Niin, sitä mä vaan että mulla on itselläni kaksi Unkarin Kuvaz:ia ja en ole hirveästi keskustelua näistä meidän "nallleista" löytänyt, ainakaan mitään järkevämpää.
Sitä mä vaan ajattelin että mullekin aika usein tulee kysymyksiä että, voi kun ihania valkoisia noutajia???, mä haluan tollaisen!!!,
Niin. Hieman vihaksi pistää.
Lähinnä se että joku pönttö on nähnyt netissä kuvan ja haluaa nyt sitten "valkoisen" kultaisennoutajan...
Näitä tolloja tapaan viikottain. Ihan oikeasti.
Koita siinä sitten selittää että tämä ei ole välttämättä mikään lapsiperherotu.
Vaikka meilläkin on pieniä lapsia, niin en koskaan jätä koiria ja lapsia samaan paikkaan valvomatta.
Puolustavat nimittäin lapsiakin niin rajusti että Mummolla ja Ukilla ei ollut mitään asiaa lasten lähelle jos en minä tai emäntä olleet paikalla meillä kotona ollessa.
Ja toisaalta samat koirat on ja menee mielellään hoitoon tarvittaessa mun vanhempien luokse, eikä siellä mitään ongelmaa vaikka olisi lapsetkin mukana hoidossa...
Mulla on se hyvä tilanne että appivanhemmilla on karjaa monenlaista ja heillä on myös ns.paimentavia koiria 2kpl (Bordercollie ja ns.susikoira eli Schäfer)
No nää hoitaa kyllä koko tivolin, mutta kun mä lasken kuvazit irti, niin niille tulee joku yhteisymmärrys keskenään mitä kukin tekee, ja voi pojat yrittäkääs mennä laitumelle ettei kukaan huomaa...
Siinä näkee kun eri rodut tekee yhteistyötä ja jokainen tietää paikkansa ja mitä pitää tehdä...
Olisiko viisampi, jos täällä ei höpötettäisi tietämättä asioista.
5
966
Vastaukset
- kaukkari:)
kasvattaa koiriasi! surullista, kun sitten annat "ohjeitasi" täällä!
- kaerai
Onneksi sinä osaat kasvattaa virtuaalikaukkaristasi mainion yksilön. :)
- nää nyt on
näitä ,nämä vastailut täällä,pitää olla se oma suodatin...
kyllä täällä on ihan asiallistakin väkeä, mutta...
no, olisin itsekkin mielelläni kekustellut OIKEASTI
jonkun kanssa omasta rodustani(kaukkari) muta on
vaikea löytää normaalia asiaa tuntevaa juttuseuraa.
itselläni on ollut näitä n. 15 vuotta mutta tuntuu ,että aina kuitenkin ilmenee jotain ns. uutta ja
kiinostaisi tietää miten muilla "konkareilla"
(ed. lainausmerkeissä koska en luule olevani tietäjä)=)
juttelisin mielelläni kanssasi ihan asiallisesti, mutta taita olla väärä rotu..en tiedä kuvazista juurikaan muuta kuin että se on valkoinen laumis
ja ehkä kevyempi ku maremma..?=(=)vai onko...? - Ihan Pelotaa
Kun kukaan muu ei tiedä mittää paitsi siä. Ootko siä inssinööri ko ootki noin viisas?
- kissani
samanlaisia kokemuksia on paljonkin. tullaan kädet ojossa juosten kohti kun on niin ihana "noutaja" ja sitten säikähdetään pyrstölleen kun koira ei kehrääkään saadakseen lisää silityksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945198Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325976SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16410791Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369481Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!309383Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476