Noin 10 vuotta ja 10 kiloa sitten elämä tuntui tuovan pelkkiä vaivoja ja voivotuksia.
Lääkäriltä lääkärille vaivoja valittamassa, resepti käteen ja kassan kautta ulos, saamatta mitään apua oireisiin, selkoa sairauksiin.
Kunnes heräsin huomaamaan etten ollut mistään sairas.
Hain vain myötätumtoa valittamalla jokaisesta pienestä vihlaisusta ja kolotuksesta kehossani.
Olin läheisriippuvainen, roikuin lapsessani mitä milloinkin valittaen ja luokseni pyytäen.
Sydän pompotti, päässä jyskytti...
Pelkkää henkistä tuskaa kaikki oireet, olin liian yksin. Olin sulkenut liian monta kertaa oveni auttajilta, vastaamatta kyselijälle, puhumatta ystäville, purkamatta surua joka oli jäänyt minuun asumaan.
Kun hajotin surusta rakentamani aidan ympäriltäni en enää kitunut itsesäälissä, eikä mikään paikka kolottanut, vaikka ikää oli tullut lisää, kilojakin hiljalleen karttui luisen kehoni pehmikkeeksi.
Moni on tunnesyöppö ja lihoo, moni menettää ruokahaluan ja laihtuu muka sairauden vuoksi.
Yksinäisyys ei ollutkaan tauti, se oli keski-iän kriisi kun jäin leskeksi.
Se oli pakenemista potilaaksi terveenä.
Yksin jatkuu elämä, mutta sairauksista ei tietoakaan, keho norja ja notkea, voimaa jäljellä lihaksissa, tunteetkin...
Kuinkahan moni kärsii samoista oireista ja kuinka moni on huomannut ettei vaivoja valittamalla saa terveyttä, mutta valittamatta vaivoja saa terveitä päiviä.
Lääkäriltä lääkärille vaivoja valittamassa, resepti käteen ja kassan kautta ulos, saamatta mitään apua oireisiin, selkoa sairauksiin.
Kunnes heräsin huomaamaan etten ollut mistään sairas.
Hain vain myötätumtoa valittamalla jokaisesta pienestä vihlaisusta ja kolotuksesta kehossani.
Olin läheisriippuvainen, roikuin lapsessani mitä milloinkin valittaen ja luokseni pyytäen.
Sydän pompotti, päässä jyskytti...
Pelkkää henkistä tuskaa kaikki oireet, olin liian yksin. Olin sulkenut liian monta kertaa oveni auttajilta, vastaamatta kyselijälle, puhumatta ystäville, purkamatta surua joka oli jäänyt minuun asumaan.
Kun hajotin surusta rakentamani aidan ympäriltäni en enää kitunut itsesäälissä, eikä mikään paikka kolottanut, vaikka ikää oli tullut lisää, kilojakin hiljalleen karttui luisen kehoni pehmikkeeksi.
Moni on tunnesyöppö ja lihoo, moni menettää ruokahaluan ja laihtuu muka sairauden vuoksi.
Yksinäisyys ei ollutkaan tauti, se oli keski-iän kriisi kun jäin leskeksi.
Se oli pakenemista potilaaksi terveenä.
Yksin jatkuu elämä, mutta sairauksista ei tietoakaan, keho norja ja notkea, voimaa jäljellä lihaksissa, tunteetkin...
Kuinkahan moni kärsii samoista oireista ja kuinka moni on huomannut ettei vaivoja valittamalla saa terveyttä, mutta valittamatta vaivoja saa terveitä päiviä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on sama vaiva kuin sinulla , en vain vielä ole niitä surun muuria saanut kaadettua ,en tiedä saanko kosaan .
vai oliko jatkuva pieni työväsymys ja työpaineet,
kaikilla ei riitä energiaa järkeviin päätöksiin jos on vähänkin liikaa töitä.
minulla ainakin ja vanhemmilla oli niin.
vanhempani söivät särkylääkkeitä, kun pääsivät 53v eläkkeelle, elivät molemmat täysin terveen elämän 90v ikään.
Samoin minä, kun työt oli tehty 55v, pääsin työttömyysputkeen, vuoden kuluttua paino putosi 15kg tasan siihen kun painoin 18v ja siinä on helposti pysynyt.
vasta kun huomasi olevansa täysin vapaalla huomasi kuinka onnellinen saa olla,
lasten murheetkaan ei ole murheita, aina on aikaa ja voimia auttaa heitä.
Voi kuinka tuttua.
Sydän pomppi kuin se olisi halunnut ulos, tuntui tuskaiselta olo, ja huimasi.
Silloin sitä tunsi itsensä sairaaksi, lääkäri totesi, olet ihan kunnossa, ne oireet on vaarattomia ja niin elämä jatkui pelossa ja oman olon tarkkailussa kuin toivoen että joku sairaus löydetään, koska enhän minä voi olla terve kun tuo ja tuo vika.
Kuten sanotkin, kun lepoa ja vapautta on tarpeeksi, oireetkin häviävät, mikäli itse tiedostaa olevansa ihan kunnossa.