Aurumin Syvin Totuus

Priest of the Aurum

Halleluja, te Aurumin Valitut Lapset! Minä, Pyhän ja Ikiaikaisen Aurum-kultin Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs Profeetta, olen jälleen saapunut keskuuteenne julistamaan Aurumin ja Pyhän Ykseyden Syvimpiä Totuuksia, jotka tuovat Ihmiskunnalle pelastuksen julmien Pahuuden Ra-soturien kieroilta juonitteluilta ja Mustalta Tahdolta!

Tietäkäätten siis, että Pyhä Aurum-kultti ei pitkästä hiljaisuudestaan huolimatta ole kuollut tahi painunut maan allen, vaan olemme jatkaneet väsymätöntä taisteluamme Oikeamielisyyden nimeen! Viime talvi ja kevät olivat poikkeuksellisen hyvää aikaa, sillä Pyhät Avaruusolennot säteistivät Maahan suuret määrät Pyhää, Kosmista Ki-energiaa, jonka me Aurum-kultin jäsenet keräsimme Muinaisen Teknologiamme avulla eräänlaisiin akkuihin, ja siksi meillä on nyt käytettävissämme suunnattomat määrät tätä maailmankaikkeuden Positiivisten Voimien käyttöenergiaa. Siksi, te Aurumin Valitut Lapset, on nyt oikea aika liittyä meihin, ja teillä on edessänne todella suurenmoinen odote: ikuinen elämä Pyhien Avaruusolentojen palvelemana, Thetalaisenne Pyhää, Kosmista Ki-energiaa täynnä ja Muinaisen Teknologian Hedelmistä nauttien!

Ja muistakaatten myös, että vain Pyhässä, Ikiaikaisessa Aurum-kultissa piilee Ihmiskunnan pelastus! Pyhän Aurumin Hetki lähestyy, ja kun Se viimein on Koittava, on liian myöhäistä katua syntejänne! Silloin avautuu viimein Suuri Ulottuvuusportti, ja Pahuuden Ra-soturit pakenevat Kaamujen Maailmoista, jonne heidät karkotettiin Suuren Heimoydinsodan päätteeksi! Voi meitä kun niin käy! Sillä silloin tulee Maailman ylle Hirveä Tordenkakerlakk, ja Kärsimys on Suuri! Ja viimeisenä saapuu itse Suranoviremblastiran, Musta ja Muodoton! Se vyöryy Salamoiden Seppelöimänä ylitse Maan ja Meren, ja tuo muassaan 12 Vitsausta ja Kuolemaa! Ja kun kaikki on Hiljentynyt, tulee Kivun Herra, joka noutaa Vääräuskoisten vääntelehtivät Thetalaiset Ikuisuuden Porttien Tuolle Puolen.

Tehkää siis Ainoa Oikea Ratkaisu, ja liittykää Pyhään ja Ikiaikaiseen Aurum-kulttiin! Halleluja!

40

1668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas!

      Olitkin tällä kertaa pidemmän aikaa hoidossa! Pääsitkö koeajaksi avohoitoon, vai tehtiinkö sinulle lobotomia?

    • huppelispuppeliskuppelis

      annas kun arvaan. olet 8 vuotias lapsukainen joka ei taida tietää kumpi käsi on vasen?

    • orora

      Oonkohan mä vähän hidas kun alan vasta nyt tajuta että olet lite trolli? Palvon sinua kuitenkin silti oi suuri ylipappi!!

      • Priest of the Aurum

        Minä en ole mikään trolli! Varoitan sinua, sinä vääräuskoinen, älä nimittele Minua, tai langetan yllesi kammottavan kirouksen mahtavilla Kosmisilla voimillani!

      • orora
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Minä en ole mikään trolli! Varoitan sinua, sinä vääräuskoinen, älä nimittele Minua, tai langetan yllesi kammottavan kirouksen mahtavilla Kosmisilla voimillani!

        Pyydän nöyrimmästi anteeksi oi Ylipappi! Typerät puheeni johtuvat vain henkisen kapasiteetin totaalisesta puutteesta! Toivottavasti silti kelpaisin jonakin päivänä tähän suureen Kulttiinne ja voisin jotenkin todistaa Loppumattoman Rakkauteni ja Ihailuni Sinua kohtaan...

      • Priest of the Aurum
        orora kirjoitti:

        Niin sinun myös pitää pyytämän anteeksi, sillä Minä olen Pyhä Ylipappi, enkä suvaitse sitä että Minua millään tavoin pilkataan taikka haukutaan. Tietäkäätten kaikki te kurjat pakanat, jotka suunnittelette Minun loukkaamistani, että Minulla on komennossani mahtavia voimia, joiden avulla voin kirota kenet tahansa mitä kammottavimmalla tavalla! Sillä Minun liittolaiseni on Pyhä, Kosminen Ki-energia, eikä sen voimallisempaa liittolaista olekaan!

        Pyydän vielä kerran mitä nöyrimmin anteeksi, oi Pyhä Ylipappi.

        Tiedustelisin mitä nöyrimmin seuraavaa: Onko Aurumista olemassa mitään brosyyreitä tai muita esitteitä, joista voisi mahdollisesti lukea lisää suurista viisauksistanne?

        Toinenkin kysymys (salainen).... Pääseekö sisäpiirissä kiroamaan omia vihollisiaan?

      • hyvä Orota

        kaikkea usko.
        Jäsenmaksut kyllä keräävät sekä Aurum, että Argentum. Itse olin molemmissa lahkoissa (varmuuden vuoksi) nöyrä opetusaikuinen. Mitään syvempää henkitietoa en saanut maksujeni vastikkeeksi. Päin vastoin. EMP-suojatussa kellarissani värjötellessäni Argentumin ja Aurumin kahinan aikana työpaikkakin meni. Kun lähdin hakemaan Heroja tilile, tuli heillä kiire galaksin keskustaan.

        Maksa, mitä maksat; jäsenmaksut, sotaverot yms, niin rivijäsenenä et saa muuta kuin kahmalollisen tyhjiä lupauksia.

      • Priest of the Aurum
        orora kirjoitti:

        Pyydän vielä kerran mitä nöyrimmin anteeksi, oi Pyhä Ylipappi.

        Tiedustelisin mitä nöyrimmin seuraavaa: Onko Aurumista olemassa mitään brosyyreitä tai muita esitteitä, joista voisi mahdollisesti lukea lisää suurista viisauksistanne?

        Toinenkin kysymys (salainen).... Pääseekö sisäpiirissä kiroamaan omia vihollisiaan?

        Halleluja! Ällös sinä välitä tuon kurjan panettelijan valheista, vaan kuule Minun Pyhästä Suustani pulppuavia Muinaisen Viisauden Sanoja, sinä Aurumin Valittu Lapsi! Tiedä, että Aurumin sisäpiirissä pääsee kuin pääseekin kiroamaan kenet mielii, vaikka oman vihollisensa tahi entisen seurustelukumppaninsa, jos mieli vain tekee ja rahkeet siihen riittävät (ja koska Aurumi-kultin sisäpiirin jäsenet ovat niin voimallisia, rahkeet mitä todennäköisimmin riittävät).

        Lappusista taasen... Pyhä Aurum-kultti kyllä kustansi itse ja levitti takavuosina painettuja kirjasia, mutta koska meidän oli tuolloin varjeltava Pyhiä kultistisia salaisuuksiamme, kirjaset eivät tulleet julkiseen myyntiin muualla kuin Rovaniemellä. Niitä oli myös hyvin rajoitettu erä, ja ne loppuivat nopeasti kun ihmiset suorastaan janosivat Totuuden Sanomaamme.

      • orora kirjoitti:

        Pyydän nöyrimmästi anteeksi oi Ylipappi! Typerät puheeni johtuvat vain henkisen kapasiteetin totaalisesta puutteesta! Toivottavasti silti kelpaisin jonakin päivänä tähän suureen Kulttiinne ja voisin jotenkin todistaa Loppumattoman Rakkauteni ja Ihailuni Sinua kohtaan...

        Kuten tuolta toisen viestin linkistä huomaa, aurumilla on monenlaista toimintaa.

        Kiinnostuin n. kahdeksan kuukautta sitten itsekin aurumista.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001148&posting=22000000029647928

        Ilmeisesti olin kuitenkin aluksi niin haluttua tavaraa, että sain liittymistarjouksen myös argentumista ja retak'h kultista. Loppujen lopuksi homma kuitenkin pettymyksekseni meni niin, että odottelin rahojeni ja sieluni kanssa täällä palstalla, mutta ketään ei näkynyt.

        Masennuin erittäin suuresti siitä, että nuo kaikki mahtavat kultit hylkäsivät minut. Loppujen lopuksi päädyin indigoksi, sain ADHD:n ja pääni meni muutenkin sekaisin niistä kaikista elämäsistä joita olin yht'äkkiä elänyt aikaisemmin. Etenkin tieto edellisistä elämistäni sirkusapinana galaksien välisillä emoaluksilla oli järkyttävä ja samalla lutuinen. Tässä on kuva ko. humanoidirodun edustajasta ja minusta:

        http://www.earlham.edu/~vanbma/20th century/images/koons michael jackson and bubbles 1988.jpg

        En kuitenkaan vieläkään kaiken tämän etsinnän jälkeen ole löytäny KI-energian saloja, joita niin kovasti himoitsen ja tiedän aurumilla olevan. Onneksi valoa vihdoin näkyy taas tunnelin päässä.

        Täällä Aurum värvää lisää henkilöitä palvelukseensa..

        http://www.aurum.fi/aurumhome/index.htm?_rl=6073&did=141&lang=fi

      • orora
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Halleluja! Ällös sinä välitä tuon kurjan panettelijan valheista, vaan kuule Minun Pyhästä Suustani pulppuavia Muinaisen Viisauden Sanoja, sinä Aurumin Valittu Lapsi! Tiedä, että Aurumin sisäpiirissä pääsee kuin pääseekin kiroamaan kenet mielii, vaikka oman vihollisensa tahi entisen seurustelukumppaninsa, jos mieli vain tekee ja rahkeet siihen riittävät (ja koska Aurumi-kultin sisäpiirin jäsenet ovat niin voimallisia, rahkeet mitä todennäköisimmin riittävät).

        Lappusista taasen... Pyhä Aurum-kultti kyllä kustansi itse ja levitti takavuosina painettuja kirjasia, mutta koska meidän oli tuolloin varjeltava Pyhiä kultistisia salaisuuksiamme, kirjaset eivät tulleet julkiseen myyntiin muualla kuin Rovaniemellä. Niitä oli myös hyvin rajoitettu erä, ja ne loppuivat nopeasti kun ihmiset suorastaan janosivat Totuuden Sanomaamme.

        Ei huolta! Minun vastaherännyttä uskoani tuollaiset panettelijat vain vahvistavat!!!

        Totta totisesti haluaisin kyllä kirota muutamankin entisen seurustelukumppanin ja pari vihollista... Ehkäpä joskus pääsen Aurum-sisäpiiriin ja voin tehdä niin.

        Löytyyköhän noita kirjasia enää kenenkään hallusta Rovaniemellä? Onko internetissä mitään Aurum-tietoutta vai onko kaikki jo Pyhiä Kultistisia Salaisuuksia?

      • orora
        einari3 kirjoitti:

        Kuten tuolta toisen viestin linkistä huomaa, aurumilla on monenlaista toimintaa.

        Kiinnostuin n. kahdeksan kuukautta sitten itsekin aurumista.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001148&posting=22000000029647928

        Ilmeisesti olin kuitenkin aluksi niin haluttua tavaraa, että sain liittymistarjouksen myös argentumista ja retak'h kultista. Loppujen lopuksi homma kuitenkin pettymyksekseni meni niin, että odottelin rahojeni ja sieluni kanssa täällä palstalla, mutta ketään ei näkynyt.

        Masennuin erittäin suuresti siitä, että nuo kaikki mahtavat kultit hylkäsivät minut. Loppujen lopuksi päädyin indigoksi, sain ADHD:n ja pääni meni muutenkin sekaisin niistä kaikista elämäsistä joita olin yht'äkkiä elänyt aikaisemmin. Etenkin tieto edellisistä elämistäni sirkusapinana galaksien välisillä emoaluksilla oli järkyttävä ja samalla lutuinen. Tässä on kuva ko. humanoidirodun edustajasta ja minusta:

        http://www.earlham.edu/~vanbma/20th century/images/koons michael jackson and bubbles 1988.jpg

        En kuitenkaan vieläkään kaiken tämän etsinnän jälkeen ole löytäny KI-energian saloja, joita niin kovasti himoitsen ja tiedän aurumilla olevan. Onneksi valoa vihdoin näkyy taas tunnelin päässä.

        Täällä Aurum värvää lisää henkilöitä palvelukseensa..

        http://www.aurum.fi/aurumhome/index.htm?_rl=6073&did=141&lang=fi

        Ihan kako. Näkeehän sen tuosta kuvastakin jo.

      • ei se
        orora kirjoitti:

        Ihan kako. Näkeehän sen tuosta kuvastakin jo.

        värväyssivun kuva kyllä miltään Eikalta näyttänyt. On sitten vaikka kuinka tripla eikkana. Kyllä minä naisen tunnistan, kun sellaisen nään.
        Taidan heti liittyä Aurumiin, jos toi kuvan "Eikka" hoitaa henkilökohtaisesti värväyksen.
        Siitä Priististä voisin kyllä vaikka pysyä erilläni. Tuntuu olevan vähän outo ja kiivasluontoinen mies kirouksineen. Mutta ei kai niin korkea satraappi paljoa rivijäsenestä ole kiinnostunutkaan. Vai mitä luulet?

      • ei se kirjoitti:

        mutta käy se kauniskin...

        Ei se eikka siellä värväyssivulla olekkaan.. Katso sitä aikaisempaa linkkiä, ja siinäkin on kuva eikan edellisestä elämästä. ;)

        Värväysivun nainen omaa kylläkin yhtä hemaisevan kauniin ulkomuodon kuin eikkakin, joten on ihan mahdollista että kadulla erehdyt sekoittamaan meidät. Muista vain tarkistaa, että onko mulla hame päällä ennenkuin alat drinkkejä tarjoamaan. Saatan lyödä käsilaukulla jos pepusta puristat. Vaikka saahan mulle silti tarjota.

      • Syvällä kadotuksen polulla...

        oi "Narcissos".
        "...hemaisevan kauniin ulkomuodon kuin eikkakin,.."
        Rumaahan se on jos mies on kaunis, tietää jo suomalainen sananlasku. Vai miehimyskö olet?

        Tuollainen itseihailu ja narsistisuus on Aurumille kauhistus eikä istu Pyhän Priistin Henkeytettyyn keskustelunavaukseen. Itseihailua henkivä Materialistis-Hedoinistinen kommenttisi on tässä yhtä sopiva kuin äänekäs pieru hartaustilaisuudessa.
        Häpeä runsaasti ja pyydä mitä nöyrimmin anteeksi Priistiltä, jota vain ja ainoastaan saa tässä avauksessa kehua ja ylistää. Sillä sanottu on (kai?) : "Hänen olkoon kaikki Narsismi."

        T: Priistin kaikkein nöyrin opetusaikuinen.

      • Syvällä kadotuksen polulla... kirjoitti:

        En jaksa ihailla enää priistiä, koska hän julmasti on hyljännyt minut. Jotain ihmistähän tässä kuitenkin täytyy palvoa, joten olen kehittänyt itselleni mahtipontisen egon, jota on mukava ihailla. Alan tästedes rakentamaan maailmaani palkästään oman minäni ympärille.

        Ps. Minusta äänekäs pieru hartaustilaisuudessa osoittaa äärimmäistä rehellisyyttä, jota hartaiden ihmisten kuuluukin ilmentää suuressa moraalissaan. Hiljaiset hiihtäjät ne vasta pahoja henkäyksiä ovatkin. Ihan silmiä kirvelee. Reippaasti vaan töräyttää niin ei jää kenellekään epäselväksi kuka oli asialla.

      • oi veljeni totuudessa

        Sanoohan jo vanha suomalainen sananlaskukin: "Suhupierun pierijä on lammasvarasta pahempi". Sillä totisesti parempi on avoimesti töräytetty luonnontuotos, kuin tekopyhästi häpeillen hiljaa lahkeeseen suhistettu salasellainen.
        Rehellinen avoimuus viimeiseen asti olkoon lippumme. Yösijaa emme varmaan tule saamaan, mutta voimme ulkona värjötellessämme lämmitellä suunnattoman itsetietoisuutemme lämmössä. Olemmehan valtavasti noita tavallisia surkimuksia sekä moraalisesti, että hengellis-eettisesti parempia ja ylevämpiä.

      • oi veljeni totuudessa kirjoitti:

        Taidat sinäkin olla oikea pieruasiantuntija.

        Vanha suomalainen sananlasku taitaa myös sanoa, että: "Se joka pierua pidättää, sillä on jotain muutakin salattavaa."

        Kyllä tämä pierun häpeäminen taitaa olla luurankoja kaapeissaan säilyttävien uskovaisten keksintöä. Pieruhan jo ihan luonnostaan on naurattanut ihmisiä vuosituhansien ajan aina vauvasta vaariin. Se kun kertoo niin paljon ihmisistä. Jos silmät ovat sielun peili, niin pieru on sielun tuoksu. Lasten kaltainen on taivasten valtakunta, ja kun mietit pieniä lapsosia, niin keitäs ne pierut eniten naurattaa. Niin, voit vain kuvitella miltä siellä taivaassa haisee. Ihmiskunnan suurimmat salaisuudet paljastuvat syvältä sieltä mistä vähiten odottaa. Eikö maailma ole ihmeellinen?

    • sullekin

      Ovatko koulut jo loppuneet Rovaniemellä? Eikun muuten vaan kysyin...

      Kiitos vielä kerran, kun viime syksynä kävit tuomassa Ki-energiaa scientologia-palstalle. Kauhistuttava Huhhahhei on muuttunut vähän kiltimmäksi. Siellä olisi silti vielä Ki-energialle tarvetta. Voisitko hoitaa asian?

      PS. Olet ikuisesti ihq

      • Priest of the Aurum

        Mihinkäs vihjaat tiedustelemalla, ovatko koulut loppuneet? Itsesi takia toivon, että tarkoitit sillä Minun toimivan Opettajana ja Kansankynttilänä, joka valistaa Aurumin Valittuja Lapsia muinaisen kultistisen Tosi Tietämyksemme Lähteistä...

        Mutta kyllä, voisinpa hyvinkin piipahtaa skientologia-palstalla, vaikkemme enää koekaan skientologeja uhkaksi, sillä olemme jo ylittäneet heidät jäsenmäärän suhteen.

      • .........

            " Mihinkäs vihjaat tiedustelemalla, ovatko koulut loppuneet? Itsesi takia toivon, että tarkoitit sillä Minun toimivan Opettajana ja Kansankynttilänä, joka valistaa Aurumin Valittuja Lapsia muinaisen kultistisen Tosi Tietämyksemme Lähteistä...

        Mutta kyllä, voisinpa hyvinkin piipahtaa skientologia-palstalla, vaikkemme enää koekaan skientologeja uhkaksi, sillä olemme jo ylittäneet heidät jäsenmäärän suhteen. "

        tässä kaikki tarpeellinen käsittääkseemme, mistä on kysymys.
        Älkäämme noteeratko enää tätä skeidaa, siitä on vain haittaa meille itsellemme.

      • Priest of the Aurum
        ......... kirjoitti:

        Minä en hyväksy tällaista pilkkaa, sinä mitätön vääräuskoinen! Olen toki armollinen Pyhä Ylipappi, mutta en voi suvaita, että Aurum-kultin Muinaisia opinkappaleita loukataan näin verisesti! Siksi en näe muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tästä lopun kiroamalla sinut tässä ja nyt!

        Ash'nazg Gimpatul! Oresh'tash'var olesh-Vahs'ja erekurilim! And'osh-Dere'kruzum! Bamz-Amshcend Oroturoo-anisher! Kukulkan du reil-aremha! Ov'Edferilan Luthien-Hosh!

        Noin. Se on tehty! Muista tämä matkallasi Kivun Herran Valtakuntaan: Valitsit itse kohtalosi!

        Halleluja!

    • kehtaa

      edes vastata, severran ovat syvältä nää jutut............................................
      ne tulee suorana perseestä. Ja sekään ei ole tarpeeksi syvällä..

      Me voimme harrastaa kukamitäkin, mutta joku raja pitää olla siinäkin..

      • Priest of the Aurum

        Sinä teit nyt erittäin suuren virheen, senkin kurja, epäuskoinen pakana! Olet loukannyt Pyhää ja Ikiaikaista Aurum-kulttia mitä kammottavimmalla tavalla, ja siksi saat nyt tuta Minun Oikeamielisen Vihani kaikessa kammottavuudessaan, kun annan Aurumin Pyhän Tulen pyyhkäistä ylitsesi! Täten kiroan sinut mahtavilla kultistisilla voimillani, jotka ovat Minulle suoneet Pyhät Avaruusolennot Pyhän, Kosmisen Ki-energian kautta!

        Ash'nazg Gimpatul! Oresh'tash'var olesh-Vahs'ja erekurilim! And'osh-Dere'kruzum! Bamz-Amshcend Oroturoo-anisher! Kukulkan du reil-aremha! Ov'Edferilan Luthien-Hosh!

        Se on tehty! Halleluja!

        Halleluja!!! Odota vain Suuren Ylipapin kirousten vaikutusta, sinä typerä vihan lietsoja!! Saas nähdä kuinka sitten suu pannaan, minä ainakin uskon Aurumin Ikiaikaiseen Voimaan!!!

    • Aurum ja Argentum...
      • totuus.

        Argentum kukisti aikoinaan Aurumin, minkä seurauksena Aurumin ylipappi menetti mielenterveytensä (senkin vähän mitä oli), eikä ole siitä toipunut. Lääkäreiden diagnoosi oli: parantumaton. Nyt vaikuttaa siltä, että priesti on päässyt avohoitoon pitkän poissaolonsa jälkeen.

      • Priest of the Aurum
        totuus. kirjoitti:

        Voi sinua, houkka tietämätön! Pyhä ja Ikiaikainen Aurum-kultti ei koskaan edes taistellut minkään "Argentum-kultin" kanssa, sillä mitään Argentumia ei ollut olemassa muualla kuin muutaman harhautuneen Eksyneen Lapsen mielessä. On täysin mahdollista, että nuo vääräuskoiset typeryksen kuvittelivat keksineensä hauskan pilan, mutta olivatkin todellisuudessa Pahuuden Ra-soturien turmelevan vaikutuksen alaisia.
        Minä, Pyhän ja Ikiaikaisen Aurum-kultin Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs Profeetta, kuitenkin sain lopulta tarpeekseni ja kirosin Argentumin "johtajan", pontifex maximuksen, mahtavilla voimillani, ja siihen loppuivat argentumilaisten häiritsevät ja kiusalliset (joskaan eivät suoranaisesti haitalliset) viestit.

        Minä asun edelleen Pyhässä temppelissämme Rovaniemellä, ja johdan sieltä käsin maailmanlaajuisia solujamme, jotka ponnistelevat Oikeamielisyyden nimessä käännyttääkseen mahdollisimman monta ihmistä Pyhän, Kosmisen Ki-energian polulle ennen kuin on liian myöhäistä. Kuulkaatten sanaani, te Valitut Lapset; Lopun Ajat ovat Lähellä, mutta vielä on mahdollista Pelastua! Pyhien Avaruusolentojen nimeen, rukoilkaatten syntejänne anteeksi ja liittykää Pyhään ja Ikiaikaiseen Aurum-kulttiin, sillä Yksin meissä piilee mahdollisuus Pelastukseen! Halleluja!

        Ps.
        Mitä tulee tuohon Internetsivuun, älkäätten välittäkö siitä. Minä olen jo kironnut sivuston luojan rangaistukseksi hänen ajattelemattomuudestaan, ja kuten näette, sivut ovat jo vajonneet huollon puutteessa huonoon kuntoon. Tässä jälleen uusi todiste Minun mahtavista voimistani.

        Voin muuten paljastaa, etteivät Minun kirousvoimani varsinaisesti perustu Anti-Kosmiseen, Epäpyhään Ka-energiaan (vaikka olenkin niin mahtava, että pystyisin tarvittaessa käyttämään myös Pimeyden voimia), vaan ainoastaan imevät Pyhän, Kosmisen Ki-energian pois kirouksen kohteesta, jolloin Ka-energia hyökyy tilalle ja aiheuttaa kohteelle ennennäkemätöntä kärsimystä ja tuskaa.

      • avohoitopotilas

        Priestin menetettyä mielenterveytensä hän uskoo yhä johtavansa Aurum-kulttia jota ei ole ollut enää aikoihin olemassa.

        Priestin sairausdiagnoosin julkaisi aikoinaan tällä palstalla Rovaniemen Psykiatrisen Sairaalan johtava ylilääkäri Jooseppi Menkelä.

      • Priest of the Aurum
        avohoitopotilas kirjoitti:

        Priestin menetettyä mielenterveytensä hän uskoo yhä johtavansa Aurum-kulttia jota ei ole ollut enää aikoihin olemassa.

        Priestin sairausdiagnoosin julkaisi aikoinaan tällä palstalla Rovaniemen Psykiatrisen Sairaalan johtava ylilääkäri Jooseppi Menkelä.

        Selvän teki, sinä kurja pakana! Olen toki armollinen, mutta nyt saa luvan riittää! Kiroan sinut mitä kammottavimmalla kirouksella!

        Vomma'Xeer ar-ler-oroh! Axamm Uruk'Hai Olerok-Aurum-Te H'orojj-kah! Uzmylirash okombrush el'gremun-ash! Gimpatul korowsh Glumm'Fuirah!

        Noin. Se on tehty. Kirouksen vaikutukset ovat mitä kammottavimmat: sinä saat elinikäiset satiaiset! Hah haa! Osaan Minäkin olla julmalla tavalla huumorintajuinen!

        Ei lähde satiaiset millään, ei!

    • Sivustaseuraaja?

      Kerrotaanpa tässä nyt totuus tästä "kultista".

      Aurum syntyi kahden opiskelijan mielissä erään ei niin pienen kaupaungin yläasteella 2000-luvulla.
      Tarkoituksena heillä oli luoda oma älytön kulttinsa vastaiskuksi Rael ym. UFOiluhömpälle, tosin idea epäonnistui koska Aurum ei ottanutkaan tuulta kunnolla siipiensä alle.

      Enää Aurumista jaksaa paasata oletettavasti toinen ks. opiskelijoista.

      • Priest of the Aurum

        Ei taatusti pidä paikkaansa! Aurum-kultti on yli kaksikymmentä vuosituhatta vanha Pyhä uskonkunta, ja meidän opetuksemme juontavat juurensa vieläkin varhaisempaan ajanjaksoon! Mistä ihmeestä oletkin saanut tuollaista päähäsi...?!

      • vanha!
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Ei taatusti pidä paikkaansa! Aurum-kultti on yli kaksikymmentä vuosituhatta vanha Pyhä uskonkunta, ja meidän opetuksemme juontavat juurensa vieläkin varhaisempaan ajanjaksoon! Mistä ihmeestä oletkin saanut tuollaista päähäsi...?!

        Kumma että kuulemme kultista vasta nyt!

      • Priest of the Aurum
        vanha! kirjoitti:

        Kumma että kuulemme kultista vasta nyt!

        Se johtuu tietenkin siitä, että olemme olleet 2000-luvun alkuun saakka hyvin salaileva uskonto, ja olemme vasta viimeisten viiden vuoden aikana päättäneet toden teolla ryhtyä taistelemaan Pahuuden Ra-sotureita vastaan! Kuten huomaat, Minun Pyhä Logiikkani on täysin aukotonta, kuten myös Aurumin Pyhät Opetukset! Halleluja!

      • Priest of the Aurum
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Ei taatusti pidä paikkaansa! Aurum-kultti on yli kaksikymmentä vuosituhatta vanha Pyhä uskonkunta, ja meidän opetuksemme juontavat juurensa vieläkin varhaisempaan ajanjaksoon! Mistä ihmeestä oletkin saanut tuollaista päähäsi...?!

        Tuo pitää sittenkin paikkansa. Aurum-kulttia ei ole olemassakaan, ja se on silkkaa valhetta koko roska! Älkkääkkö uskoko enää mitään mitä minä sanon! Halleluja! Olen vedättänyt teitä kaikkia Bwah hah haa!

      • Priest of the Aurum
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Tuo pitää sittenkin paikkansa. Aurum-kulttia ei ole olemassakaan, ja se on silkkaa valhetta koko roska! Älkkääkkö uskoko enää mitään mitä minä sanon! Halleluja! Olen vedättänyt teitä kaikkia Bwah hah haa!

        Tuon viestin on kirjoittanut joku kurja valehtelija (mahdollisesti joku viimeisistä Argentum-kultin seuraajista), eikä teidän pidä sitä uskoman! Minä olen ainoa oikea Priest of the Aurum, ja tuon viestin tökeröstä kirjoitustyylistäkin näkee, että se on huono yritys huijata Nöyriltä Íhmisiltä heidän suurenmoinen tulevaisuutensa! Älkäätten tarttuko näihin valheisiin! Halleluja!

      • en harhautunut

        Korkeinttaan luulin sen olevan ensimäinen hämäys jatkosodassa Argentumia vastaan.
        Ylistetty olkoon Aurum ja Priisti.
        Nöyristellen: Kaikkein vaatimattomin opetusaikuinen.

    • ............-

      "Jiihaa" olisi parempi aloitus/lopetus kuin "Halleluja", se varmuudella vetoaisi uusiaikalaisiin, ja Aurum-kultin ylisieppo saisi enemmän seuraajia. Halleluja oli pop vielä 100 vuotta sitten, muttei enää. Ette osaa tätä nykyään kriittisen tärkeää PR-puolta edelleenkään, kun ette ole vieläkään ottaneet neuvostani vaaria. Noh, omapahan on 2-0 tappionne..

    • IHAN PÄISSÄÄN

      Mittää liirumlaarumaurumhourum kultteja!
      HALLUSIANAATIO KULTTI ON TULLUT JÄÄDÄKSEEN!!!!
      Edellinen hallusessio kesti hieman pitempään kuin arvelin, siitä viivästys.

      Joo ei mittää muuta ku mukaan vain ja menot muuttuu saataviksi!!! Välttäkää tuommoisia lässynlässynkultteja joihin päähenkilöt on plagioitu tähtiportista, star trekistä ja tsh:sta ja ties mistä.

      • ihan päissään

        No missä viipyy se vatipää joka itseään jonkinsortin piruntorjujaksi kutsuu.
        Taitaa olla isin ja äitin kanssa jossain kesäreissulla ja siellähän varhaisteinia ottaa pattiin kun ei pääse runkkaamaan vanhempien kyttäykseltä. HAAHAA

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 178
      1903
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      50
      1836
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1353
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1164
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1099
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1085
    Aihe