Napanuora

Ajatellaanpa metsästäjää, joka haluaa tappaa hädissään metsissämme vaeltelevia hienoja petoeläimiä. Miten jokin "apina" voi olla niin tyhmä, jotta hällä on tällainen tappamisvietti? Olen jo toki vastausta tähän paasannut susianalyyseissani, mutta kertaus on aina hyväksi, jotta tyhmäkin voi jotain oivaltaa:

Napanuora on katkeamatta tällaisella hysteerikolla. Hänen susiuskovaisessa perheessä saamansa kasvatus on vanhempien osalta sairasta toimintaa. Lapsi on alistettu ja hänestä on tehty ajattelematon pelkuri. Vaikka mitään syytä ei ole pelätä petoeläimiä, niin pelko saa silti ylivallan hänessä liittyen vanhempiensa kiihkouskonnollisiin esi-isiltään imemiin naurettavan typeriin oppeihin.

Tämä kyseinen petometsästäjä taas kylvää tyhjää kauhua jälkipolvelleen. Esim. susiviha pitää siirtää sukupolvelta toiselle, jotta omalle typeryydelle ja irstaudelle saataisiin jonkun toisen kasvot. Tässä tapauksessa sudesta tehdään raateluhampaineen syyllinen, kun omat maitohampaat hukkuvat synnin ja tyhmyyden värjäämään vereen.

Minä taistelen tyhmyyttä vastaan. Älkää hyvät ihmidet langetko hysterian pauloihin vaan ajatelkaa omilla aivoillanne. Sutta ja karhua on turha pelätä tässä maassa. Jos vielä ajattelette hieman pidemmälle, niin jo oivallatte, jotta esim. sudella on täysi oikeus syödä ahneen poromiehen poroja, tai vaikkapa mellastaa lammaslaitumella tai kanahäkissä. Sekin on hyväsyttävää, että susi syö silloin tällöin koiria. Syöhän kissakin hiiriä ja luontoihminen tämän täysin ymmärtää, toisin kuin itkevä paskahousu.
371107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

En näe sudessa mitään erikoisen ihanaa, sopii erämaihin ei liikaa tarvi sielläkään.

Äänestä
  • Metsästäjät hoitelevat kannat sopivalle tasolle.Koirat haukuu,mutta karavaani kulkee.

    Äänestä

  • Suurpetojen osalta kirjoitti:

    Metsästäjät hoitelevat kannat sopivalle tasolle.Koirat haukuu,mutta karavaani kulkee.

    varmaan karavaanillasi tyhmien apinoiden muodostamaa joukkoa, joka hortoilee päämäärättömästi sinne päin, mihin apinan nokka osoittaa. Ei ihme, että koirat haukkuvat tällaista toimintaa katsellessaan, heh heh...

    Äänestä

  • ei sinun mielestäsi ole mitenkään erityisen ihana, niin pitäiskö tällaista sitten pelätä hysteerisesti? Apinahan voi oikeasti ajatella näin typerästi. Siksi olenkin ottanut tehtäväkseni hieman opastaa ja kouluttaa näitä apinoita, kun kerran elävät fiksujen ihmisten keskuudessa samoin oikeuksin.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    ei sinun mielestäsi ole mitenkään erityisen ihana, niin pitäiskö tällaista sitten pelätä hysteerisesti? Apinahan voi oikeasti ajatella näin typerästi. Siksi olenkin ottanut tehtäväkseni hieman opastaa ja kouluttaa näitä apinoita, kun kerran elävät fiksujen ihmisten keskuudessa samoin oikeuksin.

    Kirjoitat jotain apinoista. Merrottakoon kuitenkin ettei suomessa ole apinoita, eikä muuten ole leijoniakaan vaikka vaakunassa komeileekin leijonankuva.
    Ainoa poinnti tuossa suden suojelussa sudelle sopimattomalla alueella on varmasti suoojelijan työllistävä vaikutus, eikä mikään muu.
    Venäjänpuolella on satoja tuhansia tyytyväisiä susia.

    Äänestä

Valitettavasti yritys valistaa näitä metsäläisiä saattaa osoittautua turhaksi. Pelko ja typeryys on juurtunut niin syvälle, että ne imetään jo äidinmaidossa. Vastasyntyneen sanotaan olevan viaton, mutta valitettavasti susiuskovaisen perheen lapsi on jo syntyessään tuomittu epäonnistumaan.

Miten katkaista kierre, joka on johtanut ja johtaa vielä syvempään mielen tylsistymiseen ja hysteriaan "metsästäjien" ja jälkeläistensä keskuudessa.. siihen ei vastausta hevin löydy.

Äänestä
  • tämä hoitajapula. oot sitten taas päässyt iltalomille. Toivottavasti taas pian saat asianmukaista hoitoa.

    Äänestä

  • valitettavaa kirjoitti:

    tämä hoitajapula. oot sitten taas päässyt iltalomille. Toivottavasti taas pian saat asianmukaista hoitoa.

    vielä tymäkimmät lääkkeet kieltämään.
    Lobotomiaakaan ei enää tehdä, HARMI !

    Äänestä

  • EU-direktiivi kirjoitti:

    vielä tymäkimmät lääkkeet kieltämään.
    Lobotomiaakaan ei enää tehdä, HARMI !

    lobotomia vaikuttaisi millään lailla.

    Äänestä

  • tuskin vaan kirjoitti:

    lobotomia vaikuttaisi millään lailla.

    Ei, vaikuttaisi, olet oikeassa ! Se tehtiin jo 1970-luvulla ja pääsin oitis suden ystävän tyyppisestä käytöksestä. Kiinassa vielä tekevät ja tarjoushintaan. Suosittelen !

    Äänestä

  • EU-direktiivi kirjoitti:

    Ei, vaikuttaisi, olet oikeassa ! Se tehtiin jo 1970-luvulla ja pääsin oitis suden ystävän tyyppisestä käytöksestä. Kiinassa vielä tekevät ja tarjoushintaan. Suosittelen !

    oivalsit totuudesta jotain. Jos jollekin ajattelevalle ihmiselle tehdään lobotomia leikkaus, niin voidaan sanoa hänestä tulevan ajattelematon "apina". Sanoitkin täten, että minä olen omilla aivoilla ajatteleva, enkä ole sortunut hysterian pauloihin. Tarkennan vielä, jotta lobotomialla nähdäksesi päästään minun tyyppisestä käytöksestä. Tämähän on taivahan tosi juttu.

    Ei, vaan huomaan, että olet todella lobotomian tarpeessa. Se parantaisi käytöstäsi poistamalla ylimieliset ja muita ihmisiä halveksuvat ajatukset. Samalla se vähentää kehon ureapitoisuutta niin, että liikkuessasi ei päästäsi kuuluisi hölskettä ja liikkumatta ollen silmäsi eivät olisi keltaiset...

    ketään IHMISTÄ halveksu enkä ole ylimielinen. En missään tapauksessa. Sen sijaan heitän mielestäni ihan asiallista kommenttia sutta pelkääville "apinoille". Tämä kommentointini onkin tarpeen, jotta nämä apinat voisivat päästä eroon susikammostaan.

    Älä yritä selitellä typerää jankkaamistasi millään "apina"- verukkeella !
    Useimmiten "omilla aivoillaan ajatteleva" selittelee sillä sosiaalista ja ammatillista kyvyttömyyttään..

    Äänestä

  • EU-direktiivi kirjoitti:

    Älä yritä selitellä typerää jankkaamistasi millään "apina"- verukkeella !
    Useimmiten "omilla aivoillaan ajatteleva" selittelee sillä sosiaalista ja ammatillista kyvyttömyyttään..

    sinun ammatillisista kyvyistäsi, mutta itse "kansankynttilänä" arvioisin, että ehkä juuri ja juuri esim. varastohommiin.

    Lisäksi suden ystävänä ja luontoihmisenä minulla on äärimmäisen tarkka vainu ja hajuaisti. Haistankin sinusta huokuvan pelon helposti. Arvioisin, kun kerran tällä palstalla roikut, jotta pelkosi aiheuttavat petoeläimet. En ole varma taustastasi, mutta todennäköistä on, että olet susiuskovaisesta perheestä. Vanhempasi ovat siis susianalyysissä määrittelemiäni "apinoita", jotka ovat saattaneet lapsensa ahdistuneeseen mielentilaan pedoilla pelotellessaan.

    Vaikka syytät minua jankkaamisesta, niin todellisuudessa tajuat itsekin, jotta sanani ovat juuri sitä, mitä tarvitset päästäksesi petopelostasi. Haluat siis keskustella minun kanssani, vaikkakin vielä muka esität jotain kummaa roolia. Mitä nopeammin myönnät itsellesi ja kaikille muillekin avoimesti pelkuruutesi, niin sitä nopeammin näissä terapiaistunnoissa päästään kunnon tuloksiin.

    "Arvelen", "luulen", "en tiedä" sopiikin kuvamaan itseäsi oikein hyvin. Kuvitelmaa kuvitelman perään. Koeta kestää tämä viikonloppu ! Maanantaina pelkosi tutulla osastollasi helpottavat ja onhan siellä kallonkutistajakin kansankynttiläksi itseään luulevaa rauhoittelemaan !

    Äänestä

  • EU_direktiivi kirjoitti:

    kohtalaisen paljon koulua käyneenä olen huomannut, jotta mitä enemmän tiedän jostain asiasta, niin minulla on mahdollisuus oivaltaa, kuinka kuitenkin olemattoman vähän loppujen lopuksi tiedän vaikkapa omasta erikoisalastani. Siksi minä olen hyvin varovainen käyttämään termiä "tiedän".

    tämä palstahan vilisee täynnänsä apinoita, jotka luulevat tietävänsä kaiken. He esim. luulevat tietävänsä, jotta susi vaanii kulman takana ja yrittää syödä lapsesi tai isoäitisi. Minä väitän, että tässäkin asiassa minun arvioni tästä asiasta on huomattavasti totuudenmukaisempi kuin apinanaivoilla varustetun henkilön "varma" tietämys.

    Mitä taas sinuun tulee: Sinullahan ei ole mitään tarjottavaa tähän keskusteluun. Yrität vain epätoivoisesti löytää jotain pientä virhettä minun perustelluista teksteistäni. Sorrut hädissäsi koko ajan kallonkutistajajuttuihin, kun rahkeet eivät muuhun riitä. Voisin jopa kohta väittää, että tiedän sinun olevan susiuskovaisesta perheestä lähtöisin.

    sai jälleen saalista. tällä kertaa hänen hampaisiin joutui eu-direktiivi.

    Typerien ja paikkaansa pitämättömien, suoraan sanoen paskasta kaivettujen väitteittesi perusteella sinusta ei ole ollut, eikä koskaan tule olemaan ketään opettamaan. Ehkä, jos ripustautuisit kaulastasi Helsingin rautatieasemalla näkyvälle paikalle roikkumaan, kävisit varoittavasta esimerkistä muutaman päivän. Vähäpätöisyytesi vuoksi, kun kukaan ei suden ystävän olemassaolosta isommin piittaa, voisit ripustautumispaikallesi valmistaa parin neliömetrin kyltin ja siihen isoin kirjaimin tekstin: "Susi on susi sudelle ja sen ystävälle !" Jo nyt muutenkin haiseva kalmosi raahattaisiin huit hiiteen, mutta kyltti voi unohtua viikoksi näkösälle.
    Siitä huolimatta: Oikein hyvää kesää ja työmarkkinatukea ! Virkaahan ei kaltaisesi koskaan tule opetustoimessa saamaan jo surkean ilmiasusi ja kimittävän sekä katkeilevan puhetta alkeellisesti jäljittelevän papukaijailmaisusi vuoksi!!

    apina intoile. Minulla on työhaastattelu tällä viikolla koskien jälleen äitiyslomasijaisuutta. Kun näitä sijaisuuksia jo jonkin verran tehneenä luulisin, jotta kyllä joskus virkaankin pääsen (jos haluan).

    Huvittavaa on, että kyseinen työpaikka olisi jälleen luullakseni susiuskovaisella paikkakunnalla. Työkokemusta kun pitää hakea tuolta jumalan selän takaa, jotta voisi joskus saada kaupungista viran. Onhan tässä se hyvä puoli, että voin taasen mahdollisesti levittää ilosanomaani susihysteerikoille.

    Äänestä

  • näkkyy kirjoitti:

    sai jälleen saalista. tällä kertaa hänen hampaisiin joutui eu-direktiivi.

    ketään halua seivästää. Haluan ainoastaan auttaa joitakin ihmisiä pääsemään eroon susikammosta. Tällä kammolla kun ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Järki-ihminen kun haluaa suojella ainutlaatuista luontoa, niin joku pöljä vaan haluaa tuhota sitä mahdollisimman paljon turhine pelkoineen tai ahneuksissaan.

    Äänestä

haista homo paska

Äänestä
  • omohteloänis

    Äänestä

  • kkegå kirjoitti:

    omohteloänis

    ässiten tavelettirap tanipaittnih

    Äänestä

Venäjän erämailla sudella on paljon paremmat olot kuin suomenpuolella.
Saavat lisääntyä ja metsästää rauhassa kenekään häiritsemättä.
Mikään turistinähtävyys vapaana oleva susi tuskin koskaan tulisi olemaan, vaikka kaupunkien luonnonsuojelijat ilmeisesti niin ajattelevat.
Eteläsuomen susiensuojelu hävittää pikkuhiljaa alkuperäisen susikannan ja rodun.

Äänestä

mistä sinä aina kaivat tuon pelon esille? Elämäsi on ilmeisesti täynnä pelkoa, jonka kontrollointi on sinulle mahdotonta. Tämän vuoksi uskot, että kaikki muutkin pelkäävät. Meille järkeville pelkääminen rajoittuu lähinnä kaltaistesi huumehörhöjen ja muiden vastaavanlaisten epäsosiaalisten yksilöiden pelkäämiseen. Jos siis sitäkään voi oikeasti peloksi nimittää. Sudet, karhut, ahmat tai ilvekset eivät ole pelottavia, se sinullekin tiedoksi kerrottakoon. Sensijaan omaisuuden suoja pitää olla. Minä teen työtä joka tuo minulle leivän, eikä sitä suden suuhun syötetä kaltaistesi typeryksien iloksi. Siitä voit olla varma. Susi ei ole rottaa kummempi tuholainen, kuten täällä on moneen kertaan todettu, eikä sitä myöskään siten millään tavalla tarvita suomessa. Sinulle ei pelkojesi vuoksi vain mene perille tämäkään yksinkertainen asia. Mutta typeryytesi ei valitettavasti ole väistyvää, vaan synnyinlahjana saatu ominaisuus. Siksipä kaikenlainen järjellinen ajattelu on sinulle ja kaltaisillesi täysin mahdotonta. Koeta kuitenkin ymmärtää, että pelkosi ja väärät uskomuksesi ovat haitallisia vain sinulle itsellesi.

Äänestä
  • susipelko ja susiviha on hyvin yleistä maaseudun apinaihmisten keskuudessa. Turha kait tästä asiasta on edes väitellä.

    Sinä taas olet selvästi näitä ahneita ihmisporsaita, joilla päällimmäisenä on aina mielessä oma mitätön omaisuus. Tällaiset ihmiset ovat yhteiskunnan syöpäläisiä, jotka vähät välittävät luonnon hyvinvoinnista. Jos omistat lampaita, poroja tai jotain muuta vastaavaa, niin olisin hyvin mielissäni, jos susi vähän raatelisi elukoitasi. Se olisi sudelle tosi makoisaa välipalaa.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    susipelko ja susiviha on hyvin yleistä maaseudun apinaihmisten keskuudessa. Turha kait tästä asiasta on edes väitellä.

    Koska perustoimeentulon hankkimisesta tuli vääryys? Ilmesesti sinun todellisuutesi on vääristynyt ja et enää ymmärrä työn tekemisestä mitään. Sinulle leipä tulee leipäkaupasta, sähkö töpselistä ja paperi paperikaupasta. Tuo on sinun kaltaisillesi yhteiskunnan syöpäläisille hyvin tavallinen maailmankuva. Jonkinlainen todellisuusherätys olisi paikallaan. Mutta kuten todettua, sinun tyhmyytesi on perintötekijöissä, eikä siihen voi vaikuttaa sivistyksellä. Edelleen voin tyydytyksellä kertoa, että minun laumaani ei kaltaistesi typeryksien iloksi susille syötetä.

    Peukalosi hanuriisi, ja nuole sitä. Siinä sulle makupala. Koko ajan ylistät vain itseäsi ja haukut muita ihmisiä, jotka ovat sinua fiksumpia ja asuvat paljon lähempänä luontoa, kuin sinä koskaan.

    Äänestä

  • näkökulma sinulla kirjoitti:

    kansankynttilänä leipänsä tienaava ei titäisi työnteosta mitään? Taidat olla täys pässi. Ja lisäksi puhut kuin mikä tahansa perustoimentulo olisi sallittua. Onhan rosvollakin perustoimentulona rosvoaminen ja sekö sitten pitäisi sallia? Ei titenkään pitäisi ja aivan samalla tavalla ei esim. porotaloutta pitäisi noin vain sallia. Vielä noille ahneille ihmisporsaille maksetaan tukea, vaikka pitävät elukoitaan muiden haittona ympäri metsiä. Minä mielelläni juhlistan viskipaukulla jokaista tilannetta, missä susi saa syödäkseen poroa.

    Äänestä

  • Vaikkapa kirjoitti:

    Peukalosi hanuriisi, ja nuole sitä. Siinä sulle makupala. Koko ajan ylistät vain itseäsi ja haukut muita ihmisiä, jotka ovat sinua fiksumpia ja asuvat paljon lähempänä luontoa, kuin sinä koskaan.

    sulla ahdistaa kun noin raivona kirjoittelet?

    Asuuhan maaseudun apinat todellakin lähempänä luontoa kuin minä, mutta tässähän se ongelma onkin. Kaupunki tai taajama on ihmiselle tarkoitettu asuinpaikka eikä metsä. Metsän ja siihen kuuluvien eläinten pitäisi antaa olla rauhassa. Nyt kuitenkin jotkut haluavat välttämättä sotkea metsiämme siellä asuessaan ja paskoessaan joka paikkaan mitään mistään välittämättä.

    Susiksmmo on kyllä kaukaa haettu metsästäjien keskuudessa. Kyse on enemmänkin siitä, että oman harrastuksen pelivälineet käy vähiin petojen lisääntyessä liikaa. Pahimpia petoja on EVR. Eli Suomen luontoon kuulumattomat eläimet lasketaan vapaaksi, tuhoamaan normaalien luonnonvaraisten eläinten pesinnät. Siinä samassa kärsii vapautetut eläimet, kun eivät ole tottuneet Suomen luontoon.

    Äänestä

ongelma susikysymyksessä on kirjoitustesi perusteella yksistään sinulla. Ja siinäpä näyttää olevan kestämistä.

Äänestä

Ja sekin on nyt vaan hyväksyttävä että ihminen tappaa silloin tällöin susia...niinkuin tappaa muita ihmisiä ja muita eläimiä.

Äänestä
  • apina ei sitten voi hyväksyä sitä, että susi raatelee silloin tällöin lampaan, poron tai vaikkapa köyden nokkaan jätetyn rekun?

    Fiksu ihminen kyllä hoksaa, että sudella on oikeus tappaa syödäkseen esim. poroja. Apinaihminen taas ajattelee, että ihmisellä on oikeus tappaa HUVIKSEEN muita eläimiä. Sinä olet selvästi tätä jälkimmäistä lajia.

    Äänestä

Hienosti kirjoitat, mutta tuo sinun alatyylinen toisten ihmisten leimaaminen on naurettavaa. Muista kuitenkin kun osoittelet muita syyttävällä sormellasi, katsoa kuinka monta osoittaa itseesi.

Äänestä

kukahan se tässä hysteerinen on. Mene perkele vastaanotolle ja selitä tuo sama tarina lääkärille. Kyllä se sinua ymmärtää... tai ainaki paremmin kun nämä täällä palstalla olevat! säästä meidät nuilta valituksiltasi!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suden ystävä kirjoitti:

Ajatellaanpa metsästäjää, joka haluaa tappaa hädissään metsissämme vaeltelevia hienoja petoeläimiä. Miten jokin "apina" voi olla niin tyhmä, jotta hällä on tällainen tappamisvietti? Olen jo toki vastausta tähän paasannut susianalyyseissani, mutta kertaus on aina hyväksi, jotta tyhmäkin voi jotain oivaltaa:

Napanuora on katkeamatta tällaisella hysteerikolla. Hänen susiuskovaisessa perheessä saamansa kasvatus on vanhempien osalta sairasta toimintaa. Lapsi on alistettu ja hänestä on tehty ajattelematon pelkuri. Vaikka mitään syytä ei ole pelätä petoeläimiä, niin pelko saa silti ylivallan hänessä liittyen vanhempiensa kiihkouskonnollisiin esi-isiltään imemiin naurettavan typeriin oppeihin.

Tämä kyseinen petometsästäjä taas kylvää tyhjää kauhua jälkipolvelleen. Esim. susiviha pitää siirtää sukupolvelta toiselle, jotta omalle typeryydelle ja irstaudelle saataisiin jonkun toisen kasvot. Tässä tapauksessa sudesta tehdään raateluhampaineen syyllinen, kun omat maitohampaat hukkuvat synnin ja tyhmyyden värjäämään vereen.

Minä taistelen tyhmyyttä vastaan. Älkää hyvät ihmidet langetko hysterian pauloihin vaan ajatelkaa omilla aivoillanne. Sutta ja karhua on turha pelätä tässä maassa. Jos vielä ajattelette hieman pidemmälle, niin jo oivallatte, jotta esim. sudella on täysi oikeus syödä ahneen poromiehen poroja, tai vaikkapa mellastaa lammaslaitumella tai kanahäkissä. Sekin on hyväsyttävää, että susi syö silloin tällöin koiria. Syöhän kissakin hiiriä ja luontoihminen tämän täysin ymmärtää, toisin kuin itkevä paskahousu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu