Tälläkin palstalla on tuttu tämä ilmiö: mahdollisten raskausoireiden esittely, jota seuraa kysymys "oonko raskaana?" Itse olen keskusteluita seurannut jo pitkään ja päätin jo ajat sitten, että sitten aikanaan kun itse rupean vauvaa yrittämään, en vahtaa joka ikistä liikettäni toivoen sen olevan raskausoire.
Mutta kuinkas ollakaan, se osoittautuikin kuviteltua vaikeammaksi. Vasta yksi luonnolinen kierto takana pillereiden lopetuksen jälkeen ja olen jo ihan vauhkona! Alavatsaa on jomottanut jo viikon ajan ja parina viime päivänä on tullut kuvotus-olo, lähinnä aina ruokailun jälkeen. Luonnollisestikin luulen nyt olevani raskaana.
Ongelmana on, ovatko nämä "oireet" oikeasti olemassa vai ovatko ne vaan pääni sisällä? Monihan keksii itsestään ties mitä raskauteen viittaavaa, kun toivoo sitä omaa vauvaa niin kovasti. Mutta ei kai ihan fyysisiä oireita voi kokonaan kuvitellakaan? Kyllähän minä nyt kivun tunnistan. Vai onko se vaan niin, että niitä samoja "oireita" ei vaan tunnista normaalisti, kun ei niitä tajua pohtia samalla lailla?
Miten siis hillitä tätä hillitöntä itsensä tarkkailua ja toiveajattelua? Ei kuitenkaan ole kiva pettyä, sitten kun ne menkat aina kuitenkin alkavat.
Enkä varmaan ole ainoa tässä tilanteessa, vai? ;)
Mutta kuinkas ollakaan, se osoittautuikin kuviteltua vaikeammaksi. Vasta yksi luonnolinen kierto takana pillereiden lopetuksen jälkeen ja olen jo ihan vauhkona! Alavatsaa on jomottanut jo viikon ajan ja parina viime päivänä on tullut kuvotus-olo, lähinnä aina ruokailun jälkeen. Luonnollisestikin luulen nyt olevani raskaana.
Ongelmana on, ovatko nämä "oireet" oikeasti olemassa vai ovatko ne vaan pääni sisällä? Monihan keksii itsestään ties mitä raskauteen viittaavaa, kun toivoo sitä omaa vauvaa niin kovasti. Mutta ei kai ihan fyysisiä oireita voi kokonaan kuvitellakaan? Kyllähän minä nyt kivun tunnistan. Vai onko se vaan niin, että niitä samoja "oireita" ei vaan tunnista normaalisti, kun ei niitä tajua pohtia samalla lailla?
Miten siis hillitä tätä hillitöntä itsensä tarkkailua ja toiveajattelua? Ei kuitenkaan ole kiva pettyä, sitten kun ne menkat aina kuitenkin alkavat.
Enkä varmaan ole ainoa tässä tilanteessa, vai? ;)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heippa. Sama juttu minulla. Olen lukenut täältä, että vatsaa nipistelee, huimaa jne. Ja kuinkas ollakkaan Vatsaani nipistelee (tosin sitä nipistelee aina ennen menkkoja)ja huimaa, meinas jalat lähtee alta toissa päivänä (tosin minua on huimannut monesti kun olen kyykyssä ja nousen nopeasti ylös) Eli oireissa ei ole mitään uutta, silti toivon olevani raskaana. kiertopäivä 35 menossa (joka sekin on nykyään minulla normaalia)Että näin se mieli tekee tepposet, toki on mahdollista olla raskaana, mutta eivät nämä oireet siitä mikään tae ole, ainakaan minulla. Toiveita ne kyllä herättävät. Enkä viitsi enää testejä tehdä, niihin kun turhaan tuhlaan pennosiani. Odottelen ainakin kiertopäivään 45 ennen testiä.
Minulla on jo 8 kierto menossa mutta ei siitä itsensä tarkkailusta pääse kyllä kokonaan millään eroon.
Ensimmäisistä kierrossa oli kaikki ne oireet joita olin täältä lukenut siis ihan kaikki kun oikein tarkasti mietti niin oireita oli kymmeniä, testailin ennen aikojaan lähemmäs 5 testiä ja rahat meni roskikseen:( Testailin vielä ihan auttamattoman aikaisin, eihän ne testit ois voinu mitään näyttääkkään vaikka raskaana ois ollutkin. Menkat aloivat normaalisti ja rytinällä alas.
Välissä oli kyllä myös yksi kierto jossa menkat oli myöhässä ja olin silloinkin taas sata varma mutta silloin olikin selvästi oireiden kyttäämisestä stressi enkä meinannu päästää menkkoja alkamaan siis ihmisen mieli on voimakas. Siis yleisemmin menkkojen alkamisen venymisen syynä on juurikin se jännittäminen alkaako ne ollenkaan joka siis sekoittaa kierron.
Sitä jatkui pari kome kiertoa ennenkuin meni hermot ja päätin olla vahtaamatta. Se auttoikin, syynä taisi olla tarkemmin ajateltuna se että minulla oli elämässä muutakin ajateltavaa niin oireiden vahtaaminen jäi vähemmälle ja menkat alkoi aikanaan.
Nyt olen antanut elämän rullata normalilla painollaan ja ihan mukavasti on mennyt, menkat alkanut normaalisti mutta ei ole tullut enää samaa porua kun alkukierroista. Onneksi olen pystynyt jättämään oireiden vaklaamisen vähemmälle!!!!!!
Se minua tällä palstalla kyllä potuttaa ja raskaasti kun joka toiselle on tullut verta mukamas kiinnittymisvuotoa ja seuraavalla viikolla menkat alkaa kuitenkin. Ymmärrän sen että muita oireita voi kuvitella mutta ei tota verta. Silti menkat käytännössä suurimmalle osalle tulee normaalisti. Mahtaako verikin ollut oireilijoille mielikuvituksen tuotetta vai minkätakia valehtelevat. Koska itsestään selvyys on ettei kaikille jotka kiinnittymisvuodoista hehkuttavat ole varmastikkaan veren tilkkaakaan tullut.
Miksi valehdella, ei voi ymmärtää!!!!
Kylläs se plussa tulee kun on sen aika.
ehkäisykin käytössä, mutta silti näitä "oireita" tulee... Mieli ja keho temppuilee. Eivät oireet ole vain päässäsi, vaikka raskaana et olisikaan. Biologia tuntuu kiusaavan meitä vauvakuumeisia muutenkin :/
Meillä on yritystä takana 1,5 vuotta. Siinä ajassa on kerennyt kuvitella jos jonkinlaista oireitta. Monesti on tullut karvas pettymys.
Teimme mieheni kanssa elämämme ensimmäisen positiivisen raskaustestin muutama päivä sitten. En meinaa vieläkään uskoa tapahtunutta todeksi. :)
Tässä kierrossa oli myös paljonkin oireita, joita tietysti luulin kuvitelluiksi. Uskottelin itselleni, että kuvittelen vain nämä oireet. Poikkeuksena muihin kiertoihin tässä kierrossa nännit eivät kipeytyneet oviksen jälkeen ollenkaan niinkuin normaalisti ja lämmöt pysyivät pitkään ylhäällä. Välillä oli myös varma tunne tärpistä ja kerran suihkussa ollessani laitoin vaistomaisesti käden vatsalleni ikäänkuin suojellakseni jotakin.
Tunne oli uskomaton, kun plussa viimein piirtyi testiin. :)
Kysyit, että eikai fyysisiä oireita voi kokonaan kuvitella...
Kyllä ne voi. Ihmismieli on niin ihmeellinen. Kun asiaa ajattelee tarpeeksi esim. että vatsaa nipistelee, niin sitä voi oikeasti alkaa nipistellä. Se on mahdollista. Ja jos ajattelet, että vitsi kun oksettaa niin voi olla, että kohta tekisi mieli yökätä.
Kyllä se näinkin voi olla, valitettavasti.
Kiitos kaikille vastauksista!
Aika samanlaisia ajatuksia tuntuu olevan muilla vauvakuumeilijoilla. On se vauvakuume varmaan vaan niin vahva tunne, ettei sitä oikein voi verrata muihin haaveisiin tai tahtoihin. Ja niin uskomattomalta kuin tuo fyysisten oireiden "itse aiheuttaminen" tuntuukin, kaipa se sitten vaan on totta. Itse oon huomannut nyt sen, että nyt kun odottelen menkkoja alkavaksi ja elättelen toiveita raskaudesta ja "oireena" on kuvotus, niin välillä huomaan, että tuo kuvotus tulee heti, kun ajattelen asiaa. Vaikka pitäisi olla toisin päin. Vaikka mistä voin olla satavarma, kumpi ehtii ensin, se kuvotusolo vai se ajatus minun päähäni?
Noh, tässä jännäillään vielä pari päivää, turhaan varmaankin. Eiköhän ne menkat kuitenkin ala kun on ihan sellainen olo.. Mulla vaan on se huono puoli, että kun syön säännöllisesti lääkkeitä niin takaraivossa on jatkuvasti pelko, että mitä jos oonkin raskaana ja vahingoitan lastani tietämättäni. Raskaustestejä en kuitenkaan halua alkaa tekemään ennen kuin menkat on selvästi myöhässä, koska niihin menee niin hirveästi rahaa hukkaan ja negatiivisten testien tekeminen on jotain aika kamalaa. :(
Mulla vauvakuume oli vahvimmillaan joskus pari-kolme kuukautta sitten. Silloin mulla oli kaiken maailman oireet ja välillä ihan omituisen tuntuista vatsakipua ja pahaa oloa. Kyllä se silloin oli ihan pään sisällä. Uskomatonta, mutta kun kaipuu on niin kova, niin ilmeisesti mieli kehittää ihan fyysistäkin kipua ym. En tietenkään sit silloin ollut raskaana. Ja kuumeen laantuessa "oireetkin" hävisi. Saapa nähdä mitä on nyt luvassa jos kuumeeni taas yltyy...