Jäähallista

Kun nämä tahot ajavat jäähallia pesäpallokentän päälle, missään ei pohdita mitä se tarkoittaa pesäpallokentälle. Ensinnäkin junioreiden harjoitusmahdollisuudet HUONONTUVAT, kun takakentän hiekka-aluetta ei ole mahdollista käyttää. Pesäpallokenttä siirtyisi n.50 m citymarketille päin, ja mahtuisi juuri siihen ennen parkkipaikkaa. Kentästä tulee ahdas pelata ja ennen kaikkea ahdas harjoitella.
Kentän siirtäminen maksaa, uusien katsomoiden rakentaminen maksaa.
Jos jäähalli väkisin on mansikkalaan sijoitettava, miksei sitä voi rakentaa tietäjänkadun toiselle puolelle siihen ammattikorkeakoulun nurmikolle.
Joka välissä on joku Ketterä -kytköksinen selittämässä, kuinka hieno paikka linnalan pesäpallokenttä on jäähallille.
Vuosikaudet tämä ketterän väki on seurannut kateellisena IPV:n toimintaa, on tullut mestaruuksia ja mammonaa. Tottakai Ketterän väki haluaa jäähallia pesäpallokentälle, tuhoaahan se perinteikkään IPV:n kertalaakista.
Tosin jäähallin sijoittumisesta pesäpallokentän päälle tullaan valittamaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, ja lisäksi kunnallispolitikkoja tullaan haastamaan oikeuteen, koska tuhlaavat turhaan verorahoja, jotka menevät kentän siirtoon ja uusien katsomoiden rakentamiseen.
Imatralta löytyy vaikka kuinka paljon paikkoja jäähallille, mutta Linnalaan jäähalli ei tule valmistumaan.
191426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Imatralaista korruptiota vuonna 2008: jäähallityöryhmän jäsenet lähes kaikki ketteräläisiä, Kikka88laisia ja ynnämuita jääurheilu ihmisiä.
Samoja ihmisiä, jotka ovat IPV:n kokeneet kilpailijoikseen.
Ja mitä työryhmä esittääkään, jäähallia pesäpallokentälle.

Äänestä

Olen sitä mieltä että Tainionkosken Koulun ja Kirkon väliseen laaja pelto-aukeaan mahtuu jäähalli sekä iso tekojärata sekä mukavasti parkkipaikkoja.
Nyt järkikäteen 1-2 km siirtoa paikasta ei ole liikkumis ongelma. Karhumäkikin on paree kuin Linnala. IPV pitä saaha olla siellä misää ennekin. Vaik tietysti se maneesi oli aikanaan se tosi oikea paikka. tjanne

Äänestä
  • tos juttu ,ihan mihin vain muttei valmiin pesispyhätön päälle.Imatralaista meininkiä ,puretaan ja kasataan ja paskoo tulloo.Mutta sehän maksaa veronmaksaja -Mites estetään tää hölmöily-

    Äänestä

Ihmettelen, mikseivät imatralaiset pesäpallopiirit ole näkyvästi vastustaneet kyseisiä suunnitelmia pilata Linnalan pesiskenttä.

Äänestä
  • Voisiko syy olla koska seuran puheenjohtaja kannattaa jostain kumman syystä hallia pesäpallokentälle. Onko näin todella ?
    Urpalaisen kannattaisi miettiä, miksei ole päässyt kovista panostuksista huolimatta eduskuntaan. Pitäisi tehdä oikeita valintoja ja päätöksiä ensin kunnallisella tasolla.

    Äänestä

  • linja ?? kirjoitti:

    Voisiko syy olla koska seuran puheenjohtaja kannattaa jostain kumman syystä hallia pesäpallokentälle. Onko näin todella ?
    Urpalaisen kannattaisi miettiä, miksei ole päässyt kovista panostuksista huolimatta eduskuntaan. Pitäisi tehdä oikeita valintoja ja päätöksiä ensin kunnallisella tasolla.

    janne: eikös juuri viime viikolla lukenut lehdessä, että sinne Tainion pelloille kaavoitetaan okt-tontteja... Joten ei taida jäähalli sinne mahtua!

    Imatrankosken urheilukenttä olis olt hyvä paikka hallille.

    Äänestä

  • lehdenlukija kirjoitti:

    janne: eikös juuri viime viikolla lukenut lehdessä, että sinne Tainion pelloille kaavoitetaan okt-tontteja... Joten ei taida jäähalli sinne mahtua!

    Imatrankosken urheilukenttä olis olt hyvä paikka hallille.

    Muisteleppa uudestaan. Jos ne tontit kaavoitetaankin kirkon ja seurakuntakeskuksen välissä olevalle pellolle.

    Äänestä

että mihin ihmeeseen tarvitsemme jäähallia Imatralla? Täällä olevat koulut, vanhusten hoito, huonot tiet yms. eivät niitä rahoja tarvitse? Onko todellakin tärkeämpää että pojat saavat ryntäillä katon alla jonkun hiton kumilätkän perässä?

Jos te haluatte leikkipaikan niin maksakaa edes se itse.

Äänestä

Asiaa kirjoitit. Miksi täällä kokoajan vaan rakennetaan uutta ja puretaan kohta tai jätetään tyhjilleen? Onko edes ajateltu, että markettien välissä on tilaa paljon, mutta sinne tulee vaan lisää marketteja ja Mansikkapaikka huutaa tyhjyyttään. Niskalla huoneistoja tyhjillään niinkuin Koskella. Kauppiksen tilava parkkipaikka on malli esimerkki urheilutalon kanssa, mihin meillä ON rahaa turhaan rakentamiseen. Näissäkin valmiit parkkikset rikottiin ja tehtiin kivillä uudet, kalliit ja paljon pienemmät ja ahtaat. Joskus mietityttää kuka meillä näitä asioita edes miettiin... ajankuluksi varmaan!!! Miksi Imatralla ei kuunnella jos jollain on esittää jokin toinen vaihtoehto, kuin omassa päässä parhaaksi huomattu. Tosiasia on tuli se halli minnevaan niin aina siitä valitetaan.

Äänestä
  • Liikunta- ja nuorisolautakunnan pöytäkirjasta päivämäärä 19.4.2007.
    Jäähallityöryhmä nimettiin ja ryhmän tuli selvittää mm. hallin sijannille sopivaa paikkaa.
    Kas kummaa, päätyivät pesäpallokenttään.
    Työryhmässä olivat mm. seuraavat henkilöt:
    Ketterä ry:n pj. T.Männistö
    Ketterä Juniorit ry J.Väärä
    Pasa P.Purovaara
    Kikka88 J.Pöyry
    Elinkeinoelämästä jääkiekkomies J.Evälahti sekä P.Saajanlehto.
    Lisäksi jääkiekkoliitosta P.Paavola

    Ja nämä päätyivät hallin sijantipaikaksi pesäpallokenttään. Evälahdella olisikin lyhyt matka pelaamaan puulaakikiekkoa. Jääkiekkoliitossakin myhäillään tyytyväisenä, kun saadaan jäähalli pesäpallokentälle - suoraan kilpailijan niskaan.
    Tällaista on päätöksenteko 2000-luvun Imatralla.
    Olisi ollut melkoinen yllätys, jos ylläolevat henkilöt eivät olisi ehdottaneet pesäpallokenttää hallin sijaintipaikaksi.

    Äänestä

  • imatran päätöksenteko kirjoitti:

    Liikunta- ja nuorisolautakunnan pöytäkirjasta päivämäärä 19.4.2007.
    Jäähallityöryhmä nimettiin ja ryhmän tuli selvittää mm. hallin sijannille sopivaa paikkaa.
    Kas kummaa, päätyivät pesäpallokenttään.
    Työryhmässä olivat mm. seuraavat henkilöt:
    Ketterä ry:n pj. T.Männistö
    Ketterä Juniorit ry J.Väärä
    Pasa P.Purovaara
    Kikka88 J.Pöyry
    Elinkeinoelämästä jääkiekkomies J.Evälahti sekä P.Saajanlehto.
    Lisäksi jääkiekkoliitosta P.Paavola

    Ja nämä päätyivät hallin sijantipaikaksi pesäpallokenttään. Evälahdella olisikin lyhyt matka pelaamaan puulaakikiekkoa. Jääkiekkoliitossakin myhäillään tyytyväisenä, kun saadaan jäähalli pesäpallokentälle - suoraan kilpailijan niskaan.
    Tällaista on päätöksenteko 2000-luvun Imatralla.
    Olisi ollut melkoinen yllätys, jos ylläolevat henkilöt eivät olisi ehdottaneet pesäpallokenttää hallin sijaintipaikaksi.

    Niinpä niin! Mutta ei todellakaan käynyt kenenkään mielessä vaihtaa paikkaa tien toiselle puolelle kauppaoppilaitoksen viereen ja taakse metsään, vaan pesiskentän päälle, niin päästäis taas rakentamaan.Siinä olisi ollut niin koulut kuin kaupatkin ihan yhtä lähellä.

    Äänestä

salibandyssa, miksi Imatralle ei voida rakentaa pikemminkin salibandykenttää?? Naapurikunnat järjestää ko. kavereille pelipaikat. Hoh hoh hoijakkaa..

Äänestä
  • On lähes yhtä typerää touhua kuin pesäpallo.
    Jatkossa olisi viisainta kun pelaisivat pelinsä viipurissa. Toki sählyn puolesta puhuu kuitenkin edes jonkun verran urheilullisuus ja kansainvälisyys.Pesis on öööööööö hanurista.

    Äänestä

Kuka niistä jäähalli asioista olisi päättäny ellei kikan ja ketterän väki? Ois varmaan pitäny ottaa sopupalloilijat mukaan päättämään ja tarjota kansallisille "huippu-urheilijoille" etelänmatka kaupungin piikkiin! Pois koko pesiskenttä ja laitetaan nuoret pelaa futista! Ei tartte ainakaan junnujen olla maksamassa edustuksen ryyppy reissuja. On niin pieni laji toi pesis joten kuopatkaa maailman typerin laji ja satsataan 110 jääurheiluun!

Äänestä
  • Ja Ketterän väki täällä taas soittaa poskea.
    Roskaseura ei tarvitse mitään jäähallia.
    Olette vielä oikeudessa selvittämässä jääviyttänne hallipäätöksen sijainnin tiimoilta.

    Äänestä

  • Ketteräkö on yhtä kuin Imatran kaupunki ja sen päätöksenteko ? Huvittaa seurata kun ketteräläiset luulevat olevan jotain, vaikka olette pelkkä mitätön nolla-seura, joka pitäisi lakkauttaa samantien. Mitkä on seuran saavutukset ? Niitä ei ole ! Rämmitte jossain 2.divarin syövereissä, korkeimmillaankin olette ollut divarin pohjasakkaa.
    Ketterä on mitätön säälittävä nollatason seura, joka ei missään nimessä ansaitse jäähallia. Säilyttäisivät mielummin koulut Imatralla. Nollaseura ei ansaitse uutta jäähallia.

    Äänestä

  • = nolla seura kirjoitti:

    Ketteräkö on yhtä kuin Imatran kaupunki ja sen päätöksenteko ? Huvittaa seurata kun ketteräläiset luulevat olevan jotain, vaikka olette pelkkä mitätön nolla-seura, joka pitäisi lakkauttaa samantien. Mitkä on seuran saavutukset ? Niitä ei ole ! Rämmitte jossain 2.divarin syövereissä, korkeimmillaankin olette ollut divarin pohjasakkaa.
    Ketterä on mitätön säälittävä nollatason seura, joka ei missään nimessä ansaitse jäähallia. Säilyttäisivät mielummin koulut Imatralla. Nollaseura ei ansaitse uutta jäähallia.

    Minkä takia pitäis suosia jotakin lajia mitä vain suomessa pelataan? Muutama sata katsojaa lehtereillä! HaHaa!!! Södertäljessä on kyllä joku suomi-seura joka pelaa kyykkää ja pesistä joten eiköhän pojat lähtis vaikka ulkomaan kiertueelle Imatran kyykkääjien kanssa. Kuinka moni Imatralainen on saanut pesäpallosta ammatin itselleen? Joten eiköhän rakenneta se jäähalli ja pidetään pesäpallo väki turpa vaan kiinni kun ei taas mistään mitään tiedetä! Ei kuolevaan lajiin kannata satsata!

    Äänestä

  • sopupalloijoijoi kirjoitti:

    Jäähalli saa tulla, mutta ei pesäpallokentälle. Imatralaisille nauraa koko Suomi. Imatranajot meni jo.
    Ettekö te urpot tajua, ettei missään rakenneta toisen urheilupaikan päälle toista urheilupaikkaa.
    Mitä ihmeen suosimista se on, jos jäähallia ei halua pesäpallokentälle. Rakentakaa vaikka se halli moottoritien päälle. Siirretään moottoritietä 50m. Tai kävelykadulle. Tai urheilutalon päälle siten, että urheilutaloa siirretään 50 metriä. Tai imatrankoskeen. Kaivetaan uusi koski siihen 50 metrin päähän.
    Vai olisiko sittenkin paras paikka hallille mansikkalassa sillan lähellä. Siirretään siltaa 50m , ei edes maksa paljoa. Se on aika paljon rahaa mitä maksaa kentän siirto ja uusi tekonurmi. Sillä rahalla saisitte muualle kahden kaukalon hallin. Se kannattaisi Ketterän väenkin jo vihdoin tajuta. Miksette lobbaa kahden kaukalon hallia karhumäelle, tainionkoskelle, kauppaopiston viereen nurmikolle, urheilutalon viereen... Jääurheilun harrastaminen ei parane Imatralle yhden kaukalon jäähallilla. Vanha halli rapistuu käyttökelvottomaksi. Sitten teillä on taas yksi kaukalo.

    Äänestä

  • moottoritielle ! kirjoitti:

    ja rakennetaan se saatanan tönö Svetoon (tietenkin "urheilijoiden" omilla rahoilla) ja laitetaan kaikki homo-eroottisen urheilun harrastajat sinne keimailemaan keskenään. Voi helvetti sentään teitä aika"miehiä"...huhhuh. Onko urheilijoilla koskaan mikään muu mielessä kuin oma napa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelastakaa linnala kirjoitti:

Kun nämä tahot ajavat jäähallia pesäpallokentän päälle, missään ei pohdita mitä se tarkoittaa pesäpallokentälle. Ensinnäkin junioreiden harjoitusmahdollisuudet HUONONTUVAT, kun takakentän hiekka-aluetta ei ole mahdollista käyttää. Pesäpallokenttä siirtyisi n.50 m citymarketille päin, ja mahtuisi juuri siihen ennen parkkipaikkaa. Kentästä tulee ahdas pelata ja ennen kaikkea ahdas harjoitella.
Kentän siirtäminen maksaa, uusien katsomoiden rakentaminen maksaa.
Jos jäähalli väkisin on mansikkalaan sijoitettava, miksei sitä voi rakentaa tietäjänkadun toiselle puolelle siihen ammattikorkeakoulun nurmikolle.
Joka välissä on joku Ketterä -kytköksinen selittämässä, kuinka hieno paikka linnalan pesäpallokenttä on jäähallille.
Vuosikaudet tämä ketterän väki on seurannut kateellisena IPV:n toimintaa, on tullut mestaruuksia ja mammonaa. Tottakai Ketterän väki haluaa jäähallia pesäpallokentälle, tuhoaahan se perinteikkään IPV:n kertalaakista.
Tosin jäähallin sijoittumisesta pesäpallokentän päälle tullaan valittamaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, ja lisäksi kunnallispolitikkoja tullaan haastamaan oikeuteen, koska tuhlaavat turhaan verorahoja, jotka menevät kentän siirtoon ja uusien katsomoiden rakentamiseen.
Imatralta löytyy vaikka kuinka paljon paikkoja jäähallille, mutta Linnalaan jäähalli ei tule valmistumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu