Epäselvyyttä

Se on kumma että suomessa ei löydä tietoa vaikka kuinka yrittää, erilaisista asioista.

Olen opiskellut 120 ov (liiketalouden perustutkinto aikuiskoulutuksena, siis merkonomi) ja toisesa ammattitutkinnossa tulee myös jotain vastaavaa. Ihmettelenkin sitä mihin voi hakea tai voiko mihinkään ilman lisäkoulutuksia ym. Koulutuksissa on näyttöjä ollut, mutta ne eivät ole tietääkseni ns. näyttötutkintoja johon joskus sekoitetaan.

Kahdella sivulla on ristiriitaista tietoa, toisessa sanotaan että jos on ALLE 120 ov voi hakea vaan samalle alalle (ja katsoin että muutama paikka oli jossain perälapissa tai muualla kaukana). Mutta mulla on siis 120 ov kun paperissa niin lukee. Ei alle.

http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=334



Toisessa linkissä taas sanotaan (AMMATTITUTKINTO -kohdassa) että ammattitutkinnolla ei voi hakea kuin samalle alalle ellei ole täydentänyt koulutusta. Ja silloin kun luin, tämä sivu oli ensin josta menin tuolle toiselle -ylempänä.

http://www.koulutusnetti.fi/?file=50#todistus



Nyt onkin epäselvää voiko yliopistoon tai korkeakouluun (aikuispuolelle tai varsinainen) tai muualle hakea mille alalle vaan. Vai pitääkö täydentää koulutusta. Mistä saa ne lakipykälät tähän asiaan? ?

Kiitos jos joku tietää.
2201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!

Tuo 120 ov:n laajuinen merkonomin tutkinto tuottaa ns. yleisen korkeakoulukelpoisuuden, eli voit hakea mille alalle tahansa ammatti- ja tiedekorkeakouluihin.

P

Äänestä
  • Kiitos.

    Selvitin asiaa, ja sanottiin että jos 120 ov mutta 2 vuotinen koulutus silloin ei voi suoraan hakea (paitsi samalle alalle) vaan pitää olla työssä ensin tai muuta lisää. Kouluissa on silti harkinnanvarainen haku ja koulukohtaista miten ottavat sisään. Voi päästä jos selviää pääsykokeista. Kaikkiin ei silti ehkä pääse, jos on kovin tiukat kriteerit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asioissa. kirjoitti:

Se on kumma että suomessa ei löydä tietoa vaikka kuinka yrittää, erilaisista asioista.

Olen opiskellut 120 ov (liiketalouden perustutkinto aikuiskoulutuksena, siis merkonomi) ja toisesa ammattitutkinnossa tulee myös jotain vastaavaa. Ihmettelenkin sitä mihin voi hakea tai voiko mihinkään ilman lisäkoulutuksia ym. Koulutuksissa on näyttöjä ollut, mutta ne eivät ole tietääkseni ns. näyttötutkintoja johon joskus sekoitetaan.

Kahdella sivulla on ristiriitaista tietoa, toisessa sanotaan että jos on ALLE 120 ov voi hakea vaan samalle alalle (ja katsoin että muutama paikka oli jossain perälapissa tai muualla kaukana). Mutta mulla on siis 120 ov kun paperissa niin lukee. Ei alle.

http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=334



Toisessa linkissä taas sanotaan (AMMATTITUTKINTO -kohdassa) että ammattitutkinnolla ei voi hakea kuin samalle alalle ellei ole täydentänyt koulutusta. Ja silloin kun luin, tämä sivu oli ensin josta menin tuolle toiselle -ylempänä.

http://www.koulutusnetti.fi/?file=50#todistus



Nyt onkin epäselvää voiko yliopistoon tai korkeakouluun (aikuispuolelle tai varsinainen) tai muualle hakea mille alalle vaan. Vai pitääkö täydentää koulutusta. Mistä saa ne lakipykälät tähän asiaan? ?

Kiitos jos joku tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu