Oiwa tuomio...

Täällä suomenmaassa, vuonna 1851, tuomittiin nuorukainen mestattavaksi 11 murhasta, eli oikea poikakulta. Uhreina mm. äiti, isä-puoli ja sisarpuolet, ynnä muita ihmisiä joita hän tovereineen ryösti paettuaan vankilasta. Nimiä en muista, mutta lehtipisteissä on myytävänä semmoinen historialehti, siitä luin, voitte käydä tarkastamassa.

No, kaveri oli jo mestauslavalla, pää pölkyllä, kun ilmoitettiin että keisari Nikolai pitää kuolemanrangaistuksen voimassa, sitä vaan ei panna täytäntöön. Kaveri vietiin sitten viaporiin, jossa hänet muurattiin kahleissa seinän sisään niin, että liikkuminen oli liki mahdotonta. Seinään tosin jätettiin aukko ruokaa varten.

Kaveri eli siellä seinän sisällä puolitoista vuotta kunnes kuoli. Tarkkaa kuolin syytä ei tiedetä, koska ruumis jätettiin sinne, mutta luultavasti hän kuoli infektioon. Kahleet hankasivat ihon rikki yms. Että semmoista!
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siis rangaistus, joka oli edes jossain suhteessa rikokseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Homo Runkkari kirjoitti:

Täällä suomenmaassa, vuonna 1851, tuomittiin nuorukainen mestattavaksi 11 murhasta, eli oikea poikakulta. Uhreina mm. äiti, isä-puoli ja sisarpuolet, ynnä muita ihmisiä joita hän tovereineen ryösti paettuaan vankilasta. Nimiä en muista, mutta lehtipisteissä on myytävänä semmoinen historialehti, siitä luin, voitte käydä tarkastamassa.

No, kaveri oli jo mestauslavalla, pää pölkyllä, kun ilmoitettiin että keisari Nikolai pitää kuolemanrangaistuksen voimassa, sitä vaan ei panna täytäntöön. Kaveri vietiin sitten viaporiin, jossa hänet muurattiin kahleissa seinän sisään niin, että liikkuminen oli liki mahdotonta. Seinään tosin jätettiin aukko ruokaa varten.

Kaveri eli siellä seinän sisällä puolitoista vuotta kunnes kuoli. Tarkkaa kuolin syytä ei tiedetä, koska ruumis jätettiin sinne, mutta luultavasti hän kuoli infektioon. Kahleet hankasivat ihon rikki yms. Että semmoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu