uutta

Urpiainen valittiin demareitten puheenjohtajaksi. Eiköhän työttömien asema ala nyt parantua kun nuori,kaunis ja nainen vielä alkaa vetää työväenpuoluetta. Filatov sai paljon hyvää aikaan työministerinä ja luulen , että tämäkin nainen saa työttömien asiat inhimilliseen suuntaa.
4354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja höpö.

Äänestä

Urpilainen on Lapualla syntynyt ja koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Itse uskon että Urpilaisen kaudella avioerot tulevat lisääntymään kun naisasialiike saa lisää näkyvyyttä. Lisäksi valtion taholta kannustetaan lesboja avioitumaan yhä suuremmassa määrin ja huostaanotettuja lapsia tullaan antamaan lesboparien leikkikaluiksi.

Nämä ovat seurauksia siitä, että SDP:n on saatava lisää ääniä päästäkseen hallitukseen.

Raakaa peliä sanoisin.

Äänestä

SDP:n tapa valita johto on aika mielenkiintoinen.

Ei haluttu riskeerata, että jäsenistö äänestää väärin.

Odotettavissa siis on, että lipposlainen köyhien potkinta vain lisääntyy.

Äänestä
  • Näin uskon ma myös. Itse asiassa, kun kokoomuslaisia johtaa nuori kukkopoika ja demareita nuori kukotar, niin taitavat löytää toisensa, varsinkin kun Kepu on sotkujensa vuoksi halvaantunut. Se ei taida tietää mitään hyvää köyhälle ja työttömälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoa. kirjoitti:

Urpiainen valittiin demareitten puheenjohtajaksi. Eiköhän työttömien asema ala nyt parantua kun nuori,kaunis ja nainen vielä alkaa vetää työväenpuoluetta. Filatov sai paljon hyvää aikaan työministerinä ja luulen , että tämäkin nainen saa työttömien asiat inhimilliseen suuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu