Tulevaisuus ahdistaa

Viime vuosi tuli istuttua kotona tekemättä mitään. Lukiosta kirjoitin koko koulun parhaimpia papereita, mutta mihinkään en päässyt opiskelemaan kun en tosissani edes hakenut. Vieläkään ei ole selvyyttä mitä haluaisin opiskella ja nyt olen tekemässä kompromissin ja haen ammattikorkeaan tradenomiksi vaikka kiinnostus on ihan pohjamudissa. Kaikenlisäksi asun keskellä korpea ja jotta voisin oikeasti päästä johonkin, vaatisi se ensin muuttoa johonkin ihmisten keskelle ja sitten menoa valmennuskurssille. Mulla kun on tavoitteet korkeammalla kuin perustradenomi (ei millään pahalla). Välillä tosin tuntuu ihan naurettavalta että ihmisten on pakko yrittää pyrkiä menestymään ihan kaikessa ja saamaan hirveitä palkkoja, mutta se on minullakin tavoitteena. Ja kun se ei tunnu mitenkään onnistuvan, niin sitä sitten jää sohvan pohjalle masentumaan.

sun kannattaisi ensinnäkin rajata vaihtoehtoja, eli miettiä tarkkaan mitä OIKEASTI haluat tehdä työksesi. Monilla on niin et useempi ala/aine kiinnostaa, mutta kannattaa miettiä työllisyystilannetta, ja sitä mitä niistä kiinnostuksen kohteista oikeasti haluaa tehdä, ja mitä voisi vain "harrastaa" esim. vapaa-ajalla. Ammatinvalinta psykologilla käyminenkin voi auttaa, kai jossain työkkärissä ilmeisesti on.

Sitten kun oikeasti löytää nimittäin oman juttunsa, niin kyllä se motivaatiokin alkaa kummasti nousta, ja pääsykoekirjat maistua..

kuulostaa ihan "normaalilta" tilanteelta, vaikkakin tiedän täysin miltä tuo sinun tilanne tuntuu.

olen 28v ja valmistuin itse lukiosta vasta 24-vuotiaana (ja kirjoitin 4 aineesta LLEM (lukematta) eli potentiaalia olisi kai tehdä vaikka mitä). tätä aiemmin olin käynyt armeijan, ollut duunarina vaihtelevasti 17-vuotiaasta asti ja suorittanut 2 ammatillista tutkintoa paremman tekemisen puutteessa ja kyllästyin molempiin aloihin jo opiskellessa. viimeiset 4 vuotta olen ollut vakituisesti töissä, muulla alalla kuin mitä olen opiskellut.

takaraivossa kaihertaa tuo sama tunne kuin sinulla. haluaisin kovasti opiskelemaan jotain mikä minua itseä kiinnostaisi ja tiedän että jos vaan mielenkiintoa olisi niin pärjäisin opinnoissa mainiosti...

MUTTA, kun ei vaan ole hajuakaan mikä se juttu on mitä haluaisi opiskella tai tehdä "isona." lisäbonusta tuo se, että suht hyväpalkkaisesta työstä ei ole niin kovin helppoa irtautua ainakaan asuntolaina perseen alla ja se että motivaatio ei riitä opiskella jotain turhuutta mihin ei oikeasti ole kiinnostusta.

mitä kavereihin tulee niin osa on löytänyt oman alansa ja tekee tyytyväisenä hommiaan.
toiset ovat edelleen yliopistoissa opiskelemassa vähän sitä sun tätä ja parantamassa maailmaa baareissa päivästä toiseen, jotkut vailla hajuakaan (edelleenkään) mitä oikeasti haluaisivat opiskella tai tehdä. kolmannet ovat jumittuneet "paskahommiin" eivätkä pidä työstään mutta pakko on perheen takia jne. perussyitä. muutamat harvat eivät tee oikeastaan mitään..

että joo, et ole yksin tietämättömyytesi kanssa.
eräs mary schmich kirjoitti (ja baz luhrmann varasti) että:

"don't feel guilty if you don't know what you want to do with your life…the most interesting people i know didn't know at 22 what they wanted to do with their lives, some of the most interesting 40 year olds i know still don't."

näin se hyvin pitkälti on, empiirisesti havaittuna. mutta helppoa se ei silti ole. :(

pärjäilläänpä, toveri!

..lähteä tosissaan analysoimaan, että mikä on sun juttu. Tee testejä netissä (mol.fi/avo), käy työkkärissä ammatinvalintapsykologilla, listaa aloja ja ammatteja ja niiden ja -.

Itsellä sama juttu siinä mielessä ettei alaa tuntunut millään löytävän. Pakko oli vaan valita jotain listaamalla aloja ja siitä sitten karsimalla. Hyvä on tietenkin pelkän opiskelun lisäks ottaa huomioon millaista se työ on (luonnollisesti..). Kun on enää pari jäljellä on niihin sitten helpompi keskittyä.

Itsekin vasta hakemassa ja lukiosta jo aikaa...enkä oo varma onko se nyt tässä, mutta parempi jotain kun ei mitään. Tosi vaikeetahan se on antaa neuvoja, kun tietää miltä tuntuu kun on ihan hukassa kiinnostusten ja toiveiden suhteen.

Kokeile vaikka lukaista tommonen kirja kuin "Kunnian kevät"...kuulostaa kornilta, mutta siitä oli jonkin verran apua tavoitteen asettamisessa ja siihen pääsemisessä. En muista kirjoittajan nimeä, mutta oli muistaakseni itsekin päässyt muutaman vuoden jälkeen "vasta" opiskelemaan.

Minulle kävi -80-luvun alkupuolella vähän saman tapaisesti kuin sinulle eli en tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä lukion jälkeen. Lopulta menin naimisiin ja tein lapsia hanttihommien ohessa. Takaraivossa kaihersi koko ajan, että OIKEA ammatti jäi hyvistä ylppäripaperista huolimatta hankkimatta. Sitten sain onnekseni potkut!

Potkut pakottivat minut liikkeelle. En voinut enää muuttaa yliopistokaupunkiin perheen takia. Otin esille lähimmän yliopiston hakuoppaan ja etsin opiskelualan, jossa oli vähiten lähiopintoja ja pakollisia luentoja. Tällä idioottimaisella logiikalla valitsin itselleni alan, johon pyrin ja pääsin, kun oli PAKKO. Enimmäkseen etäopiskellen sain maisterin paperi, kunnon töitä ja itsetuntoni takaisin.

Haluan neuvoa sinua: aloita kokoamaan opintoviikkoja lähimmän yliopistosi avoimen yliopiston tarjonnasta. Näin pääset liikkeelle ja opit akateemisen tavan opiskella. Tai jos päivämatkan päässä sinusta on yliopisto, hae sinne ja käy luennoilla kotoa käsin (lähiopetus on joka paikassa vedetty minimiin). Tällä "liukuvalla" opintojen aloituksella onnistui oma poikanikin lähtemään liikkeelle.


Saattaa olla, että oikeastaan elämänmuutos pelottaa sinua. Näin ainakin omalla kohdallani oli ja minun oli jouduttava selkä seinää vasten hankkiakseni itselleni kunnon koulutus ja ammatti.

TIEDÄN, että onnistut, mutta sitä ennen sinulle on tultava riittävän paha olo nykytilanteessasi. Ahdistus ajaa sinua muutokseen ja ilman sitä et saisi mitään aikaiseksi.