Seefferipentu

kuinka paljon 4kk seefferi pentu tarvitsee liikuntaa. Asun kerrostalossa, niin vapaana pitäminen ei ole oikein mahdollista.
71048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko koskaan tullut mieleen, miksi hankit juuri tuon rotuisen koiran ????

Miksi saksanpaimenkoira kerrostaloon ??? - vai onko sekarotuinen ?

Opiskelitko tarpeeksi eri rotujen tarvitsemia olosuhteita =

Miten ajattelit jatkossa ulkoiluttaa koirasi?

Suosittelen, että palautat koiran kasvattajalle takaisin.

Sinusta ei liene koiran omistajaksi, kun nyt on jo ongelmaa ulkoilun kanssa- voi koiraparkaa -sääli !!!

Äänestä
  • Aika moni saksanpaimenkoira asuu Suomessakin kerrostalossa, luulen minä.

    Eihän kysyjä kirjoittanut, ettei hänellä ole aikaa eikä kiinnostusta koiraansa ulkoiluttaa, sanoi ainoastaan, että irti pitäminen ei ole niinkään mahdollista.

    Kuka luulet olevasi käskemään palauttaa koiran takaisin kasvattajalle tuollaisen normaalin kysymyksen perusteella?

    Huh huh.

    Ja sinulle keskustelun avaaja; meillä on 3kk ikäinen sakemannin urospentu, ja käytetään sitä pienillä pissilenkeillä koiran jaksamisen mukaan..

    Jos koira kirmailee hihnassa innoissaan, kävellään hieman pidempi pissityslenkki, mutta jos koira näyttää siltä ettei jaksa (istahtelee yms) käännytään heti takaisin.

    Eihän tämän ikäisen kanssa vielä hikilenkkejä tehdä, tutustutaan vaan ympäristöön ja elämään kodin ulkopuolella..

    Toki nelikuinen kestää jo hieman enemmän =)

    Mekin asutaan kaupungissa, ja pennun irti juoksuttaminen tapahtuu tuttavien luona maaseudun rauhassa =)

    Hauskaa kesää sinulle keskustelun avaaja..! ;)

    Äänestä

  • Nimimerkki mmmmmmmmmmmmmmmm kysyy: "Miksi saksanpaimenkoira kerrostaloon ??? - vai onko sekarotuinen ?"
    Oletat ilmeisesti ettei saksanpaimenkoira sopeudu kerrostaloon, mutta miksi oletat että sekarotuisuus jotenkin parantaisi tilannetta?

    Koira kuin koira sopeutuu kerrostaloon, mikäli lenkkeily ja harrastukset ovat riittävät koiran fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpitoon. Eihän koiran kotona kuulu juosta tai muuta, vaan riittää kunhan kotona saa oleilla rauhassa, levätä ja olla perheen kanssa. Ulkona liikutaan ja leikitään tilaa vaativia leikkejä.

    Ei koira nauti omakotiasumisestakaan, jollei sitä lenkitetä riittävästi. Pelkästään pihalla oleilu ei riitä koiralle.

    Äänestä

en todellakaan ole mikään uus avuton koiras omistaja ja mitä te olette minua moittimaan koirankasvatuksesta oletteko olleet kärpäsenä katsomassa miten koiraani pidän?

Vai ei seefferiä kerrostaloon? Kuka sen kieltää.
Hyvinpä edes mennyt dobberikin menestyi tässä samassa kerrostalossa. Joka tunnetusti on paljon tarvitseva rotu, eikä koskaan tuhonnut kämppää, eikä ole kyllä tämäkään nykyinenkään.

Näköjään minusta huonon koiranomistajan teki, kun kysyin noinkin normaalia kysymystä 4kk pennun lenkistä. Kysyin ihan vain siksi, että minulla ei ole ennen ollut pentua kerrostalossa. Asuin entisen dobberini kanssa ensimmäiset kaksi vuotta maalla jossa se sai pentuna olla vapaana, että ihan vaan sen takia en tiedä kuinka paljon pentu liikuntaa tarvitsee..

Mutta eipä täältä näköjään uskalla kysyä mihinkään neuvoja , kun saa paskat silmille.
Taidan sitten kysyä eläinlääkäriltä perjantaina, kun täällä se näyttää ihmisille olevan vaikeeta

Äänestä
  • ... minäkin...

    Heti ollaan karvat pystyssä huutamassa, että palauta koirasi kasvattajalle kun et näköjään tiedä sen hoidosta yhtään mitään..

    Ja tällaista päätellään ihan tavallisesta kysymyksestä: minkä verran lenkitystä kun ei irti pito onnistu.

    Siitäkö tietää ihmisen taustan: onko ollut ennen koiria, kuinka koiransa hoitaa jne jne..

    Välillä NIIN tiukkapiposta porukkaa että.

    Sakemannin voi ottaa kerrostaloon siinä missä minkä muunkin tahansa koiran, kunhan sen hoitaa hyvin, ulkoiluttaa jne jne...

    Älä välitä moisesta p*skasta, tämän keskustelun avaaja! =) Kyllähän se ketuttaa moinen jauhanta, mutta kannattaa jättää omaan arvoonsa..

    Iteppähän jokainen tietää millanen on ja miten koiransa hoitaa..

    Hyvää kesän jatkoa sulle aloittaja, sekä ihanalle koirallesi! =)

    Äänestä

EI MISSÄÄN NIMESSÄ KERROSTALOON!!!!! TÄYTTÄ ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ. KOIRAN TULEE SAADA LIIKKUA VAPAASTI PIHALLA EIKÖS VAIN.

Äänestä
  • Tämä on just sitä laiskojen koiranomistajien koiran ulkoiluttamista.Lasketaan koira aamulla omalle pihalle tarpeilleen kun ei viitti ite lähtee kun niiin väsyttää.Kyllähän se koira voi liikkua vapaasti muuallakiin kun siinä omalla pikku pihalla kun omistajalla on muutakin tärkeempää tekemistä kun koiraansa ulkoiluttaa.
    Se kuka ottaa kerrostaloon koiran niin tasan tarkkaan tietää että sen kanssa pitää lähtee monesti päivässä ulkoilemaan,ja onhan se koirallekkiin mukavampaa käydä jossain kun olla aina siinä omassa pihassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


--------------- kirjoitti:

kuinka paljon 4kk seefferi pentu tarvitsee liikuntaa. Asun kerrostalossa, niin vapaana pitäminen ei ole oikein mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu