Siis aivan mahtavaa!! Minä ja kaksi muksua päästään eka kertaa elämässämme yhdessä lomalle!!!! Espoon korpilampeen, onkohan muita mahdollisesti menossa???
JES, saatiin
tuettu loma!!!!
6410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hienoa kun pääsette uusiin maisemiin välillä. Mulla menee lomat ihan kotosalla. Yritän nauttia kesästä silti. Poika heittelee koripalloa pihalla kesän.
Meidän perhe on ollut kahdesti tuetulla lomalla. Tosi ihanaa oli. Täysihoidolla vielä ja ruoat oli aivan mahtavat.
Me ei saatu tuettua lomaa, joten ei sitten taaskaan mihinkään lähdetä. Syynä kuulemma oli, että hakijoita oli liikaa, emme mahtuneet mukaan.
Kannattaa kysellä peruutuspaikkoja! Itse sain loman kerran sillä tavalla!
Siis minä ja tyttö päästiin myös Ikaalisten kylpylään. Oli eka kerta kun hain lomaa.
Olen itsekin ollut Korpilammella lasteni kanssa. Se oli kiva paikka, ihanat rúuat ja mukava henkilökunta. Osallistukaa sitten siellä tarjolla oleviin aktiviteetteihin, niin ei tule aika pitkäksi. Meillä siihen sisältyi myös päivä Serenassa ja siellä olimme viimeiseä päivänä. Sitten olikin mukava lähteä kotiin!