Olemme tavanneet näitä sosiaalityöntekijöitä ja kohta ne loppuvat. Mietityttää vain että kuinka sijariksi alkava on töissä ennen kotiin jäämistä? Itse olen töissä ja tuntuu, että lapsen sijoittaminen perheeseen vaatii aika paljon aikaa, koska kaikkihan ovat erilaisia tapauksia. Miten töiden lomassa ollaan tutustumiset hoidettu? Miten työnantaja on suhtautunut asiaan? Minulla nihkeä työnantaja eikä tällä hetkellä suostuisi virkavapaaseen vaikka itse jäisin ilomielin tulevien lasten kanssa kotiin. Kuinka kauan teillä on kestänyt tapaamiset ennen kuin lapsi on sijoitettu? Itse mietin aikaisemmin poisjäämistä, mutta kuinka varmaa sitten on että juuri tuo lapsi tulee teille? Raha tässä eniten huolettaa, millä elän sen välin, jos tämä lapsi ei sovikkaan meille ja uutta aletaan etsimään? Missä vaiheessa ensimmäiset rahat maksetaan? Näitä kysymyksiä yritän heiltä kysellä, mutta vastaus aina sama, kaikki ovat niin tapauskohtaisia.
sijariksi
Melli
121133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
aikoinaan itsekin. Meille sijoitettiin puoli vuotta sitten vuoden ikäinen lapsi. Olin kertonut sijaiperhe aikeestamme etukäteen työnantajalle ja hän oli fiksusti etsinyt minulle sijaista jo etukäteen. Me tiesimme lapsesta 2 vkoa ennen kuin hän sitten tuli meille tutustumisjaksolle. Jäin tällöin pois töistä, aluksi väliaikaisesti (anoin siis 1 kk virkavapaan), sitten kun sijoitus varmistui, anoin loppuvapaan. Meillä vaadittiin 6 kk kotona olo aika ja suosittelen kyllä sitä lämpimästi. Olisin pidempäänkin jos se taloudellisesti olisi mahdollista! Ensimmäiset rahasuoritukset tulivat vasta 1.5 kk sijoituksesta, joten kannattaa säästää hiukan rahaa sijoitusta varten, jotta pärjää. Palkkaa kun ei tule ja talo jne. maksuja kuiteskin menee. Ehkä sellainen 1kk-1.5 kk palkka varattuna tähän hommaan ja etenkin sen alulle saamiseen on hyvä varata. Ja tietty riippuu paljon siitä missä varuisteissa lapsi tulee: me jouduimme ostamaan koko vaatevaraston. Senhän saa toki aloituskorvauksena takaisin. Visa kortti on kätevä silloin...Onnea matkaan!
vain yksi lapsi?
Vaikkahan miten asiat järjestyisivät, niin et voi töistä pois jäädä niillä korvauksilla mitä yhdestä saa.
Korvaukset maksetaan aina kuukauden jälkikäteen.
Jos jäät pois töistä, niin et sitten elä millään, etkä pysty lastakaan elättämään.
Se tässä outoa onkin, että sijareiden on jostain ensimmäiseksi kuukaudeksi ne rahat taiottava jostain lasten kustannuksiin.
Ns. perustamisrahakin maksetaan jälkikäteen kuitteja vastaan, joten sekin raha pitää ensin itseltä löytyä.
Tee vaan kuule kovasti töitä ja mielellään vielä ylitöitäkin, että pystyt kaikista kuluista selviytymään mitä lapsen tulo aiheuttaa.
Saattaa olla, että vaatteitakin joudut heti ostamaan. Yleensä myös kenkiä, jos on jo likkuva lapsi kyseessä.
Vauvalle hankinnat taitaa tulla vielä kalliimmaksi.
Jos työnantajasi ei jousta, niin sun täytyy yrittää saada tutustumiset viikonlopuiksi ja kesäloman ajaksi.
Ei haemme sisaruksia. En tajua miksi kaikki tämä tehdään näin vaikeaksi, meillä jo kaksi adoptoitua lasta ja tuntuu vain joskus että siinä pääsimme paljon helpommalla. Onko lapselle helppoa jos tutustumisjakson jälkeen sanomme, että hei nyt ei kuule tunnu siltä, että näiden kanssa onnistuu. Ei, sanon tähän lapsi parkoja vielä heitellään perheestä toiseen, yhtä helvettiä. Meistä ainakin adoptiossa asiat sujuivat jouhevasti, lapset tulivat ja me pärjättiin heidän kanssaan, oli vain pärjättävä, pistettävä elämä rullaamaan, miksi ei sijaislasten kanssa? Järkyttävää. Kiitos molemmille vastauksistanne, on kait sitten alettava säästämään. Mulla tosi nuiva johtaja ei tajua tätä yhtään nytkin kiristää sillä että olisin ensi vuoden syksyyn asti töissä ja meikä ei voi tarjota kuin ei joota koska lasten tulosta ei ole harmainta aavistustakaan. Toki haluaisin heti jäädä heidän kanssaan kotiin, sitä oikein odotan, mutta raha tässä kaikessa kuitenkin näyttelee pääosaa, vaikka tuntuu ettei kovin moni sitä uskalla myöntää, jollakin tässä on myös elettävä.
Siis jäisit töistä pois, että saisit hoitaa sijaislapsia! Voi huhhuh ja mitä järkeä siinä on?
Järkeä, todellakin järkeä,jos haluaa auttaa lapsia saavuttamaan oman itsenäisen elämän: Musta tähän pitää olla todellakin halua, auttamisen halua! Mutta en todellakaan ole jäämässä kotiin näiden lasten vuoksi, itselläni kaksi pientä lasta , joista toinen syksyllä tokaluokkalainen ja erityistarpeinen lapsi, tämän vuoden olen ollut vuorotteluvapaalla ja miksei ajatus olla lasten kanssa kotona ja auttaa heitä ja tulevaisuudessa kahta muutakin lasta elämiensä alkuun, kuulosta hullulta. Teen tämän enemmän kuin mielelläni ja mieluiten olen kotona kuin töissä. Lapset etusijalle, toivottavasti kukaan sijariksi aikova ei ajattele, kuten sinä ajattelet.
Hei.
Ensiksi kiitos hienosta päätöksestänne ryhtyä sijaisvanhemmiksi.
Oma Vauvani sijoitettiin perheeseen jossa lapsia ei viellä muita ollut, täällä perheessä toinen vanhempi jäi Vauvan kanssa kotiin ja toinen jatkoi työssänsä.
En ole kysellyt kuinka rahallisesti pärjäävät, mutta en ole kyllä ainakaan huomannut, että Vauvalta mitään puuttuisikaan, Vauvani on saanut ihanat ArkiVanhemmat ja yhteyttä pidetään paljonkin, ja he puhuvat Vauvalle minusta ja selkeästi Vauva minut aina tunnistaa kun tavataan =)
Toivottavasti saatte asiat rullaamaan!
kuin manulle illallinen,jos pääaet sijariksi se on kuin lottovoitto saat omakotitalon tilaauton ym ym ja kaikki sossun piikkiin.
Kyllä mulla oli omakotitalo ja tila-auto jo ennen sijariksi ryhtymistä. Sitä kutsutaan työnteoksi, josta saa palkkaa, jolla ostetaan talo ja auto.
Lottovoitto? Viimeksi sain 14,10 egeä.
Työnanatajasi suhtautuu nihkeästi?
No silloin on varmaan väärä työpaikka.
Eli jos haluatte sijaisvanhemmiksi ryhtyä niin ota virkavapaata ekat 2 vuotta ihan suoraan.
"Kokemuksen syvällä rintaäänellä" voin sen sanoa, että työsi saat unohtaa, kun sijareiksi alatte.
Sitä tarkoittaa, että elämä kunnossa. Eli raha-asiat hyvällä mallilla, että saatte elätettyä sen hoitolapsen.
Me eletään miehen palkalla. Tai no eletään ja eletään. Tiukkaa tekee, mutta minun töihin lähdöstä ei voi kuin unelmoida.
On se minusta aika paljon vaadittu, että lähtee palkkaduunista (mistä saa virkavapaata 2 vuotta?), kun sijaislapsi tulee. Aika harvalla on elämä (=raha-asiat) sillä mallilla, että voi työnsä unohtaa ja jäädä hoitamaan sijaislasta, kun siihen pystyy aika harva omien lasten kohdallakaan. Jos lähtökohta on se, että pitäisi jäädä kotiin hoitamaan sijaislasta, niin taitaa sijaiskodit olla aika harvassa. Varsinkin jos on kyse yhdestä lapsesta.
Itse tein kotona töitä, enemmän tai vähemmän. Todella hyvä ratkaisu, rankka joskus, kun päivisin ei jäänyt aikaa työtöiden tekoon vaan koko aika kului lasten kanssa ja työtyöt piti tehdä iltaisin tai yön puolella. Mutta silti todella hyvä ratkaisu meidän kannalta. Nyt sitten olen kokopäiväinen äiti meidän laumalle. Kivaa.
mutta kyllä se kannattaa.
Meille ensimmäinen sijoitettu tuli aika vauhdilla l. ensimmäisestä yhteydenotosta sijoittajakuntaan kului pari kk siihen, että haimme lapsen meille.
Lasta käytiin tapaamassa 3 kertaa sairaalassa, jossa hän oli hoidossa ja sitten haettiin kotiin.
Tästä on aikaa 11 vuotta ja sijoittajakunnalla ei ammattimaista käytäntöä näissä asioissa, mutta hyvin on mennyt.
Olen ollut koko ajan kotona ja vuoden kuluttua ensimmäisestä sijoituksesta meille tarjottiin toista lasta, kolmisen vuotta sitten meille tuli vielä kolmas sijoitettu.
Koska meille tuli vauva sijoitukseen kahdella ensimmäisellä kerralla, niin oli luonnollista, että hoidan heidät kotona, kuten olin hoitanut biologisetkin lapsemme. Kolmas lapsi oli leikki-ikäinen tullessaan ja hänelle haettiin kotihoitoon sitoutuvaa perhettä.
Jos teille sisaruksia ollaan sijoittamassa, mutta vielä ei ole sen enempää tietoa asiasta, niin kannattaa jatkaa työssäkäyntiä ja säästää rahaa siihen, kun sijoitus todella tapahtuu.
Tutustumisvaihe kestää kuukauden pari, riippuen siitä miten lapset alkavat teille haluta. Ensimmäiset tapaamiset ovat lastenkodissa ja sitten lapset tulevat teille ensin omahoitajansa kanssa päiväkylään, jonka jälkeen voitte hakea heidät itse päiväkylään, sitten yhdeksi yöksi, sitten useammaksi yöksi ja sitten alkaakin olla aika sopia lopullisesta muuttopäivästä (lapset ovat tässä vaiheessa jo kovasti pakkaamassa tavaroitaan ja tekemässä muuttoa). Ennen lasten tapaamista olette tavanneet lasten vanhemmat ja jos vain onnistuu, niin sosiaalityöntekijä on käynyt teille vanhempien kanssa.
Tutustumisvaiheeseen kuluvat hyvin kaikki vapaapäivät ja iltojakin, jos siihen saisi vielä joitakin lomapäiviä ympättyä, niin hyvä. Sijoittajakunta korvaa km-kuluja näistä tutustumismatkoista yleensä 0,20€/km ja pieni ruokaraha tulee tutustumispäivistä teillä, mutta kaikki korvaukset laahaavat jälkijunassa l. näitäkin saa odotella viikkoja ellei kuukausia.
Sitten kun muuttopäivä on tiedossa voit irtisanoa itsesi työstä - olet tietysti neuvotellut ensin mahdollisesta virkavapaasta ja vuorotteluvapaasta, mutta ellei onnistu, niin irtisanoudut ja keskityt seuraavat vuodet näiden uusien perheenjäsenien hoitoon ja kasvatukseen. Sijoittajakunnan kanssa kannattaa ottaa talouspuoli heti puheeksi,pääkaupunkiseudun kaupungit esim. maksavat alle 3-vuotiaista hoitopalkkion isompana, koska Kela ei maksa sijoitetusta lapsesta kotihoidontukea. Sijoittajakunta voi maksaa yli 3-vuotiaastakin korotettua hoitopalkkiota esim. vuoden ajan siitä, kun lapsi on tullut perheeseen, korvatakseen hieman menetettyjä palkkatuloja.
Sijoitukseen tulevat lapset ovat iästä riipumatta paljon huomiota vaativia ja usein heillä on neurologisia-ja/tai käyttäytymisongelmia.Jos lapsella on valmiiksi esim. FAS-diagnoosi, niin korotetusta hoitopalkkiosta on syytä sopia jo sopimusta tehtäessä.
Meille on käynyt niin, että nämä lapset ovat ensinäkemältä tuntuneet meille "sopivilta", mutta jos jo ensitapaamisella alkaa joku asia epäilyttää, niin kannattaa heti puhua siitä sosiaalityöntekijän kanssa ja vaikka samantien keskeyttää enemmät tutustumiskäynnit ettei lapselle tule lisää pettymyksiä.