meilläpä on ongelma perheen kohta 18 vuotiaan vanhuksen kanssa.
Viime aikoina se on alkanut tekemään tarpeensa milloin minnekin.
Tämä tapahtuma alkaa ravaamisella ympäri kämppää, ja sitten jonnekin kohtaa tehdään tarpeet.
Joskus sattuu myös niin, että ne tehdään omaan kuppiin mutta enää harvoin.
Muutimme noin 4 kk sitten uuteen asuntoon.
Aikaisemmin vanhus on päässyt ulos tarpeilleen, mutta nyt ulospääsyä ei ole.
Olisiko kissa siitä jotenkin seonnut?
Tosin vanhassa asunnossa tapahtui myös sitä semmoista että kuppiin ei menty tarpeille vaikka se puhdas oisi ollutkin vaan saunan lattialle ne tehtiin.
Mikähän neuvoksi, alkaa nimittäin olla vitsit vähissä kun mitään tavaroita ei voi jättää vartioimatta eikä kotiin tullessaan tiedä missä milloinkin yllätykset odottaa..

Vastaukset 2
Vanhimmat
kissa on senikäinen että virtsakivet on hyvinkin todennäköinen syy, eli kissa tekee muualle kuin laatikkoonsa koska yhdistää kivun siihen laatikkoon. tuo ravailu ympäriinsä voisi olla merkkinä myös siitä kivusta. onko kissan vaikeantuntuista virtsata tai onko pissausasento muuttunut, tekeekö useammin vähemmän kerrallaan.. vaikkei olisikaan näitä niin veisin ihan ensimmäisenä pikimmiten pissatutkimuksiin. pissavaivat on kivuliaita meinaan.. sitten voi alkaa miettiä muita syitä kun ne on ensin varmistettu.
Tekee useamman kerran tarpeet, tipottain, ensin yhteen paikkaan ja sitten toiseen.
Ja aina niin, että minä huomaan, jotenki se kai yrittää kertoa että sattuu.
No, tänään ollaan menossa lääkäriin, ties kuinka monennen kerran jo.
Aikasemmin saatiin thyroxinia kilpirauhaseen, kun maksa- ja kilpirauhasarvot olivat aika huonot.
Nyt sama ravaaminen vaan jatkuu ja paino putoaa.
Kissa on kohta 18 vuotta ja painaa 2,5 kg. Luuta ja nahkaa siis.
Joskus jää myös istumaan tuolille tai sohvan käsinojalle ja valittaa. Toivottavasti tänään saadaan selvyys mikä pappaa vaivaa.