Kohdunpoistoleikkaus ohi

Nyt jo ohi

Hei! Lupailin tuolla aiemmassa viestiketjussa kertoilla kokemuksiani kohdunpoiston jälkeen; http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000200&posting=22000000035278665

Eli kaksi viikkoa sitten menin sairaalaan ja leikkaus oli seuraavana päivänä eli ti 20.5.08. Se jouduttiin tekemään avoleikkauksena, koska kohtu oli niin suurikokoinen johtuen isosta myoomasta. Leikkaus meni hyvin. Ei ollut mitään kiinnikkeitä ja vertakin menetin vain vähän. Kohtu oli todellakin suuri. Painoi yli 1,5 kiloa! Minulla oli kivunlievityksenä epiduraalikatetri selässä 2 vuorokautta ja se auttoi todella hyvin. Kipulääkkeitä en tarvinnut lisänä kuin ekan vuorokauden aikana ja silloinkin kipu oli vain lievää.

Pari vuorokautta leikkauksesta alkoi sen sijaan kamala päänsärky. Se oli postspinaalipäänsärkyä, joka tulee kuulemma joillekin tuosta epiduraalista (tai sitten spinaalista). Sain ns. veripaikan, joka vei kaikkein pahimman päänsäryn pois ja päivä päivältä loputkin päänsärystä hävisi.

Tuo postspinaalipäänsärky on lähinnä sellasta päänsärkyä, joka tulee pystyssä ollessa, ei juurikaan levossa (googlettamalla löytyy lisätietoa). Se tietty vaikeutti ylhäällä olemista ja liikkumista, joten leikkauskaasut eivät päässeet niin nopeasti ulos. Siitä johtuen sain vatsanväänteitä aina kun söin jotain. Siihenkin löytyi apu - jokin putki takamukseen (en muista enää tarkempaa nimeä), joka helpotti kaasun ulos tuloa.

Päänsäryn lakattua pääsin jo jalkeille paremmin ja vatsakin alkoi toimia. Kotona kaikki on mennyt todella hyvin. Ei mitään haavasärkyä ollenkaan. Tikit tai tarkemmin ottaen metallihakaset kävin otattamassa pois viime perjantaina. Haava on siisti ja hyvin parantunut.

Kaikille kohdunpoistoleikkaukseen menijöille voin sanoa, että ei kannata jännittää/pelätä etukäteen. Minäkin jännitin, mutta ihan turhaan. Tsemppiä "kohtalotovereille"!

39

16155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HK24

      Itse kovasti kaipasin näitä kertomuksia siitä, miten elämä kohdunpoistoleikkauksen jälkeen lähti kulkemaan. Tässä minun kokemukseni, jos niistä joku vaikka saisi tarvitsemaansa lisätietoa :-)

      Kohdunpoistoleikkaus tehtiin 22.5. nukutuksessa tähysleikkauksena. Yön yli olin sairaalassa ja kotiin seuraavana iltapäivänä. Leikkauksen jälkeinen yö meni ihan hyvin, saatu kipulääkitys (buranaa ja panadolia) riitti hyvin. Aamuyöstä otettiin virtsakatetri pois ja aamulla sitten nousin ensi kertaa ylös ja kävin vessassa. Ei pyörryttänyt eikä tuntunut kipuja, pissaaminenkin onnistui kohtalaisesti. Jonkin verran oli kaasun aiheuttamaa kipua oikealla hartiassa. Aamupäivällä kävin itsekseni suihkussa (toki hoitajat sinne opastivat ja olisivat tarpeen tulleen rynnänneet hätiin).

      Kotona ekana iltana olin vielä tosi väsynyt ja nukuin yönkin hyvin. Ekan pienen kävelylenkin tein ja seuraavana päivän korttelin ympäri ja sitä seuraavana päivänä vähän pidemmän lenkin. Hitaasti kävellen ja pienin askelin. Mihinkään urotekoihin ei ollut haluja ...

      Vatsa oli alussa tosi turvoksissa, joten 'lainasin' sairaalasta sairaalan alushousut, jotka olivat mukavan väljät ja pehmoiset. Omista ei mitkään tuntuneet riittävän isoilta ja mukavilta. Alussa otin päivittäin kipulääkkeitä ja sitten siirryin siihen, että otin lääkkeet vain yötä vasten. Mulla yöt olivat vaikeampia kuin päivät ja heräilin pikkukipuihin ja juoksin vessassa tiheästi jonkin aikaa, mutta kipulääkkeet auttoivat tuohon vaivaan.

      Sairaslomaa sain kaksi viikkoa. Toipuminen oli varsin nopeaa, etenkin toisella viikolla kävelin jo parin kilometrin lenkkejä ja kävin jopa kaupassa vaateostoksilla. Piti ostaa sellaista päälle sopivaa vaatetta, joilla kehtaa töihin mennä. Osa työkavereista varmaan luulee tällä hetkellä, että olen raskaana, kun maha on pömpöttänyt ja vaatetuskin on ollut tietynlaista...

      Eka työviikko oli kyllä rankka, istuminen oli epämukavaa, lisäksi vaatteet tuntuivat puristavan ikävästi vatsaa. Olin todella väsynyt iltaisin ja, jos en olisi voinut tehdä välillä etätyöpäiviä kotoa, niin oisin hakenut lisää sairaslomaa. Kotona pystyi tekemään töitä vaikka yöpaita päällä eikä tarvinnut tehdä työmatkoja. Autolla ajaminen pääkaupunkiseudun ruuhkaliikenteen jonoissa vaatii jatkuvaa kytkimen ja jarrun kanssa pelaamista ja se tuntui alavatsassa.

      Nyt leikkauksesta on kulunut yli kuukausi ja edelleen vatsan alueella on tuntemuksia. Gynen jälkitarkastuksessa gyne sanoi, että vasta kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta voi aloittaa kuntoilun ja olla yhdynnässä. Sama aika on vältettävä ponnistamista vaativaa nostelua, koska se voisi aiheuttaa emättimen laskeumaa. Leikkauksessahan rakennetaan uudestaan emättimen 'ripustukset', aikaisemminhan sitä piti paikalla kohtu ja sen kiinnitykset.

      Ainakin mulle oli annettu sekä kirjallisesti että suullisesti sellaista informaatiota, että kuukauden kuluttua voi alkaa elämään normaalia elämää, mikä on kyllä turhan optimistisesti luvattu! Mullakin, jolla leikkaus oli helppo (tähystysleikkaus, ei vanhoja kiinnikkeitä jne.) ja olen hyväkuntoinen, ei olo kuukauden päästä leikkauksesta vielä ole lähellekään normaalia. Onneksi ei tullut suunniteltua mitään erityistä aktiviteettia tähän kesän alkuun ;-) ja kesälomallekin jään vasta kun olen jo paremmassa kunnossa.

      Varautukaa siis pitkään toipilasjaksoon, jossa voi kuitenkin tietyin rajoituksin elää normaalisti, mutta jumpat ja seksielämän voi joksikin aikaa unohtaa.

      Onnea kaikille tuleviin koitoksiin!

      • törmäsin

        tähän viestiin.olin alateitse leikkauksessa n.viikko sitten ja vielä kipuja on. Tuntuu että jotkut ulkopuoliset ajattelee tyyliin-siitähän on jo viikko- varsinkin ne jotka jättävät kipulääkkeet pois jo parin päivän päästä.minä napsin vieläkin 600x3


      • HK24
        törmäsin kirjoitti:

        tähän viestiin.olin alateitse leikkauksessa n.viikko sitten ja vielä kipuja on. Tuntuu että jotkut ulkopuoliset ajattelee tyyliin-siitähän on jo viikko- varsinkin ne jotka jättävät kipulääkkeet pois jo parin päivän päästä.minä napsin vieläkin 600x3

        Jatkokertomus: vasta kesäloman viimeisellä viikolla (elokuun puolivälissä) oli päiviä, jolloin huomasin, että koko päivänä ei ollut tuntunut 'miltään' Siis 3 kk:n kuluttua leikkauksesta!
        Nyt olen tietysti ja pari kuukautta harrastanut liikunta (sekä seksiä) ihan entiseen malliin ilman mitään muistutusta leikkauksesta. Ainoa asia, mikä on vähän outoa, on se, että enää ei ole perillä, missä vaiheessa kuukaustiskiertoa sitä ollaan menossa. Pitää opetella tunnistamaan muista merkeistä syyt siihen, että korvien välissä välillä kiristää ;-) Ihan normaaleja pms-oireita siis tulee ... valitettavasti.


    • M

      Minulta leikattiin vuosi sitten (44-vuotiaana) kohtu pois myoomien takia. Leikkaus meni hyvin ja kuukauden sairasloman jälkeen töihin. Jälkitarkastuksessa kaikki ok, ja olen tyytyväinen olooni. MInulla on Kaksi teini-ikäistä lasta, eikä lisää lapsia ollut suunnitelmissa.

      • oosa

        Multa leikattiin kohtu 9.11 ja pääsin sairaalasta tänään...sain jonkin tulehdukden ja antibiotit,olo kamalan kipee,tähyrtysleikkaus oli ja turvotus kamalaa vatsa ei toimi kunnolla,onko sinulla leikattu kokonaan pois elikkä suljettu emättimen pohja?? ei jätetty kohdunnapukkaa paikalleen?Olis kiva kuulla kokemuksiasi tästä ja vaihtaa ajatuksia asiasta ja toipumisesta .olen 41vuotias kahden teinin äippä kaikki joita kiinostaa vaihtaa ajatuksia ja jakaa asia niin laittakaa postia tulemaan
        [email protected]


      • oosa kirjoitti:

        Multa leikattiin kohtu 9.11 ja pääsin sairaalasta tänään...sain jonkin tulehdukden ja antibiotit,olo kamalan kipee,tähyrtysleikkaus oli ja turvotus kamalaa vatsa ei toimi kunnolla,onko sinulla leikattu kokonaan pois elikkä suljettu emättimen pohja?? ei jätetty kohdunnapukkaa paikalleen?Olis kiva kuulla kokemuksiasi tästä ja vaihtaa ajatuksia asiasta ja toipumisesta .olen 41vuotias kahden teinin äippä kaikki joita kiinostaa vaihtaa ajatuksia ja jakaa asia niin laittakaa postia tulemaan
        [email protected]

        tehtiin mullekin maanantaina 9.11.2009. Jännitin mielettömästi, mutta turhaan. Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja kohtu alakautta pois-Kipulääkitystä en paljoo tarvinnut, johtui kai siitä, että kuukautiskivut olivat niin voimakkaat, että kivunsietokynnys oli noussut :-)
        Alavatsassa kolme pientä jälkeä ja alapää tietty arka, mutta ei sen kummempaa kun synnytyksen jäljiltä.
        Kohtu oli mulla aika iso ja paksuseinäinen, sisältäen useita myoomia, painoa sillä oli melkein 500g.
        Kotiin pääsin sairaalasta torstaina 12.11.2009.Ensimmäisen ulkoilulenkin, hiljalleen kävellen tein lauantaina tyttäreni kanssa ja ensimmäisen kerran yksin maanantaina 16.11.2009 kävelin kaupalle ja takas 3 km ja oloni on hyvä, kaikinpuolin.
        Uskon, että rauhallinen liikkuminen ja terveellinen ruoka edesauttavat toipumisessa.
        Sanon jokaiselle, joka on menossa leikkaukseeen, että kohtu(u)ttomana on hyvä olla :-D tunnen olevani elämäni kunnossa ja odotan innolla, että sairasloma loppuu ja pääsen taas juoksemaan ja lenkille..sitä kun en ole kohtuongelmien kanssa voinut harrastaa 17 vuoteen :-D
        Ai niin, olen 4 lasta synnyttänyt, joten ajattelin sitäkin, ettei tää voi olla yhtään hurjempaa kun synnytys...eikä se ollutkaan.Paljon helpompaa, tehtiin kaikki nukutuksessa, joten sain katsella kauniita unia kun paikat laitettiin takas, priimakuntoon. sellainen kunnolllinen viidenkympin remontti.


      • oosa

        onko sulla ilmaantunnu mitää laskeumii kohdunpoiston jälkeen? poistettiinko tähystyksellä ja emättimenkautta ulos?(ei jääny edes kohdumkaulaa)
        käytkö papa kokeessa? mulle lääkäri sano et puitää käydä niis ilmasis joukkotarkastuksissa!
        Mä olen 41 ja mullakin kaksi teiniikäistä lasta!


    • kaarina

      Jos on kohdunkaula poistettu ( kohdunpoiston ) yhteydessä . Niin sen jälkeen ei tarvitse enää käydä papa kokeessa . Näin lääkäri sanoi minulle . Tietysti on hyvä olla varovainen raskaiden nostelujen kanssa ihan loppuelämän . Ettei tule mitään uusia ongelmia ( laskeutumia ) Jos jollakin on tarkempaa tietoa mihin tai miten vagina sidotaan kohdunpoiston leikkauksessa jossa poistetaan myös kohdunkaula . Kun jos jätetään kohdunkaula paikalleen niin silloihan se tukee vaginaa , Mutta jos on myös kohdunkaula poistettu , niin sitä en ymmärrä mihin vagina silloin sidotaan kiinni , Minun lääkäri kun ei tuota asiaa minulle tarkemmin selvittänyt . Tiedosta kiitollinen sisar .

    • Kohtu viety v. 2011

      Kun kohtu poistetaan, ommellaan poistoalue umpeen, ei siinä sen kummempia kohdunkauloja tarvita. Kohdunkaula voidaan myös jättää, ilmeisesti tukemaan virtsarakkoa, ja muu osa ommeltaan kiinni kuten haavat yleensä. Melkoinen aukko jää alapäähän, eikä siitä koskaan tule enää entisensä. Jos joku sanoo, että kohdunpoisto on pieni asia eikä sitä juuri edes huomaa, kun se on leikattu, on puhuja sellainen, jolla vielä kohtu on. Todellisuudessa alapäästä tulee kuin kynnöspelto kaikkien paikkausten jälkeen ja olet ikuisesti maho ja puoli(nainen). Toivon mukaan olet muutakin miehellesi kuin alapää, sillä se ei välttämättä enää teitä kumpaakaan viehätä kohdunpoiston jälkeen.

      • Kohtu_poistettu

        Höpö höpö. Mitään eroa en ole huomannut elämässä kohdunpoiston jälkeen verrattuna entiseen. Turhaa pelottelua. Ei se naiseus siellä kohdussa asu! Äly hoi!


    • Kohduton nainen

      Onpa joku nyt kitkeräkatkera.. Ilmeisesti et olisi itse halunnut kohdustasi luopua, kertoohan sen jo nimimerkkisikin. Kohtusi on viety, sinä olet ollut vain sivustakatsoja, tahdoton objekti.
      Mutta on myös naisia, jotka itse ovat halunneet eroon kohdustaan. He ovat vilpittömän iloisia päästyään eroon sairaasta elimestään ja saavat kohdunpoiston myötä nauttia paremmasta elämänlaadusta, kivuttomasta olosta ja hyvästä seksistä.

      Heidän alapäänsä ei ole kynnöspelto vaan edelleenkin tunteva ja nauttiva vagina. Toki se on ommeltu pohjaltaan kiinni, tupeksi, mutta edelleen se tuntee ja nauttii. Aivan kuten kohduton nainenkin on edellen nainen, joka tuntee ja nauttii. Ei naiseus ole riippuvainen kohdusta eikä hedelmällisyys naiseuden synonyymi.

      • Ei pieni operaatio

        Sinä olet ymmärtämätön nimimerkkiä "Kohtu viety v. 2011. Oletko tietoinen, että kohdunpoisto ei ole pieni toimenpide, osalle tulee pitkäaikaisia komplikaatioita, kyseessä ei ole läpihuutojuttu. Olen itse 51-vuotias nainen, kohtu tallella, kuukautiskierto säännöllinen, kohdunpoistoon suostuisin ainoastaan syöpätaudin ollessa kyseessä.


      • Suuri operaatio
        Ei pieni operaatio kirjoitti:

        Sinä olet ymmärtämätön nimimerkkiä "Kohtu viety v. 2011. Oletko tietoinen, että kohdunpoisto ei ole pieni toimenpide, osalle tulee pitkäaikaisia komplikaatioita, kyseessä ei ole läpihuutojuttu. Olen itse 51-vuotias nainen, kohtu tallella, kuukautiskierto säännöllinen, kohdunpoistoon suostuisin ainoastaan syöpätaudin ollessa kyseessä.

        Siis Sinä olet ymmärtämätön nimimerkkiä "Kohtu viety v. 2011 kohtaan jne.


      • Kohtu tallella 51v.
        Suuri operaatio kirjoitti:

        Siis Sinä olet ymmärtämätön nimimerkkiä "Kohtu viety v. 2011 kohtaan jne.

        Nämä kaksi edellistä viestiä on osoitettu nimimerkille "Kohduton nainen."


      • Kohduton nainen
        Kohtu tallella 51v. kirjoitti:

        Nämä kaksi edellistä viestiä on osoitettu nimimerkille "Kohduton nainen."

        Kohdulliselle 51-vuotiaalle:

        Tietenkin tiedän, ettei kohdunpoisto ole pieni toimenpide. Ei kai kukaan niin hölmö ole, että menee leikkaukseen ottamatta selville toimenpiteen mahdollisia riskejä/komplikaatioita.
        En minäkään tervettä kohtua olisi leikkauttanut, mutta joskus sitä valinnanvaraa ei vain ole. Ja silloin on turha jäädä itkemään sairasta elintä. Katsos, kun siihen kohduttomuuteen liittyy myös positiivisia asioita.


    • kaikki ok

      Olen samaa mieltä nm kohduton nainen..itseltäni kohtu poitettu 42v ja nukutuksessa se tehtiin ja alatieleikkaus.Olin osastolla jo iltapäivällä ja alkuillasta sitten kömmin vessaan pissalle..(ei katetria) ja kipulääkitys hyvä..Seuraavana päivänä kotia.Toki alavatsa oli turvoksissa ja arka mutta kipulääke auttoi.Olin 4viikkoa sairaslomalla koska työni sisltää nostelua ja laskeuman myomat takia operaatio tehtiin.Syön nykysin progynova 1mg ja voin hyvin..(nyt 46v)

      • Tiedonhaluinen

        Onko se progynova hormoonikorvaushoito, ilmeisesti ? Aiheuttaako se sivuvaikutuksia, tai syöpäriskiä ?


    • k(l)ohduton

      kertokaapa hyvät naiset, onko tämä teidän niin kiittelemä kohduton elämä seksin osalta mitenkään muuttunut? esim orgasmin tuntemukset.
      Itse olin leikkauksessa reilu vuosi takaperin. Toivuin fyysisesti aluksi oikein hyvin. aloin lenkkeillä ja palasin muuhun kuntoiluun hiljalleen, mm kuntosalillekin. Joku kyseli ja arvaili, ettei enää voisi raskaita nostoja tehdä, koska kuulemma emättimen pohjaa ei mihinkään ommella kiinni. Tätä kyseiln itse ennen leikkausta. Itse fysioterapian ammattilaisena ymmärrän, että kun kohtu poistetaan jäljelle tosiaan jää suuri aukko lantionpohjan alueelle. Tämä aukkohan on jo luonnostaan olemassa silloinkin, kun kohtu on tallella. Se kuitenkin sulkeutuu, kun lantionpohjan lihakset ommellaan yhteen eräänlaiseksi lantionpohjan lattiaksi. Se on kyllä yhtä vahva kuin eennenkin edellyttäen että toipilasaikana jo alkaa tehdä lihasharjoitteita, joista on saatavana monenlaisia ohjeita. jumpan seurayksena kyllä emättimen pohja pysyy ylhäällä, sillä eihän pinnallisemmat kudokset mitenkään irti ole, vaan seuraavat kyllä lantionpohjaa yhtenäisinä kudoskerroksina.
      Nämä asiat tiedostaen itsekin menin leikkaukseen toiveikkaana ja hyvin valmistautuneena.
      Yllätyksenä tuli uitenkin se, miten paljon kohdunpoisto vaikuttaa seksuaalisiin tuntemuksiin. Vaikka siis olisi miten kiihottuntu, kostea, liukuvoiteella vielä avustettunakin, orgasmin kokeminen on miltei mahdotonta. Tunnen kyllä miten se lähtee tulemaan, mutta sellaista kihelmöivää sykettä ei enää nouse alavatsaan jaalaselkään ja koko kehoon niinkuin ennen. Orgasmit ovat siis huonontuneet "runsaasta harjoittelusta" huolimatta.
      Onko kenellekän muulle käynyt näin ikävästi, että ennen leikkausta huippuhyvin toiminut emättimen pohja olisi jotenkin mennyt tunnottomaksi? On tosiaan kuin olsi se rakennettu lihasmuuri nyt estämässä näitä hermoyhteyksiä kehon muihin osiin. On aika ikävää ja puuduttavaa jyystämistä. en vielä ole päässyt selvyyteen, mikä on tämä hoitohenkilöstön mainostama entisenlainen ja jopa parempi seksielämä. ;)

      • Parempaa_on

        Mulla päinvastainen kokemus, seksi on entistä parempaa nyt kohdunpoiston jälkeen.


    • Pelkää leikkausta

      Hei on tärkeää, että aiheesta keskustellaan ja on kaikenlaisia kokemuksia, eikä vaan sitä virallisen tiedotuksen toistoa, että kaikki hyvin ja ei ongelmia jne. Yllättävän vähän ne, jotka puhuvat kohdunpoiston puolesta, kertovat niistä seksituntemuksistaan leikkauksen jälkeen, no on joitakin, mutta enimmäkseen eivät mielestäni, oletteko samaa mieltä ?

      Itse siirsin leikkausta, mutta viisaammaksi en ole tullut, mahaan sattuu entiseen malliin ja pelottaa entistä enemmän. Heinäkuussa labrat ja lääkärillä käynti, uusi neuvottelu.

      On siis kohdussa myooman ympärillä "poikkeavaa kudosmassaa". Veri- ja munasarjasyöpäkokeissa ei mitään, ovat siis normaalialueilla.

    • Onnea jo 5 vuotta

      Tietenkin on tärkeää, että aiheesta keskustellaan, mutta on myös naisia, joilla on kaikki hyvin eikä ole ongelmia. Ei se ole mitään virallista tiedotusta vaan totista totta.
      Itselläni on upea seksielämä enkä varmasti ole ainut.

    • miiu 16

      Minulta poistettiin juuri kohtu ja munasarjat eilen. Kysyisin niistä jumppaohjeista, joilla voisi emättimen tukirakenteita vahvistaa, että mistä niitä saa ja mitä liikkeitä ne on?

    • miiu17

      Hei, tämä keskustelu taitaa olla kesätauolla. Kun palaatte, kuulisin vastauksia niin mielelläni. Kohdun- ja munasarjojen poisto tehtiin noin viikko sitten. Olen yrittänyt lepäillä ja jättänyt nostamiset mutta kun jotain on pakko tehdä kuitenkin, niin mietin, onko siitä haittaa? Kävelen aika paljon päiväsaikaan ja välillä vatsalla tuntuu painoa ja sitten yritän makoilla. Kastelen ja nypin kukkia ja rikkaruohoja pihalta kumarrellen, välillä käännän painavahkoa kukkaruukkua liu`uttaen. Tietenkin tiskikoneen täyttöä ja keittiöhommia teen. Minulle ei kovin tarkkaan sanottu, mitä voi ja mitä ei voi tehdä ja nyt huolettaa. Mitä muut ovat tehneet leikkauksen jälkeen ja mitä ei? Riittääkö se 3 viikkoa vai pitäisikö keventää ja kuinka paljon jälkitarkastukseen 2 kk asti?

    • Kyllä se siitä

      Kyllä ne oikeasti kannattaa jättää nuo riuhtomiset pois noin alussa. Ota huomioon että sun alapää on revitty täysin auki ja tikattu nyt kiinni. siellä niitä tikkejä vasten on sun kaikki sisälmykset aivan mahalaukkua myöten. Joka pienikin ponnistus jännittää vatsalihaksia - aivan se maitopurkin nostokin. vatsalihakset kun supistuu, paine kohdistuu alaspäin tikkejä kohti. Kumartuminen on myös aika raskas homma, nostathan siinä koko yläkropan takaisin normiasentoon. Neuvottiinhan sua nousemaan sängystäkin kyljen kautta käsillä tukien. Niitä jumppaohjeita lantionpohjalle yleensä saa sairaalastakin ja löytyy netistäkin monenlaista.
      Parasta ja helpointahan on se, kun puristelet lihaksiasi niinkuin pissaa ja kakkaa pidätellessä.
      Kipu on yleensä merkki siitä, että pitää relata. Kudokset paranee omaan tahtiin ite kullakin yksilöllisesti. sen vuoksihan saikkukin on haitarilla 2-6 viikkoa.

    • miiu18

      Hei, kiitos vastauksestasi! Mulle ei neuvottu sairaalassa mitään esim. sängystä nousemisesta. Paperilla vain luki yleisesti rasituksen välttämisestä, mutta ei käytännön arkielämän neuvoja muuta kuin liikunnan välttäminen. Sen maitopurkkipainorajankin luin täältä netistä, onneksi on nämä palstat:)

    • kyllä se siitä

      missä päin suomea noin vähillä eväillä kotiutetaan. Voisit melkein tehdä valituksen, sillä kyllä varsinkin jos ei ennen ole missään leikkauksessa ollut, on aika tietämätön vatsan alueen leikkauksen jälkihoidosta. Onneksi tosiaan on netti.
      Minulle kyllä täällä pohoisessa annettiin monen sivun ohjeet kotiin lähtiessä. Jumppaohjeitakin olisin saanut, mutta olen aina jumpannut, niin ajattelin selviäväni omin neuvoin.

    • miiu19

      Oulussa yksityispuolella. Leikkaaja on kuulema hyvin taitava mutta tämä muu jäi täysin neuvomatta. Lähtöpäivänä olin vielä niin pahoinvoiva päätä nostaessa, että en osannut kysyäkään. Eikä sen potilaan kysymisen varaan pitäisi jäädäkään! Ei minua ole vatsan alueelta ennen leikattu, vain yhdessä muussa leikkauksessa olen ollut.

    • 30-5-pois

      Mut leikattiin kesäkuun alussa, alakautta poistettiin laskeuman takia. Kaikki meni hyvin, kuulemma poistui helposti, kotiuduin omasta halusta seuraavana päivänä. Mahan turpoaminen ja suolen toiminta olivat aluksi ongelmallisia, ilmaa kerääntyi mahaan eikä tullut pois. Särkylääkettä söin reilu viikon ja sitten olotila oli suht' normaali. Nyt leikkauksesta siis on aikaa tuo kuukausi, ja voin sanoa että kaikki on loistavasti. Seksi-elämä parantui, hyvää ennenkin, mutta nyt vieläkin parempaa. Ensimmäisen kerran harrastettiin 2 vkoa leikkauksesta, varovasti. Tätähän kysymykseen itsekkin etsin vastausta silloin ennen leikkausta, ja siksi laitan tämän tähän :) Minulla kaikki meni siis hyvin ! :D

    • miiu20

      Kiva kuulla sinun kokemuksesi. Taisin itse vaan huolestua turhaan, luulin, että en olisi saanut tehdä yhtään mitään ja pelästyin, että olen aiheuttanut vahinkoa. Luin täältä ja tarkkana ihmisenä olisin kaivannut tarkkoja ohjeita yleisten nostamis- ja liikuntakieltojen oheen. Nyt kun tuntuu siltä, että alan toipumaan, niin ei enää niin pelota. Minulla menee hitaammin toipuminen kai kuin sinulla 30-5-pois, sillä painontunnetta on vatsalla herkästi yhä ja jälkitarkastukseen asti kaikki kiellot päällä. Olisiko leikkauskin erilainen eri tilanteissa. Mutta hyvillä mielin olen ja tyytyväinen leikkaukseen.

    • Maikki

      Mulla on hemoglobiini 84 ja todella runsaat kuukautisvuodot jo kaksi vuotta. Gynekologi kysyi jo vuosi sitten, olisinko halukas kohdunpoistoon. Pelottaa leikkaus. Pitäisikö uskaltaa?

      • Hb

        Tuohon on Maikki vaikea sanoa juuta tai jaata, mutta hemoglobiinia sinun kannattaa nostaa. Jo senkin takia, jos päädyt leikkaukseen. Nostin omani ennen leikkausta Floradixin Kräuterblutsaftilla, on todella tehokasta - suosittelen.


      • ms59

        Jos hemoglobiinisi on noinkin alhainen ja syy on runsaat kuukautiset, suosittelisin kohdunpoistoa.
        Minulta poistettiin kohtu ja munasarjat puolitoista vuotta sitten.
        Useasti myomat aiheuttaa ne runsaat kuukautiset. Itsellänikin myomia oli useita ja yhdessä oli jotain muutoksia ja jos kohtua ei olisi poistettu, en tiedä miten olisi käynyt, jos olisin vielä pitkittänyt hoitoon hakeutumista.
        Itse leikkausta ei nykyään tarvitse pelätä. Kaikki sujuu yleensä loistavasti. Sairaalassa olin leikkauksen jälkeen pari päivää, koska leikkaus tehtiin avoleikkauksena, muuten olisin päässyt jo seuraavana päivänä pois.
        Nyt elelen estrogeenigeelin "voimin", kun munasarjatkin jouduttiin poistamaan, mutta parempi näin kaikesta huolimatta.


    • On kokemusta

      Nokkosteellä saa myös hemoglobiinin pikaisesti nousemaan.

    • yllätyspoisto

      Olin 34-vuotias, kun kohtuni poistettiin keisarinleikkauksen yhteydessä. Verenvuoto ei lakannut, joten lääkärit päätyivät poistamaan sen kokonaan. Lapsi jouduttiin ottamaan pois ennen aikojaan, koska minulla oli eteisistukka, ja oma kuntoni meni niin huonoksi (vuosin verta sisään päin). Lääkäri kertoi leikkausta edeltävänä päivänä, mitä saattaa olla edessä. Enpä siinä kunnossa ollessani tullut juurikaan ajatelleeksi, olenko sen jälkeen koko- vai puolinainen. Muistan ajatelleeni vain, että mieluummin äiti ilman kohtua kuin lapset ilman äitiä. Meillä on kaksi ihanaa poikaa, nyt 13- ja 9-vuotiaat, ja olen heistä äärimmäisen onnellinen. Myöskään menkkoja ei ole ollut yhtään ikävä. Ensimmäisten vuosien aikana saattoi joskus tulla mieleen, miten ihana olisi vielä saada yksi lapsi lisää, mutta se meni aina ohi, enkä enää haluaisikaan yhtään enempää.

    • kahdeksan1

      Kohdunpoistoa ei tarvitse pelätä. Iso leikkaus se on varsinkin vatsan päältä avoleikkauksena tehtynä, ja kivut sen mukaiset mutta kipulääkkeillä pärjää, ja aluksi käytössä kipupumppu. Elämänlaatu parani niin huomattavasti, vatsani oli aika iso ja kipeä kookkaan myoman vuoksi,anemia aina seuralaisena. Munasarjat jäi ja olen pärjännyt niiden tuottamilla hormooneilla. Seksielämä sujuu kuten ennen, ei pelkoa huononemisesta. Sairaala-aika ainoa jota moitin. Perushoito jäi ihan minimiin hoitajien juostessa enemmän vauvapuolella (hoitajien vähyys), kipeät leikkauspotilaat hoidettiin kiireesti. Eikä kaikilla hoitajilla ollut osaamista / halua leikkauspuolen potilaiden hyvään hoitoon. Kiire mielessä tehtiin ellei hoidettava itse osannut vaatia tai kyseenalaistaa tiettyjä hoitohommia tai omaa selviytymistään päivän tehtävistä. Vaatikaa sairaala-aikana apu siihen mistä ette tunne selviävänne itse. Painotan sanaa vaatikaa. Voi olla että on toisenkinlaisia kokemuksia, mutta aina ei apu ole lähellä. Mutta itse leikkausta, älkää pelätkö.

    • V-----ttaa

      Voi se mennä näinkin.Itse kyllä peruisin koko prosessin, jos olisi mahdollista ja yrittäisin saada jonkinlaisen muun ratkaisun. Kohdunpoistoa vaan tarjotaan lähes automaattisesti, kun se on jo ns rutiinileikkaus. ei pitäsi vaikuttaa mihinkään loppuelämässä. Toisinkin voi käydä, jos sattuu kuulumaan siihen vähemmistöön
      niin, ei se leikkaus pelottanutkaan, mutta kun kaikki ei sitten mennytkään niinkuin oli vakuuteltu. On tullut tuntopuutoksia. Seksi oli alkuun kuin kiviseinää olis jystänyt. Ei tuntunut enää juuri millekään. On seinä joustanut ajan myötä, mutta samaa ihanaa tunnetta ei enää tule yhdynnässä.Haluttomuudesta ei ole kyse, sillä haluja olisi, muttei kykyä. Tosin kyllä ne kyvytkin varmaan pian loppuu kun vaan turhautuu koko touhusta ja tulee paha mieli, kun ei rakastelu tunnu yhtä hyvälle kuin enen elikkausta.
      Myös suolen toiminta on aivan hakoteillä. Ei tule ulostuksen tunnetta ja kun tulee, on jo niin kiire vessaan, että hyvä kun pöntölle ehtii. Eikä todella ole kyse ripulista eikä ummetuksesta. Näitä ärtyneen suolen oireita tarjotaan kyllä ja käsketään kuituia syödä. Tästä vetelämmälle ei enää todhi. Muuten on tuotos housussa.

    • katsotaan sitten

      Mulla on jo valmiiksi ärtyneen suolen oireita ja kohtu on vielä poistamatta.Saa nähdä miten vaikuttaa suolen toimintaan tuo kohdun poisto =/

      • 50+

        Kerronpa kokemukseni minäkin, vaikka kohdun poistosta on jo 10 vuotta eli nelikymppisenä leikattiin. Kokemukset pelkästään positiivisia. Minulla oli laskeuma, joka painoi peräsuoleen ja aiheutti mm. Ulostusongelmia. Leikattiin alakautta, sairaslomaa 5 vk. Munasarjat jäivät. Eihän emätin synnytysten ja kokoon kursimisen jälkeen enää ollut samanlainen kuin nuorena, mutta elämänlaatu koheni, kun pääsi eroon runsaista kuukautisista. Halut ja mielihyvä eivät kadonneet seksistä, päin vastoin. Nyt, kun vaihdevuodet ovat saapuneet ilokseni, ovat seksihalut laimentuneet, mutta se johtunee enemmän iästä ja hormonitoiminnasta kuin leiikauksesta.

        Sen haluaisin sanoa varoituksena, että nostelemisten suhteen ei mistään varoajoista kannata välittää, vaan välttää raskaita nosteluja loppu elämä. Itselleni kävi niin,että pari vuotta leikkauksen jälkeen innostun riehumaan pihakiveyksien kanssa. Tehdessä ei tuntunut missään, mutta jälkeenpäin maha kipeytyi ja jollakin asteella entiset laskeuman oireet palasivat. Tilanteen kanssa pärjään, mutta harmittaa. Enää en nostele, vaikka vähän hankala on muistaa, kun nostamaan pystyy. Toivon, että tilanne ei tästä pahene, ettei tarvitse lähteä uudestaan kursittavaksi.

        Yhtä paljon nainen olen kuin ennenkin. Ja vaihdevuosien hoidoksi riittää estrogeeni, ei tarvita keltarauhashormonia kun ei ole kohta limakalvoa kasvamassa.


    • V-----ttaa

      eihän kukaan varmaan odotakaan, että kursimisen jälkeen olisi nuoruuden vedossa, mutta kyllä leikkaus kohdallani heikensi tuntemuksia merkittävästi leikkausta edeltävään tilanteeseen verrattunakin. Mitä minä enää tuolla ukollakaan teen, kun en hänen kanssaan jaksa mitään kivaa harrastaa. Tyydyttävä seksielämä on kuitenkin se liima, jolla parisuhde pysyy kasassa. Kyllähän ilman tyydyttävää seksiäkin voi elää yhdessä, mutta kyllä se suhde lonksuu.
      Nämä naistentautien lääkäritkin kuvittelevat edelleen, ettei kohdulla ole sisäelimenä mitään virkaa lastenteon jälkeen, mutta kyllä sillä on. Hermotus kulkee alapäästä aivoihin asti ja sillä välillä on kohtukin. Se kun napsaistaan pois niin virta ei kulje sillä linjalla. tämän kaiken kun olisin saanut ajoissa tietää, niin en totisesti olisi leikkaukseen mennyt, varsinkaan kun kaupantekijäisinä sain ämä kaikki paskavaivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe