Valkojäkälä

Noin vuosi sitten aloin kärsiä oudosta kutinasta ja kirvelystä alapäässä. Gyne epäili hiivatulehdusta ja n. puolen vuoden ajan hoidettiin hiivana. Koetin ruokavalion muuttamista, toisenlaisia alushousuja, pesuaineen vaihtoa, maitohappobakteereja, ceridalia, hiivalääkkeitä... Mikään ei kuitenkaan tehonnut.
Yritin täältäkin löytää tietoa asiaan mutta koko ajan puhuttiin vain hiivasta ja sukupuolitaudeista.

Vuodessa pienet siistit haavat muuttuivat pahannäköisiksi ei-niin-siisteiksi-haavoiksi ja kutina oli sietämätöntä. Haarojani en saanut paljoa levitettyä. Seksi ei todellakaan onnistunut, eikä liioin pitkät lenkit tai pyöräily. Uimista en uskaltanut kokeilla enää.

Talvella menin normaalille lääkärille eikä hänkään löytänyt mitään. Gyne ehdotti, että ehkä se voisi olla ihosairaus? Terveyskeskuslääkäri oli vakaasti sitä mieltä, ettei ihotautilääkäri mitään löydä, kun ei samanlaista ihottumaa ole muualla ihossa. Onneksi menin ihotautilääkärille tässä keväällä, ja hän yhdellä vilkaisulla totesi kyseessä olevan valkojäkälän. Sitä ei tiedetä, mistä se tulee eikä hoitojakaan hirveästi taida olla, hyvin epämääräiseltä kuulosti koko vaiva mutta ensimmäistä kertaa joku otti asian hoitaakseen.
Lääkäri kuitenkin antoi kuukauden kuurin Bemetson nimistä voidetta ja uskoi asian olevan kuitattu tällä. Nyt on kuuri ohi, ja haavaumat ovat kadonneet. Kontrolliin vielä menen tarkastuttamaan, että koko homma on ohi.

Tämän kirjoitin tänne siksi, että jos joku kärsii samantyyppisistä vaivoista eikä hiivalääkkeet tai mitkään auta, voi tässä olla ratkaisu. Itse yli vuoden kärsin tästä "mystisestä" vaivasta ja nyt olen todella onnellinen päästessäni siitä eroon.

Hyvää kesää kaikille :)
0504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei enää kutinaa kirjoitti:

Noin vuosi sitten aloin kärsiä oudosta kutinasta ja kirvelystä alapäässä. Gyne epäili hiivatulehdusta ja n. puolen vuoden ajan hoidettiin hiivana. Koetin ruokavalion muuttamista, toisenlaisia alushousuja, pesuaineen vaihtoa, maitohappobakteereja, ceridalia, hiivalääkkeitä... Mikään ei kuitenkaan tehonnut.
Yritin täältäkin löytää tietoa asiaan mutta koko ajan puhuttiin vain hiivasta ja sukupuolitaudeista.

Vuodessa pienet siistit haavat muuttuivat pahannäköisiksi ei-niin-siisteiksi-haavoiksi ja kutina oli sietämätöntä. Haarojani en saanut paljoa levitettyä. Seksi ei todellakaan onnistunut, eikä liioin pitkät lenkit tai pyöräily. Uimista en uskaltanut kokeilla enää.

Talvella menin normaalille lääkärille eikä hänkään löytänyt mitään. Gyne ehdotti, että ehkä se voisi olla ihosairaus? Terveyskeskuslääkäri oli vakaasti sitä mieltä, ettei ihotautilääkäri mitään löydä, kun ei samanlaista ihottumaa ole muualla ihossa. Onneksi menin ihotautilääkärille tässä keväällä, ja hän yhdellä vilkaisulla totesi kyseessä olevan valkojäkälän. Sitä ei tiedetä, mistä se tulee eikä hoitojakaan hirveästi taida olla, hyvin epämääräiseltä kuulosti koko vaiva mutta ensimmäistä kertaa joku otti asian hoitaakseen.
Lääkäri kuitenkin antoi kuukauden kuurin Bemetson nimistä voidetta ja uskoi asian olevan kuitattu tällä. Nyt on kuuri ohi, ja haavaumat ovat kadonneet. Kontrolliin vielä menen tarkastuttamaan, että koko homma on ohi.

Tämän kirjoitin tänne siksi, että jos joku kärsii samantyyppisistä vaivoista eikä hiivalääkkeet tai mitkään auta, voi tässä olla ratkaisu. Itse yli vuoden kärsin tästä "mystisestä" vaivasta ja nyt olen todella onnellinen päästessäni siitä eroon.

Hyvää kesää kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu