jotka olette aikoinaan, ehkä 10-15 vuotta sitten eronneet, miten ajattelette elämästänne nyt?
Olen tutustunut moniin mukavasti toimeen tuleviin eronneisiin naisiin, jotka enimmäkseen tuntuvat olevan elämässään jotenkin tuuliajolla. Oma koti on, mutta ajatukset ei kulje, koti ei näytä harmoniselta, päätökset enimmäkseen tuulesta temmatuilta. Ei jakseta suunnitella mitään uutta kotiin, ei edes siivota kuin päällisin puolin vuosikausiin. Keskustelut muiden asukkaiden kanssa ovat lyhyitä, pahantuulisuus estää jopa jutustelun, vaikka aikaa juuri heillä itsellään olisi.
Toiset yrittävät pitää julkisivua pystyssä viimeistä piirtoa myöten, siksi onkin järkyttävää huomata ettei kuitenkaan voi edes paria sanaa vaihtaa.
Rahaa olisi kivasti ja usein apuakin omasta perhepiiristä, mutta mihinkään uudistuksiin ei ryhdytä. Elämä on jotain odottamista ehkä jonkun irrotteluvaiheen jälkeen. Onko taustalla tosiaan niin vaikea avioliitto, että ajatusten kulkukin on lähes pysähtynyt.
Tai vaihtoehtoisesti joku voi elää epätoivoisesti riippuen jossain "kulkijassa", kaikki rahat jotka tulevat ansiotöistä menevät sitten ulkonäön ylläpitoon, samoin voimat, kaikki muu on yhdentekevää. Elämä kulkee miten kulkee päivästä toiseen. No, näin ainakin sivusta seuraten näyttää. Mitenhän todellisuudessa?
Pitkä työelämä on takana päin useimmilla, mutta niin on muillakin samanikäisillä. Voiko iän tuoma väsymys olla näin voimakkaita ajatuskatkoja aikaansaava?
Olen tutustunut moniin mukavasti toimeen tuleviin eronneisiin naisiin, jotka enimmäkseen tuntuvat olevan elämässään jotenkin tuuliajolla. Oma koti on, mutta ajatukset ei kulje, koti ei näytä harmoniselta, päätökset enimmäkseen tuulesta temmatuilta. Ei jakseta suunnitella mitään uutta kotiin, ei edes siivota kuin päällisin puolin vuosikausiin. Keskustelut muiden asukkaiden kanssa ovat lyhyitä, pahantuulisuus estää jopa jutustelun, vaikka aikaa juuri heillä itsellään olisi.
Toiset yrittävät pitää julkisivua pystyssä viimeistä piirtoa myöten, siksi onkin järkyttävää huomata ettei kuitenkaan voi edes paria sanaa vaihtaa.
Rahaa olisi kivasti ja usein apuakin omasta perhepiiristä, mutta mihinkään uudistuksiin ei ryhdytä. Elämä on jotain odottamista ehkä jonkun irrotteluvaiheen jälkeen. Onko taustalla tosiaan niin vaikea avioliitto, että ajatusten kulkukin on lähes pysähtynyt.
Tai vaihtoehtoisesti joku voi elää epätoivoisesti riippuen jossain "kulkijassa", kaikki rahat jotka tulevat ansiotöistä menevät sitten ulkonäön ylläpitoon, samoin voimat, kaikki muu on yhdentekevää. Elämä kulkee miten kulkee päivästä toiseen. No, näin ainakin sivusta seuraten näyttää. Mitenhän todellisuudessa?
Pitkä työelämä on takana päin useimmilla, mutta niin on muillakin samanikäisillä. Voiko iän tuoma väsymys olla näin voimakkaita ajatuskatkoja aikaansaava?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Luin juttusi, olipa siinä kaikki niin huonosti ettei tuollaista luomusta ole olemassakaan.
Olet koonnut kaikki yhteen ja samaan nippuun, siitä puuttui vaan sinun huonot puolet, ja niistähän me naiset olemme kovasti kiinnostuneita.
Tämän ikäinen nainen/mies on jo personoitunut, on vikoja ja on hyviäkin puolia, vaan se onkin sitten miltä kantilta katsoo.
Kyllä miehissäkin löytyy, ei saada vaatteita päälle, pitää oikein antaa kehotus, parta ajamatta, missä päivän lehti tarinaa voisi jatkaa.
Kun ei stemmaa niin ollaan yksin ei ainakaan tarvitse passata ja siivota kuin omat sotkut ja vain kun haluaa!
eronneita itseni lisäksi,enkä ole havainnut mitään tuollaista.(Ainoastaan krooninen €-pula.)
Keskusteluissamme entisestä ei myöskään tule ilmi mitään ikävää siihen avioliiton ihanuuteen.Päinvastoin helpotuksen tunnetta kun ei tarvitse olla jatkuvasti palveluvalmiina,sekä katsella sen miehen löhöämistä TV:n ääressä urheilukipailuineen ja kaljatölkkeineen.
Koti on aina siisti,paitoja ei ole silitettävänä ja elämä rauhallista omine ystävineen ja harrastuksinen.
Minusta tämä -97 alkanut elämä itsekseni on onnellista.
Eikä ole niin kiire ettenkö naapureitten kanssa ehtisi jutella.
Mutta meitä on tietenkin hyvin erilaisia ihmisinä ja Sinun tapaamasi on sitten sellainen.
minäkään. (Mutta se on minulle normaalia.) Kaikillahan on hyvät ja huonot puolensa. Tuskin kenellekään noin paljon huonoja puolia on kertynyt.
Pahan avioliiton jälkeen on vapaus kuin uudesti syntyminen. En minä ainakaan jäänyt entistä pohtimaan. Ja mitä esim. siivoamiseen tulee, niin ei kai joka hetki tarvitse puunaamassa olla. Jokainen tekee tyylillään. Eikä naapureiden kanssa ole pakko seurustella, ellei mieli tee. Valinta on vapaa. Samoin tässä kulkijassa riippuminen.
Pajon olet outoja ihmisiä tavannut. Vai onko toisin päin etten minä ole tavannut ensimmäistäkään tuollaista?
Kun ero oli valinta karkeasti sanottuna elämän ja kitumisen väliltä, niin ei sitoutumiseen ihan helposti uudelleen itseään pistä. Kun erosta on toipunut, on oma lupa ja oma tupa ja mahdollisuudet tehdä ihan sitä mitä itse haluaa tehdä. Elämä parani paljon. Kyllähän jokaiselle joku löytyisi, jos haluaisi löytää, mutta kun ei edes halua enää ketään kaventamaan elämän kuvioita. Naiset näyttävät paremmin selviävän erosta kuin miehet, joita norkoilee aika monia tuolla puistokemisteinä, miehet kun näyttävät selviävän huonommin kuin naiset erostaan.
sillä yritän nyt kartoittaa tilannetta yleensä naisten osalta, kun tämä mielikuvani on muodostunut tällaiseksi. Onhan myös monenlaisia elämäntarinoita ja tilanne tänäänkin vaihtelee - toivottavasti.
Ilmeisesti liikut paikoissa, joissa on huonosti erostaan selvinneitä. Lähimmässä kaljakuppilassa on sellaisia ja kumpaakin sukupuolta löytynee. Tasapainoon päässeet naiset harrastavat, pitävät yllä ystävyyssuhteitaan, liikkuvat, eivät ole jämähtäneet toivottomina neljän seinän sisään. Harrastuspiireissähän onkin enimmäkseen naisia. Miten eronneet miehet mahtanevatkaan saada aikansa kulumaan tyydyttävästi, sitä en osaa kuvitella. Sohvalla kaljapurkki kourassa?
Ei minulla ainakaan noita vikoja vielä ole, kyllä se on luonteesta, sitä paitsi edellä oli kyllä se ajatus jo mitä minun piti kirjoittaa, liikut sellaisissa paikoissa joissa samanhenkiset kokoontuu
Vaihdappa suunta mene jonnekin tapahtumiin ja paikkoihin jossa on pöytäliinat pöydillä voi olla että laatukin paranee, mutta kestääkö sitten oma kantti.
Naisena olen kyllä vastaavaa löytänyt miehistä ja lopettanut koko ajatuksen uuden parin löytämisestä.
Yksin on parasta, hyviä ystäviä on, en kuitenkaan ole yksinäinen.
Eipä taida oiken käydä pirtaan Tässä iässä.
60v nainen on jo niin paljon älykäs että ei heti mene vipuun.
miehiä on kuin raitiovaunuja.
Menee ja tulee, no hätä. Raitiovaunu ja miehen perässä ei kannata juosta, opetettiin minulle kun tulin kaupunkiin.
Meitä, joilta kuolema on leikannut viereltä puolison, on myös täällä. Ehkä sitten seuraavassa aloituksessasi keksit meidän omituiset puolemme...
Luenko jotenin kummallisesti, kun olen tajuavinani rivien väistä,että eroaminen jostakin miehestä tekee vanhemmiten naisesta oudon otuksen, jollei uutta ole epätoivon vimmalla saatu plakkariin?
Erostani on runsaasti yli kymmenen vuotta. Miesseuraa ei ole tarvinnut hakea, sitä on ollut täysin riittävästi, jopa ylitarjontaa ihmeemmittä ponnisteluitta vielä nytkin. En halua uudelleen naimisiin enkä elää kiinteästi kenenkään miehen tai vielä vähemmän naisen kanssa.
Olen pienestä pitäen tottunut hoitamaan asioita, omiani ja usein muidenkin. En kaipaa enkä halua ketään neuvomaan, jollen varta vasten pyydä apua. Kotini osaan siivota ja elämälleni en mieti sen syvempää tarkoitusta kuin elää jokaisen päivän ns. hyvänä päivänä, tapahtui mitä tapahtui.
Minua ei hyysännyt perheeni eli äitini eivätkä minua ole hyysänneet miehet. Viimeksimainitut ovat sanoneet, että olen niin itsenäinen, että en miestä tarvitse eli olen itseriittoinen. Vaikka sitten niin... Olen pärjäillyt omillani ja niin teen edelleen, kunnes en enää ilman apua pysty elelemään.
Olen kuuulemma raivostuttavan myönteinen. Kiukuttelen itsekseni ja sen päälle nauran itselleni. Usein tulee naurettua.
Kun luen tuota tekstiäsi, on kai niin, että hyvin epäitsenäisiä yksilöitä on paljon, miehiä ja naisia. Läheisriippuvuudeksi sitä kai nimitetään. Kyllähän me kaikki tinakin joskus toista ihmistä kaipaamme. Jokaiseen asiaan ei tarvita kahta päättämään ja yksinkin pitää osata olla.
Mitä kotiin ja sen harmoniaan tulee, jätä arvostelematta. Makua on niin monenlaista, että en menisi siitä repimään. Myös siisteydentajua tuntuu olevan kovin monenlaista. Keskusteminen muiden kanssa tuntuu aika usein täälläkin olevan vaikeaa, eli sujuva jutusteleminen ei ole yleisestikään suomalaisten hyve eikä taitolistojen kärjessä. Sitäkin pitää harjoittaa, jotta se sujuisi ja tykätä ihmisistä siinä ohella.
Tuskin iän tuomat ajatuskatkot (puhut siis naisista, jotka ovat iältään 60-70 v.) voivat tietynlaista päämäärättömyyttä ja sopeutumattomuutta sinänsä aiheuttaa. Vanheneminen ei kaikille ole helppoa eli elämän muuttuminen ja tietynlainen hiljeneminen, oman kehon muuttuminen ja se, että naisena ei ole kuin harvoille miehille olemassa. Omat lapset kasvavat ja elävät omaa elämäänsä. Masennushan on yleistä. Eenmmänkin kertomas kuullostaa masentuneiden touhulta kuin alkavalta dementialta, jos sitä tarkoitit.
Ehkä monet ovat eläneet hyvin perhekeskeisen elämän aktiiviaikoinaan. En nyt sanoisi uhrautuvan, mutta tietyllä tavalla sulkeutuneen eli he eivät omia tarpeitaan ole joko voineet tai halunneet kuunnella. He ovat eläneet muiden elämää ja nyt, kun pitäisi olla oma elämä, he eivät tiedä, mitä sen pitäisi olla.
Mitä tulee ajatteluun ja aikansa seuraamiseen ym., me olemme todella erilaisia. Perinteinen suomalainen nainen ei ole tottunut ilmaisemaan ajatuksiaan ainakaan julkisesti. Rohkeus ei ole ollut hyve näissä ikäluokissa. Niinpä he vanhoinakin sulkevat suunsa ja itsensä.
Arvostella voi tietysti, miksi toinen ei ole kuin minä tai sellainen tai tällainen. Jokainen muokkaa oma elämäänsä sellaiseksi kuin haluaa - ainakin siltä osin kuin itse voi. Sille ei voi ulkopuolinen mitään. Ei myöskään sille, jos haluaa sulkea itsensä henkiseen vankilaan omin käsin.
Ja mitäkö ajattelen elämästäni nyt? Elän parhainta aikaani.
Sinä olet tainnut jumittaa jo pitemmän aikaa.
Aivoille ja ajatuksille täytyy antaa ilmaa.
Milloin viimeksi olit matkoilla?
Lentäen vaimosi kanssa etelään tai kaupunkilomalle?
Minusta tuntuu että et koskaan!
Olenko väärässä? Ihana matkustaa ja nähdä samanikäisiä ihmisiä Kreikassa, Italiassa, Prahassa, Budassa ja bestissä.
Matkustamisesta olen nauttinut eniten eroni jälkeen. Minut halutaan matkaseuraksi. Maksetaan kaikki kuin nuoruudessa oli tapana.
Mies kustantaa. Tasapää unionin naiset ovat toistamaata. Näin kulkee vanhanliiton nainen.
Pää pystyssä.
Siinä meni omat ja naapurit kirjoittajat ja lukijat ..samaan nippuun. Wot!
Siinäpä miettimistä tälle ehtoolle.
täällä on. Tällä tasolla onkin ihan miellyttävää pysytellä. Ehkä ei ole syytäkään katsella tarkemmin, ymmärrän.
naisilta. Olen 18 v sitten eronnut mies.
Muutama vuosi meni ihmetellessä minkä takia se nainen nyt vieraan miehen kainaloon noin vain lähti. Huomasin, että oma elämäni on kuitenkin yksin parempaa. Osaan nuo huushollihommatkin tarpeeksi hyvin itsekin.
Naisen silmissä ehkä vähän toivomisen varaa. Kuin entinen tulipalopäällikkö motkottaisi kekäleitä potkiskellen palopaikalla ensin ehtineelle VPK:lle, "sammunut, huonosti sammutettu".
Ei yksin elelykään huono juttu ole. Kyllä niin pärjää. Joskus kyllä kaipaisi sitä lämmintä pehmeää viereen, ettei unissaan vahingossa erehtyisi tyynyä pussailemaan :)
tämä ero jää käsittelemättä eron kokeneen sisälle ja vie voimia ja kykyä jatkaa elämää itsenäisesti? Jotain jarruttavaa jää siis alitajuntaan. Myös yksinäisen elämässä löytynee paljon valinnan mahdollisuuksia miten ne päivät täyttää.
kerro ihmeessä, missä ominaisuudessa/tilanteessa olet näihin moniin naisiin tutustunut? Aika hyvin olet "sivusta seuraten" perillä naisten kotien sisustuksesta (ja sen puutteista), heidän rahatilanteestaan ja rahankäytöstään, suhteista naapureihin ym.? Ajatuskatkoistakin!
Ihan kuin olisit joku halpojen pikkuilmoitusten remonttireiska, joka on käynyt tyrkyttämillään ilmaisilla arviokäynneillä eikä saanutkaan urakkaa. Jos näin on, niin naiset ovat varmaan tajunneet, että viiden markan suutari voi tehdä kymmenen markan vahingon.
Elämä kulkee miten kulkee päivästä toiseen kaikilla.
Oudolta hiipparilta vaikutat, anteeksi nyt vain.
ollenkaan paha. Ehkä on parempi unohtaa tällaiset pohdinnat. Keskittyä vain iloisiin asioihin.
Ai mitkä pohdinnat? Ai että jos meitä naisia on enemmän kuin teitä miehiä? No, meitä on marttoja jotka on kiltisti kotona olleet koko elämänsä kun niin on opetettu. Sit ohaa meit muitakii. meittii jotka ajatellaan teittii vaik te ette muistaikaa heittii. Siis meit on enepi naissii jotka on persompii miehhii.