Haihdutettuaan pilvet
ensimmäisen kerran
lakkasin vakavasti olemasta olemassa
minkä ehdin
ensimmäisen kerran
lakkasin vakavasti olemasta olemassa
minkä ehdin
varavarjo
Flau
3190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
taas jälkesi huolella. Kukaan ei uskalla sanoa, etteivät pysy perässäsi. Hmm.
Tässä on sellaista kaikua, etten halua alkaa veistellä mitään.
Vähän murheinen mieli kun ei pääse lentoon mukaan vaikka kaikki tuntuisi olevan valmiina ja portaatkin on viety koneen viereltä...
Sulla on kaksi persoonaa tässä tarinassa, ketähän/mitähän ne ovat?
Hän, joka pilveni haihduttaa, seisoo sinisin silmin pikkuruisen lentokoneen oviaukossa ja hymyilee kuin pieni lapsi, kutsuu mukaan leikkiin, vapaaseen pudotukseen, juhlistaakseen elämää, itseään, minua, koska kaikki mitä teemme on järjetöntä, nykyään, niin kuin on ollut aina... tavallaan hullua ja itsetuhoista, kokeilemisen arvoista, hyvin painotonta, irrallista, kaikenlaista sellaista, joka tömähtää maahan kirkuen ilosta, onnesta, hämmästyksestä, antaen auringonkeltaisen varjon pudota käsilleen kuin nauravan lapsen, tahi taivaan, josta juuri tulimme, jossa niin loputtomasti aikaa oli meillä yhdessä.
sä olet ihana. Hullu, ehkä, mutta ehdottomasti ihana. Ja minä tykkään tästä jälkimmäisestä paremmin, kun voin lukea sen ja kulkea mukana ja kokea kaikessa rauhassa kaikki ilmakuopat, jotka pienkoneessa on ihan toista moista kun jossain dc-mikä-ikinä. Äläkä väitä mulle että eka kirjoitus oli se pienkone!!
Millä sä vapautat itses tohon tilaan, tohon teksti-tulee-kirjoita-piruparka -xxxxxxxxxx:een? Mä olen ihan kuiva.