onko tuttu

Aika ajoin etsii tämä toiminimi porrassiivoojaa/siivoojia mollissa. Olen soittanut useamman kerran - puhelimeen on vastannut äänestä päätellen vanhempi rouva joka on aina kysynyt samat kysymyksetja pyytänyt soittamaan ensi maanantaina uudelleen. usein on ollut vahanpoistoaine lattialla.Kerran sovimme tapaamisesta siivottavassa kiinteistössä, työnantajaa ei kuitenkaan näkynyt eikä puhelimeen vastattu. Toiminmi on kyllä olemassa. mahtaako tämä johtua valtavista työnhakijamassoista vai onko kyseessä veijari, joka työnhakijoiden puheluilla saa vaihtelua elämäänsä. Onko joku ollut oikeasti töissä tässä firmassa??
91924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaikuttaa yhden ihmisen yritykseltä. Tuskinpa on yrityksessä on ollut paljoakaan muita työntekijöitä. Pienet yritykset voivat maksaa parempaa palkkaa mutta eivät yleensä noudata työehtosopimusta.

Äänestä

Itse olen tavannut kyseisen henkilön kun kävin myös työhaastattelussa siivottavassa kohteessa, sovittiin että soitellaan paremmin sitten kun työt alkaa, tänään aamulla sain hänet kiinni parin soittokerran jälkeen mutta hän sanoi olevensa kiireinen juuri sillä hetkellä ja että soittaa pian takaisin, eipä kuulunut kokopäivänä mitään joten yritin itse soittaa mut puhelin olikin laitettu kiinii! Ihmeellistä touhua...

Äänestä
  • ja monta kertaa!!!! Tapasitte siis ihan silmästä silmään?? Luulin että hlö ei sitä oikeasti tee. Oliko tällä oletetulla työnantajalla avaimet ko. kiinteistöön ? Miksi ette tehneet heti työsopimusta? Kokemukseni mukaan lomatuuraajan kanssa tehdään HETI kirjallinen sopimus, jotta asiasaadaan järjestykseen, vaikka työ alkaisi myöhemmin. Kiinnostaiai tietää, mikä tämä työnantaja oli naisiaan.

    Äänestä

  • kävi mullekin kirjoitti:

    ja monta kertaa!!!! Tapasitte siis ihan silmästä silmään?? Luulin että hlö ei sitä oikeasti tee. Oliko tällä oletetulla työnantajalla avaimet ko. kiinteistöön ? Miksi ette tehneet heti työsopimusta? Kokemukseni mukaan lomatuuraajan kanssa tehdään HETI kirjallinen sopimus, jotta asiasaadaan järjestykseen, vaikka työ alkaisi myöhemmin. Kiinnostaiai tietää, mikä tämä työnantaja oli naisiaan.

    Ei mulla oo tollaseen aikaan, ei oo vieläkään kuulunu mitään. Soitin toiseen paikkaan ja huomena alkaa työt. Tietääpähän taas yhden paikan että minne ei kannata soitella. prkl

    Äänestä

  • tane kirjoitti:

    Ei mulla oo tollaseen aikaan, ei oo vieläkään kuulunu mitään. Soitin toiseen paikkaan ja huomena alkaa työt. Tietääpähän taas yhden paikan että minne ei kannata soitella. prkl

    kaikille. kuten sanoit, nyt tietää, minne ei kannata soitella.

    Äänestä

yritys toimii näköjään yhä ja hakee työntekijöitä

Äänestä

Ohoh.+Eihän+sitä+verokorttia+tarvita+kuin+vasta+palkanmaksuun.+Ja+ilmankin+sen+voi+maksaa,+menee+vain+sitten+se+60%+josta+tietenkin+saa+takaisin+tai+voi+laskea+uuden+kortin+loppuvuodeksi,++jossa+tuo+huomioitu.+Ihan+vaan+vastaisuuden+varalle.+Mutta+toki+tuo+kuulostaa+oudolta+ja+asioita+tuntemattomalta+koko+työnantaja.

Äänestä

Taas etsii työntekijöitä. Pohdin tässä pitäisikö hakea? Jos ei olekaan niin paha.

Äänestä
  • Haluat pätkätyötä? Parin viikon kuluttua olet taas työtön.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Siivous Paula Turunen? kirjoitti:

Aika ajoin etsii tämä toiminimi porrassiivoojaa/siivoojia mollissa. Olen soittanut useamman kerran - puhelimeen on vastannut äänestä päätellen vanhempi rouva joka on aina kysynyt samat kysymyksetja pyytänyt soittamaan ensi maanantaina uudelleen. usein on ollut vahanpoistoaine lattialla.Kerran sovimme tapaamisesta siivottavassa kiinteistössä, työnantajaa ei kuitenkaan näkynyt eikä puhelimeen vastattu. Toiminmi on kyllä olemassa. mahtaako tämä johtua valtavista työnhakijamassoista vai onko kyseessä veijari, joka työnhakijoiden puheluilla saa vaihtelua elämäänsä. Onko joku ollut oikeasti töissä tässä firmassa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu