Ihan aidosti.

Miksi kukaan

teistä Inkeriläisistä ei ole kiinnostunut Pohjois-Inkeristä tai asioista mitä siellä tehtiin 30-luvulla- Onko kaikki siirtyneet tuonaikaisiin vai onko hyväksytty vahvemman oikeus mihinkä ei ole nokankoputtamista. Ihan vilpittömästi pyytäisin tietoja tai muistelmia 30-luvulta Miikulaisten ja Valkeasaaren väliltä.

16

2322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistakseni oli puhdistettu inkerinsuomalaisilta ensimäisenä -vuonna 36...asukkailla oli lupa asettautua sukulaisilla etelämmäksi...

      • Hiipinään muiden

        muassa. Eikö Pohjois-Inkeriä tyhjennetty kahteen otteeseen. Ensin kulakkivainot 30-luvun alussa ja puolivälissä tyhjennettiin koko rajaseutu. Saivatko esimerkiksi puolueeseen kuuluvat inkeriläiset jäädä kotiseudulleen.


      • Hiipinään muiden kirjoitti:

        muassa. Eikö Pohjois-Inkeriä tyhjennetty kahteen otteeseen. Ensin kulakkivainot 30-luvun alussa ja puolivälissä tyhjennettiin koko rajaseutu. Saivatko esimerkiksi puolueeseen kuuluvat inkeriläiset jäädä kotiseudulleen.

        Rajavyöhykkee oli tyhjennetty täysi....osa muutii Toksovan seudulle..


      • venäläiset
        Inkeriläinen kirjoitti:

        Rajavyöhykkee oli tyhjennetty täysi....osa muutii Toksovan seudulle..

        ja venäläisten kanssa avioliitossa olleet inkeriläiset sillion vuonna 1936.


      • Tietoa
        Inkeriläinen kirjoitti:

        Rajavyöhykkee oli tyhjennetty täysi....osa muutii Toksovan seudulle..

        Minne päin venäjää kirjasalon asukkaat vietiin.


      • Toksovalainen
        Tietoa kirjoitti:

        Minne päin venäjää kirjasalon asukkaat vietiin.

        Ne lähtivät Suomeen Pohjois-Inkerin rykmentin kanssa


      • Tietoa
        Toksovalainen kirjoitti:

        Ne lähtivät Suomeen Pohjois-Inkerin rykmentin kanssa

        Näin varmaan 1920 luvun alussa, mutta minne vietiin 1930 luvulla kun rajaseutu tyhjennettiin.


      • Tietoa kirjoitti:

        Näin varmaan 1920 luvun alussa, mutta minne vietiin 1930 luvulla kun rajaseutu tyhjennettiin.

        Vologodskajan ja Arkaengelskajan oblastiin.


      • valikoitui
        Inkeriläinen kirjoitti:

        Vologodskajan ja Arkaengelskajan oblastiin.

        ne ihmiset jotka saivat muuttaa Toksovoon ja muualle Inkerinmaalle tai ketkä joutuivat Vologdaan, Arkangeliin tai jopa vangittuina Hiipinän kaivoksille.


      • valikoitui kirjoitti:

        ne ihmiset jotka saivat muuttaa Toksovoon ja muualle Inkerinmaalle tai ketkä joutuivat Vologdaan, Arkangeliin tai jopa vangittuina Hiipinän kaivoksille.

        Että kaivoksille joutuivat vapaustatstelioita(ne ,jotka uskoivat Neuvostoliitton antaman amnistian 1921 v) ja kulakkeja.Vologodskajan ja Arkangelskajan oblastiin joutuivat ne,joilla ei ollut sukulaisia Toksovan seudulla...voi olla että olen väärässä...


      • sitten.
        Inkeriläinen kirjoitti:

        Että kaivoksille joutuivat vapaustatstelioita(ne ,jotka uskoivat Neuvostoliitton antaman amnistian 1921 v) ja kulakkeja.Vologodskajan ja Arkangelskajan oblastiin joutuivat ne,joilla ei ollut sukulaisia Toksovan seudulla...voi olla että olen väärässä...

        Jostain nettisivuilta tuli vastaan, että Vuole ja Lempaala olivat enimmäkseen Inkerikkojen asuttamia ja Valkeasaari/ Miikulainen Inkeriläisten. Aiheuttiko eri uskonto ja etninen (heimoero) alkuperä ristiriitoja vai vallitsiko ihan tavallinen arkipäivän rauha.


      • Joo-ho
        sitten. kirjoitti:

        Jostain nettisivuilta tuli vastaan, että Vuole ja Lempaala olivat enimmäkseen Inkerikkojen asuttamia ja Valkeasaari/ Miikulainen Inkeriläisten. Aiheuttiko eri uskonto ja etninen (heimoero) alkuperä ristiriitoja vai vallitsiko ihan tavallinen arkipäivän rauha.

        Taitaa olla niillä nettisivuilla hieman virheellistä tietoa. Ei niitä niin paljoa että enimmäkseen - mutta oli puolitoistakymmentä kylää ainakin Lempaalanjärven tuntumassa.
        Siitä ajasta vain on jo kovin kauan aikaa.


    • Alakylä

      Isäni s.1914 Valkeasaari Alakylässä,k.1990 Kotka.Isänäitini
      syntyi 1894 Valkeasaaren Suontaankylässä,kuoli Kotkassa 1974.Venäläiset antoivat heille(isoäidin uusi puoliso ja tytär s.1927)vajaan tunnin aikaa ottaa mitä tarvitsee ja lähtemään pois.Tämä tapahtui 1930.He tulivat salaa Suomen rajan yli.Ei siinä kyselty lupia,vahvin voittaa aina.

    • tietoa ja kiinnostusta on

      INKERI : historia, kansa, kulttuuri / toimittaneet Pekka Nevalainen, Hannes Sihvo

      TEKIJÄT Nevalainen, Pekka
      Sihvo, Hannes,

      JULKAISUKIELI suomi

      JULKAISUTIEDOT Helsinki : Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1991

      ULKOASU 420 s. : kuv., kartt. ; 24 cm

      SARJA/ISSN Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, ISSN 0355-1768 ; 547

      ISBN 951-717-668-6 (sid.)

      HUOMAUTUKSET Sammanfattning. - Zusammenfassung. - Rezjume
      2. p. 1992

      ASIASANAT inkeriläiset
      asutushistoria : Inkeri
      kirkkohistoria : Inkeri
      oikeushistoria : Inkeri
      kansanrunous : Inkeri
      kirjallisuudenhistoria : Inkeri
      inkeroismurteet
      Inkeri : historia
      Pietari : historia

      OSAKOHTEET => Inkerinmaan esihistoria / Pirjo Uino
      => Inkerin keskiaika ja uuden ajan alku vuoteen 1617 / Heikki Kirkinen
      => Inkerinmaan asutus ja väestö 1618-1700 / Veijo Saloheimo
      => Kirkko Inkerinmaalla Ruotsin vallan aikana (n.1581-1704) / Kyösti Väänänen
      => Inkerinmaan hallinto ja oikeuslaitos 1617-1917 / Raimo Ranta
      => Silmäys Inkerin kirkollisiin oloihin 1704-1917 / Pekka Nevalainen
      => Pietari ja Inkeri / Max Engman
      => Savakoita, äyrämöisiä, inkerikoita / Pirkko Sihvo
      => Inkeri monietnisenä alueena / Pekka Hakamies
      Milloin viime virren lauloin / Lauri Harvilahti
      => Inkerin kielimuodot / Heikki Leskinen
      => Inkerinmaan ja inkeriläisten vaiheet 1900-luvulla / Pekka Nevalainen
      => Inkeriläisen talonpoikaisluokan hävittämisen alkusoitto vuonna 1930 / Leo Suni
      => Vainoja Inkerissä / Toivo Flink
      => Inkerinmaata ja inkeriläisiä kirjallisuudessa / Hannes Sihvo
      => Inkeriläisten identiteetti muutosten paineissa / Hannes Sihvo




      INKERINSUOMALAISTEN kohtalo : suomalaisten salattu kansanmurha Venäjällä ja sen seuraamukset vuosina 1930-2002 / L. A. Gildin venäjänkielisen kirjan "Sosiaalisesti vaarallisen kansan kohtalo" pohjalta toimittanut Jouko Sihvo ; kääntänyt Lilja-Emilia Kuivanen

      TEKIJÄT Gildi, Leonid: Sud'ba "social'no-opasnogo" naroda : zasekrecennyj genocid finnov v Rossii i ego posledstviâ 1930-2002 gg.
      Sihvo, Jouko
      Kuivanen, Lilja-Emilia

      JULKAISUKIELI suomi

      JULKAISUTIEDOT Helsinki : Inkeriläisten sivistyssäätiö, 2007 (Keuruu : Otavan kirjapaino)

      ULKOASU 485 s., [16] kuvas. : kuv., kartt. ; 26 cm

      ISBN 978-952-92-2250-6 (sid.)
      952-92-2250-5

      HUOMAUTUKSET Toimitettu Lilja-Emilia Kuivasen käännöksen pohjalta

      ASIASANAT poliittiset vainot : Neuvostoliitto
      etniset puhdistukset : inkeriläiset
      kansalliset vähemmistöt : inkeriläiset
      suomalaiset : inkeriläiset
      väestönsiirrot : inkeriläiset
      valtioterrorismi : Neuvostoliitto
      kansanmurha : inkeriläiset
      matrikkelit : teloitetut : inkeriläiset






      LAHTI-ARGUTINA, Eila

      Olimme joukko vieras vaan : venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvin alkuun / [Eila Lahti-Argutina]

      JULKAISUKIELI suomi

      JULKAISUTIEDOT Turku : Siirtolaisuusinstituutti, 2001

      ULKOASU 651 s. : kuv., kartt. ; 26 cm

      ISBN 951-9266-72-0 (sid.)

      ASIASANAT matrikkelit : ulkosuomalaiset : Neuvostoliitto : 1930-luku : 1940-luku : 1950-luku
      matrikkelit : venäjänsuomalaiset
      siirtolaiset : suomalaiset : Neuvostoliitto
      poliittiset vainot : suomalaiset : Neuvostoliitto : 1930-1950-luku
      poliittiset vangit : suomalaiset : Neuvostoliitto
      uhrit : poliittiset vainot : Neuvostoliitto
      vainot : uhrit : suomalaiset : Neuvostoliitto
      joukkotuho : suomalaiset : Neuvostoliitto
      henkilöhistoria : ulkosuomalaiset : Neuvostoliitto




      INKERIN teillä / toimittaneet Pekka Laaksonen, Sirkka-Liisa Mettomäki

      TEKIJÄT Laaksonen, Pekka,
      Mettomäki, Sirkka-Liisa,
      Jauhiainen, Marjatta,
      Suomalaisen kirjallisuuden seura

      JULKAISUKIELI suomi

      JULKAISUTIEDOT Helsinki : Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990 (Painokaari)

      ULKOASU 284 s. : kuv., kartt. ; 21 cm

      SARJA/ISSN Kalevalaseuran vuosikirja, ISSN 0355-0311 ; 69-70

      ISBN 951-717-616-3 (sid.)

      HUOMAUTUKSET S. 267-284: Kalevalaseuran toimintakertomus 1989 / Marjatta Jauhiainen

      ASIASANAT inkeriläiset : historia
      kansanperinne : Inkeri
      folkloristiikka : Inkeri
      runonlaulajat : Inkeri
      arkeologia : Inkeri
      asutushistoria : Inkeri
      nimistöntutkimus : Inkeri
      merjalaiset
      vatjalaiset
      matkakertomukset : Inkeri
      inkeriläiset : historia
      Inkeri : historia
      Neuvostoliitto : historia


      OSAKOHTEET Isien maa / Katri Korvela
      Äitini medaljonki / Aale Tynni-Haavio
      Aili Laihon päiväkirja Viron Inkeristä kesällä 1937 / Irma-Riitta Järvinen
      Matka vatjalaisiin / Ilmar Talve
      Pappilan emäntänä Kaprion seurakunnassa / Lili Waronen
      Varsinaiset vallan omat / Pirkko Sihvo
      Soikkolan viimeisiä runonlaulajia tapaamassa / Eino Kiuru
      Itku Inkerille / Arvo Survo
      Inkerin tutkimus tienhaarassa / Lauri Honko
      Inkerinmaan arkeologiasta / Pirjo Uino
      Inkerin suomalaisasutuksen synnystä 1600-luvulla / Erkki Kuujo
      Itäisen Inkerin väestömuutoksia Ruotsin vallan alussa / Veijo Saloheimo
      Inkerin nimistön ja asutuksen vaiheita / Saulo Kepsu
      Inkerin tie itsenäisyystaisteluun / Annikki Toikka-Karvonen
      Lapsuus ja nuoruus Keski-Inkerin savakkokylissä / Toini-Inkeri Kaukonen
      Ontropon emolaulu / Helena Järvinen
      Olgoi-akka Hevaan Tönttölästä / Matti Kuusi
      => Inkeri-passio : katsaus Inkeri-kirjallisuuteen Stalinin vainovuosilta glasnostin aikaan / Hannes Sihvo
      Merjasta Mikkeliin : kadonneen sukulaiskansan jäljillä / Heikki Kirkinen



      SIHVO, Jouko

      NIMEKE Inkerin kansan 60 kohtalon vuotta / Jouko Sihvo

      JULKAISUKIELI suomi

      JULKAISUTIEDOT Helsinki : Tammi, 2000 (Jyväskylä : Gummerus)

      ULKOASU 287 s., [8] kuvas. : kuv., kartt. ; 25 cm

      ISBN 951-31-1872-X (sid.)

      ASIASANAT inkeriläiset : historia : 1930-1990
      inkeriläiset : vainot
      kansalliset vähemmistöt : Neuvostoliitto
      inkeriläiset : identiteetti
      toinen maailmansota : inkeriläiset
      kirkko : Inkeri
      inkeriläiset : uskonnollisuus
      luterilaiset kirkot : Inkeri
      Inkeri : historia : 1930-1990

      • tietoa

        Muutamia kirjallisuusvinkkejä Inkerinmaata koskien


      • Arvo Pärt
        tietoa kirjoitti:

        Muutamia kirjallisuusvinkkejä Inkerinmaata koskien

        siinähän sitä oli


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      180
      1995
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      159
      1707
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1676
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1453
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      156
      1228
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      50
      1092
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      58
      990
    8. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      69
      882
    9. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      879
    10. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      26
      877
    Aihe