Asia vaivaa uskomattoman paljon. Niin paljon että päätin purkaa tekstinä tänne. Toivottavasti se helpottaa edes vähän. Asiasta puhuminen ulkopuolisen kanssa ei onnistu, koska en halua tunnustaa että olen sellaisesta perheestä kuin oikeasti olen.
Alkoholistivanhemmat. Hiljattain kuulin, että äitini juo lähes päivittäin. Järkytys oli suuri, vaikka aavistelin sitä jo aiemmin. Mummoni kuoli maksakirroosiin aivan vähän aikaa sitten. Äitini on menossa samaa tietä.
Eli olen alkoholistiperheestä. Molemmilla vanhemmillani on alkoholiongelma ollut jo monta vuotta. Vanhemmat erosivat noin 10 vuotta sitten. Isäni käyttäytyi väkivaltaisesti perhettä kohtaan vuosia. Sitten äitini tajusi lähteä pois ja ottaa eron siitä hullusta, kun se melkein tappoi hänet.
En enää asu kummankaan vanhemman luona, mutta pidän edelleen yhteyttä molempiin. Hiljattain kuulin äitini avomieheltä, että hän on huolestunut tämän alkoholinkäytöstä. Hän kertoi tarkkaan, kuinka paljon juo, ja sen että yrittää salata juomisiaan osittain. Hän on kuitenkin yrittänyt puhua siitä äidin kanssa, ja kertonut että on huolestunut yms. mutta äitini ei ymmärrä. Järkytyin, koska luulin että äiti tajusi mihin alkoholi vie kun sitä käyttää liikaa. Mihin se vei mummon.
Olen aivan shokissa. Mietin jatkuvasti että mitä tekisin että äiti tajuaa mihin se on menossa. Ärsyttää kun se ei tajua. En halua että äitini kuolee ennen aikojaan, ja että katson vierestä kun se tuhoaa elämänsä.
Minulla on kaksi siskoa joista toinen on ollu narkkari (en tiedä tarkalleen onko enää) ja toinen joka on lähes alkoholisti myös. Kumpikaan ei opiskele mitään, eikä ole minkäänlaista koulutusta. Ei edes peruskoulua läpässeet. Eikä ole töissä missään. Olen yrittänyt puhua heillekin mutta ei auta, kun heillä itsellään ei ole minkäänlaista kiinnostusta tehdä asialle mitään. He elävät sossun ja äidin tuella.
Itse olen kärsinyt kaikenlaisesta ja käynyt uskomattoman paljon vaikeita asioita läpi, ja olen osittain kiitollinen ja osittain katkera. Ajattelen sen olevan vain elämänkoulua, ja olen oppinut paljon. Olen ymmärtänyt paljon asioita. On ollut masennusta, yksinäisyyttä, kiusaamista ja sairastanut monta vuotta, mutta kaikesta olen selvinnyt. Tällä hetkellä on kavereita ja tyttöystäväkin.
Olen opiskelija ja käynyt opiskelun ohella töissä puoli vuotta. Kesätöissä olen samassa paikassa, pärjään täysin omillani, en tarvitse kenenkään apua.
Ajoittain tuntuu että ei jaksa. Pää hajoaa ja haluaa vain itkeä. Päällimmäisenä koko ajan mielessä että miten saan äitini pois viinasta. Miten saan siskot kiskottua oikeille raiteille. Miten saan asiat järjestettyä. Miksi juuri minulla on niin vaikea perhe. Miksi minun pitäisi huolehtia? En voisi olla tekemättä mitään, en ole luonteeltani sellainen.
Kiitos ja hyvää yötä!
terv. pian 20v poika
Alkoholistivanhemmat. Hiljattain kuulin, että äitini juo lähes päivittäin. Järkytys oli suuri, vaikka aavistelin sitä jo aiemmin. Mummoni kuoli maksakirroosiin aivan vähän aikaa sitten. Äitini on menossa samaa tietä.
Eli olen alkoholistiperheestä. Molemmilla vanhemmillani on alkoholiongelma ollut jo monta vuotta. Vanhemmat erosivat noin 10 vuotta sitten. Isäni käyttäytyi väkivaltaisesti perhettä kohtaan vuosia. Sitten äitini tajusi lähteä pois ja ottaa eron siitä hullusta, kun se melkein tappoi hänet.
En enää asu kummankaan vanhemman luona, mutta pidän edelleen yhteyttä molempiin. Hiljattain kuulin äitini avomieheltä, että hän on huolestunut tämän alkoholinkäytöstä. Hän kertoi tarkkaan, kuinka paljon juo, ja sen että yrittää salata juomisiaan osittain. Hän on kuitenkin yrittänyt puhua siitä äidin kanssa, ja kertonut että on huolestunut yms. mutta äitini ei ymmärrä. Järkytyin, koska luulin että äiti tajusi mihin alkoholi vie kun sitä käyttää liikaa. Mihin se vei mummon.
Olen aivan shokissa. Mietin jatkuvasti että mitä tekisin että äiti tajuaa mihin se on menossa. Ärsyttää kun se ei tajua. En halua että äitini kuolee ennen aikojaan, ja että katson vierestä kun se tuhoaa elämänsä.
Minulla on kaksi siskoa joista toinen on ollu narkkari (en tiedä tarkalleen onko enää) ja toinen joka on lähes alkoholisti myös. Kumpikaan ei opiskele mitään, eikä ole minkäänlaista koulutusta. Ei edes peruskoulua läpässeet. Eikä ole töissä missään. Olen yrittänyt puhua heillekin mutta ei auta, kun heillä itsellään ei ole minkäänlaista kiinnostusta tehdä asialle mitään. He elävät sossun ja äidin tuella.
Itse olen kärsinyt kaikenlaisesta ja käynyt uskomattoman paljon vaikeita asioita läpi, ja olen osittain kiitollinen ja osittain katkera. Ajattelen sen olevan vain elämänkoulua, ja olen oppinut paljon. Olen ymmärtänyt paljon asioita. On ollut masennusta, yksinäisyyttä, kiusaamista ja sairastanut monta vuotta, mutta kaikesta olen selvinnyt. Tällä hetkellä on kavereita ja tyttöystäväkin.
Olen opiskelija ja käynyt opiskelun ohella töissä puoli vuotta. Kesätöissä olen samassa paikassa, pärjään täysin omillani, en tarvitse kenenkään apua.
Ajoittain tuntuu että ei jaksa. Pää hajoaa ja haluaa vain itkeä. Päällimmäisenä koko ajan mielessä että miten saan äitini pois viinasta. Miten saan siskot kiskottua oikeille raiteille. Miten saan asiat järjestettyä. Miksi juuri minulla on niin vaikea perhe. Miksi minun pitäisi huolehtia? En voisi olla tekemättä mitään, en ole luonteeltani sellainen.
Kiitos ja hyvää yötä!
terv. pian 20v poika
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olis hienoa jos nyt voisin kirjoittaa sellasen viestin et kaikki ois taas hyvin.
Ei taida onnistua.
Jos saisit äitisi ymmärtämään että hänellä on sama tie kuin mummollasi niin ehkä sitten.
Alkoholin haitoista kertominen voisi myös toimia.
Ainahan voisi laittaa vettä sekaan mut kuitenkin...
Siskos varmaan vois mennä oikeille raiteille jos edes jonkinlaisen työn sais ja et kaikki ei tulis sossun ja äitis kautta suoraan eteen.
Kumpa osaisin auttaa enemmän.
Siunausta
Epäreilua. Luojan kiitos siitä, että Suomessa saa työttömätkin suhteellisen hyvin tukea kun vertaa muun maailman tilanteeseen. Ainahan nekin rahat on mahdollista ryypätä.
Onko äitisikin työtön? Sinulla on ikävä tilanne tosiaan, älä syytä itseäsi, koska ei ole sinun vikasi, että asiat ovat niin kuin ovat. Olet varmasti antanut kaiken tukesi äidillesi ja sisarillesi. Ei voi myöskään sanoa, että se olisi heidän vikansa, etteivät ymmärrä mihin ovat itseään viemässä.
On kuitenkin todella hienoa, että pystyt itse elättämään itsesi ja vielä auttamaan perhettä. Tuollainen polttaa ihmisen varmasti ennen pitkää loppuun. Enpä voi oikein sanoa muuta, kuin että jatka samaan malliin ja yritä saada äitisi ja siskosi ymmärtämään, mitä ovat itselleen tekemässä. Hienoa, että välität heistä. Tuollaisia ihmisiä kaivattaisiin tänne enemmänkin.
Tuo tilanne on ihan varmasti sinun kannaltasi todella kamala. Äitisi tilanne näyttää aika pahalta... Äitisi alkoholisti ongelma ei lähde pois, eikä häntä voi mitenkään auttaa, ellei hän itse tajua ongelmaansa. Yritä suostutella hänet vieroitushoitoon. (Katsoin jokin aika sitten TV:stä ohjelman, joka oli kuvattu vain naisille tarkoitetusta vieroitushoitopaikasta. En vain muista sen paikan nimeä.., mutta se kuitenkin auttoi niitä naisia siellä todella paljon, koska siellä ei ollut ketään miehiä.) Kummankin siskosi kanssa sinun olisi hyvä puhua ihan kahden kesken. Muista että yrittänyttä ei laiteta.
Voimia ja jaksamista sinulle tuon asian kanssa! Toivotaan parasta.
En ole kuullut äidistäni vähään aikaan mitään, ja toisaalta hyvä niin, koska ei ole tarvinnut miettiä siitä mitään. Isäni kanssa olen ollut viime päivinä tekemisissä, ja hän on ollut juovuksissa koko ajan. En edes muista koska olisin nähnyt hänet viimeksi selvänä. Hänellä on monen viikon loma juuri alkanut, ja todennäköisesti juo sen koko ajan. No, viettäkööt lomansa sitten niin.
Toisaalta ärsyttää kun pitää vaivata omaa päätä heidän takia. Eihän se periaatteessa ole mun huoli ollenkaan. Jokainen tehkööt omat valintansa. Vituttaa vaan kun on suvussa alkoholisteja niin paljon..
Ajoittain on sellanen fiilis, että tekis niin paljon mieli puhua jonkun ulkopuolisen kanssa kaikista asioista mikä painaa mieltä. En ole luonteeltani sellainen, että avoimesti alkaisin keskustelemaan ongelmistani. Kätken ne sisälleni piiloon mieluummin, ja puhun jostain mukavammista asioista. Eräs ystäväni taas on aivan avoin kaikissa asioissa. Puhuu pienistäkin ongelmista ja valittaa ehkä vähän turhistakin, mutta se auttaa hänen oloaan. Olisinpa itsekin.. Paitsi että itteä alkaa vituttamaan kun joutuu kuunnella jos juuri sillä hetkellä on itselläkin paska fiilis. Tekis vaan mieli sanoa että turpa kiinni on tässä muillakin ongelmia, mutta ei viitsi..
Jees hyvää jatkoo kaikil ja kiitokset vastanneille! :)