Huostaanotetut koirat

peket

Lemmikkipalstoilta kopioitua

"Juttelin juuri kasvattajan kanssa ja hän kertoi että huostaanoton taustalla on väärä ilmianto, että koirat olisi ollut yksin koko vkl kotona. Huostaanoton hetkellä asunnossa ei ollut ihmisiä, hoitajankin pitää käydä töissä. Kasvattaja tuli ma iltana ulkomaan näyttelyreissulta. Hän saa koirat tänään takaisin."

33

7736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 0000000000000000

      Huostaan oton syy uutisen mukaan on;

      " tilat ovat eläinlääkärin mukaan riittämättömät."
      " hoidon puutteen takia "

      Poliisi vei rivitalokaksiosta 18 koiran katraan
      04.06.2008

      Heinolan poliisi ja eläinsuojelu ovat ottaneet hoidon puutteen takia haltuunsa 18 koiraa, joista suurin osa oli kiinanharjakoiria.

      Eläimet olivat rivitalokaksiossa ja niiden hoidossa epäillään olleen puutteita, kuvaa tilannetta mukana ollut eläinlääkäri. Koirista 5 oli pentuja.

      Eläinten pito on ollut kenneltoimintaa, mutta tilat ovat eläinlääkärin mukaan riittämättömät.

      Koirat on tuotu Lahteen eläinsuojelun tiloihin ja niiden kohtalosta päätetään kun poliisitutkinta ja mahdollinen oikeuskäsittely on saatu päätökseen.

      • peket

        Mutta kun ilkeät, kateelliset kasvattajat tekevät perättömiä ilmoituksia... Sniisk ja byhyy... Ja lisää selityksiä.

      • näitä turhia

        huostaanottoja ollut ennenkin!

      • tiedät
        peket kirjoitti:

        Mutta kun ilkeät, kateelliset kasvattajat tekevät perättömiä ilmoituksia... Sniisk ja byhyy... Ja lisää selityksiä.

        et kateellinen kasvattaja on ilmoituksen takana, jos se onkin vattuuntunut naapuri.....

    • hualestunu

      miusta noin iso koiralauma, mis on pentuiki ja viimesil oleva kantava naaras, nii vaatis jo kokopäivähoitoa.

    • peket

      Kasvattajalta huostaanotetut koirat ovat yhä Eläinsuojeluyhdistyksen hoivissa ja ilmeisesti siellä pysyvätkin, kunnes asia on selvitetty.

      Vaikkei kyseisessä tapauksessa olekaan kyse törkeästä rikoksesta eikä pahoinpitelystä, on kuitenkin väärin jättää eläimiä heitteille puutteellisiin oloihin.

    • valivali- vali vali

      Ettäs kehtaa !

      Kyllä eläinlääkärillä ja poliisilla on silmät päässä ja harkintakykyä. He eivät toimi minkään huhujen perusteella !

      Vai kateutta - voi helve**tti - pitäisikö tuollaista ´kennelinomistajaa´kadehtia ? - en näe koirien rääkkäämisessä/ huonossa hoidossa mitään kadehdittavaa, en kyllä myöskään ymmärrä, miten joku voi ihailla moisia puuhia ??

      • sinun,,

        tarvitsekkaan ymmärtää miten kukaan voi ihailla, eihän kukaan ihaile, vai tunnetko sinä kenties jonkun joka ihailee?

      • juupelisjuu
        sinun,, kirjoitti:

        tarvitsekkaan ymmärtää miten kukaan voi ihailla, eihän kukaan ihaile, vai tunnetko sinä kenties jonkun joka ihailee?

        Noh, kyllä täälläkin käydyissä keskusteluissa voidaan rinnastaa, aivan sama, ihaileeko vai puollusteleeko koiriaan huonosti kohtelevaa henkilöä.

        Moisissa puuhissa ei ole mitään, ei siis minkäänlaista puollusteltavaa; tulee väistämättä mieleen, onko oma lehmä ojassa ?

      • täältä
        juupelisjuu kirjoitti:

        Noh, kyllä täälläkin käydyissä keskusteluissa voidaan rinnastaa, aivan sama, ihaileeko vai puollusteleeko koiriaan huonosti kohtelevaa henkilöä.

        Moisissa puuhissa ei ole mitään, ei siis minkäänlaista puollusteltavaa; tulee väistämättä mieleen, onko oma lehmä ojassa ?

        jonkun kirjoituksen jossa puolusteltaisiin, minä en löydä, mutta, johtunee lukutavastani, eli, luen vain sen mitä on kirjoitettu, enkä kanssakirjoittajan mukaan tee omia johtopäätöksiäni.

        Mikäli löydät jonkun kirjoituksen jossa puolustellaan, laita linkki, ei muuta kuin tällä kertaa vihjailujen sijaan jotakin tosiasioita.

      • etkö nähnyt
        täältä kirjoitti:

        Iltapäivällä vielä oli, jos joku on poistellut, sille en voi mitään. Ja arkistosta en voi poistettua ketjua laittaa tänne, koska se on sääntöjen vastainen - etkö muka tiennyt ?

      • nähnyt
        etkö nähnyt kirjoitti:

        Iltapäivällä vielä oli, jos joku on poistellut, sille en voi mitään. Ja arkistosta en voi poistettua ketjua laittaa tänne, koska se on sääntöjen vastainen - etkö muka tiennyt ?

        iltapäivällä olin töissä ja siellä en kyllä netissä käy, mutta, voisithan sinä, vihjailujen sijaan, kertoa miten puolusteltiin ja kuka puolusteli.

        Tiesin toki että poistettuja ei voi laittaa, mutta, tottahan sinä varmasti muistat ihan sanatarkastikkin kuka ja miten puolusteli.

      • se ketju vielä
        etkö nähnyt kirjoitti:

        Iltapäivällä vielä oli, jos joku on poistellut, sille en voi mitään. Ja arkistosta en voi poistettua ketjua laittaa tänne, koska se on sääntöjen vastainen - etkö muka tiennyt ?

        apikoillaan klo 17.20, kun koneeni avasin. Eli sen jälkeen on kait poistunut.
        Heh - lienee vaikee , no joo - olkoon sanomatta.

      • leijasi
        se ketju vielä kirjoitti:

        apikoillaan klo 17.20, kun koneeni avasin. Eli sen jälkeen on kait poistunut.
        Heh - lienee vaikee , no joo - olkoon sanomatta.

        hyvin tänään?

    • silti*

      viime vuonna 12 pentuetta. Lähes järjestään nartut alle 2-vuotiaita ensimmäisen pentueen saadessaan. Ja sitten vuoden välein pentue;(. Nuorin ensisynnyttäjä 1,1v;(;(;(;(

      Kuka vastuullinen voi näin toimia? Kuka vastuullinen voi ostaa pennun?;(

      • tietosi

        ovat peräisin, ovatko luotettavia, vai vain juoruja, olettamuksia, luulotteluja tai omia tulkintoja, niitähän täällä viljellään, joskus ihan suoraan valehdellaan.

      • ON JULKISTA TIETOA;)
        tietosi kirjoitti:

        ovat peräisin, ovatko luotettavia, vai vain juoruja, olettamuksia, luulotteluja tai omia tulkintoja, niitähän täällä viljellään, joskus ihan suoraan valehdellaan.

        Hyvät ihmiset käyttäkää KENNELLIITON JALOSTUSTIETOKANTAA!

        Sieltä löytyy julkista faktatietoa. Ei tarvitse huhuja uskoa;)

        http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=SUN DAN&R=288

      • oikein,,,
        ON JULKISTA TIETOA;) kirjoitti:

        Hyvät ihmiset käyttäkää KENNELLIITON JALOSTUSTIETOKANTAA!

        Sieltä löytyy julkista faktatietoa. Ei tarvitse huhuja uskoa;)

        http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=SUN DAN&R=288

        siellä oli ihan julkista tietoa ja jokainenhan meistä ne löytää, mutta, mutta, mitenkäs on niiden ihan oikeiden todisteiden kanssa, esitä nyt meille, noiden jalostustietojen lisäksi, todisteet siitä että tuossa on kyseessä kasvattaja jonka koirat on huostaanotettu.

      • kommentoinutkaan
        oikein,,, kirjoitti:

        siellä oli ihan julkista tietoa ja jokainenhan meistä ne löytää, mutta, mutta, mitenkäs on niiden ihan oikeiden todisteiden kanssa, esitä nyt meille, noiden jalostustietojen lisäksi, todisteet siitä että tuossa on kyseessä kasvattaja jonka koirat on huostaanotettu.

        mitään muuta kuin kyseenalaista kasvatusta:). Että jos itsekukin tutustuisi HIENOON KENNELLIITON JALOSTUSTIETOKANTAAN, niin sieltä löytyy juuri sellaista tietoa, että jokainen voi sen perusteella pohtia kasvattajan motiiveja ja etiikkaa;).

        Ja kun se tieto on kaikessa karuudessaan täysin julkista. Ja hyvä niin!

    • peket

      Tässä oli kyse niistä KAHDEKSASTATOISTA koirasta.

      Se ihminen pääsee ja osaa itse mennä jääkaapille kun sillä on nälkä.
      Se voi laskea raanasta itselleen lasin vettä, kun sitä janottaa.
      Se pystyy myös (toivottavasti) käymään tarpeillaan muualla kuin oleskelutiloissaan.
      Se ihminen osaa avata sen asunnon oven päästäkseen pihalle.
      Se voi myös hankkia itselleen apua, jos sillä on paha olla.

      MITÄ VOI TEHDÄ SE KOIRA, JOKA ON JÄTETTY YKSIN LUKITUN OVEN TAAKSE ? Muuta kuin odottaa, että tulee vielä ihminen joka aukaisee sen oven ja ottaa koiran ja pitää siitä taas huolta...

      Voi olla että sitä ihmistä itkettää, harmittaa, kiukuttaa, vihastuttaa, surettaa, masentaa...

      ENTÄ SITTEN ?

      Se ihminen on aikuinen ja sen pitäisi siis olla myös järkevä ja ymmärtää että teoilla on aina seuraamuksensa. Hyvillä iloiset, huonoilla surullisemmat.

      ENTÄ NE KAHDEKSANTOISTA KOIRAA ?

      Miten yksikään niistä on ansainnut kohtalonsa?

      • Tärkein on se koira jolla on asiat huonosti, sillä pitää olla oikeus saada paras mahdolinen hoito elämänsä ensi henkäyksestä viimeiseen asti.

        Mun mielestäni on turha sääliä ihmistä joka on vastuulleen ne koirat ottanut, aikuisen ihmisen pitää tajuta vastuunsa ja ellei pysty suoriutumaan koiriensa hyvästä hoidosta luovuttaa ne sellaisille jotka siihen kykenevät.

      • Haukullinen kirjoitti:

        Tärkein on se koira jolla on asiat huonosti, sillä pitää olla oikeus saada paras mahdolinen hoito elämänsä ensi henkäyksestä viimeiseen asti.

        Mun mielestäni on turha sääliä ihmistä joka on vastuulleen ne koirat ottanut, aikuisen ihmisen pitää tajuta vastuunsa ja ellei pysty suoriutumaan koiriensa hyvästä hoidosta luovuttaa ne sellaisille jotka siihen kykenevät.

        Ja vielä yritän ymmärtää niitä,jotka esim.mielenterveydellisistä syistä,sis tarkoitan jo syyntakeettomuutta,on tehnyt eläinsuojelurikkeen.
        MUTTA kun ajattelee näitä viimeaikaisia tapauksia,ja mitä ylipäätään on ollut,niin kyllä lähinnä on vaikuttanut ihan joltain muulta.
        Ja tuontyypin ihmisiä en mitenkään voi ymmärtää,saati sääliä.
        Kuten olen jo sanonut,ainoa vaihtoehto,koirat ja elukat lopullisesti pois.Tiukkapipo kun olen tässä asiassa.

      • olet pulassa

        Koirat olivat hoidettuja, ruokittuja. Niiden perustarpeista oli huolehdittu. Huostaanotto purettiin.
        Lietsot tahallasi väärää tietoa. MIKSI!!!
        Jatka ihmeessä väärän tiedon levitystä.

      • peket
        olet pulassa kirjoitti:

        Koirat olivat hoidettuja, ruokittuja. Niiden perustarpeista oli huolehdittu. Huostaanotto purettiin.
        Lietsot tahallasi väärää tietoa. MIKSI!!!
        Jatka ihmeessä väärän tiedon levitystä.

        Jos noin oli, kuin itse kirjoitat, miksi sitten huostaanotto tehtiin?
        Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, ei poliisi, eikä eläinlääkäri voi moiseen ryhtyä ilman riittäviä perusteita.

        Koirista osa on yhä Eläinsuojeluyhdistyksen hoivissa. Ne joiden omistussuhteet on saatu selvitettyä, on palautettu.

        Väärää tietoa en tietääkseni ole täällä levittänyt, mutta ilmeisesti pitää paikkansa sanonta, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

      • varma tietoa?
        olet pulassa kirjoitti:

        Koirat olivat hoidettuja, ruokittuja. Niiden perustarpeista oli huolehdittu. Huostaanotto purettiin.
        Lietsot tahallasi väärää tietoa. MIKSI!!!
        Jatka ihmeessä väärän tiedon levitystä.

        Oletko aivan varma, että huostaanotto on peruttu?

        Huostaanoton jälkeen viranomainen voi antaa lemmikit/tai osan takaisin tietyin ehdoin.

        Riippuen meneekö asia syyttäjälle vai ei, se ei silti tarkoita, etteikö asiassa olisi ollut parannettvan varaa! Herää jo!!

        Kukaan ei ota huostaan väärinperustein, ei ainakaan Parviainen, joten tälläienn lässytys on naurettavaa. Huostaanotolle on AINA peruste, se, palautetaanko koirat on sitten eri asia.

      • peket
        varma tietoa? kirjoitti:

        Tuo edellämainitsemani tieto on varmistettu ennen kuin ensimmäisen kerran kirjoitin : "Koirista osa on yhä Eläinsuojeluyhdistyksen hoivissa. Ne joiden omistussuhteet on saatu selvitettyä, on palautettu."

        Nuo palautetut saattaisivat olla olleet sijoitus/osaomistuskoiria.

      • Nimetön

        muu on mutu tietoa.

      • jaksako....

        Eikö teillä todellakaan ole muuta tekemistä kun vatvoa tätä asiaa päivästä toiseen??se ei kuulu teille miten asian kanssa käy!!todella typerää lukea näitä kirjoituksia kun jokainen pistää niihin vähän maustetta lisää ja asiat paisuu käsiin eikä suurin osa pidä paikkaansa!!!Eläkää te omaa elämää ja hoitakaa omat asianne ja eläimenne!!eiköhän poliisi ja muut viranomaiset selvitä tän asian koirien etujen mukaisella tavalla!!

      • toimisivat
        jaksako.... kirjoitti:

        vaatimallasi tavalla ne koirat olisivat yhä siellä huonoissa oloissa.
        Sitäkö haluat?

      • jaksako....
        toimisivat kirjoitti:

        vaatimallasi tavalla ne koirat olisivat yhä siellä huonoissa oloissa.
        Sitäkö haluat?

        Mun mielestä täällä tai missään muualla on turha tehdä jälki selvittelyjä asiasta!!En tarkoita että ilmoitus olisi huono juttu mutta täällä paisutellut asiat on todella turhia koska poliisi tai mikään muukaan viranomainen ei näitä lue!!

      • oventakana

        Kuinka momella koiralla on sellainen ihminen että hän on joka päivä kotona koiransa kanssa.

        Minun luonani tehtiin eläinsuojelutarkastus oikein poliisivoimin. Asun omakotitalossa pääkaupunkiseudulla paljon liikuntaavaativien koirien kanssa. Kävin koirieni kanssa lenkillä vähintään pari tuntia kerrallaan. Ne oli hyvässä kunnossa ja hienot lihakset. Tarkastajat olivat sen verran hyökkääviä, sain osakseni nälvintää, uhkailuja, ristiriitaisia ohjeita ymm.. "Ystäväni olivat tehneet tuon "ilmiannon".

        Sillä seurauksella että en uskalla enään jättää koiriani yksin päiväsaikaan noiden "iskujen" pelossa, teen töitä öisin pienellä palkalla (sanouduin irti päivätyöstä), osa koirista joutuisi jäämään kotiin kun menen osan kanssa lenkille joten olen joutunut lopettamaan lenkkeilyn kokonaan ja koirat nyt juoksevat tarhoissaan, juoksunaruissa ja pihalla.

        Ystäviini en ole pitänyt enään mitään yhteyttä, en kutsu vieraita enkä käy missään.

        Minusta näillä minun koirillani olot vain huononivat noiden tarkastusten jälkeen.

        Ainoa mitä voin enään harrastaa on kasvatustoiminta ja pentujen teettäminen. Koska muutenkin olen koko päivän kotona niin aikaa jää koirien huoltamiseen.

        En tiedä koirista mutta minä ainakin kaipaan niitä pitkiä metsälenkkejä ja talvisia hiihtoreissuja. Onneksi nuoret koirat jotka ei näistä mitään tiedä eivät osaa niitä myöskään kaivata.

      • yyyy
        molossi kirjoitti:

        Ja vielä yritän ymmärtää niitä,jotka esim.mielenterveydellisistä syistä,sis tarkoitan jo syyntakeettomuutta,on tehnyt eläinsuojelurikkeen.
        MUTTA kun ajattelee näitä viimeaikaisia tapauksia,ja mitä ylipäätään on ollut,niin kyllä lähinnä on vaikuttanut ihan joltain muulta.
        Ja tuontyypin ihmisiä en mitenkään voi ymmärtää,saati sääliä.
        Kuten olen jo sanonut,ainoa vaihtoehto,koirat ja elukat lopullisesti pois.Tiukkapipo kun olen tässä asiassa.

        Tiukkapipo on varmaankin kovin nuori ja elämää ei vielä niin kovin paljoo nähnyt lusikka suussa syntynyt.

      • -KK-
        oventakana kirjoitti:

        Kuinka momella koiralla on sellainen ihminen että hän on joka päivä kotona koiransa kanssa.

        Minun luonani tehtiin eläinsuojelutarkastus oikein poliisivoimin. Asun omakotitalossa pääkaupunkiseudulla paljon liikuntaavaativien koirien kanssa. Kävin koirieni kanssa lenkillä vähintään pari tuntia kerrallaan. Ne oli hyvässä kunnossa ja hienot lihakset. Tarkastajat olivat sen verran hyökkääviä, sain osakseni nälvintää, uhkailuja, ristiriitaisia ohjeita ymm.. "Ystäväni olivat tehneet tuon "ilmiannon".

        Sillä seurauksella että en uskalla enään jättää koiriani yksin päiväsaikaan noiden "iskujen" pelossa, teen töitä öisin pienellä palkalla (sanouduin irti päivätyöstä), osa koirista joutuisi jäämään kotiin kun menen osan kanssa lenkille joten olen joutunut lopettamaan lenkkeilyn kokonaan ja koirat nyt juoksevat tarhoissaan, juoksunaruissa ja pihalla.

        Ystäviini en ole pitänyt enään mitään yhteyttä, en kutsu vieraita enkä käy missään.

        Minusta näillä minun koirillani olot vain huononivat noiden tarkastusten jälkeen.

        Ainoa mitä voin enään harrastaa on kasvatustoiminta ja pentujen teettäminen. Koska muutenkin olen koko päivän kotona niin aikaa jää koirien huoltamiseen.

        En tiedä koirista mutta minä ainakin kaipaan niitä pitkiä metsälenkkejä ja talvisia hiihtoreissuja. Onneksi nuoret koirat jotka ei näistä mitään tiedä eivät osaa niitä myöskään kaivata.

        Miksi pelkäät? jos asiat on/oli kerran hyvin koirillasi.

        Pitäisikö koiriesi määrää hieman tarkistaa jos et pysty kerralla ulkoiluttamaan niitä ja niinkuin itse
        kirjoitit enään et lenkkeilytä ollenkaan.

        Kun kirjoitustasi lukee en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

        Ehkä aihetta oli tarkistaa koiriesi tilanne, ehkä ei. Mutta nyt kun lukee kirjoituksesi. Tulee mieleen että saattaisi olla aika tarkistaa uudelleen.

        Joskus ihmiset tekevät perättömiä ilmiantoja syystä tai toisesta. Mutta jos aihetta on ollu vähänkin, olisi sitten varmaan aika katsoa peiliin.

        Ja uskoisin/toivoisin että kaikilla koirilla on joka päivä joku kotona. Ei varmastikkaan 24/7 mutta ei myöskään tolkuttomia aikoja yksin oloa koiralle.

    Ketjusta on poistettu 101 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4541
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      100
      4028
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      52
      3542
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      36
      2842
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      26
      2593
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      60
      2512
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2399
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1927
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1908
    10. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      227
      1663
    Aihe