Äänestä

  • teillä ei kirjoitti:

    siis kääntää rytmi laitokselta tultaessa? mikä ihmeen rytmi on 5 vrk:tta vanhalla lapsella? HALOO! Kertaakaan ei ole tarvinnut lasta uniasioissa ohjastaa ja hyvin on nukkunut yönsä 10-12 tuntia ja kahdet kolmet päikkärit. Ja tyytyväinen taapero on.

    Äänestä

  • määääääääää kirjoitti:

    Onpas teillä kilttejä lapsia =)
    Oletko kuullut että kun herää lapsen kanssa kolmelta yöllä, niin voi voittaa vuoden vanhempi palkinnon ja vuodeksi kaupan päälle kahvit sekä tikkuja joilla esimerkki vanhemman silmät pysyvät hyvin auki.

    Äänestä

aina, poika nyt 3½ ja tyttö 2v2kk. Ei se heräämisaika meillä ole paljoa muuttunut tekipä mitä vaan. Toki kannattaa yrittää rytmin muutoksia, koska toisille ne toimivat. Mutta valitettava tosiasia taitaa olla, että pienestä asti ihmisestä näkee, onko hän enemmän aamu- vai iltaihminen. Voimia aamunousuihin ja peukkuja niiden siirtymiselle myöhempään!

Äänestä

Kiitos vastanneille. Tästä sen huomaa, että niin lapset kuin aikuisetkin ovat hyvin erilaisia ja mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Kiitos tsempeistä ja katsotaan miten meillä alkaa aamut asettua. Jos kerran pitää herätä viideltä, niin mennään sitten kaikki ajoissa nukkumaan :)

Aurinkoista päivää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

viideltä ylös kirjoitti:

Poikani, reilu 1v, on alkanut herätä aamuisin jo viideltä. Herätessään on tosi väsynyt ja itkuinen, mutta unien jatkaminen ei onnistu.

Olen antanut maitoa/velliä sekä sängyssä, että sylissä. Yrittänyt ottaa omaan säkyyn viereen tai kiikuttanut vaunuihin, mutta ei. Ikkunoihinkin olen laittanut kunnon verhot, jottei ole niin valoisaa.

Nukkuu kahdet päikkärit yhteensä 3h. Olen ajatellut siirtymistä yksiin päikkäreihin, muttei pikkunen jaksa olla hereillä aamulla kuitenkaan pitkään. Illalla nukkumaan 20.30 Kysyisinkin, että onko ketään muuta aamuvirkkua tai onko joku löytänyt hyvän keinon unien pitkittämiseen?

Hyvää kesää kaikille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu