Sinä jätit

Mitä sinä teitkään minulle? Käytit hyväksesi avutonta humalatilaani. Tulimme samalla taksilla, koska asuimme samalla paikkakunnalla. Minä nousin taksista, ja sanoit voivasi saattaa minut kotiin, jottei kukaan hyökkäisi kimppuuni. Minä suostuin. Tunkesitkin sisään asuntooni. En vastustellut, harrastimme seksiä molempien tahdosta, vaikka minun tahtoni johtuikin humalatilastani.
Otit minua yhtäkkiä kurkusta kiinni, kuristit minua, painoit naamani tyynyä vasten lujasti. Tunkeuduit väkisin peppuuni. Yritin huutaa, ja itkin. Rimpuilin vastaan mutta kovensit vain kuristusotettasi.
Lopulta käskit minun ottamaan suihin, pidit hiuksistani kiinni. Tiesin tilaisuuteni tulleen. Otin nätisti suihin, ja päästit hiuksistani irti. Juoksin omasta asunnostani pois, juoksin pitkälle. Minulla ei ollut väliä varastatko jotain, pääasia oli, että pääsin pois.
Seuraavana päivänä istuin vain asunnossani pienellä kerällä huoneen nurkassa. Sitä seuraava päivä meni samanlaisissa merkeissä.
Kolmantena päivänä uskaltauduin messengeriin, ja kerroin tilnateesta kaverilleni. Kerroin myös varmasta päätöksestäni, tapan itseni.
En tulisi enää koskaan olemaan se oma itseni tapahtuneen jälkeen.
Sinä sanoit: " Odota, minä käyn vessassa." Minä odotin. Juttelimme vielä hetken, kunnes ovikelloni soi.
Katsoin ovisilmästä: Poliisit.
Hetken epäröityäni avasin oven. Poliisit kyselivät itsemurha-aikeistani, ja sanoivaty että heille on kerrottu, että minut on raiskattu.
Halusin kieltää kaiken, ja kielsinkin.
Ajatuksissani oli vain: se oli minun vikani, itse olin humalassa, ja annoin seksiä.
Minut vietiin päivystykseen, en sielläkään puhunut mitään ja pääsin kotiin.

Vielä tänäkin päivänä ajattelen asiaa, ja pelkään sen tapahtuvan uudestaan, vaikka elänkin ihanassa ja rakastavassa parisuhteessa mieheni kanssa.
71249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensin sanot, että on tapahtunut. Kun sitten oikein tullaan kysymään ja asia halutaan selvittää, sanot, että mitään ei ole tapahtunut. Sitten taas valitat tapahtunutta.

Hei, hankkiudu hoitoon!

Äänestä
  • Toivottavasti sinulle tapahtuu joskus jotain yhtä kauheaa...
    Silloin ehkä tajuat kuinka vaikeaa siitä on alkaa puhumaan. Vaikka haluaisit puhua asiasta mielessäsi pyörii kysymyksiä: Mitä jos annoinkin aihetta tekoon, itse olin humalassa, mitä jos todisteet eivät riitäkkään, pystyisinkö puhumaan oikeudessa, mihin tämä johtaa, mitä jos minua ei uskotakkaan....?
    Ajattelet että on helpompaa jättää asia siihen, kärsiä omassa yksinäisyydesssään...
    Et ajattele selkeästi, mitä tulevaisuudessa? Vaivaako se silloinkin? yms.

    Mutta kiitos mielipiteestäsi.

    Hyvää jatkoa sinullekkin!

    Äänestä

pitäisi jaksaa viedä tämä juttu loppuun saakka eli tehdä tosiaankin rikosilmoitus ja purkaa itseäsi sitä kautta osittain.
Jos jätät tämän asian näin avoimeksi niin uskon että se tulee vaivaamaan sinua enemmän.
Tiedän kuinka vaikeaa näitä asioita on kelata kuulusteluissa ja oikeudessa mutta luulisin että se kannattaisi kuitenkin tehdä.
Olen nimittäin itse jumittunut tilanteeseen jossa jauhan vanhoja tapahtumia edestakaisin enkä pääse niitä yli. Minusta on tullut hyvinkin katkera ihminen noista tapahtumista johtuen.

Äänestä

Olet rakastunut. Nyt sinun täytyy irrottaa, vapautua nykyisestä kahlitsevasta suhteestasi. Tämä ei ole ajallisesti tärkeää. Kunhan vain tiedät tavoitteesi.

Ihmiselle seksi on vain seksiä.

Koska et ole vielä päästänyt rakkauden kohdettasi mielestäsi. Sinun täytyy ajatella häntä. Älä unohda häntä.

Voit lähettää hänelle kortin (esim.) työpaikalle. Jos tiedät että hänellä on vaimo yms perhe. On sinun kerrottava heille itsestäsi, kun ethän voi vain varastaa häntä itsellesi.

Luulit aluksi pääseesi eroon tapauksesta ja pystyväsi unohtamaan rakkauden yön. Ei olet väärässä. Et ole voinut unohtaa sitä. Se on täysin luonnollista. Olet rakastunut.

Olet rakastunut tähän mieheen, joka on samalta paikkakunnalta kanssasi.

Olet jättänyt aikaa hukkaan. Olet nainen etkä tiedä mitä sinun täytyisi tehdä. Ottiko rakkaasi yhteyttä sinuun yön jälkeen? Miksi et mennyt puhelimeen?

Kaikki on hyvin. Voit vielä tavata hänet. Te menette kihloihin.

Parasta tässä on jos parisuhde, jota nyt elät on rakkaasi kanssa.

Teillä on ihanat yhteiset muistonne.

Sinä menestyt tässä elämässä. Mitkään asiat eivät ole sellaisia, joita ei jälkeenpäin voi muuttaa.

Äänestä
  • Noin käy kun jakaa sitä tussua humalassa vieraille miehille, ja vielä varattu nainen. Et varmasti kehtaa kertoa koko totuutta miehellesi...Toin miehen kotiin harrastimme villiä seksiä ja sitten se nai minua perseeseen vaikka en halunnut. Tukisitko minua mulla on aika paska olla.
    Olen todellakin seksuaalista kuten kaikkea muutankin väkivaltaa vastaan, mutta tähän ei voi muuta sanoa kuin tyhmästä päästä kärsii ja sitä saa mitä tilaa.
    Ja todellakin vituttaa toi humalalla kaiken selittely on totta että humalapäissään ihminen tekee monesti sellaista mitä ei muuten tekimisi, mutta tekeekö sellaista mitä ei aina olisi halunnut tehdä, empä usko. Humala poistaa estoja ei todellista tahtoasi.
    Muistakaapas tämä kun selittelette niitä kännitoilailujanne.
    Tulipas siitä pitkä avautuminen...

    Äänestä

  • Joku vaan kirjoitti:

    Noin käy kun jakaa sitä tussua humalassa vieraille miehille, ja vielä varattu nainen. Et varmasti kehtaa kertoa koko totuutta miehellesi...Toin miehen kotiin harrastimme villiä seksiä ja sitten se nai minua perseeseen vaikka en halunnut. Tukisitko minua mulla on aika paska olla.
    Olen todellakin seksuaalista kuten kaikkea muutankin väkivaltaa vastaan, mutta tähän ei voi muuta sanoa kuin tyhmästä päästä kärsii ja sitä saa mitä tilaa.
    Ja todellakin vituttaa toi humalalla kaiken selittely on totta että humalapäissään ihminen tekee monesti sellaista mitä ei muuten tekimisi, mutta tekeekö sellaista mitä ei aina olisi halunnut tehdä, empä usko. Humala poistaa estoja ei todellista tahtoasi.
    Muistakaapas tämä kun selittelette niitä kännitoilailujanne.
    Tulipas siitä pitkä avautuminen...

    Siis silloin minulla EI ollut suhdetta nykyisen mieheni kanssa, eikä kenenkään!
    Että en minä mitään puolustele omia tekojani tai selittele niitä alkoholilla.

    Ei kunnon vastauksia ole tullut kuin yksi, siitä kiitos!

    Alan varmasti selvittämään asiaa, ja sain jo kerrottua asiasta miehellenikin :)

    Ehkä tämä tästä ajan kanssa.

    Äänestä

  • keskustelun aloittaja kirjoitti:

    Siis silloin minulla EI ollut suhdetta nykyisen mieheni kanssa, eikä kenenkään!
    Että en minä mitään puolustele omia tekojani tai selittele niitä alkoholilla.

    Ei kunnon vastauksia ole tullut kuin yksi, siitä kiitos!

    Alan varmasti selvittämään asiaa, ja sain jo kerrottua asiasta miehellenikin :)

    Ehkä tämä tästä ajan kanssa.

    Hyvä että rohkenit kertoa miehellesi. Vaikka et koskaan unohtaisi tapahtunutta, voit "hyväksyä" sen. Mennyttä ei voi muuttaa ja se estämättä vaikuttaa sinuun. Ole silti armollinen itsellesi, itse tiedät rajasi ja tuo toinen osapuoli ei ole niitä kunnioittanut. Eihän mikään oikeuta tuollaista tekoa.

    Työstä asiaa, ajan kanssa kaappiin suljettu mörkö saattaa lihoa joten päästä se ajoissa pois :)....

    Kaikkea hyvää toivon sinulle ja onnea suhteeseesi nykyiseen RAKASTAVAAN mieheesi :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvet muistoksi kirjoitti:

Mitä sinä teitkään minulle? Käytit hyväksesi avutonta humalatilaani. Tulimme samalla taksilla, koska asuimme samalla paikkakunnalla. Minä nousin taksista, ja sanoit voivasi saattaa minut kotiin, jottei kukaan hyökkäisi kimppuuni. Minä suostuin. Tunkesitkin sisään asuntooni. En vastustellut, harrastimme seksiä molempien tahdosta, vaikka minun tahtoni johtuikin humalatilastani.
Otit minua yhtäkkiä kurkusta kiinni, kuristit minua, painoit naamani tyynyä vasten lujasti. Tunkeuduit väkisin peppuuni. Yritin huutaa, ja itkin. Rimpuilin vastaan mutta kovensit vain kuristusotettasi.
Lopulta käskit minun ottamaan suihin, pidit hiuksistani kiinni. Tiesin tilaisuuteni tulleen. Otin nätisti suihin, ja päästit hiuksistani irti. Juoksin omasta asunnostani pois, juoksin pitkälle. Minulla ei ollut väliä varastatko jotain, pääasia oli, että pääsin pois.
Seuraavana päivänä istuin vain asunnossani pienellä kerällä huoneen nurkassa. Sitä seuraava päivä meni samanlaisissa merkeissä.
Kolmantena päivänä uskaltauduin messengeriin, ja kerroin tilnateesta kaverilleni. Kerroin myös varmasta päätöksestäni, tapan itseni.
En tulisi enää koskaan olemaan se oma itseni tapahtuneen jälkeen.
Sinä sanoit: " Odota, minä käyn vessassa." Minä odotin. Juttelimme vielä hetken, kunnes ovikelloni soi.
Katsoin ovisilmästä: Poliisit.
Hetken epäröityäni avasin oven. Poliisit kyselivät itsemurha-aikeistani, ja sanoivaty että heille on kerrottu, että minut on raiskattu.
Halusin kieltää kaiken, ja kielsinkin.
Ajatuksissani oli vain: se oli minun vikani, itse olin humalassa, ja annoin seksiä.
Minut vietiin päivystykseen, en sielläkään puhunut mitään ja pääsin kotiin.

Vielä tänäkin päivänä ajattelen asiaa, ja pelkään sen tapahtuvan uudestaan, vaikka elänkin ihanassa ja rakastavassa parisuhteessa mieheni kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu