Hautajaiset ja ruumisarkku unessa ?
Jouduin arkun kantajaksi yksin.
Loppujen lopuksi totesin, että arkkua on mahdoton yksin kantaa.
Arkussa 12 vuotta sitten kuollut äitini.
Uni ei tuntunut surulliselta.
Juhlassa oli paljon ihmisiä.
Jouduin arkun kantajaksi yksin.
Loppujen lopuksi totesin, että arkkua on mahdoton yksin kantaa.
Arkussa 12 vuotta sitten kuollut äitini.
Uni ei tuntunut surulliselta.
Juhlassa oli paljon ihmisiä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taidat kantaa, jotain vanhaa painolastia hartiollasi, jotain sellaista, joka tulisi jo unohtaa, haudata. Tämä taakka voisi olla äitisi. Olisiko joku syyllisyysjuttu. Oivallus, että et jaksa kantaa yksin tätä asiaa: pitäisikö ehkä puhua asiasta jollekin.
Vaikeahan se on tulkita toisen ihmisen unia, kun ei tunne henkilöä eikä tilanetta, mutta kerron tulkintani omalta kannaltani, niin kuin ne olisivat omia uniani. Jokainen pystyy parhaiten tulkitsemaan oman unensa, kun tietää missä mennään...
Aika monet vuodet surin asiaa tosi paljon,
nyky vuosina suru helpottanut.
Aikoinaan en meinannut millään päästä asian yli.
Nykyään olen vasta asian hyväksynyt enkä kanna siitä enää katkeruutta.
Elämäntilanteeni nykyään muuten ollut aika stressaava, paljon mietintöjä aiheuttava.
Paljon ristiriitoja ihmissuhteissa ja kiirettä työssä ja kotona.
Jostain olisin kuullut, että kuolema unessa olisi jonkun uuden asian alku.
Voihan olla, että jotkut ikävät asiat on nyt haudattu ja edessä on uusi alku jollekkin asialle.
Näin nyt ajattelen kun olen muutaman päivän asiaa pohtinut.