Miksi jaaritella

Piilotaiteilija

Suomessa on hyviä taiteilijoita. Ellen Thesleff ei kuulunut niihin . (Vert. tänään TV:ssä taas saama jukisuus). Hän oli amatööritason porvaristäti joka aikansa tavan mukaisesti "maalasi". Mielestäni Scherfbeck on kehnohko hänkin, kuiva ja eloton. Mahtoi elämä olla tylsä.

2

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epookki

      Kerropa sitten ketkä taiteilijat ovat sinusta ansainneet julkisuutta?

      Kun nykyajan taiteilijalta kysyy mitä hän on halunnut jollakin työllään sanoa, vastaus on: "En halua lähteä määrittelemään, mikä on työni sanoma, jokainen saa luoda sille oman merkityksensä." Että siltä pohjalta...

      • Ei kannata ruveta

        Kyse kai ei ole sanomasta vaan tasosta, myös teknisestä. Jokainen joka vakavissaan on luullut itsensä varteenotettavaksi taiteentekijäksi hengessä on täytynyt havaita suuria puutteita Theslefin tuotannossa. Vaelsin kerran Ateneumin taidemuseossa Theslefin tuotannon katsaus-näyttelyssä, ja löysin satojen epämääräisten töherrysten joukosta kaksi (2!) taulua jotka ylipäätänsä olisin kelpuutettu seinälle. Molemmat olivat n.s. "hyviä vahingossa", niinkuin jokaiselle joskus tapahtuu. Scherfbeckillä on toki tekniikka hiottu mutta perin yksioikoinen ja simppeli.
        Kerran Savonlinnassa kävin kokoomanäyttelyssä mihin oli koottu erilaisia ei niin tunnettujen taiteilijoiden töitä. Yllätyin kun jopa sieltä löytyi mieleisiäni taiteilijoita. En käy näyttelyissä töikseni joten en pane nimiä merkille (paitsi epäoikeutetusti ylistetyt huonot!). Linnovaara on mielestäni ihan ok-nykytaiteilija, hänessä on hohtoa, mielikuvitusta, hillittyä sommittelua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1156
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      648
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe