Jos joltain yksinhuoltajalta suinkin löytyy aikaa ja energiaa,että jaksaisi kertoa miten on yksinhuoltajaksi päätynyt ja mikä on lasten isän rooli,kuten näkeekö ikinä lapsiaan ja auttaako rahallisesti.
ja miten teillä pärjäillään ja saatteko apua ystäviltä ,sukulaisilta ym.
ja kaikesta mahdollisesta.
aihe kiinnostaa,kun olen pienestä asti seurannut yksinhuoltajien arkipäivää ja nähnyt ihan omilleen jätettyjä väsyneitä vanhempia ja haluaisin lisää tietoa ja kokemuksia yksinhuoltajuudesta,jotta joskus pystyn auttamaan paremmin.
yhdistyksen perustamista olen suunnitellut,mutta tarvitsen ensin paljon enemmän tietoa ja laajempaa näkökulmaa sekä teidän mielipiteitänne rakkaat yh:t,että minkälaista toimintaa ja apua kipeimmin kaivataan.
Eräs läheinen ihminen on myös aikalailla syrjäytynyt muusta maailmasta ja selvää on että edes joskus on saatava aikuista seuraa,kun viettää 24h pienten lasten kanssa.
olen kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta:)
ja miten teillä pärjäillään ja saatteko apua ystäviltä ,sukulaisilta ym.
ja kaikesta mahdollisesta.
aihe kiinnostaa,kun olen pienestä asti seurannut yksinhuoltajien arkipäivää ja nähnyt ihan omilleen jätettyjä väsyneitä vanhempia ja haluaisin lisää tietoa ja kokemuksia yksinhuoltajuudesta,jotta joskus pystyn auttamaan paremmin.
yhdistyksen perustamista olen suunnitellut,mutta tarvitsen ensin paljon enemmän tietoa ja laajempaa näkökulmaa sekä teidän mielipiteitänne rakkaat yh:t,että minkälaista toimintaa ja apua kipeimmin kaivataan.
Eräs läheinen ihminen on myös aikalailla syrjäytynyt muusta maailmasta ja selvää on että edes joskus on saatava aikuista seuraa,kun viettää 24h pienten lasten kanssa.
olen kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sain lapseni 16 vuotiaana ja yhdessä lapseni isän kanssa olimme vielä kaksivuotta sen jälkeen. Kuvioihin hänelle tuli kaverit ja toiset naiset, joten katsoin jaksavani paremmin yksin. Apuna minulla oli omat vanhemmat ja jotkut sukulaiset, kiitos siitä heille.Tukiverkosto toimi vielä silloinkin kun muutin toiselle paikkakunnalle ja opiskelin itselleni ammatin.Vaikeimpienkin asioiden yli olen jaksanut sillä tiedolla, että minulla on joku joka odottaa ja koti mihin voin palata.
Rakastuin mieheen ja olin sinisilmäinen... tulin raskaaksi ja olin onnellinen... mies olikin narkomaani jota en oikein tajunnutkaan alkusuhteessa.
Erosimme ja palasimme yhteen... monta kertaa,kun mies lupasi ryhdistäytyä...
Sain toisen lapsen saman miehen kanssa.
Nyt lopullisesti päätin suhteen alkukesästä.
Olen hyvin yksin, mies käy erittäin harvoin, ei auta rahallisesti. Ainut hoitaja lapsille on äitini joka käy silloin tällöin...n.kerran kuussa ja viipyy pari päivää, silloin pääsen ulos tuulettumaan.
Muuten elelen 24tuntia vuorokaudessa lasteni kanssa,lasteni ehdoilla.
Joskus väsyttää, kyllästyttää ja surettaa... mutta lasten laulu,hymykin...riittää tuomaan sen onnellisuuden takaisin =)
Lapset on elämän suuri voimavara,niiden avulla minusta on tullut se mikä olen...äiti!
sain ekan lapseni 18vuotiaana ja opiskelut ja kesken pariksi vuodeksi jonka jälkeen palasin opiskelemaan ja toisen lapsen sain 21v kesän hoidin tyttöä kotona ja syksyllä jatkoin koulua ja jouluna valmistuin ammattiin.. äitini hoiti pientä tyttöä kotona kun olin koulussa.. mulla ollu tosi hyvä tukiverkosto(isästä ei tosin ole ollut mitään apua,näkee lapsia kyllä viikottain kun lapset käyvät isän vanhempien luona)mutta lasten molemmat isovanhemmat hoitaa lapsia aina tarvittaessa ja äitini säännöllisemmin nyt kun teen kolmivuorotyötä ja lapset tavallisessa päiväkodissa viikot.
lapset nyt 6v ja 3v ja molemmilla myös kummit jotka on hoitaneet ´"hommansa" hyvin.josta heille iso kiitos!
mulla alussa oli masennusta olla vaan kotona ja lasten kanssa,mutta helpotti kun lapset meni päiväkotiin ja minä töihin(sai aikuista juttuseuraa)ja nyt jaksaa ihan eritavalla olla lasten kanssa ja touhuta aina kun on yhteistä aikaa...