Onko kukaan reissannut auton kera tuon Geiranger-Hellesylt -välin autolautalla? Onko havaintoa miten ruuhkainen tuo turistireitti on? Ehtiikö mukaan niin kuin enemmistöön autolautoista, että kunhan tulee paikalle hieman ennen lähtöä vai pitääkö yrittää ängetä paikalle heti edellisen vuoron jälkeen jonottamaan? Eihän tuo lähtöväli tosin ole kuin 1,5 tuntia. Meneehän se aika "kylällä". Oli aiemmalla reissulla plan B ja nyt alkanut kiinnostaa enemmän.
Geiranger-Hellesylt autolautta
4
2043
Vastaukset
- Mai 17
...ja minuun laivamatka ei tehnyt vaikutusta.
En tehnyt lainkaan ennakkovarausta lautalle.
Huomattavasti parempi turistispotti on suunnata Dalsniban huipulle, josta aukea todella ainutlaatuinen näkymä alas Geirangervuonolle.
TIPPI:
Ennen Norjaan lähtöä kantsii selvittää, mitä lauttayhteyksiä tulee käyttäneeksi ja sitten tulostaa nämä aikataulut paperille.
Myöskin Hurtigrutenin aikataulu on hyödyllinen, mikäli sen kulkureitin varrella meinaa seikkailla.- varataan aikaa?
Geiranger-vuonoa on tullut tiirailtua sekä Dalsnibbalta että Geirangerista pohjoiseen lähtevän tien näköalapaikalta. Ajattelin vaan tuota laivamatkaa sopivana matkan etenemisen ja näköalareitin yhdistelmänä. Ei ole tuon tyyppisestä vuonoristeilystä kokemusta. Vaatii toki kaikki Geiranger-vaihtoehdot aika hyvän kelin. Tuhnuisen sään yllättäessä käy sitten vaikka koukkaamassa Strynin kesähiihtokeskuksessa että paljonkos siellä on lunta...
- -NN-
varataan aikaa? kirjoitti:

Tuossa pari päivää sitten risteiltiin Geijangeriin "kesälautalla" Hellesytistä. Autoja oli kyydissä kaksi aamun ensimmäisellä lautalla. Mutta eipä se sesonki ole vielä alkanutkaan. Kesällä kannattanee olla ajoissa lautalla. Matka oli tosi mukava ja kuskikin ehti ihastelemaan maisemia. Suosittelemme :)
- ei varattu aikaa
varataan aikaa? kirjoitti:
Geiranger-vuonoa on tullut tiirailtua sekä Dalsnibbalta että Geirangerista pohjoiseen lähtevän tien näköalapaikalta. Ajattelin vaan tuota laivamatkaa sopivana matkan etenemisen ja näköalareitin yhdistelmänä. Ei ole tuon tyyppisestä vuonoristeilystä kokemusta. Vaatii toki kaikki Geiranger-vaihtoehdot aika hyvän kelin. Tuhnuisen sään yllättäessä käy sitten vaikka koukkaamassa Strynin kesähiihtokeskuksessa että paljonkos siellä on lunta...
Nyt on palattu reissusta. Tuli matkustettua tuokin väli. Tosin ei mennyt ihan tarkalleen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mennessä oli kenho keli ja tosiaan tuli varasuunnitelmana koukattua tuolla Strynin kesähiihtokeskuksessa. Lunta oli tien laidassa parhaimmillaan 3 metriä, lämpötila oli 2 ja satoi räntää.
Seuraavana päivänä sitten keli suosi ja reissasin päivän viimeisellä vuorolla Hellesyltistä Geirangeriin. Hyvin oli tilaa siellä japanilaisen ja espanjalaisen bussiryhmän seassa. Ei mikään kovinkaan ihmeellinen matka, mutta kuitenkin ihan ok hyvällä säällä. Parhaat maisemat oli Geirangerin päässä, joten jos kiinnostaa, kannattaa ottaa sieltä päästä joku kiertoajelu. Vaikka hinta oli 1,5-2 kertainen vastaavan mittaiseen tavalliseen reittimatkaan verrattuna, tuli saksalaisen risteilyaluksen tullessa vastaan jotenkin mieleen, että on tämä sittenkin ehkä "halpaa kuin saippua".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2713376Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031673- 661233
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991067- 571033
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:50976- 63961
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is199871- 42807
- 47782