Arvostelkaa.. Sen jälkeen saapuivat dinosaurukset

Eräänä päivättömänä hetkenä, Suuri tajusi olevansa olemassa, vaikka mitään todellista todellisuutta ei ollut, jossa olisi voinut olla. Ei auttanut muu, kuin luoda sellainen. Luoda maailmankaikkeus. Mutta mitä kukaan tekisi maailmankaikkeudella ilman mitään, mikä voisi todistaa maailmankaikkeuden olemassa olon? Siksi Suuri asetti avaruuden, loputtoman arvoituksen paikalleen, ja kaiken tuon loputtomuuden keskelle Suuri loi planeettoja ja muita murusia epämääräisen määräisesti ja mahtavalla tyylillään mahdottomasti. Kun Suuri oli saanut muruset ja muut valmiiksi, hän mietti, että mitä olisi kunnon keksinmurunen ilman hometta? Siis keksihän oli tietenkin aito Jaffa-keksi, joka oli täytetty appelsiinitäytteellä ja päällystetty ohuella suklaakerroksella. Niin… Homeellahan Suuri tarkoitti tietenkin elollista elämää noiden joidenkin keksin murusten pinnalle. Siksi Suuri homehdutti osan planeetoista hämärällä, tiedottomalla homeella, joka itse sitten jossain vaiheessa tajusi olevansa olemassa. Suuri teki tiedostamattaan Suuren virheen. Suuri nimittäin oli unohtanut, että jokuhan oli hänetkin luonut. Ei hän voinut olla ensimmäinen, joka tajusi ensimmäisenä tajuavaisuuden, vaan täytyi olla muitakin kilpailevia maailmankaikkeuden tekijöitä, ja tietenkin Jaffa-keksien Keksijä keksijän täytyi olla jossakin. Suuri ei siis ottanut huomioon, että todellisuuksia muodostui päällekkäin, ja että tyhjästä tilasta saattoi yllättäen muodostua muodon muodostamia muodikkaita muodikkuuksia, eli toisia suuria, mutta pienempiä suuria. Yksi heistä valloitti Suuren erään homemurusen, luultavasti luullen tätä omakseen, ja kaikkien homeen peittämien ajatuksiensa keskellä, keksi asettaa eräiden homeesta muodostuneiden kaksijalkaisten päähän, että he eivät olleetkaan muodostuneet homeesta, Jaffa-kekseistä, taikka Suuresta, vaan Adam ja Edam juustosta. Siinä meni pilalle sekin planeetta, varsinkin kun muutama hännystelijä homekorva keksi muuttaa juustomerkkien nimet Aatamiksi ja Eevaksi. Sen jälkeen saapuivat dinosaurukset.

JATKANKO? Ja oliko koko juttu takamuksesta?
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämähän oli loistava. Tuli ihan mieleen joku kirjailija/tuttu henkilö, mutta en saa mieleeni kuka. Tai ehkä kirjailija onkin tuttu henkilö, tosin en tunne (tai ainakaan tiedä tuntevani) yhtään kirjailijaa. Tai sitten se tuntemani henkilö lukeekin kirjailijaa. Hyvin mahdollista. Hyvä kun huomasit. Juu elikkä jatka ihmeessä, haluan tietää lisää tästä -hm- persoonallisesta teoriasta maailman ja elämän synnystä, joka vaikuttaa kovin uskottavalta verrattuna niihin "ja pimeyden jälkeen meresät nousi suuri äitikrokotiili, joka oksensi Auringon ja näin tuli valo..." vai mtien se joidenkin alkuasukasukkelien tarina taas menikään... *huomaa puhuvansa typeriä ja sulkee suunsa*

Äänestä

...?

Sanon näin:

Jotkut lauseet ovat arvatenkin lähtöisin jostakin filosofisesta päätelmästä. Esim. "mitä kukaan tekisi maailmankaikkeudella ilman mitään, mikä voisi todistaa maailmankaikkeuden olemassa olon?" joo, ihan kiva, mutta entäs sitten. Ja "jokuhan oli hänetkin luonut..." ym.

Näissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ne lyövät tekstistä silmille hiukan irrallisina ja perustelemattomina; lauseet ikään kuin kuvittelevat itsestään liikoja - niin että niiden sisältö olisi niin poikkeuksellisen fiksua, että niitä tarvitsee oikein sormella osoittaa. Eivätkä ne kuulosta kaunokirallisuudelta - joltakin julistukselta ennemminkin.

Vieläpä vaikka tämä: "Suuri ei siis ottanut huomioon, että todellisuuksia muodostui päällekkäin, ja että tyhjästä tilasta saattoi yllättäen muodostua muodon muodostamia muodikkaita muodikkuuksia, eli toisia suuria, mutta pienempiä suuria." Tämä taas kuulostaa siltä, että se yrittää tarmokkaasti esittää älykästä ajatusta, muttei todellisuudessa tarkoita mitään.

Ja kun rinnastukset ruoka-aineisiin ja homeeseen jäävät vain absurdin perusteettomiksi rinnastukseksi (täpärästi hymyilyttäviksi, mutta kuitenkin) - varsinkin, kun koko jutun juoni yrittänee tukeutua niihin - niin lopputulos on vähän epätyydyttävä. Ilmassa roikkuu inhottavia kysymyksiä: Entäs sitten?! Mitä hittoa?! Väliäkö hällä?! Pahin, eli "Ketä kiinnostaa?" on onneksi vältetty.

Jossakin määrin innovatiivinen, muuta vähän tekemällä tehty ja vaikuttaa siltä, että sitä on jokseenkin mahdotonta järkevästi (tai ennen kaikkea mielenkiintoisesti) jatkaa...

Vain hiukan takamuksesta tämä, ettäs tiedät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Outo* kirjoitti:

Eräänä päivättömänä hetkenä, Suuri tajusi olevansa olemassa, vaikka mitään todellista todellisuutta ei ollut, jossa olisi voinut olla. Ei auttanut muu, kuin luoda sellainen. Luoda maailmankaikkeus. Mutta mitä kukaan tekisi maailmankaikkeudella ilman mitään, mikä voisi todistaa maailmankaikkeuden olemassa olon? Siksi Suuri asetti avaruuden, loputtoman arvoituksen paikalleen, ja kaiken tuon loputtomuuden keskelle Suuri loi planeettoja ja muita murusia epämääräisen määräisesti ja mahtavalla tyylillään mahdottomasti. Kun Suuri oli saanut muruset ja muut valmiiksi, hän mietti, että mitä olisi kunnon keksinmurunen ilman hometta? Siis keksihän oli tietenkin aito Jaffa-keksi, joka oli täytetty appelsiinitäytteellä ja päällystetty ohuella suklaakerroksella. Niin… Homeellahan Suuri tarkoitti tietenkin elollista elämää noiden joidenkin keksin murusten pinnalle. Siksi Suuri homehdutti osan planeetoista hämärällä, tiedottomalla homeella, joka itse sitten jossain vaiheessa tajusi olevansa olemassa. Suuri teki tiedostamattaan Suuren virheen. Suuri nimittäin oli unohtanut, että jokuhan oli hänetkin luonut. Ei hän voinut olla ensimmäinen, joka tajusi ensimmäisenä tajuavaisuuden, vaan täytyi olla muitakin kilpailevia maailmankaikkeuden tekijöitä, ja tietenkin Jaffa-keksien Keksijä keksijän täytyi olla jossakin. Suuri ei siis ottanut huomioon, että todellisuuksia muodostui päällekkäin, ja että tyhjästä tilasta saattoi yllättäen muodostua muodon muodostamia muodikkaita muodikkuuksia, eli toisia suuria, mutta pienempiä suuria. Yksi heistä valloitti Suuren erään homemurusen, luultavasti luullen tätä omakseen, ja kaikkien homeen peittämien ajatuksiensa keskellä, keksi asettaa eräiden homeesta muodostuneiden kaksijalkaisten päähän, että he eivät olleetkaan muodostuneet homeesta, Jaffa-kekseistä, taikka Suuresta, vaan Adam ja Edam juustosta. Siinä meni pilalle sekin planeetta, varsinkin kun muutama hännystelijä homekorva keksi muuttaa juustomerkkien nimet Aatamiksi ja Eevaksi. Sen jälkeen saapuivat dinosaurukset.

JATKANKO? Ja oliko koko juttu takamuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu