Arajärvi

TERTTU ARAJÄRVI: Tasapainoinen lapsuus
1988
WSOY
luettu 23.8.2003



Terttu Arajärvi on toiminut vuosikymmenet lasten psykiatrina ja tältä kokemuspohjalta on tämä kirja syntynyt. Arajärven kirjoitustyyli on käytännöllinen ja turhia hienouksia ei kirjan sivuilta löydy. Arajärvi kirjoittaa lyhyin lausein ja asiallisesti, siis asiatekstiä. Tekstissä on paljon hyviä käytännöllisiä neuvoja lasten kasvatukseen ja yksittäisiinkin ongelma tilanteisiinkin. Kirja tuntuu loppua kohden hieman venytetyltä, sillä sivut ovat aika tyhjiä. Toisto tulee monissa kohdin esiin ja se saa kirjan tuntumaan ikäänkuin essee/luentotyyliseltä ja siten ylös kirjatulta. Kirjoittaja ei ole niinkään kirjallinen kuin tieteellinen lahjakkuus.

Varsinaisessa asiasisällössä ei ole paljon kritisoitavaa. Lapsen kehitys ja kasvu tuntuu olevan hänelle tuttua. Jean Biaget asettuu auktoriteetiksi jota siteerataan ja johon viitataan. Monet tapausesimerkit värittävät tekstiä onnistuneesti, vaikkakin joskus lasten ongelmat ja niiden ratkaisut tuntuvat liikaa yksinkertaistetuilta. Aktiivisuus ja passiivisuus niiden kehittyminen, terveen minäkuvan muotoutuminen ovat tuttuja monilta muiltakin kirjoittajilta ja siten mitään uutta näkökulmaa ei ole tarjolla.
Sairaan ja terveen välille on vaikea vetää rajaa ja niin on laita mustasukkaisuuden, agressiivisuuden ja pelonkin kanssa. Vammaisen lapsen kehitys oli huolella kuvattu ja selitetty mitkä asiat kehittyvät hitaammin tai jäävät kehittymättä kokonaan.

Arajärven keskeinen sanoma tuntuu olevan kohtuus ja terve järki kunniaan, lasten kasvatus ei ole niin vaikeaa kuin joskus luullaan.

Kirjaa voisi suositella ensi teokseksi sellaiselle joka ei ole alan kirjallisuutta lukenut – ikäänkuin kevyeksi johdannoksi laajaan ja mielenkiintoiseen aiheeseen.L