Olen tuntenut kaukaisesti muutamia adventisteja.
Kaksi olen tuntenut aika läheisesti. Toinen oli lapsuudenkotini naapurissa asuva perhe. Kaikki ympärillä asuvat naapurit, oma perheeni mukaan luettuna, olivat luterilaisia, joten tuo perhe oli yhteisöstämme poikkeava.
Toinen läheisesti tuntemani oli työtoverini (jo edesmennyt), jonka kanssa yövyinkin samassa huoneessa ammattiin liittyviin kursseihin osallistuessamme. Väärinkäsitysten ja herjaamisen välttämiseksi kerron, että olimme samaa sukupuolta ja vain ystäviä ja työtovereita. Olen nähnyt uskonnollisilla palstoilla käydessäni, miten helposti henkilö saatetaan leimata syyttä.
Naapuriperheen muodostivat vanhemmat ja noin parivuotias tyttölapsi. Olen itse kasvanut erilaisuutta suvaitsevassa ilmapiirissä kotonani, joten emme suhtautuneet naapureihimme mitenkään erikoisesti. Olimme vain hyviä naapureita. He pyysivät joskus tulemaan tilaisuuksiinsa, mutta emme menneet. Olin itse yli kymmenvuotias koululainen ja pidin lapsista. Niinpä olin usein, varsinkin kesäisin, hoitamassa monien naapureiden pieniä lapsia äitien ollessa asioilla ja muutenkin tarvittaessa.
Sain tilaisuuden tutustua myös tuohon adventistiperheeseen heidän pyytäessään minua heidänkin pienokaisensa "lapsenlikaksi". Heidän elämäntapansa poikkesivat muiden tuntemieni ihmisten tavoista. He pitivät sapattia, mikä aluksi herätti kummastusta, mutta ei minkäänlaista pilkkaa naapuruston taholta. Siihen totuttiin.
Minusta he elivät niin kuin opettivat. Tämän huomasin, kun menin muutaman kerran kuuntelemaan heidän puheitaan. Perheen isä oli puhuja. He käyttäytyivät hyvin, olivat kohteliaita ja hyväsydämisiä. Sain "palkaksi" kirjoja, joita kirjafriikkinä lueskelin. Mieleeni on jäänyt monia hyviä opetuksia noista kirjoista. Uskostaan he eivät minulle koskaan puhuneet. Jos he olisivat tyrkyttäneet uskoaan tai manipuloineet minua millään lailla, olisin kertonut kotona ja jättänyt "virkani" pikaisesti. Kiitollisena muistelen nyt vuosien mentyä tuota perhettä.
Työtoveri-adventisti oli hänkin erittäin miellyttävä ihminen. Hän oli hyvä ihminen. Hänen kanssaan saattoi puhua mistä vain ja koska olin siinä vaiheessa jo aikuinen ja itsekin uskovainen, meillä oli paljon yhteistä. Emme koskaan riidelleet opeista ja mielipiteistä. Kunnioitimme toisiamme keskusteluissa, vaikka emme suinkaan olleet aina samaa mieltä. Meillä oli myös toimiva rukousyhteys. Opin häneltä paljon. Hän oli minua vanhempi ja viisaampi. Muistelen häntäkin suurella kiitollisuudella.
Olen ensimmäistä kertaa tällä palstalla. Kirjoitin tämän siksi, että on loppujen lopuksi samantekevää, mitä sanomme uskostamme, ellei sanojemme vakuutena ole elämämme. Oma elämäni ei ole aina ollut mallikelpoisen uskovan elämää. Ehkä jonkun mielestä se ei ole ollut sitä koskaan. En voi siis puhua ylhäältä. Haluan vain muistuttaa itseäni ja teitäkin, että keskinäinen, vaikka joskus laihakin sopu erilaisista käsityksistä huolimatta, on parempi kuin lihava riita.
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.
Siunausta.
Kaksi olen tuntenut aika läheisesti. Toinen oli lapsuudenkotini naapurissa asuva perhe. Kaikki ympärillä asuvat naapurit, oma perheeni mukaan luettuna, olivat luterilaisia, joten tuo perhe oli yhteisöstämme poikkeava.
Toinen läheisesti tuntemani oli työtoverini (jo edesmennyt), jonka kanssa yövyinkin samassa huoneessa ammattiin liittyviin kursseihin osallistuessamme. Väärinkäsitysten ja herjaamisen välttämiseksi kerron, että olimme samaa sukupuolta ja vain ystäviä ja työtovereita. Olen nähnyt uskonnollisilla palstoilla käydessäni, miten helposti henkilö saatetaan leimata syyttä.
Naapuriperheen muodostivat vanhemmat ja noin parivuotias tyttölapsi. Olen itse kasvanut erilaisuutta suvaitsevassa ilmapiirissä kotonani, joten emme suhtautuneet naapureihimme mitenkään erikoisesti. Olimme vain hyviä naapureita. He pyysivät joskus tulemaan tilaisuuksiinsa, mutta emme menneet. Olin itse yli kymmenvuotias koululainen ja pidin lapsista. Niinpä olin usein, varsinkin kesäisin, hoitamassa monien naapureiden pieniä lapsia äitien ollessa asioilla ja muutenkin tarvittaessa.
Sain tilaisuuden tutustua myös tuohon adventistiperheeseen heidän pyytäessään minua heidänkin pienokaisensa "lapsenlikaksi". Heidän elämäntapansa poikkesivat muiden tuntemieni ihmisten tavoista. He pitivät sapattia, mikä aluksi herätti kummastusta, mutta ei minkäänlaista pilkkaa naapuruston taholta. Siihen totuttiin.
Minusta he elivät niin kuin opettivat. Tämän huomasin, kun menin muutaman kerran kuuntelemaan heidän puheitaan. Perheen isä oli puhuja. He käyttäytyivät hyvin, olivat kohteliaita ja hyväsydämisiä. Sain "palkaksi" kirjoja, joita kirjafriikkinä lueskelin. Mieleeni on jäänyt monia hyviä opetuksia noista kirjoista. Uskostaan he eivät minulle koskaan puhuneet. Jos he olisivat tyrkyttäneet uskoaan tai manipuloineet minua millään lailla, olisin kertonut kotona ja jättänyt "virkani" pikaisesti. Kiitollisena muistelen nyt vuosien mentyä tuota perhettä.
Työtoveri-adventisti oli hänkin erittäin miellyttävä ihminen. Hän oli hyvä ihminen. Hänen kanssaan saattoi puhua mistä vain ja koska olin siinä vaiheessa jo aikuinen ja itsekin uskovainen, meillä oli paljon yhteistä. Emme koskaan riidelleet opeista ja mielipiteistä. Kunnioitimme toisiamme keskusteluissa, vaikka emme suinkaan olleet aina samaa mieltä. Meillä oli myös toimiva rukousyhteys. Opin häneltä paljon. Hän oli minua vanhempi ja viisaampi. Muistelen häntäkin suurella kiitollisuudella.
Olen ensimmäistä kertaa tällä palstalla. Kirjoitin tämän siksi, että on loppujen lopuksi samantekevää, mitä sanomme uskostamme, ellei sanojemme vakuutena ole elämämme. Oma elämäni ei ole aina ollut mallikelpoisen uskovan elämää. Ehkä jonkun mielestä se ei ole ollut sitä koskaan. En voi siis puhua ylhäältä. Haluan vain muistuttaa itseäni ja teitäkin, että keskinäinen, vaikka joskus laihakin sopu erilaisista käsityksistä huolimatta, on parempi kuin lihava riita.
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.
Siunausta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus.
Näin toimii uskonyhteys arjessa, riippumatta siitä mihin seurakuntaan kukin kuuluu. En ole missään muualla kohdannut niin ennakkoluuloisia asenteita kuin nettipalstoilla.
Vaikka eihän sitä tiedä mitä itse kukin naapurustossa ajattelee, jollei ääneen uskalleta sanoa. Ollaan vaan vieraskoreita. Onhan sekin tietysti mahdollista, mutta siitä huolimatta siunaavaa yhteyttäkin on eritavalla uskovien välillä.
Eikä se yhteys ainakaan uskonyhteyttä ole, jos noin on sopusasti advarien kanssa.
Hyvä kirjotus.
on niin kuin kerroit. Ja hyvä on, että ne ovat kunnossa. Mutta maallinen on maallista, ja Jumala ratkaisee sen kuka on kelvollinen.
Vaikka elämmekin sovussa ja ystävyydessä naapurien kanssa, niin kelpaako uskomme Jumalalle. Se ratkaisee missä meidän paikkamme on, se pitää aina muistaa.
Tunnen minäkin muslimeita jotka ovat miellyttäviä.
Myös ateistikin ja adventisti voivat olla miellyttäviä.
Yleensä adventistit demonisoivat sunnuntaipedonmerkillä muita kristittyjä ainakin sydämellään niinkuin profeetta Ellen White on heitä kehoittanut sillä ainakin "kiltit" adventistit uskovat sunnuntain olevan pedomerkin?
pyhittämiseen pakottaminen, joka on pedon merkki.