Ministeri Anttila

Ministeri Anttila lainsäätäjäkoneiston osana kehoittaa uusimmassa ulostulossaan metsälakia valvovaa instanssia metsäkeskusta terävöittämään markkinaosaamistaan metsänhoitoyhdistysten suuntaan. Tavoitteena olisi aktivoida metsänomistajia ja valistaa näiden tietoisuutta metsistään ja erityisesti hakkuumahdollisuuksista. Tämä nyt ei välttämättä ole Metsäkeskuksen asia, kun tietää ettei metsäsektorin ongelmat ole yksintein kiinni metsänomistajakunnasta, vaan paljon syvemmällä.

Metsänomistajien tulot ja toimeentulo tulee muualta ansiotyöstä ja yritystoiminnasta. Teollisuuden pitäisi pystyä kasvattamaan jalostus- ja ulosmyyntiarvoa entistä vähäisemmästä määrästä raakapuuta, eikä nykyisen kehityssuunnanmukaisesti tuhlaamalla raaka-ainetta raaka-ainedimensiohinnoittelulla. Tämähän lisää vain raaka-ainekustannuksia. Uudelle tuotesuunnalle olisi tilausta.

Kauas on tultu Suomen metsäpolitiikassa, kun seuraa poliitikoiden kommentointia. Ensin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella pantiin stoppi metsien hävittämiselle, metsät leimattiin puu puulta. Tätä seurasi metsien voimaperäinen kunnostusjakso, jolla puuta saatiin kasvamaan joka niemeen ja notkelmaan. Markka-aikana saatiin vienti vetämään lankuille ja paperille edullisen rahapolitiikan ansiosta. Tällä hetkellä eletään epävarmuudessa ja metsätalous ja metsämarkkinat hakee uutta suuntaa Suomessa. Jokin hommassa ei pelitä. Suomi on auttamatta kaukainen pieni maa, joka ei tiedä mitä luonnovaroillaan tekisi.

Jokuselle älypäälle ja visionäärille olisi tilausta. Esimerkiksi kloonituote Nokian jo edesmenneestä Kari Kairamosta voisi olla paikallaan hahmottamaan uutta suuntaa samaan tapaan kuin telekommunikaatioalalla. Pelkkä perinteinen paperi hiukan uusilla tuotekehitysmausteilla ei riitä. Tarvitaanko todella energiakriisi, vai mikä auttaisi. Tätä tuskin kannattaa jäädä odottelemaan.
0167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kghkg kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu