huoneistohotellista varattu paikat kahdelle. Kokemuksia. Matka marraskuussa.
Los Olivos
mos Dolivos
2466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hotelilla loistava sijainti, meidän perheen tarpeita ajatellen.
Lähellä rantaa, lasten kanssa helppo mennä ja tulla. Ruokakauppa oli myös lähellä. Markkinoille käveltiin muutama minuutti.
Hotellissa oli pari torakkaa, mutta niitä nyt kai on joka paikassa. Ei vaikuttanut meidän lomanviettoon.
Läheisyydessä ei kyllä ollut kauheasti ravintoloita, verrattuna ns. vanhaan amerikasiin. Mutta sinne pääsi kätevästi taksilla. Taksilla ajelu huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa.
Jonkun verran retkeiltiin ja maksettiin ittemme kipeäksi, koska vasta toisella lomaviikolla löysimme matkatoimiston, joka olisi järjestänyt 6 hengen perheelle huomattavasti edullisemmin. Oltais säästetty iso raha. Mutta kun ei viitsi nähdä vaivaa etsiäkseen edullisia vaihtoehtoja, on vain maksettava.
Mukavaa marraskuuta
Mirkku
maaliskuussa. Sijainti on loistava ja rauhallinen. Baareja ei ole lähettyvillä. Minimarket vieressä, josta sai aina tuoretta patonkia. Allasbaari, jossa omistaja osasi suomea, lisäksi oli suomenkieliset ruokalistat. Ruoka annokset olivat isoja ja kohtuu hintaisia. Yhden torakan näin viikon aikana. Hotelli hieman kulunut, mutta ok hintaan nähden. Hotelli aluksi sekava ja lukot toimi ovissa toisin päin kuin suomessa ja lisäksi niissä oli tupla lukot. Tämä vinkkinä, että älkää hakatko niitä ovia ja herättäkö naapuria, niinkuin me tehtiin, kun yöllä paikalle saavuttiin.
Mukavaa loman odotusta!