myydä sakasanpaimenkoiran tyttöpennun toiseksi koiraksi perheseen, jossa on taistelutyttökoira ennestään ja vielä alle vuoden.
Mietitkö ollenkaan onko perheellä resusseja viedä kahta tyttöä eteenpäin ja seistä välissä ojentamassa sekä kouluttamassa tottelevaisuutta
vaativaan yhteiseloon?
Kodissa koirat ovat jopa 14 tuntia kahdestaan.
Kukaan ei ole valvomassa, mitä tulee tapahtumaan, kun neitoset kasvavat isommiksi.
Onko niin, kova halu päästä pennustaan eroon, että vastuuntunto jää pois?
Minun on haettava pois myymäni taistelukoira, koska katson minun olevan vastuussa, ettei pääse verenvuodatuksia ja maineemme kärsi vastuuttomana rodunkasvattajana, kun sakanpaimenkoiran kasvattaja ei ole tuntenut vastuutaan.
Jos, hänen koiransa tulee toimeen, eikä tule valtataisteluja kahden alle vuotiaan tyttöjen välillä on hän saanut kasvatettua ihania koiria.
Ohje on ollut, että noin kaksivuotta samaa sukupuolta olevien välillä pitää olla ikäeroa, eikö sakuissa ole sama?
Muistan joskus nähneeni, kun kaksi saksanpaimenkoiraa tappelivat kotimme pihamaalla ja se oli tosi rajua, ei ollut omistajalla väliin menemistä.
Meidän taistelukoirammetyttömme ottaa mittaa heti, kun toinen antaa siihen aihetta ja jos vallasta on kyse ei tappelut lopu, jos toinen ei alistu.
Kertokaa hyvät saksanpaimenkoiran kasvattajat olisiako te myyneet perheseen pentunne, jossa on ennestään alle vuotias tyttökoira?
Olemme järkyttyneitä ja ahdistuneita, miten tälläistä voi tehdä vastuuntuntoinen koirankasvattaja, että myy tytön toisen seuraksi olisit myynyt pojan, niin monta murhetta olis jäänyt väliin.
Kasvattaja oli maininnut, että tää on vanha suomalainen kotikoiralinja eikä tule ongelmia? Mikähän tää linja on?
Eikös kaikki koirat ole kotikoiria, jos ne myydään kodissa asuviksi?
Olen todella surullinen tälläisestä välinpitämättömyydestä, mitä toinen kasvattaja voi
tehdä.
Kertokaa olenko väärässä ja onko huoleni turhaa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä meillä on aina aivan loistavasti onnistunut pienellä ikäerolla olevien koirien yhteiselo. Niin uros-uros, kuin narttu- narttukin. Tällähetkelläkin on 2 lähes saman ikäistä parivuotiasta narttua porukassa. Tosin kaikki olleet aina saksanpaimenia, joten noista taisteluotuksista ja niitten käytöksestä ei kokemusta ole pätkääkään.
Ennemminkin minä olisin erittäin huolissani siitä että koirat ovat keskenään 14 tuntia päivässä...
Olenko oikein ymmärtänyt, ettei sakujen luonteissa ole dominoivia koiria?
Odotin kyllä vastauksia enemmän, kuin yksi ja kiitos siitä.
Itselläni on kaksi urosta ja ikä eroa 4 ½ vuotta ja nuorempi on aina valmiina taistoon vallasta.
Tosin olen sen verran kauan ollut koirien kanssa, että tiedä milloin yhteenotto on tulossa.
Kylläkin koirani nukkuvat samassa huoneessa yön, mutta lähtiessämme esim. asioille laitamme pojat eri huoneisiin ja ovet lukkoon.
Sama on tyttöjen kanssa.
Ymmärrän, että leivän hankinta vie aikaa matkoineen monellakin tosi kauan.
Kukapa koira ihminen on rikastunut, ettei duunis tarvii käydä.
kun haet pois kasvattisi. Taustoja et kuitenkaan voi tietää. Onko koirien omistajaperhe kertonut sakemannikasvattajalle että heillä on taistelukoirarotuinen alle vuotias koira jo?
Silloin kun myit itse pennun, korostitko ettei sitten kannata toista koiraa ottaa?
Tietämättömiä ihmisiä on maailma pullollaan, edessä ei ole luvassa kovinkaan ruusuista tulevaisuutta, kahdella tuon rotuisella koiralla.
Vaikka joskus koirat voivat mennä tosi hyvinkin roduista, iästä tai sukupuolesta huolimatta.
on 9 kuukautta vanha ja sen piti olla yhteisomistuskoira, josta oli sovittu paperien allekirjoitus.
Tähän saakka olen maksanut kaikki kulut mukaan lukien kuivamuonatkin.
Heillä oli meiltä tyttöpentu, joka kuoli tapaturmaisesti pari kuukautta sitten, joten ovat tietoisia rodusta ja sen ominaisuuksista.
En tiedä, mitä ovat puhuneet, mutta vastuuta pitää olla koiranmyyjällä, kuin pennun ostajalla.
Meidän tyttö on ollut pentulaumanjohtaja ja kovuutta löytyy ja eikä ole siten alistettavissa
"lihapulla" menetelmillä. He ovat tietoisia olleet tyttöä ottaessa, että kovuuttaa löytyy, jos tarvetta ilmenee. Tämä tyttö on tuontimme, joten olen sitäkin suuremmalla syyllä vastuussa.
Ihmisille ovat ylen ystävällisiä, kun tutustuminen on käyty läpi.
Olen koko ajan sanonut, että koirien ikä eroa pitää olla 2 vuotta, kun kukaan ei ole vahdissa
24 tuntia vuorokaudessa.
Olen ottanut ystäväämme yhteyttä, jolla 2 saku poikaa ja hän sanoi, ettei missään nimessä toista koiraa, kun ikä eroa ei ole tarpeeksi.
Hän tuntee koiramme ja tietää rodun haastellisuuden.
ihan tosissasi haukkumassa täälä toista kasvattajaa vastuuttomaksi idiootiksi VAIKKA ET EDES TIEDÄ onko hän ollut tietoinen teidän taistelukoira nuorukaisesta perheessä.
Pennun ottaja saattaa vaikuttaa niin niin ok tyypiltä ja puhuu silti silmät suut täyteen paskaa että riittää.Miten tämä on kasvattajan syy? Miten se tekee kasvattajasta vastuuttoman jos ostaja suoltaa pajunköyttä?
Jos pentu on ostettu vaikka pidemmän matkan takaa niin tuskin kasvattaja lähtee useita satoja kilometrejä ajelemaan vain katsoakseen puhuuko ostaja totta asumisestaan ja aikaisemmista lemmikeistä.
Jäitä hattuun ja sillai....
taistelukoirista yhtään mitään, mutta meillä on ollut hyvinkin pienllä, alle vuoden, ikäerolla sekä uroksia että narttuja samassa laumassa eikä mitään suurempia ongelmia ole ollut. Loppukädessä koirien ikäero ei minusta olekaan niin merkityksellistä, kaksikin koiraa on joka tapauksessa lauma. Ja siinä se pomon merkitys (=ihmisjohtajan rooli) korostuu. Meillä ei ainakaan kukaan tappele, eikä tapa tosiaan, ja sen päätän minä.
Mainittakoon kuitenkin, että koirat elävät meillä pääosin omissa ulkotarhoissaan ja ovat toistensa kanssa nokitusten vain, kun olen itsekin kotona.