Olisi mukava tietää miten te muut lapsettomat äitipuolet koette roolinne?
Haluatteko omia lapsia ja onko mies valmis lisääntymään kanssanne?
Oletteko missään määrin katkeria esim. lapsen äidille?
Koetteko lapsen äidin uhaksi?
Miten luulette että elämänne muuttuisi jos saisitte omia lapsia?
Haluatteko omia lapsia ja onko mies valmis lisääntymään kanssanne?
Oletteko missään määrin katkeria esim. lapsen äidille?
Koetteko lapsen äidin uhaksi?
Miten luulette että elämänne muuttuisi jos saisitte omia lapsia?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eli vastaan nyt itsekin omiin kysymyksiini..
Haluan ehdottomasti omia lapsia ja miehenikin on lämmennyt asialle (en ole pakottanut.. ;)
Pakko myöntää että olen katkera lapsen äidille. En haluaisi olla mutta koen hänet uhaksi koska hänellä ja miehelläni on jotain niin pysyvää ja yhdistävää kuin yhteinen lapsi.
Jos saisin omia lapsia uskoisin että kokisin olevani suhteessaamme tasaveroisemmassa asemassa. Sitten minullakin olisi jokin suurempi rooli. Tiedän että kuulostaa epävarman ihmisen puheelta mutta näin se vaan menee, ainakin mun päässä..
joillekkin naisille käy niin että edelleen kokevat uhkana, nyt vaan sen lapsen, kun oman saa niin mies ei saa enää edellisen suhteen lasta nähdä, ole varovainen että niin ei käy sinulle
En vain voi ymmärtää miksi pidät uhkana entisen naisen, sinunhan kanssa mies on ei eksän, koita selvitä tuosta tunteesta, se voi tuhota liiton
terveisin: nyksä sekä eksä
Haluamme kummatkin yhteistä lasta ja toivomme että haikara kyläilee pian:)
Miehellä yksi lapsi ennestään.
Exää en koe mitenkään uhkana mutta exän lapsellinen käytös vaikuttaa heidän lapseen ja sitä kautta näkyy lapsen meillä ollessa.
Turhauttaa kun on voimaton puuttumaan käytökseen ja näkee kuinka lapsi jatkuvasti hämmentyy ja pää menee sekaisin äitinsä kontrolloivasta ja ikävästä käytöksestä.
Samoja tuntemuksia tuosta tasaarvoisuudesta. että kokisin varmasti kuuluvani perheeseen enemmän kun voisin kokea itsekin vanhemmuuden ilot ja surut.
Miehen lapsesta huolehdin ja välitän suurella sydämellä.
Yhdyn mielipiteeseen täysin että parisuhdetta ei saa unohtaa lapsien myötä. Kun aikuisilla on parisuhde kunnossa niin lapsellakin on hyvä olla:)
P.s. ilmoittele yht. tiedot niin voidaan kirjoitella enemmänkin:)
Emme tule yhteisiä lapsia hankkimaan, minulla ei koskaan ole ollut "vauvakuumetta", enkä tunne itseäni "vähempiarvoiseksi" kuin miehen aiemmat tyttöystävät, olen ensimmäinen ja ainoa vaimo ;)
Pidän mieheni lapsista, huolimatta siitä kuka heidän äitinsä on (meillä 2 exää). Exien kanssa sivistyneet välit, kummankaan persoona ei minun makuuni, mutta eihän meidän ystäviä tarvitse ollakaan.
Oikeastaan ainoa miinus tässä yhtälössä on mieheni "ottopoika", jonka ovat opettaneet kutsumaan miestäni isäkseen, lapsen oman isän äitinsä vierotti lapsestaan tutustuttuaan mieheeni, mutta erohan sitä heillekin tuli...
Tämä "ylimääräinen ratas" on välillä kivenä kengässä, mutta sellaista elämä on. Ei voida perheenä tehdä kaikkea, lapsen äiti rajoittaa, koska lapsi ei ole mieheni lapsi, silti odottaa kaikenlaista myös... Lapsella adhd, eli tavallista vaativampi.
Olen sanonut miehelleni että adoptoisi lapsen, olisi minunkin helpompi suhtautua ja sietää hankaluuksia siltä taholta, mutta ei voi kun kuulemma maksaa... Niinpä.
aiheesta vilkasta keskutelua. Löydät sen haulla: Lapsettomat äitipuolet. Aloittajan nimimerkki "lukekaa tämä" Siellä on asialista a vähemmän asiallista keskustelua. Itse kuulun niihin lapsettomiin äitipuoliin, joiden voimat ovat huvenneet suruun omasta lapsettomuudesta ja tasapainoilusta uusperheessä. Siihen liittyy jotain niin alkukantaista tunnemyllerrystä.
En koe olevani missään roolissa, ainakaan enää. Olen isin kumppani ja aikuinen. En kaveri tai puolikas äiti..
Suhtaudun lapseen, kuin tuttavien/sukulaisten lapsiin.. ehkä kuitenkin vähemmillä tunteilla tietty. ;) +en ole tarjoutumassa lapsenvahdiksi, heh.. Saanut jo tarpeekseni aikoinaan.
Haluan lapsia, joskus. Jos enää saankaan, ikää kun jo on.
Sitten saa siunaantua, kun ei ole vaaraa, että miehen lapsi "tyrkättäs" mulle hoiviin 100%, "samallahan sekin hoitus vauvan kanssa"..
JA kun mies on oppinut ottamaan täyden vastuun ensimmäisestä lapsestaan. Mies olisi liiankin valmis lisääntymään, väärin perustein...
En lainkaan katkera. :D Mutta vihainen tavallaan, koska jätti(ei kuollut!) lapsen muiden hoidettavaksi vuosia sitten! Lapsi oli todella pieni silloin.. äitiä muistakaan. Omat ongelmansa ajan myötä siitäkin syntyneet lapsen mielelle.
Eli en koe myöskään uhaksi, millään muotoa. Miksi kokisin? On mullakin exiä, eikä mies koe heitä uhaksi.. ;)
Tällä hetkellä elämä muuttuisi sen verran, että ulkopuoliset ja mies painostaisivat taas "äidin" rooliin lapselle. Todennäköisesti asuisin kaksin lapseni kanssa hyvin pian.. :)
Haluatteko omia lapsia ja onko mies valmis lisääntymään kanssanne?
* Haluan toki, niin myös mieheni. Toivotaan että tärppää
Oletteko missään määrin katkeria esim. lapsen äidille?
* En muuten kuin siinä miten hän kohtelee lapsiaan. Se näkyy lapsissa miten he kärsivät henkisesti.
Koetteko lapsen äidin uhaksi?
* En koe, miksi kokisin?
Miten luulette että elämänne muuttuisi jos saisitte omia lapsia?
* Totta kai oman lapsen saaminen mullistaa elämän. Jos viittaat suhteessa miehen exään, ainakin sen, ettei hän voi käyttää enää "miehen ainoita lapsia" välikappaleena.
Aluksi pitää sanoa, että mietin "rooliani" tässä kuviossa pitkäänkin. Kävin mielessäni läpi kaikki Anderssenin ja Grimmin satujen pahat äitipuoli-kuvat..ja tuntui pahalta. Pitää vain muistaa että emme me tässä mitään ole suorittamassa. Ollaam omia itsejämme..! Ja sitten...:
Haluamme ehdottomasti lapsia toistemme kanssa! Tästä puhutaan ja haaveillaan päivittäin :)
En ole katkera. Ehkä jossain vaiheessa kun suhteemme alkoi olla vakava, mutta vielä nuori, niin tämän suuntaisia tunteita oli.. Yli olen päässyt, mutta eivät nuo tunteet ole epänormaaleja. Niistä kasvaa kyllä pois, kun on käsitellyt uuden elämäntilanteen.
En koe lapsen äitiä uhaksi. Kokisin ehkä jos olisi ollut tärkeämpikin ihminen mieheni elämässä (1kk tapailivat), mutta olen hänen ensimmäinen avovaimo ja tuleva aviovaimo ;) Tuttavalliset, asialliset välit molempiin suuntiin. Ihan mukava ihminen tuo on, vaikkakaan ei minun tyylinen. Ja kasvatustyylimme ovat vähän erilaisia.. Mutta kuten joku jo sanoikin, eihän tässä kavereita tarvitse ollakaan. (Tosin hieman lapsen puolesta pelkään, että miten kokee kun äidin mies on vaihtunut niin tiuhaan tahtiin ja lapsia on tehnyt jokaiselle..)
Elämä muuttuisi paljon. Mutta ei sen enempää kuin ihan "tavalliseen" perheeseen syntyvän lapsen tullessa.. :) Tuntuisi vain että on kokonaisempi olo. Niin kuin varmaan normaalistikin. Eikä miehen lapsi siihen mitenkään vaikuttaisi. Ei tulisi oloa että se jotenkin "todistaisi" jotain...
Ennen kuitenkin pohdin liikaakin miten miehen lapsi siihen suhtautuisi, laittauduin lapsen asemaan ja mietin mitä kaikkea hän voisi pohtia.. No, välit lapseen ovat oikein hyvät, ja rakastan häntä kuin ketä tahansa tuttua lasta. Hän on meillä "vieraileva tähti", mutta kuuluu perheeseen! Joten turha (ainakin avomieheni mielestä) murehtia että tulisi hirveästi kränää.. Saisipa olla kaksistaan isänsä kanssa kun minun huomioni olisi vauvassa :D Ja luulen että olisi ihan innoissaan vauvasta, kuten on ollut muistakin sisaruksistaan (äidillään nyt 4 lasta)! (lapsi on vauvaleikkejä tahtonut leikkiä minunkin kanssa:D )
En ole ikinä potenut vauvakuumetta, ja kun tässä on tullut perhe-elämään tutustuttua mieheni lasten kautta, haluan niitä vielä vähemmän.. Ovathan ne hänen lapset kivoja ja toistaiseksi kilttejä, ei mitään hankalia murkkuja, mutta en vain jaksaisi sitä hulabaloota..
Kai se oma olisi aina oma, mutta kun ikää alkaa jo jonkin verran olla, on mukavuuden halu vain lisääntynyt saman verran.
Avomiehelleni riittää myös nämä hänen nykyisät lapset, eli ihan hyvin tässä menee..=)
Suhteemme alkuaikoina, koin exän jonain uhkana. Heidän "erokinat" jatkuivat vielä silloin sekä exällä meni aika lujaa, ja siten häiritsi meidän elämää..
Mutta nyt on asiat rauhoittuneet, enkä vois vähempää piitata siitä exästä. Tosin hän on ärsyttävä persoona, mutta pinnalliset jutustelut lapsiin liittyvissä asioissa sujuu.
Kyllä elämämme varmaan muuttuisi, mikäli omia lapsia saataisiin. Rahallisesti enemmänkin.. Maksaahan mieheni lapsistaan sievoisen summan elatusta, joka tietenkin on oikeutettua.
Mutta jos ajattelee, ettei entiset lapset joutuisi rahallisesti kärsimään, mikäli isä saa uuden lapsen.. Niin se ajattelutapa vähän ontuu minun korvissani. Koska ei esim. ydinperheessä olevilla lapsilla ole tällaista etua. Siellä kaikki syntyvät lapset vaikuttavat kaikkeen..
Tämä voisi olla yksi asia joka minua voisi ärsyttää.
Mutta se ona asia johon ei pysty vaikuttamaan, joten sen märehtiminen söisi naista sisältäpäin..
Ensinnäkään en ole äitipuoli!!
Roolini perheessämme on olla toinen vastuullinen aikuinen. Vastuuta otan ehkä enemmän kuin tarvisi, huolehdin lasten vaatehuollon, allergiat yms. Mutta omasta tahdostani.
Haluan lapsia ja myös mies on halunnut alusta alkaen minun kanssani.
En todellakaan ole katkera lasten äidille, miksi olisin. Eihän mennyttä elämää voi pois pyyhkiä!
Uhaksikaan en lasten äitiä koe, itse hän on valintansa tehnyt, samoin mies ottaessaan minut uudeksi puolisokseen. Mitä siitä tulisi, jos koko ajan pitäis elää pelko persiissä miettiessä miehen eksää? Lähinnä tuo eksä aiheuttaa kiukkua, koska pelaa vain ja ainoastaan lasten tunteilla pelleillessään mm. tapaamisten kanssa.
Elämä toki muuttuisi paljonkin jos saisin omia lapsia. Kaikillahan se muuttuu, miksi meillä sen kummemmin, vaikka niitä lapsia miehellä jo onkin. Toki miehen lasten äiti saattaa taas intoutua keksimään uusia kujeita uuden lapsen takia, mutta ei ne voi sen kamalampia olla, kuin tähän mennessäkään.
Olen joka toinen viikonloppu äitipuolena mieheni lapselle ja joskus tuntui siltä, että jos putkauttaisin oman lapsen maailmaan, ratkeaisi monikin asia: Poikapuolelle tekisi hyvää, mieheni ex-vaimon elämänkuva selkeytyisi, anoppille nykyinen miniäkin olisi tärkeä. Tilaisuus tulikin, kun tulin vahingossa raskaaksi. En ole ikinä lapsia halunnut, vaikka heistä tykkäänkin, ja ymmärsin, että en voi toisten takia lasta tehdä. Mieheni olisi toki lapsen ottanut, mutta sanoi samaan hengenvetoon, että siihen loppui aikoinaan hänen ja hänen vaimonsa parisuhde. Tiedän, että mieheni olisi kannustanut minua myös, mikäli olisimme päätyneet pitämään lapsen.
Hirveätä myöntää, mutta me olemme edelleen kuin vastarakastuneita (4 vuotta yhd.), joten tavallaan tiedän, että päätös oli hyvä näin.
Exäkin on "rauhoittunut" vuosien myötä. Aikoinaan koin, että heidän lapsen kautta ohjailtiin ja ohitettiin minun elämä täysin. Mikäli olisin oman lapsen hankkinut, olisi se ehdottomasti korjannut nopeasti tuon yhden lapsen navanympärilläpyörivän maailman. Kuten jo mainitsin, hyvä näin. Mutta jos vauvakuumetta löytyy siellä, niin siitä vaan. Muistakaa kuitenkin parisuhde! Moni äiti unohtaa sen jo synnytyssairaalassa!
Haluatteko omia lapsia ja onko mies valmis lisääntymään kanssanne?
Miehellä on kovempi vauvakuume kuin itselläni, ilmeisesti minussa on jotakin vikaa, koska en tule raskaaksi. Tutkimukset vielä kesken
Oletteko missään määrin katkeria esim. lapsen äidille?
Miksi pitäisi olla katkera? En näe syytä olla katkera mistään. Kiittäähän minun pitää ennemminkin.
Koetteko lapsen äidin uhaksi?
En koe, mikä uhka hän on. Hänellä on oma onnellinen parisuhde tahollaan.
Miten luulette että elämänne muuttuisi jos saisitte omia lapsia?
Tottakai se muuttaisi, ei kuitenkaan tunteitani bonuslasta kohtaan. Ymmärtäisin varmasti enemmän kaikkia äiti-ihmisiä.
miehesikään ole kuin vain parisuhdeihminen, onneksi erosi vaimostaan ettei ex-vaimon tarvi kärsiä enempää. Ja jumalan kiitos, ettette saaneet lapsia.
Taitaa olla pää pyörällä tai vähän pipi. Mur mur takaisin.
äiti jos ei ole lapsia??? Heh.. taas joku tärpin hakuinen keskustelunaihe, jolla ei ole päätä eikä häntää, eikä toduuden kanssa mitään tekmistä.
ja olen aina tiedostanut sen, että en pidä lapsista.
Tuo käsitys on vain vahvistunut lasten vierailujen myötä.
"Miten voi olla äiti jos ei ole lapsia?" Heh. Oletpa katkera!
Aloittaja puhuu äitipuolesta, joka todennäköisesti pesee sinun lapsesi pyykit, kokkaa tälle ruokaa, peittelee, laastaroi, kuuntelee ja kannustaa kuin omaansa.
Ai niin, ethän sinä ole antanut lapsiasi isänsä luona käymäänkään. Sorry, unohdin. Kuuntele sinä vaan ihan rauhassa sen korviesi välissä pyörivän munasolun ininää ja jätä keskustelut uusperheellisille.
uskaltanut lapsiani päästää isän vieraiden hoitoon pieninä ollessa. Ja onneksi en ole päästänyt, sillä lapset ovat itsekin siitä onnellisa ja hyvin menstyviä, ettei ole ollut yhtään näitä elämn pilaajia isän puolelta meillä ongelmana.
Voin hyvillä mielillä sanoa minun lapset sillä itse olen heidät kasvattanut yksin, enkä ole tarvinnut ex miehen epätoivoisia naikkosia apuun.
itket täällä tuota samaa, lakkaamatta ja jatkuvasti. Väliin nyyhkytät, että olet hyvä äiti, mutta siihen se sitten jääkin. En jaksa sympatisoida sinua. Itse olet liemesi keittänyt, joten lopeta valittaminen.
tämä on uusperhe palsta, mene pois