Taas näitä, tiedän.
Mutta kommentoikaa: tämä on lyhyt, tosi lyhyt, mutta alku kuitenkin.. Miltä vaikuttaa??
------------------------------------------
1. Ruusu ja uni
Kun Dinja täytti kuusitoista, lunta satoi koko päivän. Aamulla näytti siltä, kuin olisi nousemassa oikea myrsky: tuuli vavisutti hirsimökkien seiniä ja kova pyry piiskasi kipeästi kasvoihin niitä kyläläisiä, jotka uskaltautuivat poistumaan pienten pirttiensä suojista.
Myöhemmin ilma kuitenkin tyyntyi, ja sade rauhoittui suuriksi pehmeiksi hiutaleiksi. Ne leijailivat hiljalleen lauhtuneessa ilmassa ja putoilivat alas hitaasti, ikään kuin haaveillen, jotakin odottaen. Ja illalla, kun rakennettiin nuotiota Dinjan kunniaksi ja valmistauduttiin juhlaan, kirpeä pohjoistuuli vei lumisateen mennessään ja paljasti upean mustan tähtitaivaan. Molemmat kuut tulivat myös esiin pilvimassojen takaa – Khiaran oli lähes täysi ja keskellä taivasta, ja vähän sivummalla Glemeido katseli alas kirkkaana sirppinä.
Dinja tuijotti taivasta hymyillen eikä välittänyt, vaikka niskat vääntyivät Khiarania katsellessa. Hän oli onnellinen, että kuut ja tähdetkin olivat tulleet esiin pilvien takaa ihan vain osallistuakseen Dinjan juhlapäivään. Siltä ainakin tuntui, kun kaikki valot katselivat häntä noin tarkasti ja valaisivat hankea, kylän lumisia kattoja, kohta syttyvää nuotiota ja tietenkin ihmisiä.
Isä, joka käveli Dinjan vasemmalla puolella, huomasi tytön tuijottelevan taivasta ja alkoi hyräillä typerää vanhaa laulua:
”Syttyy tähdet palamaan...”
”Lopeta!” Dinja nauroi ja tyrkkäsi isää kylkeen.
Hänen piti sanoa se vakavasti, mutta nyt oli niin vaikeaa olla vakava. Vatsassa kupli, askeleet leijuivat hangella ja käsi isän kädessä hikoili. Isä näytti kalpealta - miksi? Huoli käväisi Dinjan mielessä, mutta nopeasti hän ajatteli, että se johtui vain jännityksestä ja kuunvalosta. Kalpea oli Dinja itsekin, kun kelmeä valo osui vaaleille kasvoille ja mustat hiukset laineilivat ympärillä kuin kuutamon varjot.
Dinja sipaisi oikealla kädellään hiuksia pois tieltä ja tarttui sitten silläkin kädellä isään. Yleensä lapsen äiti käveli oikealla puolella, mutta Dinja ei osannut äitiä siihen edes kaivata. Isä oli riittänyt hänelle, aina. Ja nyt isä nosti hänet syliinsä iglun kynnyksellä, kantoi sisään ja jätti sitten korkealle kiviselle vuoteelle istumaan. Dinja ei saanut koskea maahan. Se oli kuin lapsuuden leikki, mutta jotain paljon vakavampaa nyt, lapsuuden loppu, ja äkkiä iglun pimeys alkoi tuntua uhkaavalta.
Mutta kommentoikaa: tämä on lyhyt, tosi lyhyt, mutta alku kuitenkin.. Miltä vaikuttaa??
------------------------------------------
1. Ruusu ja uni
Kun Dinja täytti kuusitoista, lunta satoi koko päivän. Aamulla näytti siltä, kuin olisi nousemassa oikea myrsky: tuuli vavisutti hirsimökkien seiniä ja kova pyry piiskasi kipeästi kasvoihin niitä kyläläisiä, jotka uskaltautuivat poistumaan pienten pirttiensä suojista.
Myöhemmin ilma kuitenkin tyyntyi, ja sade rauhoittui suuriksi pehmeiksi hiutaleiksi. Ne leijailivat hiljalleen lauhtuneessa ilmassa ja putoilivat alas hitaasti, ikään kuin haaveillen, jotakin odottaen. Ja illalla, kun rakennettiin nuotiota Dinjan kunniaksi ja valmistauduttiin juhlaan, kirpeä pohjoistuuli vei lumisateen mennessään ja paljasti upean mustan tähtitaivaan. Molemmat kuut tulivat myös esiin pilvimassojen takaa – Khiaran oli lähes täysi ja keskellä taivasta, ja vähän sivummalla Glemeido katseli alas kirkkaana sirppinä.
Dinja tuijotti taivasta hymyillen eikä välittänyt, vaikka niskat vääntyivät Khiarania katsellessa. Hän oli onnellinen, että kuut ja tähdetkin olivat tulleet esiin pilvien takaa ihan vain osallistuakseen Dinjan juhlapäivään. Siltä ainakin tuntui, kun kaikki valot katselivat häntä noin tarkasti ja valaisivat hankea, kylän lumisia kattoja, kohta syttyvää nuotiota ja tietenkin ihmisiä.
Isä, joka käveli Dinjan vasemmalla puolella, huomasi tytön tuijottelevan taivasta ja alkoi hyräillä typerää vanhaa laulua:
”Syttyy tähdet palamaan...”
”Lopeta!” Dinja nauroi ja tyrkkäsi isää kylkeen.
Hänen piti sanoa se vakavasti, mutta nyt oli niin vaikeaa olla vakava. Vatsassa kupli, askeleet leijuivat hangella ja käsi isän kädessä hikoili. Isä näytti kalpealta - miksi? Huoli käväisi Dinjan mielessä, mutta nopeasti hän ajatteli, että se johtui vain jännityksestä ja kuunvalosta. Kalpea oli Dinja itsekin, kun kelmeä valo osui vaaleille kasvoille ja mustat hiukset laineilivat ympärillä kuin kuutamon varjot.
Dinja sipaisi oikealla kädellään hiuksia pois tieltä ja tarttui sitten silläkin kädellä isään. Yleensä lapsen äiti käveli oikealla puolella, mutta Dinja ei osannut äitiä siihen edes kaivata. Isä oli riittänyt hänelle, aina. Ja nyt isä nosti hänet syliinsä iglun kynnyksellä, kantoi sisään ja jätti sitten korkealle kiviselle vuoteelle istumaan. Dinja ei saanut koskea maahan. Se oli kuin lapsuuden leikki, mutta jotain paljon vakavampaa nyt, lapsuuden loppu, ja äkkiä iglun pimeys alkoi tuntua uhkaavalta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikö mitään?
Onpas tämä palsta mennyt hiljaiseksi.
mistä tässä oli kyse. Ihan hyvä alku, oletan fantasia-nuortenkirjaan ehkä tms. Sanoisin ensin, että tämä oli ihan hyvä, mutta minua vähän ärsytti tämän kuvan ilmelyys ja sitten vastakohta, mikä rituaali nyt odotti sitä tyttöä, samoin koska en ole lajityypin ystävä niin jo iglut ja henkilön nimi ärsyttivät. Mutta olen huono arvostelemaan sinänsä fantasiaa (tai mitä sitten tämä oli. Mutta ei mitenkään tylsäkään, luin ihan mielenkiinnolla, ehkä karsisin imelyyttä alun kuvauksesta, mutta voin olla väärässäkin, itsekin harrastelijakirjoittaja vain.
Tässä tekstinpalasessa minun mielestäni jotenkin tiukkapipoista sekavuutta eli en pidä tämäntyyppisestä tekstistä. Liikaa selitystä, jota en lukijana kaipaa.
Niin.
Kyseessä siis 16-vuotiaan tytön syntymäpäivä ... Khiara ja Glemeido sinänsä hyvinkin kiinnostavia hahmoja... erittäin kehityskelpoisia... sitä tyyppiä, jotka omissa teksteissäni yleensä nappaavat kaiken, nuo raadolliset riiviöt jotka alkavat kirjoitukseni edetessä kehkeytyä aina vain kimuranteimmiksi pakkauksiksi, joista sitten loppuselvittelyissä jompikumpi putoaa tai milloin mitenkin... sillä kumpi ja kampi tappelevat ja kumpi voittaakaan, että sitärataa minulla teksteissäni... 50 sivua kohkaamista ja sitten supistan sen 30 sivuun...
ja edelleen mennäkseni tähän tekstiisi,
sitten tämä loppulauseesi ”Se oli kuin lapsuuden leikki, mutta jotain paljon vakavampaa nyt, lapsuuden loppu, ja äkkiä iglun pimeys alkoi tuntua uhkaavalta.”
No.
Ei sinänsä mitenkään huono soppa kehitellä isompaa, kunhan juttusi lähtee alkukangerruksesta soljuvammin kulkemaan. Erittäin hyvät mahdollisuudet pyrähtää fantasiaan tai lähes minkätyyppiseen tarinaan tahansa.
¤
Laitoin tuossa juuri tuohon Nova 2008 kohtaan, että Portti Tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu menossa, deadline 3.9.2008.
Sinnepäsinne nyt kaikki kirjoittamaan, ja tälläkin tekstillä hyvään alkuun pääset, ties vaikkapa voittopotti, joka taisi olla 2000 €.
Tsemppiä ja kirjoita tarinasi paketiksi!
mahtavatko kaikki pukertaa jossain koivun kupeessa kirjallisia tuotoksiaan...
Toisin kuin Sca, minä taas pidän tällaisesta melko asiallisesta kirjoitustyylistä, johtuu varmaan siitä kun itse olen niin äärimmäisen asiallinen, eh he hee.
Fantasian puolelle veikkaan tämän olevan menossa, ikävä kyllä. Jokin, olisiko se että epätavallisilta tuntuvat asiat jätetään kaikessa rauhassa selittämättä, vihjaa siihen ettei aiotakaan kuvata todellisuutta sellaisena kuin se täällä eteen tulee. Olkoonkin että kaikki näkevät todellisuuden erilaisena.
Ihana lukea tekstiä, jossa on hyvin vähän jos ollenkaan virheitä. Jos en olisi saanut sitä kuvaa, että kirjoitat fantasiaa, uskoisin tämän olevan romaani eskimotytön elämästä 18/1900-luvulta. 16-vuotias tyttönen on menossa naimisiin - tämä olisi kirjan tukipylväsajankohta, josta tehdään loikkia niin menneeseen kuin tulevaankin. Mutta sitä imelää, olisko täti-/setämäistä suhtautumista, on kyllä liikaa on tämä nyt sitten fantastinen romaani tai ei.
Jos käteeni osuisi tällainen kirja, alkusanojen perusteella lukisin varmasti.
Kiitos teille, sain tästä kyllä jo ajateltavaa. Tosin olen myös vähän hämmentynyt, mutta ei se mitään.
Kovasti ollaan fantasian vastaisia täällä? Hmm. Oikeassa olette, nuorille (tytöille) suunnattua fantasiaa tämä on. Siinä on toki haastetta, ettei tästä tulisi vain jotain kliseistä hömpötystä.
Mutta imelyys... Se huolestuttaa minua. Kerrankin kun yritän kirjoittaa jotain vakavaa ja syvällistä ja kaunista, siitä tuleekin imelää... Voi kökkö. Toivon että olet oikeassa Scara, että tämä on alkukankeutta tosiaan.