Hylätty pyörä kellarissa

Viime keväänä yhtiön pyöräkellarit siivottiin perusteellisesti ja asukkaat merkitsivät pyöränsä ja muut tavaransa joka on ulkoiluvälinevarastossa.

Syksyllä eräs asukas muutti pois ja hänen jäljiltään on jäänyt merkitty polkupyörä pyörävarastoon.
Voiko yhtiö hävittää kyseisen pyörän vai pitääkö jonkin kaavan mukaan edetä.

Runsas vuosi sitten oli vastaava tapaus jolloin kuolinpesä jätti pyörän ottamatta kun tyhjensivät asunnon, silloin heille oltiin kerrottu pyörästä ja koska eivät sitä huolineet pyörä poistettiin yhtiön toimesta.
323851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Lain mukaan toiseten omaisuutta ei saa hävittää. Aikoinaan kun olin taloyhtiön hallituksessa, niin ongelmaa jouduttiin välillä miettimään.

Virallinen toimintatapa on se että ensin asukkaita pyydetään merkitsemään omaisuutensa ja hävittämään tarpeettomat tavarat. Jäljelle jääneet toimitetaan löytötavaroihin.

Lain tuntevat retkut menettelee niin, että kun tietävät että pyörä on hävitetty, niin ne tulee hakemaan sitä ja vaativat korvauksen.

Toinen vaihtoehto on se että isännöttömät pyörät vain katoaa, eikä kukaan tiedä minne tai kennen toimesta.

Äänestä

Todistettavasti laitetaan taloyhtiön ilmoitustauluille lappu, että merkitsemättömät pyörät toimitetaan vaikkapa kierrätyskeskukseen 14 vrk kuluttua.
Sen jälkeen viikko odotusta ja pois vaan, jollei omistajaa löydy.

Äänestä
  • Voi kai sitä noinkin tehdä, mutta sitten pitää varautua siihen että joutuu korvaamaan hävitetyn omaisuuden sen omistajalle.

    Äänestä

  • valitettavan yleinen kirjoitti:

    Lapusta pyörän omistaja saakin kätevästi selville kuka omaisuuden on hävittänyt ;)

    http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/2C805C4AF547EBB1C2256DF0003488D9?opendocument

    Löytötavarat pitää toimittaa poliisille, josta omistajalla on 3kk aikaa noutaa se.

    Kyseessä ei ole löytötavara, vaan tavaran hylkääminen ja poliisi ei ole niistä kiinnostunut.
    Kyllä 14 vrk on katsottu riittäväksi ajaksi herättämään tavaran omistajan huomio.
    Ei ilmoitusta tietenkään pidä laittaa kesäaikana.
    Yleensä ne ovat aikamoisia raakileita joista jo päälle näkee, että niitä ei kukaan kaipaa.

    Äänestä

  • Kyseessä on siis varsin hyväkuntoinen uudehko 21 vaihteinen pyörä. Omistaja on tiedossa, mutta hän on sellainen ettei vastaa puhelimeen eikä yhtiössä asuessaan avannut ovea jos kelloa soitti.

    Hän on myynyt asuntonsa ja muuttanut yhtiöstä viime vuoden syksynä ja jättänyt tuon pyörän lukittuna vaijerilukolla yhtiön lukittuun tilaan minne hänellä ei ole avainta.

    Itse näen asian niin, että ne tavarat jotka hän on muuttaessaan jättänyt yhtiön tiloihin voidaan käsitellä hylättyinä ja roskina, periaatteessa jopa niin, että voisimme lähettää hävityksestä hänelle laskun.

    Taitaa olla parasta turvautua voimapihteihin ja kaikessa hiljaisuudessa toimittaa tuo pyörä pois.

    Äänestä

  • hylätty .... kirjoitti:

    Kyseessä ei ole löytötavara, vaan tavaran hylkääminen ja poliisi ei ole niistä kiinnostunut.
    Kyllä 14 vrk on katsottu riittäväksi ajaksi herättämään tavaran omistajan huomio.
    Ei ilmoitusta tietenkään pidä laittaa kesäaikana.
    Yleensä ne ovat aikamoisia raakileita joista jo päälle näkee, että niitä ei kukaan kaipaa.

    No kerrohan neropatti mihin lakiin perustat väitteesi?

    Äänestä

  • jarkko kirjoitti:

    Kyseessä on siis varsin hyväkuntoinen uudehko 21 vaihteinen pyörä. Omistaja on tiedossa, mutta hän on sellainen ettei vastaa puhelimeen eikä yhtiössä asuessaan avannut ovea jos kelloa soitti.

    Hän on myynyt asuntonsa ja muuttanut yhtiöstä viime vuoden syksynä ja jättänyt tuon pyörän lukittuna vaijerilukolla yhtiön lukittuun tilaan minne hänellä ei ole avainta.

    Itse näen asian niin, että ne tavarat jotka hän on muuttaessaan jättänyt yhtiön tiloihin voidaan käsitellä hylättyinä ja roskina, periaatteessa jopa niin, että voisimme lähettää hävityksestä hänelle laskun.

    Taitaa olla parasta turvautua voimapihteihin ja kaikessa hiljaisuudessa toimittaa tuo pyörä pois.

    Helpoin tapa on tuo minkä mainitsit lopussa. Oikein toimiessa pyörä olisi ainakin ilmoitettava löytötavaroihin, jolloin sen voisi hävittää 3kk jälkeen.

    Äänestä

  • höpöjä horiset kirjoitti:

    No kerrohan neropatti mihin lakiin perustat väitteesi?

    Jaa, että joku hukkaa pyöränsä taloyhtiön pyöräsuojaan. Eiköhän se silloin ole hyöätty.

    Äänestä

  • jarkko kirjoitti:

    Kyseessä on siis varsin hyväkuntoinen uudehko 21 vaihteinen pyörä. Omistaja on tiedossa, mutta hän on sellainen ettei vastaa puhelimeen eikä yhtiössä asuessaan avannut ovea jos kelloa soitti.

    Hän on myynyt asuntonsa ja muuttanut yhtiöstä viime vuoden syksynä ja jättänyt tuon pyörän lukittuna vaijerilukolla yhtiön lukittuun tilaan minne hänellä ei ole avainta.

    Itse näen asian niin, että ne tavarat jotka hän on muuttaessaan jättänyt yhtiön tiloihin voidaan käsitellä hylättyinä ja roskina, periaatteessa jopa niin, että voisimme lähettää hävityksestä hänelle laskun.

    Taitaa olla parasta turvautua voimapihteihin ja kaikessa hiljaisuudessa toimittaa tuo pyörä pois.

    Jos kerran pyörä on kertomasi mukaan hyvässä kunnossa, niin ota yhteyttä paikkakuntasi poliisin löytötavaratoimistoon ja kysy neuvoja. Etenkin kun sinulla on omistajankin nimi selvillä. Hehän voivat ilmoitaa jopa asiasta omistajalle.

    Äänestä

  • hukkaa kirjoitti:

    Jaa, että joku hukkaa pyöränsä taloyhtiön pyöräsuojaan. Eiköhän se silloin ole hyöätty.

    Mistä voit tietää että pyörä on hylätty, eikä vain unohdettu?

    Äänestä

Pistä ilmoitustaululle lappu, että pyöräkellarista on löydetty pyörä ja että yhtiö on ottanut sen talteen, säilyttää sitä 3 kk ja jos sitä ei noudeta, hävittää sen.
Ja sitten teette niin.

Jos pyörään sovelletaan löytötavaralakia, niins itä fillarii kannattaa säilyttää 3 kk ilmoituksen julkistamisen jälkeen, ettei tule sanomista.

Äänestä

Meillä hyvin toimiva järjestelmä.

Aina talkoiden yhteydessä asukkaita pyydetään laputtamaan pyöränsä. Laputtomat hävitettään, ellei ole selvästi kyseessä UUSI pyörä.

Homma on toiminut moitteeta. Kukaan ei ole tullut perästä kyselemään ja jos tulisikin...noh, joku on varastanut pyöräsi, tee ilmoitus poliisille.

Joskus pitää toimia, eikä olla VELLIHOUSU.

Alottajalle vinkiksi, jos et tarvitse itse pyörää, niin jätä ko. pyörä vilkasliikenteiseen paikkaan lukitsemattomana...kyllä joku joka sen tarvitsee ottaa siitä.

Äänestä

Asia on niin kuin vähän uumoilinkin. Asukas on tietoisesti jättänyt tavaraa jälkeensä ja pyörän voi rauhassa hävittää. Omistajalle pitäisi periaatteessa ilmoittaa, mutta kun hän on ollut tietoinen pyörästään muutamaa kuukautta ennen muuttoaan voidaan olettaa, että hän on tietoisesti hylännyt omaisuutensa ja se voidaan hävittää.

Äänestä
  • "Asukas on tietoisesti jättänyt tavaraa jälkeensä ja pyörän voi rauhassa hävittää."
    -----------------------------

    Herranen aika vieläkö viranomaiselta tuollainen neuvo !!!
    Kyllä ymmärrän kun yksi "kaheli" tuolla tavalla teki meillä, kun naapuri muutti, hän myi 3 pyöräänsä meille, etsiskelin niitä vuoden kuluttua , oli häipynyt, mutta selvisi kun kyselin.
    Se "kaheli" luuli että asukas jätti pyörät ja myi.

    Tuli kaverille kalliiksi ja häpeä oli niin suuri että myi asuntonsakin ja lähti.

    pitää Ilmoittaa taululla ja sitten pitää viedä KAIKKI merkitsemättömät pyörät poliisille, niitä ei saa erotella luulojen mukaan.

    Äänestä

  • kurjaa. kirjoitti:

    "Asukas on tietoisesti jättänyt tavaraa jälkeensä ja pyörän voi rauhassa hävittää."
    -----------------------------

    Herranen aika vieläkö viranomaiselta tuollainen neuvo !!!
    Kyllä ymmärrän kun yksi "kaheli" tuolla tavalla teki meillä, kun naapuri muutti, hän myi 3 pyöräänsä meille, etsiskelin niitä vuoden kuluttua , oli häipynyt, mutta selvisi kun kyselin.
    Se "kaheli" luuli että asukas jätti pyörät ja myi.

    Tuli kaverille kalliiksi ja häpeä oli niin suuri että myi asuntonsakin ja lähti.

    pitää Ilmoittaa taululla ja sitten pitää viedä KAIKKI merkitsemättömät pyörät poliisille, niitä ei saa erotella luulojen mukaan.

    vältetty, jos olisit laiskuudeltasi viitsinyt nimikoida ne pyörät sitten oston jälkeen uudelleen.

    Se vikahan on aina muissa, muttei koskaan itsessä.
    Eikö niin?

    Viranomaisten neuvo on ihan ok.
    Mietis nyt ihan rauhassa sellaistakin tilannetta, että kaikki vanhat paskat jätetään kellarikomeroon muuton jälkeen, kun on niin laiskaa ettei viitsi kärrätä roskiin.
    Siinä sitten
    A) uudella asukkaalla ei ole kellaria
    B) vanhat romut ovat toisten riesana ja palovaarana kellarikomerossa.

    Siksi meillä on kellarin putsaus kerran vuodessa ja kyllä hävitämme kaikki rojut jotka avonaisista kellareista löytyvät.
    Tähän mennessä ei ole kukaan valittanut.
    Käytäviltä roskikseen menevät jo paloturvallisuussyistä kaikki mikä sinne on jätetty, oli sitten kyse huonekaluista tai laatikoista.
    Asukkaita on lukuisia kertoja huomautettu asiasta ja jos ovat edelleen väliinpitämättöminä, niin ei ole taloyhtiön ongelma.
    Näin se vaan on.

    Äänestä

  • seli seli kirjoitti:

    ”Tämäkin olisi
    seli seli vältetty, jos olisit laiskuudeltasi viitsinyt nimikoida ne pyörät sitten oston jälkeen uudelleen.”

    Sinä nyt moitit ja selität, mutta kestän sen hyvin, ei tarvitse pyytää anteeksi,
    menee niin erinomaisen hyvin.

    ”Viranomaisten neuvo on ihan ok.”

    Viranomaisen neuvo oli täysin väärä,
    nimilaput pitää ottaa heti pois,
    sillä säästetään hieman asunto ja pyörävarkauksia

    Varkaat,
    usein on jopa samassa talossa henkilöitä jotka tiedottavat asioista varkaille,
    seuraavat pyörien liikkeitä, yms, seuraaminen on helpompaa jos on nimilaput.
    mm. kun. nimetty naapuri lähtee lomamatkalle,
    on helppo viedä pyörät, ehtii kauaksi ennen kuin huomataan.

    (itsekin on oltu valtion pikku virkamies)

    Asiahan on juuri noin, että toisten tavaroita ei noin vain voi mennä hävittämään, se on rikos. Periaatteessa isännättömät tavarat pitää aina toimittaa löytötavaroihin, ellei niiden arvo ole liki 0€. Järjen käyttö on sallittua, mutta jos toimii jotenkin muuten, niin pitää olla valmis vastaamaan seurauksista.

    Edellinen taloyhtiöni joutui maksamaan yhden narkkarin tavaroita, jotka olivat "unohtuneet" pyörävarastoon. Kaveri jätti ne sinne ihan vain siksi että taloyhtiö hävittäisi ne ja joutuisi sitten korvaamaan ja näin myös kävi.

    Ainakin pitää lasku kirjoittaa kun on käyttänyt toisten tiloja rojujensa säilyttämiseen ilman lupaa.

    Äänestä

  • t.a.p. kirjoitti:

    ”Ainakin pitää lasku kirjoittaa kun on käyttänyt toisten tiloja rojujensa säilyttämiseen ilman lupaa.”

    jos toinen tulee, pitää pyörää tms.,
    pitää kehottaa lähtemään pois, tms.

    vasta ilmoituksen yms., jälkeiseltä ajalta voi pyytää vuokra.
    aivan kuin vuokran alennustakin sen jälkeen kun on asunnon viasta todisteellisesti ilmoittanut

    mutta takaan jos tuo juttu menisi oikeuteen,
    vuokran pyytäjä korvaisi kaikkien oikeudenkäyntikulut,
    pyörän omittajalle ei tulisi mitään korvauksia.

    muista myös, jos kirjoitat aiheettoman, tai laskun jota ei ole sovittu,
    pahalle miehelle,
    siitä voi tulla sinulle kallis juttu.

    Äänestä

  • 4lap. kirjoitti:

    Paha mies satun olemaan minä :/ Sivu mennen sanoen ei meidän taloyhtiössä kovin pitkään kaikkien retaleiden vanhoja fillareita katsella.

    Pitäisi joku raja olla kaikenmaailman sossuillakin. Poliisillakin on kädet täynnä tärkeämpääkin työtä, kuin vanhat polkupyörät. Mitä helvettiä tästä maailmasta tulisi jos jokainen selvä pikku asia pitäisi kierrättää monen mutkan kautta.

    Itse en julkeasi vastaavassa tilanteessa rutista pyöräni perään.

    "Itse en julkeasi vastaavassa tilanteessa rutista pyöräni perään."

    tuo onkin eri juttu,
    en minäkään rutise pyörieni perään, yms.

    mutta aina pitää kulkea tuollaisissa melko oikeaa polkua, yksi paha mies voi aiheuttaa monenlaista harmia, varsinkin jos se on nuori ja innokas netinkäyttäjä.

    ei lohduta, vaikka lopputulos olisi myönteinen, vuoden harmiakin kannattaa välttää.
    --------------------------------------

    EI muuten olla sossuporukaa,
    ollessani 15-50v on aina olut 35-80 vuokrattava kohdetta, pääasiassa liikehuoneita.

    Nyt on enää 5 pientä asuntoa, kaikki tyhjillään eri paikkakunnilla, jota on "oma hotellihuone" kun menee tuttaviin tai lapsia katsomaan.

    Niinhän se nykyään on kun niitetään vapaan kasvatuksen tuloksia. Vapaan kasvatuksen luen vasemmistolaiseksi, vaikka olisi puoluekanta mikä vaan...

    Olen ehkä "lähempänä kenttää", eikä kyseisten tyyppien innostus ajaa epämääräisiä asioitaan nouse niin helposti jos minä hoidan homman. Kun vastassa on esim. varakkaaksi koettu henkilö niin kaikenlainen vedätys tulee ehkä helpommin mieleen. Myöntyväisyyspolitiikallakin on kuitenkin usein hintansa.

    Siinä suhteessa olen samaa mieltä, että "melko oikeaa polkua täytyy kulkea". Kysymys on vain rajan vedosta.

    Suomessa on paljon demareita joihin verrattuna olen omakotitaloni ja yhden vuokraosakkeen kanssa köyhä kuin kirkonrotta. Todettakoon silti, että suuresta joukosta löytyy useampaakin mielipidettä, vaikka olisi porukka mikä tahansa.

    Kiitos kuitenkin maltillisen asiallisesta vastauksesta, vaikka vähän ärähdinkin :)

    kiitos, tuli tekstisi luettua.

    Äänestä

  • edellinen oli aivan oikeassa kirjoitti:

    Asiahan on juuri noin, että toisten tavaroita ei noin vain voi mennä hävittämään, se on rikos. Periaatteessa isännättömät tavarat pitää aina toimittaa löytötavaroihin, ellei niiden arvo ole liki 0€. Järjen käyttö on sallittua, mutta jos toimii jotenkin muuten, niin pitää olla valmis vastaamaan seurauksista.

    Edellinen taloyhtiöni joutui maksamaan yhden narkkarin tavaroita, jotka olivat "unohtuneet" pyörävarastoon. Kaveri jätti ne sinne ihan vain siksi että taloyhtiö hävittäisi ne ja joutuisi sitten korvaamaan ja näin myös kävi.

    otteneet kuvat hävittämistänne tavaroista, hallituksen pöytäkirja kuittauksineen, tieto että heppu on muuttanut ja ilmoitettu että tavaroita ei saa säilöä tilassa joka on
    A) paloturvariksi
    B)ei ole enää asukas

    Ei mitään laskua olisi tullut.

    Meillä on kuule narkkareita ja huumekauppiaita asunut talossa (onneksi ei enää) ja ne on häädetty poliisin kanssa ja ilman pois talosta.
    Ne rojut mitä taakseen ovat jättäneet ovat roskissa.
    PISTE!

    Uudet narkkarit kokevat saman kohtalon:ulos talosta ja kamat hävitykseen.
    Se on aivan sama mitä ne jälkikäteen sitten itkevät.
    Sillä laskulla mitä talolle aiheutuu vahinkoa ko.iljetysten asumisesta, vahingonkorvaus vaateet rojujen hävityksestä saisivat olla tonneissa, joten eivät ala todellakaan aukoa päätään.....joutuisivat näet maksumiehiksi.....

    Äänestä

Teillähän on asukkaan uusi osoite. Laittakaa kirjattu kirje ko. henkilöälle ja selittäkää asianne.
Jos antamanne aika täyttyy. Toimittakaa pyörä sulattamoon. Eli hyötyjätteisiin.

Äänestä
  • "Hän on myynyt asuntonsa ja muuttanut yhtiöstä viime vuoden syksynä ja jättänyt tuon pyörän lukittuna vaijerilukolla yhtiön lukittuun tilaan minne hänellä ei ole avainta."
    Kuin helkatissa voin noutaa, kun kukaan ei avaa miull tota ovea!
    Isännöitsijä ei vastaa/jouda!

    Äänestä

  • pyörrä kirjoitti:

    "Hän on myynyt asuntonsa ja muuttanut yhtiöstä viime vuoden syksynä ja jättänyt tuon pyörän lukittuna vaijerilukolla yhtiön lukittuun tilaan minne hänellä ei ole avainta."
    Kuin helkatissa voin noutaa, kun kukaan ei avaa miull tota ovea!
    Isännöitsijä ei vastaa/jouda!

    ai, jaa! Ota polliseihin yhteyttä, ehkä heidän soittonsa yhtiön edustajiin auttaa.

    Äänestä

  • Hermanni kirjoitti:

    ai, jaa! Ota polliseihin yhteyttä, ehkä heidän soittonsa yhtiön edustajiin auttaa.

    Oikea tapa on ottaa yhteyttä löytötavaroihin. Miksi ihmeessä pitää keksiä kaikenlaisia muita ratkasuja?!?!?

    Äänestä

  • kun siihen on jo oikea ratk... kirjoitti:

    Oikea tapa on ottaa yhteyttä löytötavaroihin. Miksi ihmeessä pitää keksiä kaikenlaisia muita ratkasuja?!?!?

    Oh no. Fillarista voi tietysti ilmoittaa poliisille, joka joko antaa/käskee säilyttää sitä fillaria edelleen taloyhtiön tiloissa tai pyytää tuomaan sen poliisille. Kuka maksaa viennin?

    Äänestä

Ei muuta kuin romuihin mokomat fillarit=))

Äänestä
  • poliisi.fi sivuilta

    Jos henkilö ottaa talteen vähäarvoisen löytötavaran, joka ei ole laitoslöytö, hänen on ilmoitettava sen löytymisestä tavaran omistajalle, jos tämä on tiedossa. Löytäjä saa pitää sellaisen vähäarvoisen löytötavaran, jonka omistajan selvittäminen on kohtuuttoman vaikeaa. Vähäarvoisena löytötavarana pidetään 20 euron arvoista tavaraa, jolla ei ilmeisesti ole omistajalle erityistä käyttö-, tunne- tai muuta henkilökohtaista arvoa.
    ****************
    Jos löytötavaraa ei voida kuljettaa ilman vaaraa tai hankaluutta, riittää kun sen talteen ottamisesta ilmoittaa poliisille. Poliisi antaa vastaanottamistaan löytötavaroista löytäjälle kuitin.

    Löytötavaran omistajalla on oikeus saada löytötavara takaisin, jos hän maksaa löytäjälle löytöpalkkion ja korvaa löydön aiheuttamat kustannukset. Löytöpalkkion suuruus on 10 prosenttia esineen käyvästä arvosta, kuitenkin vähintään neljä euroa. Korvaus säilytyskustannuksista on viisi prosenttia esineen käyvästä arvosta, kuitenkin enintään 17 euroa. Jos yleiset säilytyskustannukset ovat pienemmät kuin neljä euroa, ne voidaan jättää perimättä.

    Jos löytötavaran omistaja ei kolmen kuukauden kuluessa nouda omaisuuttaan poliisilta, se siirtyy eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta löytäjälle. Jos löytäjäkään ei nouda kolmessa kuukaudessa hänelle siirtynyttä omaisuutta, löytötavara siirtyy valtiolle. Valtiolle siirtyneet löytötavarat myydään huutokaupalla tai muulla sopivalla tavalla, otetaan valtion käyttöön tai hävitetään.
    ******************

    ELI pyörän raato vuodelta 1 ja 2 on ihan varmaan alle 20 e, homeinen matto samoin.

    Jos poliisille ilmoitetaan, edelliselle asukkaalle ilmoitetaan ett korjaa rojusi niin kolmen kuukauden päästä rojut ovat vapaata riistaa.....mikäli ei ole viitsinyt noutaa niitä pois.

    Näin se vaan on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jarkko kirjoitti:

Viime keväänä yhtiön pyöräkellarit siivottiin perusteellisesti ja asukkaat merkitsivät pyöränsä ja muut tavaransa joka on ulkoiluvälinevarastossa.

Syksyllä eräs asukas muutti pois ja hänen jäljiltään on jäänyt merkitty polkupyörä pyörävarastoon.
Voiko yhtiö hävittää kyseisen pyörän vai pitääkö jonkin kaavan mukaan edetä.

Runsas vuosi sitten oli vastaava tapaus jolloin kuolinpesä jätti pyörän ottamatta kun tyhjensivät asunnon, silloin heille oltiin kerrottu pyörästä ja koska eivät sitä huolineet pyörä poistettiin yhtiön toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu